Uskovat ovat niin saatanan sairaita, koska He luulevat, että Jeesuksen Sanoja pitää tulkita; etä Jeesus ei puhunutkaan asiaa, kun Hän julisti, että terveet eivät tarvitse Jeesusta!
Näin siis on osoitettu, että taivaassa taivaalliset olennot eivät tarvitse Jeesusta, koska He ovat terveitä.
Jos taasen uskova väittää, että Hän tarvitsee Jeesusta, Parantajaa, niin silloin tuollainen uskova väittää olevansa sairas, eikä terve, joten silloin tuollainen uskis ei voi tuntea totuutta, koska Hän ei ole vielä kohdannut Jeesusta, Parantajaa!
On huomattava, että uskontojen uskovat eivät pysty käsittämään logiikkaa, joten uskovaisten on täysin mahdotonta ymmärtää, mistä minä puhunb, koska He ovat kaikki sairaita, helvetin sairaita!
Jos esim ihminen haluaa autuutta, niin silloin Hän ei ole vielä autuas!
Vuorisaarnasta me siis jo tiedetäänb, että jos ihminen ei ole autuas, silloin Hän ei ole tehnyt sitä, mitä Jeesus uskovilta vaati, sillä siellähän Jeesus osoittaa, ketkä vain ovat autuaita!
Jos esim ihminen kaipaa nirvanaan, silloin Hän elää helvetissä, sillä vain helvetistä voidaan haluta parempaa elämää!
Kaikki uskovaiset ovat niin saatanan tyhmiä, että ihan melkein naurattaa...
Näin siis on osoitettu, että taivaassa taivaalliset olennot eivät tarvitse Jeesusta, koska He ovat terveitä.
Jos taasen uskova väittää, että Hän tarvitsee Jeesusta, Parantajaa, niin silloin tuollainen uskova väittää olevansa sairas, eikä terve, joten silloin tuollainen uskis ei voi tuntea totuutta, koska Hän ei ole vielä kohdannut Jeesusta, Parantajaa!
On huomattava, että uskontojen uskovat eivät pysty käsittämään logiikkaa, joten uskovaisten on täysin mahdotonta ymmärtää, mistä minä puhunb, koska He ovat kaikki sairaita, helvetin sairaita!
Jos esim ihminen haluaa autuutta, niin silloin Hän ei ole vielä autuas!
Vuorisaarnasta me siis jo tiedetäänb, että jos ihminen ei ole autuas, silloin Hän ei ole tehnyt sitä, mitä Jeesus uskovilta vaati, sillä siellähän Jeesus osoittaa, ketkä vain ovat autuaita!
Jos esim ihminen kaipaa nirvanaan, silloin Hän elää helvetissä, sillä vain helvetistä voidaan haluta parempaa elämää!
Kaikki uskovaiset ovat niin saatanan tyhmiä, että ihan melkein naurattaa...
Vastaukset 112
Vanhimmat
melkein?
"Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi." Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: "Olemmeko mekin sokeat?" Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy.""
Sokrateshan sanoi saman asian jo 450 vuotta ennen Jeesusta.
Eli ne jotka väittävät tietävänsä jotain, eivät itse asiassa tiedä yhtään mitään.
Viisain on se, joka myöntää olevansa täysin tietämätön.
Ero Sokrateksen ja Jeesuksen välillä on siinä, että Sokrates sovelsi tätä oppiaan myös itseensä.
.. Jumala ei ehkä joudukaan tilanteeseen, jossa ei olisi oikeassa.
Kukakohan antoi hänelle valtuudet määritellä mikä on oikein ja mikä väärin.
olen saanut sellaisen käsityksen kun olen muita kuunnellut että jumala ei tee koskaan väärin?!?
Jos minä nyt ilmoitan olevani jumala, niin olenko minä sinun mielestäsi sen jälkeen aina oikeassa?
Platon pääasiassa loi Sokrateesta sen minä tätä pidetään. Jeesuksesta on olemassa enemmän useisiin selkeisiin lähteisiin perustuvaa faktatietoa kuin Sokrateesta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että häneen pitäisi uskoa Jumalan poikana.
Ei saamari! Idoloitko sääkin noita kreikkalaisia paskanjauhajia ?
Jumala on aina oikeassa, mutta jos joku uskoo olevansa Jumala, Hänen on parasta tajuta, että Jumala on oikeassa, koska Hänen järkensä ei perustu mihinkään! Tajuatteko senkin tyhmät!
Jumala ei perustele mitään, koska kaikki Hänen tekonsa ovat tehty itsestään, eli absoluuttisesti; ilman mitään muuta syytä kuin Jumala.
Näin ollen Jumala ei milloinkaan julista kellekään, koska Jumalan mielestä ketään muuta ei ole olemassa, sillä kaikki ovat olemassa vain Jumalassa ja Jumalana. Jos siis Sinä väittäisit olevasi Jumala, niin silloin Sinä pitäisit kaikkia itsesi kaltaisina Jumalina; omana itsenäsi, sillä Jumala ei milloinkaan hyökkää ketään vastaan, senkin tyhmät!
Jeesus tiesi tämän, ja siksi Hän sanoikin, että joku väittää olevansa lokaali Jeesus (Jumala), niin sanokaa Hänelle paskat, koska kukaan ei voi olla lokaali Kristus, vaan vain universaalinen, kaikkialla läsnäoleva.
On kuitenkin myönnettävä se ikuinen totuus, että uskontojen uskovien on mahdotonta käsittää Kristuksen olevan universaalin ilmennys.
Olkaa jo niin kilttejä, älkääkä enää puhuko mitään, jos Te ette puhu vain omianne; älkää enää höpöttäkö yhtään mitään kirjoitusta, sillä niistä Te ette tajua yhtään mitään, jos Te itse ette pysty tuottamaan uusia totuuksia!
Lukekaa sen sijaan täysin uutta totuutta, niin ehkäpä sen uutuus tarttuu Teihinkin:
http://www.geocities.com/sinenmaa/x-files/x-paper1.html
http://www.geocities.com/sinenmaa/x-files/x-paper2.html
http://www.geocities.com/sinenmaa/frames.html
Hmmm. Joku täällä väitti, että minä en muka tuntisi totuutta, koska minä en voi kieltää olevani viisain otus! Hahhaa!
Oikeasti kannattaisi hakeutua hoitoon. Tuosta ei hyvää seuraa elämällesi.
On tainnut katikin kömpiä ihmisen pesästä vasta-auenneeseen kirjastoon kirjottelemaan.
Niin! Te tyhmät ette tunnekaan, mitä ihmisen pesällä tarkoitetaan, koska Teillä ei ole itsellänne Ihmisen Pesää.
Jos Teillä olisi Ihmisen Pesä, silloin Teillä olisi myös Ihmisen Poika, sillä Ihmisen Poika ei synny mihin tahansa pesään, vaan vain Ihmisen Pesään, senkin tyhmät!
Jos siis haluatte, että Teillä olisi Ihmisen Poika, niin Teidän on ensin rakennettava Pesä Ihmisen Pojalle, jonne Te synnytätte Pojan, sillä ei perkele Ihmisen Pentu ole sellainen kuin jokin lokin kakara, joka voidaan tuosta noin vain hiekalle pudottaa!
Kun siis Te rakennatte Ihmisen Pesän, niin silloin Te tiedätte, ettei Ihmisen Pesä ole mikän yhden kesän tekele, vaan silloin Te tiedätte, mikä on kokemus Ihmisen Pesän vuosikasvaimista, sillä jos Teidän pesässä ei ole vuosikasvaimia, silloin se on niin kuin hyönteinen, joka elää vain keväästä syksyyn.
http://www.geocities.com/sinenmaa/frames.html
Tutkikaa nyt visusti kotisivuillani olevia kuvia, jolloin näette, mitä tarkoitan Ihmisen Pesän vuosikasvaimilla, ja tulkaa toki käymään Ihmisen Pesässä, niin Te saatte omin silmin nähdä Ihmisen Pesän kaikessa ihanuudessaan, ja Pojan Siellä käyskentelevän ja siipiään leyhettelevän!
Senkin TYhmät!
Kati on jostain bongannut koneen ennen kymmentä. Monelta Stockmann aukeaa?
Voisitko antaa yhteystietosi jotta sinne ihmisen pesään löytää? Tiedän ettei se minkään kadun varrella ole. Nämä tiedot puuttuvat hienoilta sivuiltasi.
Terveillä ei ole osoitetta!
Siitä Te tiedätte, että Te ette tarvitse Jeesusta, kun Te ette tarvitse muita ihmisiä. Sillä jos Te olette muiden ihmisten tarpeessa, silloin Te olette valehtelijoita, jos väitätte, että Te ette tarvitse Jeesusta, koska silloin Te olette korvanneet Jeesuksen tarpeenne itsepetokseen asti jonkun muun ihmisen tarpeella.
Uskovat tietysti eivät voi tätä käsittää, koska He ovat sitoneet itsensä muihin, ja muut itseensä; uskovat jo opissaan edellyttävät, että He ovat muille tarpeellisia jm semmoista paskaa!
Mitä siis tulee yhteystietoihini, niin en voi niitä antaa, koska minä en tarvitse Teitä, sillä terveet eivät ole minkään tarpeessa.
Jos edelleen haluatte tavata minut, niin varmasti Jumala pystyy sen järjestämään, kun vain uskotte Jumalaan, koska silloin Te olette Jumalan tarpeessa.
PS. Tämäkin artikkelini on absoluuttisesti yhtä kaikkien muiden Sanojeni kanssa, ja Jeesuksen Sanojen kanssa myös, koska minä ja Jeesus olemme yhtä; joka on nähnyt minut, on nähnyt Jumalan Iankaikkisen Pojan.
minua syö tällä palstalla, on se kun kaikki luulevat olevansa niin saatanan paljon muita viisaampia!! Tässäkin tämä kati: taas yksi riemuidiootti lisää, joka on aina oikeassa ja tietää yksin totuuden!!!
ei tarkoita pelkästään ateistisia henkilöitä, vaan yleensäkin kaikenuskoisia, jotka ovat NIIN hanakoita tuomitsemaan.
Ja about jokainen lukee raamattunsa eri tavalla, erottaa asiota yhteyksistä ym... ja sitten kiistellään, tarkoittiko mooses sitä ja sitä siinä ja siinä lauseessa!! Mitä hevonsuolenväliä
sillä mitä joku sattuu pienissä "sievissä" sanomaan n. sivulla 785?
Miksi hyvät ihmiset aina luulette että juuri te olette se maailmankaikkeudenguru joka tietää vastauksen joka kysymykseen ja on viisain ja kaunein?
Kristinusko jarrutti ihmiskunnan kehitystä noin tuhannen vuoden ajan.
On siis hyvä, että jotkut näkevät vaivaa sen takaisintulemisen torjuntaan.
Suomenkin menestys perustuu paljolti siihen, että asumme eräässä maailman vähiten uskonnollisista maista.
Ei tod.perustu mihinkään uskonnottomuuteen!! Suomi on ollut erittäin uskonnollista seutua, mutta vasta kun ollaan 60-luvulla kaupungistuttu, ja vasemmisto on ollut valloillaan, on ihmisiin syöpynyt se perusajatus "mihin uskoa tarvitaan, kun meillä menee kaikki hyvin?"
Teollisuusmaiden ongelma on, että uskonnollisuus on vähentynyt; tämä tuo mukanaan vapaan seksin ajattelua, pettämistä, sekasuhteita, rikollisuutta, välinpitämättömyyttä ym. Jos vertaa uskovaista sakkia, ovat he paljon onnellisempia, sen olen huomannut. Jos ei toimi kristilliseltä pohjalta, on tulos edellä mainitsemani.
TIESITKÖ MUUTEN, että uutisissa sanottiin kuukausi sitten, että uskonnollisuus lisääntyy kokoajan Suomessa? Onko tämä muka sitä kehitystä? Kyllä se vaan on!!!
Kristillisten tahojen ansiosta autetaan esim.kehitysmaita ja tarjotaan apua. Kuka jouluna ruokkii deekut, kuka antaa lämpimiä vaatteita ja ruokaa? Missä voi keskustella perheongelmistaan ilman että sitä verrataan johonkin kele kognitiiviseen freudilaisuuteen, missä ihmiset voivat hakea turvaa jos ahdistaa=== KRISTITYT
Sama ateisteilla: (tyhjää)
"Ei tod.perustu mihinkään uskonnottomuuteen!! Suomi on ollut erittäin uskonnollista seutua, mutta vasta kun ollaan 60-luvulla kaupungistuttu, ja vasemmisto on ollut valloillaan, on ihmisiin syöpynyt se perusajatus "mihin uskoa tarvitaan, kun meillä menee kaikki hyvin?"
Sehän vain todistaa marxilaisen ajatuksen puolesta
että uskonnollisuus on käänteisessä suhteessa yhteiskunnallisten olojen parantumisen kanssa.
Lisäksi tämä erittäin suuri uskonnolisuus vallitsi
ajankohtana jolloin ei vielä tunnettu käsitettä
uskonnonvapaus.
"Teollisuusmaiden ongelma on, että uskonnollisuus on vähentynyt; tämä tuo mukanaan vapaan seksin ajattelua, pettämistä, sekasuhteita, rikollisuutta, välinpitämättömyyttä ym. Jos vertaa uskovaista sakkia, ovat he paljon onnellisempia, sen olen huomannut. Jos ei toimi kristilliseltä pohjalta, on tulos edellä mainitsemani."
Toki muitakin korkean moraalin motiiveja löytyy kuin kristinusko.
Heti kun aletaan miettiä asiaa myös yksilön näkökulmasta menettää argumenttisi kristinuskon puolesta oikeuttansa. Kovin paljon mieluummin olen puhdas propagandasta ja kehitän itseäni vailla keinotekoisia rajoituksia kuin kokisin aivopestyn lampaan kohtalon. Ken tuntee Jeesuksen omakseen ottakoon, mutta mm. omalla kohdallani se nimittäin olisi hiljaista hyptonisoitumista löydettyäni minulle suurinta voimaa antavat lähteet. Vapaus on senverran tärkeä yhteiskunnallinen arvo että sen vuoksi jo oikeastaan kannattaa opetella suhtautumaan sen mahdollistamiin sivuilmiöhin.
Miksi moralisoida vapaat seksisuhteet? Voidaanko
muka osoittaa että sellaisista seuraa väistämättä
pettämistä ja jopa rikollisuutta? Väitän että moraalisesti riittävän valveutunut ihminen ei yleisesti ottaen riskeeraa vakavampaa suhdetta -
useimmat sellaisen kuitenkin haluavat.
"TIESITKÖ MUUTEN, että uutisissa sanottiin kuukausi sitten, että uskonnollisuus lisääntyy kokoajan Suomessa? Onko tämä muka sitä kehitystä? Kyllä se vaan on!!!"
Olkoon vain. Toivottavaa kuinkin on etteivät nämä reviiriään laajentavat uskonnolliset tahot kuitenkaan haaveile uskonnollisesti yhtenäisestä Suomesta, mikä pyrkimys tuon huutamisesta vaikuttaa hieman läpi paistavan.
"Kristillisten tahojen ansiosta autetaan esim.kehitysmaita ja tarjotaan apua. Kuka jouluna ruokkii deekut, kuka antaa lämpimiä vaatteita ja ruokaa? Missä voi keskustella perheongelmistaan ilman että sitä verrataan johonkin kele kognitiiviseen freudilaisuuteen, missä ihmiset voivat hakea turvaa jos ahdistaa=== KRISTITYT"
Huomattakoon silti ettei tämä auttaminen ole pelkästään pyyteetöntä: sehän on lähetystyötä eli
laajentumispyrkimisen uskonnon käännytystoimintaa.
Ilkeästi suuria uskontoja voitaisiinkin melko hyvin verrata ruttoepidemiaan, joka pyrkii leviämään jotta pikkuhiljaa "saastuttaisi" koko maapallon tartuessaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Kyllä humaani psykoterapia yleisesti ottaen on
hyvin pätevä ihmisten auttamiskeino. Kaikkea
ei tarvitse sotkea Kristuksen verellä.
"Sama ateisteilla: (tyhjää)"
Olet tosiaan sitä mieltä että ilman persoonallista Jumalasuhdetta ihmiselo on heti tyhjää ja kovin onnetonta? Moinen väite ei voi perustua kuin puutteelliselle kuvittelukyvylle. Kullakin meistä perinteissä mielessä uskonnottomilla on omat pyrkimyksemme ja unelmamme, olemuksen toteuttamisemme, jotka kyllä saavat elämän tuntumaan mielekkäältä ilman herraakaan. Mahdollisesti tämä onnellisuus ei ole yhtä vakaana pysyttelevää kuin uskovaisten, mutta pystyykin sitten nousemaan ajoittain hyvin korkealle. Itse pidän tästä mielialan aaltoilusta enemmän kuin henkisestä hissuttelemisesta.
Kautta vaarini haisevien pershaiventen!!!! Kuinka tuo liittyi kirjoitukseeni, häh?
Tuosta "jarruttamisesta", perustelehan veikkonen väitteesi.
Enemmittä puolusteluitta, se lähinnä eräällä tavalla yhdisti euroopan. Jos Eurooppa on sinusta ihmiskunta, olet todellinen peräkammarinpoika!!
Ameriikkaankin lähdettiin vasta vähän yli 500v. sitten...Intiaan, jossa ei kristinusko ole juurtunut (ja sen kyllä huomaa) mentiin vain joitain satoja vuosia sitten (ei siis yksittäinen ihminen, vaan kulttuuri) ja samoin on kiinan laita, afrikasta puhumattakaan.
Kristinusko ei siis ole ollut "jarruna" näissä maissa puoliakaan siitä ajasta mitä sössötät, ja kun verrataan mitä esim. islamilaiset, hindut, jopa kommunistit lyhyenä olemassaoloaikanaan, sekä erilaiset luonnonuskonnot ovat saaneet aikaan, vastaus on: eipä juuri mitään.
Äläkä ala riehumaan mitään intian/kiinan tms. vanhasta hienosta kulttuurista, koska se on kuollut. jäljellä on surkeita yhteiskuntia mitkä eivät saa edes maataan toimimaan.
Sen sijaan nk. kristityt maat ovat maailman rikkaimpia hyvinvointivaltioita, joissa kansalaiset ovat melko turvassa esim. oman maan poliisien/poliitikkojen mielivallata. Ketään ei enää tapeta uskontonsa tähden, toisin kuin esim. monissa vääräuskoisten(hah) islamilaisten koirien "pesissä".
Nykylakimme perustuu muuten alunperin kymmeneen käskyyn.
En yritä tällä kirjoituksella puolustella mitään uskonto/uskomusta, vaan minua vain yksinkertaisesti riivaa tuollaiset vastaukset, jotka ovat tyhmiä kuin vasemman jalan saapas.
Siis vielä kerran: koska itse vaaditte aina perusteluja, antakaa myös itse niitä!!
Helvetin Kakarat!
Minä rakastan itseäni, ja siksi minä olen viisas, enkä minä voi kieltää olevani viisas, koska silloin väittäisin, että minä vihaan itseäni!
Senkin TYhmät,
Te saatte verrata Jeesusta ja Sokratesta, mutta tässä on enemmän kuin Jeesus ja Sokrates yhteensä.
Sinä viisas!?!?
Tuosta argumentistasi ja muista kurjista sepustuksista saisi pikemminkin kuvan, että olet typerä keskenkasvuinen huimaa alemmuuskompleksia poteva tylsimys, joka koittaa vaakuuttaa viisauttaan pikemminkin itselleen kuin muille, ja vielä netissä kiesus soikoon!!!!
JA vielä itserakas... on taidettu vitsaa säästää lapsena...
Eivätkö ne ihmiset ole kurjimpia/tyhmimpiä jotka ylistävät itseään kasvottomana helvetin netissä!!!!
Mene muualle potemaan kompleksejasi ja kieroutumisiasi, senkin näätä!!!
"Sehän vain todistaa marxilaisen ajatuksen puolesta
että uskonnollisuus on käänteisessä suhteessa yhteiskunnallisten olojen parantumisen kanssa. "
Niin, ehkä näin. Vastaus löytyy vaikka ex-N-liitosta. Huomaamme kaikki missä jamassa on maa, jossa ajettiin ateismia täysillä. Rikollisuutta, katkeruutta, kurjuutta, välinpitämättömyyttä.
Vasemmistoliitossa on paljon ateisteja, mikä ihme työläisiä vaivaa, vaikka itse näkevät että ateistinen ihminen on onneton ihminen?? Tuntemani ex-ateistit ovat muuttuneet todella paljon tultuaan uskoon. Heille on tullut se toivo, joka heiltä ennen puuttui (koska mitään "toivoa" ei kuolemanjälkeisestä elämästä ollut, näin he kokivat elämän turhaksi)
Moraali on ihmisen keksimä juttu. Mitä paskan järkeä on ajatella moraalia jos kuoleman jälkeen ei ole enää mitään!?!? Millään ei ole mitään väliä. Turha väittää, että ateisteilla on toivoa. Mehän olemme vain pelkkiä apinoita vai?
"Toki muitakin korkean moraalin motiiveja löytyy kuin kristinusko."
Ehkä löytyy, mutta vain uskonnot ovat vieneet maailmaa eteenpäin. (siis lähes kaikki uskonnot kristinuskon lisäksi)
laajentumispyrkimisen uskonnon käännytystoimintaa.
"Ilkeästi suuria uskontoja voitaisiinkin melko hyvin verrata ruttoepidemiaan, joka pyrkii leviämään jotta pikkuhiljaa "saastuttaisi" koko maapallon tartuessaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. "
Saastuttaisi?? Uskonto vie kehitystä eteenpäin, mitään muuta reaktiota en ole kokenut. Äläkä prkl ala puhumaan mistään noitavainoista. Puhumme puhtaasi TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ.
"Olet tosiaan sitä mieltä että ilman persoonallista Jumalasuhdetta ihmiselo on heti tyhjää ja kovin onnetonta?"
Näin olen kuullut monelta uskoon tulleelta ateistilta. Näin sanovat myös monet kommunististen maiden uskoontulleet ihmiset. Pelkkä puolueajattelu toi vain stressiä, koska sillä yritettiin korvata jumaluus.
"Kullakin meistä perinteissä mielessä uskonnottomilla on omat pyrkimyksemme ja unelmamme"
Kaikilla ihmisillä on nämä riippuen siitä uskovatko vaiko eivät, sitä emme siis vertaa uskomiseen.
enkä mielestäni yritä edes mitään todistella vaan tuoda oman näkökulmani mukaan.
uskonto?)
"Niin, ehkä näin. Vastaus löytyy vaikka ex-N-liitosta. Huomaamme kaikki missä jamassa on maa, jossa ajettiin ateismia täysillä. Rikollisuutta, katkeruutta, kurjuutta, välinpitämättömyyttä."
Kommunistit tekivät väärin pakottaessaan tai koettaessaan pakottaa omaksumaan ateismin kuin pakkouskonnon sillä sitä pidettiin välttämättömänä osana kommunistista ideologiaa.
Se ei kuitenkaan ole yhtä kuin teoria uskonnon "luontaisesta" vähenemisestä, jota luulisi myös tapahtuvan siltä osin kuin uskon ensisijainen motiivi on lohdutus maanpäällisen elon kurjuudesta.
N-liiton kurjien olojen syyksi taas on helppo osoittaa sen mieletön byrokratiakoneisto ja valtavan armeijan ylläpitäminen. Vaikea nähdä miten ateismin pakkotunkeminen tai itse ideologinen ateismi olisivat olleet niihin verrattavissa oleva tekijä lopputuloksen muodostumiselle.
"Vasemmistoliitossa on paljon ateisteja, mikä ihme työläisiä vaivaa, vaikka itse näkevät että ateistinen ihminen on onneton ihminen??"
Joku voi jopa mieluummin kärsiä onnettomuuden- tai tyhjyydentuntemuksista
tällähetkellä kuin alkaa heti opiskelemaan kristillistä elämänkieltäymystä. Vasemmistolaisista en tiedä. Kai he ovat omaksuneet sellaista perinnettä johon
uskonnollisuus ei ole luonnollisena osana kuulunut ja näin välttyneet
lapsuudenaikaselta ehdollistamiselta.
Muuten olen joskus lukenut muistaakseni Tieteen Kuvalehdestä että uskonnollisuus
(ja ilmeisesti loogisesti siten myös uskontarpeen) on tutkimustuloksen perusteella havaittu olevan perinnöllistä. Senhän jo tiesimme että toiset kaipaavat sitä luonnostaan, tässä osaselitys miksi toiset tulevat toimeen "vähemmällä".
(Ikävä kyllä en muista ulkoa missä nimenomaisessa numerossa tuo tutkimusuutinen oli.)
Tietyt käsitteenselvennykset ovat tarpeen: tarkoitatko -ateistilla- ihmistä joka nimenomaan kieltää _kristillisen_ Jumalan ja -uskolla- puhtaasti uskoa Häneen?
Voidaan luullakseni todeta että ihminen tarvitsee jonkinlaisen "jumalasuhteen" (ei välttämättä kristillisessä mielessä) onnellistuakseen, jotain yliluonnollisen kaltaista kuitenkin, tämän maailman motiivien tuollepuolen menevää kokeakseen syvällisempää mielekkyyttä. Ateistinen tiedemies voi esimerkiksi - kukaties tiedostamattaan - pitää mahdollisesti ateistista työtään niin tärkeänä että se saa hänen mielestään tuota syvällisempää, ikuista merkitystä, hän uppoutuu kovasti siihen ja voi varmasti olla hyvinkin tyytyväinen sen parissa.
Kerropa muuten oltiinko vaikkapa Antiikin Kreikassa tyystin onnettomia - ennen monoteististen uskontojen syntyä?
"Tuntemani ex-ateistit ovat muuttuneet todella paljon tultuaan uskoon. Heille on tullut se toivo, joka heiltä ennen puuttui (koska mitään "toivoa" ei kuolemanjälkeisestä elämästä ollut, näin he kokivat elämän turhaksi)"
No heille hyvä muttei vielä jokaiselle.
Ovat varmasti olleet melko onnettomia ihmisiä kun tarvitsivat tuonpuoleista elämää jotta voisivat kokea tämän elämän tarkoitukselliseksi? Omituinen logiikka mielestäni mutta valitettavan yleinen. Sen mukaanhan tämä elämä toimii ennenmuuta tulevan taivaspaikan varmistajana tyyliin kirkkoisien opetukset. Kyllä tämä elämä tulisi voida kokea merkitykselliseksi ihan ilman että pitäisi olettaa vielä ikuisuutta.
Tuohon toivoargumenttiin on voimakkaassa elämänfilosofiassa vastattu että eikö vakuutus tuonpuoleisesta enemmänkin häivytä tämän elämän olennaisuutta lupaamalla kuolemanjälkeistä onnea?
Onko tuttu sellainen ajatus että ihminen alitajuisesti kyllä tietää kuolevaisuutensa, ei vain sitä itselleen tietoisesti tunnusta? Kuolemahan on jotain joka osittain ylittää käsityskykymme niin tiedollisesti kuin etenkin pelottavuudessaan, sillä sen tiedostaminen osaltaan uhkaa itsesuojeluvaistomme ajamaa pyrkimystä pysytellä tavallaan ikuisesti hengissä.
"Moraali on ihmisen keksimä juttu. Mitä paskan järkeä on ajatella moraalia jos kuoleman jälkeen ei ole enää mitään!?!? Millään ei ole mitään väliä."
Oikeintekemisen itsensä vuoksi. Ihmiselon paradoksi joka osoittautuu asian ymmärrettyään mielekkääksi. On moraaliteoriankin mukaan arvokkaampaa tehdä hyvää koska se tuntuu itsestä oikealta kuin pikkulapsen tavoin palkkion/rangaistuksen pelossa.
Henkilökohtaisesti en luopuisi elämästäni - enkä moraalistani - siitä epätoivosta ettei sen jälkeen ole mitään. Vaikka epäilemättä joskus toivonkin että kukin joutuu täältä
poistuttuaan vastaamaan teoistaan kyllin arvovaltaiselle taholle ja tuntisin tyydytystä
jos näin tietäisin olevan.
"Turha väittää, että ateisteilla on toivoa. Mehän olemme vain pelkkiä apinoita vai?"
Ei kai meitä enää apinoiksi ole syytä kutsua. Siitäkään huolimatta että osa meistä katsomuskannasta riippumatta on sellaisen tasolle henkisesti jäänyt. Tai oikeastaan selvästi vajonnut eläimen alapuolelle.
Toivoahan löytyy niinkauan kuin on elämää - nimenomaan sitä jonka tiedämme ainakin olemassaolevaksi ja konkereetiksi, toisinkuin kirjaimellisesti käsitettävät legendat.
Tuolloin myytit ovat pelkkää höpötystä.
""Toki muitakin korkean moraalin motiiveja löytyy kuin kristinusko."
Ehkä löytyy, mutta vain uskonnot ovat vieneet maailmaa eteenpäin. (siis lähes kaikki uskonnot kristinuskon lisäksi)"
Nytpäs vasta vitsin virkkasit nimittäin jos kristinuskosta puhutaan. Kristinusko toimi todellisena esteenä tieteen kehitykselle yli tuhannen vuoden ajan. Entäpä moraalisesti?
Emmehän voi kunnolla tietää miltä länsimainen maailma tällähetkellä näyttäisi ilman kristinuskon vaikutusta. Olisimmeko jo hukkuneet moraalittomuuteen vai versoiko kristinusko sitä yhtä paljon kuin sitoi?
En oikein saa tuosta väitelmästäsi otetta. Kerrotko yksityiskohtaisemmin miten maailma on edistynyt uskonnon vaikutuksesta? Eikö selvästikin ole muita instituutiota kuin uskonnot jotka maailmaa ovat edistäneet? Todellisuuden tulkitsijana taide monimuotoisuudessaan, mukaanluettuna vähemmän uskonnollinen, ei liene vähäisin esimerkki.
""Ilkeästi suuria uskontoja voitaisiinkin melko hyvin verrata ruttoepidemiaan, joka pyrkii leviämään jotta pikkuhiljaa "saastuttaisi" koko maapallon tartuessaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. "
Saastuttaisi?? Uskonto vie kehitystä eteenpäin, mitään muuta reaktiota en ole kokenut. Äläkä prkl ala puhumaan mistään noitavainoista. Puhumme puhtaasi TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ."
Avaapa joinain vähemmän kauniina päivinä sanomalehden ulkomaanosasto ja mieti kuinka monessa tämänhetkisessä valtiodenkin välisissä konfliktissa uskonnollinen motiivi ja aines on enemmän tai vähemmän mukana. Maailmansodathan ovat vieneet mm. lääketiedettä eteenpäin mutta niissähän ei sanottavammin ollut uskonnollista syytä mukana.
Pyrkimykseni oli luoda mielikuvaa levittäytymishaluisista uskonnoista tietyllätapaa itsensätiedostavana oppijärjestelmänä, eräänlaisena organismina, jonka tehtävä kuten biologisilla on pyrkiä varmistamaan olemassaolonsa ja hyvinvointinsa. Ja tietyllätapaa tarkasteltuna ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Buddhalaisuus on ilmeisesti onnistunut välttämään pahemman politisoitumisen mutta eikös kaikki muut suuret uskonnot ole virallisesti sitten melkolailla onnistuneet kietoutumaan valtiollisiin intresseihin.
"Olet tosiaan sitä mieltä että ilman persoonallista Jumalasuhdetta ihmiselo on heti tyhjää ja kovin onnetonta?"
Näin olen kuullut monelta uskoon tulleelta ateistilta. Näin sanovat myös monet kommunististen maiden uskoontulleet ihmiset. Pelkkä puolueajattelu toi vain stressiä, koska sillä yritettiin korvata jumaluus."
Politiikka ei minustakaan kelpaa henkilökohtaiseksi suunnannäyttäjäksi. Pitää olla omakohtaista näkemystä ja alitajuista intuitiota, jota miksei jumaluudeksikin voisi kutsua. Kristinuskon käsitys siitä on kuitenkin vain yksi muiden joukossa ja uusille tulkinnoille löytyy tilaa siitä kiinnostuneiden mielistä. Suomalaisestakin yhteiskunnasta tilaa soisi löytyvän vielä hieman enemmän.
""Kullakin meistä perinteissä mielessä uskonnottomilla on omat pyrkimyksemme ja unelmamme"
Kaikilla ihmisillä on nämä riippuen siitä uskovatko vaiko eivät, sitä emme siis vertaa uskomiseen."
Mutta jos kokee nämä tämän elämän tavoitteet sinänsä riittäviksi ja uskoon niihin ikäänkuin ylimaallisessa mielessä niin mitä muuta se on kuin uskomista?
Antiikissa oli laillistettu orjuus. Isällä oli myös oikeus tappaa lapsensa jos halusi, etenkin tyttöjä tapettiin. Antiikin kulttuuri oli eliitin kulttuuria. Kristinuskon myötä orjuus lopulta lakkautettiin, kuten myös lapsenmurhat jo ennen sitä. Tässä pari hippusta kristinuskon vaikutuksista.. Lisäksi voisi mainita tieteen kehittymisen alkamisen, kun pakana-ajan staattinen maailmankäsitys ja sen vastustaminen herätti halun tutkia Jumalan luomaa maailmaa, kriittinen ajattelu kehittyi, kun Raamatun sisältämiä ristiriitaisuuksia selviteltiin..
Missä maassa muualla kuin Usassa, jossa todella on uskonnon vapaus, onkaan niin valtavasti erilaisia, mitä merkillisimipiä, oman onnen etsimiseen ja itsen toteutukseen pyrkiviä uskonnollisia ryhmiä? Monet niistä ovat puritaanisimmista puritaanisimpia, joskin perusideoihin kuuluu 'vapaus'! . Ocklahoman pommikaveri - jos muistat - oli yhden tällaisen puritaaniryhmän edustaja. Wacon tulipalo-itsemurhalahko olkoon toinen esimerkki uskonnollisesta individualismista.
USA:n uskonnonvapauden tuottamista tekokukkasista erikoisimpia on 'satanismi'. Satanismilla on lähtökohtana 'yksilö' ja hänen 'luonnolliset halunsa', joita muut eivät saa estää toteutumasta. Aivan vastaavaa uskonnollista kieltä käyttäviä ryhmittymiä löytyy tukuttain, niissä ei käytetä sanaa 'saatana', mutta ajattelurakenne on aivan sama: Narsismi, se on sana joka yhdistää näitä ryhmittymiä.
la Vey, satanismin perustaja, oli sitä mieltä, että kristinusko on vesittynyt, että siksi nuorisoa uhkaa rappio. Elettiin aikaa, jolloin 'nuoriso syntyi' omana yhteiskunnallisena ryhmänään toisella tavalla kuin ennen, tuli rokki, alkoholi, tanssi, huumeet ym ajanviete jne jne.. Tästä syystä la Vey valitsi ihanteekseen, ei varsinaiseksi palvonnan kohteeksi, saatanan. Saatana oli se joka uskalsi sanoa 'ei'! Ihmisen tuli kuunnella sisäistä luonnollista ääntään, luontoa.. että silleen. Jeesus oli liian 'lepsu'. la veyn tarkoitus oli omasta mielestään kohentaa nuorison moraalia..
Ihmiset, jotka muuttivat Amerikkaan, lähtivät sinne kuin 'luvattuun' maahan, uuteen Jerusalemiin, he edustivat uskonnollisia vähemmistöjä, joita uskonpuhdistuksen tuoksinassa kohdeltiin heidän mielestään väärin. Nykyisin aletaan olla vaiheessa, jolloin ihminen etsii 'Jerusalemiaan' sisimmästään: löydä sisäinen jumalasi.
Oma lukunsa olisi amerikkalinen 'kansalaisuskonto', se josta näkee merkkejä paraateissa ja presidenttien puheissa.. Siinä ei mainita Jeesusta, se on jotakin 'muuta'.. mutta yhtä kaikki, vallitseehan maassa uskonnon vapaus, myös vapaus olla opettamatta uskonnoista kouluissa juuri mitään.. tietääkseni. Tässäpä maaperää 'individualistiselle' uskolle. Ja bissnekselle..
Kirjoitapa ensi kerralla vähemmän tekstiä, minä en jaksa lukea monitorista pitkiä sepustuksia, eli mieleeni jäi vain kohtia sieltä sun täältä.
Kuten:
"Muuten olen joskus lukenut muistaakseni Tieteen Kuvalehdestä että uskonnollisuus..."
Tottakai se kulkee suvussa helpommin, koska vanhemmat opettavat asioita nuoremmille. Niinhän kaikki muukin tapahtuu *Huomautus* eli kyse ei taas ole vain uskonnollisesta asiasta.
En lue Tiedelehtiä, minulla on omat mielipiteeni tieteestä, vaikka tiede onkin hyvä asia.
Sodat alkavat yhteiskunnallisista paineista, ei uskonnoista. Se on yleensä lopullinen tekosyy saada sota pystyyn. Ei siihen uskontoa tarvita.
Ateisti on minulle se-joka-ei-usko-mihinkään. Näin ollen arvostan siis esim.hindua enemmän kuin ateistia, sillä hänellä on usko.
"Kerropa muuten oltiinko vaikkapa Antiikin Kreikassa tyystin onnettomia - ennen monoteististen uskontojen syntyä?"
Et ole ilmeisesti huomannut, että minä haluan puhua nimenomaan tästä päivästä, en vuodesta 25. Maailma oli täysin erilainen silloin, emmekä me tiedä totuutta.
"Tottakai se [uskonnollisuus] kulkee suvussa helpommin, koska vanhemmat opettavat asioita nuoremmille. Niinhän kaikki muukin tapahtuu"
Olisi pitänyt tietenkin mainita että tämän uskonnollisuuden havaittiin välittyvän geeneissä - perintötekijöitse. Biologialla siis ilmeisesti on
osuutensa ihmisen todennäköisyydestä syntyä tai
tulla uskoon.
"*Huomautus* eli kyse ei taas ole vain uskonnollisesta asiasta."
Kuten tuskin missään.
"Sodat alkavat yhteiskunnallisista paineista, ei uskonnoista. Se on yleensä lopullinen tekosyy saada sota pystyyn. Ei siihen uskontoa tarvita."
Ei välttämättä mutta fundamentalismi pitää olemuksessaan sisällään halua tappaa ja kuolla.
Tämä ei ole vielä sinällään paha asia vaan se että
noin ollaan valmiita tekemään jopa mielikuvituksellisen typerien aatteiden puolesta.
(En väitä että uskonto olisi vain typeryyttä.)
"Ateisti on minulle se-joka-ei-usko-mihinkään. Näin ollen arvostan siis esim.hindua enemmän kuin ateistia, sillä hänellä on usko."
Btw, niin minäkin. Minusta tuntuu ongelman löytyvän siinä että useimmat uskovaiset määrittelevät nimenomaan uskomisen puhtaasti omista lähtökohdistaan ja tarkoitusperistään.
Uskoohan jokainen käytännössä johonkin - usko sen varsinaisella tasolla voi taas kohdistua muuhunkin kuin teidän Vapahtajaanne.
"Et ole ilmeisesti huomannut, että minä haluan puhua nimenomaan tästä päivästä, en vuodesta 25. Maailma oli täysin erilainen silloin, emmekä me tiedä totuutta."
Yksittäinen huomio menneestä ei vielä maailmaasi
uskoakseni kaada.
"Antiikin kulttuuri oli eliitin kulttuuria."
Olivatpa saavutuksetkin melkoisia; filosofia, kreikkalainen taide, roomalainen lainsäädäntökin
syntyi. Syntyikö kristinuskon valtakaudella jotain vastaavaa?
"Lisäksi voisi mainita tieteen kehittymisen alkamisen, kun pakana-ajan staattinen maailmankäsitys ja sen vastustaminen herätti halun tutkia Jumalan luomaa maailmaa, kriittinen ajattelu kehittyi, kun Raamatun sisältämiä ristiriitaisuuksia selviteltiin.."
Hyvä saada tietoonsa tämäkin näkökulma. Mutta mitä tämä edistyminen oli verrattuna siihen idioottimaisuuteen että keskiajalla väiteltiin kiihkeän vakavasti kysymyksestä että montako enkeliä mahtuu seisomaan neulankärjellä? Tiede menetti antiikkisen puhtautensa kun sen käsiteltäväksi tuotiin mokomia enemmän kuin toisarvoisia kysymyksenasetteluja - kaiken peitti sama uskonnollinen sisältö. Kristillinen kirkko kanonisoi Aristoteleen opin niin ettei uudistavampia näkemyksiä suvaittu. Kriittinen ajattelu ei vain toiminut kristinuskon suurimpien filosofien kohdalla: jokainen skolastikko pyrki tietentahtoen tiettyyn ennaltamäärättyyn käsitykseen, siis asetteli ensin lopputuloksen ja
sitten keksi sille todistuksia.
"USA:n uskonnonvapauden tuottamista tekokukkasista erikoisimpia on 'satanismi'. Satanismilla on lähtökohtana 'yksilö' ja hänen 'luonnolliset halunsa', joita muut eivät saa estää toteutumasta."
Eivät todellakaan saa jos vain henkilö itse kykenee kontrolloimaan ja arvoimaan halujensa laatua. Mitä niin erikoista siitä nyt sitten keksit? Että yksi järkevä harvan historian kerran ymmärsi olla alistumatta epäaitoon moraaliin ja
pyrki soveltamaan tätä myös laajamitteisesti?
"Aivan vastaavaa uskonnollista kieltä käyttäviä ryhmittymiä löytyy tukuttain, niissä ei käytetä sanaa 'saatana', mutta ajattelurakenne on aivan sama: Narsismi, se on sana joka yhdistää näitä ryhmittymiä."
Noilla ryhmittymillä ei kuitenkaan ole köytössään samaa käsitteellistä tutkimusta ja perustavanlaatuisuutta.
Alkuoletuksesi on että ihminen on riittävän altruistinen kyetäkseen toimimaan yhteisössä jonka käyttäytymistä sitovat vain liian helposti rikottavissa olevat säännöt. Mitä sitten jos ihmien onkin väistämättä egoisti? Eikö ole rehellisempää tunnustaa se itselleen kuin pitää keinotekoisesti kaikkia ehdottoman tasa-arvoisina?
"Saatana oli se joka uskalsi sanoa 'ei'! Ihmisen tuli kuunnella sisäistä luonnollista ääntään, luontoa.."
Jollei kykene luottamaan edes omaan sisikuntaansa niin miten voi luottaa Herraan tai miksipä ei palvoa vaikka perjantain kaljakoria pohjimmaisena totuutena?
"Ihmiset, jotka muuttivat Amerikkaan, lähtivät sinne kuin 'luvattuun' maahan, uuteen Jerusalemiin, he edustivat uskonnollisia vähemmistöjä, joita uskonpuhdistuksen tuoksinassa kohdeltiin heidän mielestään väärin."
Amerikka oli alkuaikoinaan poikkeuksellisen sivistynyt - sitten jotain alkoi mennä ihan pieleen.
"Nykyisin aletaan olla vaiheessa, jolloin ihminen etsii 'Jerusalemiaan' sisimmästään: löydä sisäinen jumalasi."
Kyseessä lienee melkolailla trendi mutta ehkä taustalta löytyy jotain yhteyttä mahdollisuuteen oman olemuksensa löytämiseen ensimmäistä kertaa ja tätä kannattaviin oppeihin.
Minäkin tunnen välttämättömäksi että Jumalan pitää olla -osa- minua , voimani tulla sisältäni ei ulkoapäin.
" vallitseehan maassa uskonnon vapaus, myös vapaus olla opettamatta uskonnoista kouluissa juuri mitään.. tietääkseni. Tässäpä maaperää 'individualistiselle' uskolle."
En nyt juuri keksi miten todellinen pakana saattaisi nähdä myöskään tuollaisen tilanteen myönteisenä.. Ei ainakaan periaatteen ja pyrkimyksen tasoilla.
joku joka on samaa mieltä...jes!!hyvä älä luovu kannastas...
Oikein naurattaa kun lukee julkaisuasi! Siitä paistaa täydellinen sairaus! Sinä et todellakaan ole terveestä päästä ja juuri sinunlaisesi tarvitsisi uskoa! KUKAAN ihmisistä ei ole terve! Sairaimpia ovat ne jotka luulevat olevansa terveimpiä. Kyllä täällä sitten on sinisilmäistä porukkaa.
Kun Jeesus pyysi alistettuja ja sairaimpia mukaansa, hän todella tarkoitti sitä. Terveet nauravat sille koska eivät tajua katsoa sisälleen. Kuka tässä se terve lopulta on?
Koska siis tunnustit olevasi sairas, niin silloin Sinä et ole vielä kohdannut Kristusta, persoonaasi. Omassa persoonallisuudessaan kukaan ei voi olla sairas.
Jeesus tiesi kaiken sen minkä minäkin, ja jopa minä tiedän, että Jumala on tehnyt kaikista systeemeistä itseparantuavia. Ihmisen keho osaa ihan itsestään tulla terveeksi, ja sama pätee myös ihmisen psyykeeseen; Jumala ei taatusti jättänyt ihmisen psyykettä vaille itseparannusta, vaan kuten Jeesus sen oivasti sanoi:
Sinun oma uskosi on Sinut parantanut!
http://www.geocities.com/sinenmaa/x-files/x-paper2.html
Vain terveet tuntevat totuuden, koska vain terveet ovat kohdanneet totuuden.
Mistä sinä tiedät olevasi terve?
98% vaikeasti tai lievästi mielisairaista tyypeistä luulee olevansa terve, ja pitää muita sairaina.
Heidän keskuudessaan on myös yleista tuollainen itsenkehuminen, kai se kuuluu tuohon itseparantuavia-systeemiin, etteivät enempää sekoaisi!
Minua ei kiinnosta pätkääkään filosofia, enkä toimi siltä pohjalta, koska en usko filosofiaan, enkä siihen että sillä saadaan mitään aikaan.
Jeesus tietää kaiken, sinä et läheskään. Vertaat nyt liikaa tieteeseen uskontoa, mutta niitä ei saa verrata, sillä tiede ei pysty selittämään sitä mitä Jumala. Tiede on paskaa väittämistä, jos sillä yritetään kumota uskonto( joka ei koskaan tule onnistumaan), mutta yhdessä sopusoinnussa ne täydentävät toisiaan.
Raamatun tapahtumissa Jeesus paransi ihmisen jos ihminen uskoi, ei siinä ole kyse mistään automaattikorjauksesta aivoissa. Ei näitä asioita saa pyrkiä selittämään tieteellä sillä se ei johda mihinkään.
Niin, terveet tosiaan tuntevat totuuden, koska terveet ovat kohdanneet totuuden, voisi sanoa. Näin me uskovaisetkin valitettavasti ajattelemme usein itsestämme (vaikka on väärin kohottaa itseään muiden yläpuolelle) Olkoon meillä siis omat mielipiteemme.
Sivusi runsaasti tekstiä, mutta en ymmärrä mitä hyötyä siitä on. (filosofointi)
Minä uskon mieluummin Jeesusta!
Jeesus itse sanoi, että Hän ei itse paranna, vaan ihmisen oma usko:
SINUN USKOSI ON SINUT PARANTANUT!
Sanokaa nyt perkeleen uskovat, mikä on OIKEA TULKINTA TUOSTA!
Miksi minä en saa lukea sitä niin kuin se on kirjoitettu! Te saatanan kyykäärmeen sikiöt!
Teillä on kyllä oikea tulkinta totuudesta, mutta ei totuutta!
Oikeasta tulkinnasta en sano mitään, koska tulkintoja on useita. Tod.näk. se, joka pulassaan huutaa Herraa apuun, paranee. Näin minä sen ymmärrän. Mutta sitä ei saa tulkita liian kirjaimellisesti. Esim. syöpä lähtee rukouksella näinkin on tosin tapahtunut). Jumalalla on jokaiselle ihmiselle oma tarkoituksensa, myös ateisteille.
ASIOITA EI SAA OTTAA LIIIIAN KIRJAIMELLISESTI
Te typerykset!
Ei Jeesus ole silloin mitään parantanut, jos sairas huutaa Häntä apuun, vaan sairas on parantanut itse itsensä, kun on huutanut apua!
He, jotka eivät apua huuda tai pyydä, ovat joko kuolleita, tai sitten sairaus on jollakin tapaa Heille hyödyksi, eivätkä He tahdo luopua sairaudestaan, koska He kuvittelevat todellakin hyötyvänsä siitä.
Ei Jumala ota keltään mitään väkisin pois! Ja jos ihminen on aidosti pyytänyt Jumalalta apua, silloin es on Jumala, joka on parantanut, mutta ei Jeesus. Jeesus ei ole Jumalan synonyymi.
Jutustelusi on niin läpi-irronationaalia, että en mitenkään muuten voi ymmärtää tarkoitustasi, kuin että sen ideana voisi olla 'uskovien' naurettavaksi tekeminen. Samantyylisiä 'uskovan' nimissä kirjoitettuja sepustuksia täällä on ollut ennenkin. Hölmö.
Voi prkl, ota nyt sitten kaikki kirjaimellisesti. Synonyymi tai anonyymi, aivan sama...
Ryhdy uskovaiseksi kun niin hyvin uskonasiat tunnet.
Voi prkl, ota nyt sitten kaikki kirjaimellisesti. Synonyymi tai anonyymi, aivan sama...
Ryhdy uskovaiseksi kun niin hyvin uskonasiat tunnet.
Voi prkl, ota nyt sitten kaikki kirjaimellisesti. Synonyymi tai anonyymi, aivan sama...
Ryhdy uskovaiseksi kun niin hyvin uskonasiat tunnet.
Koska Sinäkään et tajua, että totuus pitää ottaa kirjaimellisesti, jotta voi välttää olemasta valheellinen, niin minäpä ilmoitan, etten ota Sinua kirjaimellisesti, koska Sinä et ole ottanut totuutta kirjaimellisesti, senkin hölmö!
Jokainen, joka tulkitsee totuutta, on uskovainen.
Vain totuudelliset ihmiset ovat vapaita uskonnosta, sillä Heillä ei ole oikeaa oppia; oikeaa tulkintaa totuudesta, senkin saatanan typerykset!
Koska siis olen huomannut, että Teillä on oikea tulkinta, niin silloin Te kaikki olette pelkkiä typeryksiä PISTE
Minä tunnen totuuden juuri siksi, koska minä en ryhdy uskovaksi, senkin typerykset!
Vain täystollot ovat uskovia, eivätkä He siksi trotuutta tunnekaan, ja vain täystollot voivat olla uskovien vastavoimana, ateisteina! Senkin saatanan typerykset!
Viisaaksi minä en Teitä voi kutsua, koska onhan perkele minulla silmät päässä! Olisin typerys, jos kutsuisin typeryksiä viisaiksi!
Hohoo mitä juttua! Miten kukaan enää ottaa sua vakavasti tän jälkeen...
Hoo, mitä hemmetin hoopoilua! Luuleks Sää todella, että vakavuus tekee asioista tosia?
Ja paskat minä Teidän vakavuuksista, sillä minä tiedän, ettei naurukaan tapa, mutta He, jotka tappavat, murhaavat, hakkaavat, raiskaavat ja ryöstävät, ovat äärimmäisen vakavailmeisiä, jotka eivät suvaitse minkäänlaista huumoria.
Kirjaimellisesti otettava totuus: Vakavuus ei ole ehto totuudelle; antakaa lasten tulla Metsään!
Yleinen kysymys kaikille tyhmille:
Kun kuulette lapsen suusta kysymyksen, minkä Te olette silloin kuulleet, Jeesuksen mukaan?
http://www.geocities.com/sinenmaa/htmls/exit.html
En vastaa kysymyksiisi koska en ole tyhmä.
"Uskovat ovat niin saatanan sairaita, koska He luulevat, että Jeesuksen Sanoja pitää tulkita; etä Jeesus ei puhunutkaan asiaa, kun Hän julisti, että terveet eivät tarvitse Jeesusta!"
Muuten jokainen on joskus heikko. Sitäpäs uskovaiset pyrkivät hyväksikäyttämään käännytystyössään vaikka pohjimmainen aate olisikin auttamisenhalu.
"Jos taasen uskova väittää, että Hän tarvitsee Jeesusta, Parantajaa, niin silloin tuollainen uskova väittää olevansa sairas, eikä terve, joten silloin tuollainen uskis ei voi tuntea totuutta, koska Hän ei ole vielä kohdannut Jeesusta, Parantajaa!"
Sairaus on oikeutettu termi jos Jeesus tosiaan puhui vastaavasti terveydestä tuossa mielessä.
"Kaikki uskovaiset ovat niin saatanan tyhmiä, että ihan melkein naurattaa..."
Olen melkolailla samaa mieltä mutta miksi moinen vihamielisyys on tässä yhteydessä oikeutettu? Julistavia hihhuleita vastaan ehkäpä, mutta että jokaista joka uskonsa tunnustaa?
Eivät kaikki uskovaiset tyhmiä ole, eivät niin älykkyyden kuin viisaudenkaan vastakohtana. Heitä on monenlaisia. Jokin muu heitä enemmän tuntuu yhdistävän, jokin jolle melkein pitäisi löytää tai kehittää oma terminsä tällaisessa keskustelussa.
En minä ole vihainen tyhmille; tyhmät joutuvat ihan itse kärsimään tyhmyydestään, koska tyhmyys on aina tahdon valinta; tyhmät voisivat milloin tahansa ruveta viisaiksi, mutta tyhmät eivät halua olevansa viisaita, koska viisaina He eivät voisi enää tehdä tyhmiä tekoja.
Siksi juuri tyhmät rakastavat tyhmyyttä, koska He voivat aina puolustella tekojaan sillä, että He ovat tyhmiä, jota He kyllä ovatkin, ei sen puoleen.
Tyhmät ovat niin saatanan tyhmiä, että He eivät itse ole käyneet sisälle Valtakuntaan, eivätkä siksi salli kenenkäänmuunkaan menevänb sisälle, mutta tässä Te nyt näette Ihmisen Pojan Ihmisen, joka on tunkeutunut sine väkisin, eivätkä tyhmät voi tälle enää yhtikäs mitään, koska tyhmien valta ulottuu vain ja ainoastaan tyhmyyteen.
Tyhmät ovat niin helvetin tyhmiä, koska He luulevat, että viisaaksi tuloon tarevitaan jokin oppi ja sen noudattaminen, tai että tyhmät tarvitsevat geenihoitoa tms.
Vain viisaat tietävät, että He ovat viisaita, koska He eivät usko mihinkään oppiin tai uskontoon, vaan vain elämään, sillä vain He ovat viisaita, jotka elävät omaa elämäänsä, ja antavat kaikkien elää omaa elämäänsä.
näinhän se on sanottu, ja synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Kristityn Jumala siis todellakin on syntisiä varten. Ja koska kristitty on syntinen hamaan pyhäin ylösnousemukseen asti, tarvitsee hän Jeesuksen pelastuakseen.
Miksei ihminen maallisen helvetin keskellä saisi kaivata taivasta tai nirvanaa?
tarvitse Jumalaa.
tarvitse.
Kun olet täysin terve, niin et tarvitse sitä Jumalaa, koska silloin se Sinä olet sen oikean Jumalan inkarnaatio.
Sinä tarvitset Jumalaa, jos:
tuomitset,
uskot johonkin oppiin,
Sinulla on jäsenkirja,
olet ateisti,
juot viinaa,
käytät huumeita,
uskot politiikkaan,
olet rikas,
et usko ihmistä,
luulet olevasi mies/nainen (sukuPUOLI),
olet tehnyt itsestäsi tarpeellisen jollekin,
et tunnusta olevasi maailmankaikkeuden kaikkein viisain,
tunnustat olevasi tyhmä,
teet tyhmiä tekoja,
vaadit muita uskomaan lakiin,
uskot liikennevaloihin,
haluat muiden huomaavan Sinut,
käytät kilikelloa,
opetat, että muiden ei tarvitse olla huomaavaisia,
opetat jotakin oppia,
tuhoat luontoa,
ajat autolla, jonka voimanlähde et ole Sinä itse,
jms.
Kun siis olet terve, niin silloin Sinä olet yhtä planeetan elämän kanssa, ja silloin Sinä et haaveile yhtään mistään, koska silloin Sinä tiedät, että planeetan elämä on reaalisempaa ja ihmeellisempää kuin mikään haavekuva.
Kristus ei milloinkaan haaveillut taivaasta!
JAA ETTÄ MISTÄ MINÄ TÄMÄN TIEDÄN?
KOSKA MINÄ EN HAAVAILE TAIVAASTA! Kristus olen minä, ja minä tiedän, ettei Kristus voi kieltää ihmisiä olemasta Hän, koska on sanottu, että Kristuksessa jokainen puhuu yhdellä suulla...
Olkoon Teillä se mieli, joka on Kristuksessa....
syntinen siis tarvitsee Jumalaa, näytämme olevan yhtä mieltä. Synnitön on yhtä Kristuksen kanssa , Kristuksessahan ei ole syntiä. Syntisen kantsii tehdä parannus ja pyrkiä siihen täydellisyyteen, mitä Jumala on. En minä ainakaan väitä olevani täysin terve ja siksi uskon tarvitsevani Jumalaa. Mutta syntiselläkin voi olla yhteys Jumalan henkeen, vaikka kuinka heikko. Eihän syntinen koskaan Jumalaa voisi tuntea, jos Jumala ei häntä puleensa vetäisi. Kunnia Herralle Taivaissa ja Pojalle Hänen oikealla puolellaan.
Oikeastaan synnitön ja syntisyys menee matemaattisesti näin: Synnitön on numeroina tasan 1, kun taas syntinen on kaikki variaatiot välillä 0 ... < 1 Nähtävästi Kati puhuu tuosta täysin terveestä tuollaisen asteikon mukaan.
Olkoon teillä myös sellainen kieli, kuin Kristuksella on. :p
Juttusi ovat mielisairaita!
Yksi esimerkki: "uskot liikennevaloihin"
Uskon liikennevaloihin, koska olen nähnyt liikennevaloja. Jos tarkoitatkin "liikennevaloihinuskomisella" sitä, että "tottelen" liikennevaloja, niin tokihan tottelen, jos en halua tappaa viattomia kanssa-autoilijoita tai jalankulkijoita.
Sää oot siis täystollo, koska väität, että Sinä ajaisit/kävelisit muita päin, jos liikennevaloja ei olisi!
Jos laki ei esim kieltäisi murhaamasta, niin Sinä tietty murhaisit, koska sitä ei kiellä Sinun järkesi, ja koska siis järkesi ei sano Sinulle murhaamisen olevan mielettömyyttä, niin sallinet minun huomauttaa, että silloin Sinä olet järjetön!
Sinä olet niin tyhmä, että et saa ajokorttia. Tai sitten valehtelet.
Olet ymmärtänyt väärin kyseisen tekstin.
Terveellä tarkoitetaan sitä että he luulevat olevansa täydellisiä eivätkä tarvitse Jumalaa, he ovat itse itsellensä jumala. He pärjäävät "omillansa" eli on niin täynnä itseänsä, että ei näe Jumalan rakkautta syntistä ihmistä kohtaan. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet, niin sinäkin ja olet Jumalan kirkkautta vaille. Mutta ihminen joka ei tuota näe, on sokaistunut. Siksi Jeesus käytti tuota lausetta. Uskova ihminen ei tarvitse olla mieleltään eikä ruumiiltaan sairas vaan hän tajuaa että hänkin tarvitsee Jumalan armoa ja rakkautta ja hän on valmis tulemaan Vapahtajansa eteen saamaan syntinsä anteeksi Jeesuksen kalliissa maahanvuotaneessa veressä. Raamattua on hyvä tutkia sen sanan kokonaisessa merkityksessä eikä poimia lauseen siltä ja täältä.
Toivon sinulle joka otit tämän puheeksi, tutki
Jumalan sanaa vilpittömin sydämin ja jos et vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti, pyydä häntä tulemaan elämäsi Herraksi ja syntiesi sovittajaksi.
Pyhä Henki tulee sinuun, ja hän on luvannut opastaa meidän matkallamme vaikeimmissakin kysymyksissä, häneltä on hyvä rukoilla johdatusta ja viisautta kaikkeen mitä meitä askarruttaa.
Siunausta sinulle ja älä lannistu.
Terve on sellainen, jolla on omakohtainen ja persoonallinen suhde Jumalaan, ja Jumala on Jumala, olkoon Hän joidenkin mielestä Pyhä Henki, tai Universaalinen Isä, tai Kristus.
Terveet ihmiset eivät erottele Jumalaa Isäksi Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi, koska esim Pyhä Henki ei näe eroa itsensä ja Jumalan välillä, vaan He ovat yhtä ja He ovat yksi!
Näin on myös terveiden kohdalla; he eivät tee eroa itsensä ja Jumalan välillä, silä jos otus tekee eron itsenbsä ja Jumalan välille, silloin Hän välittömästi huomaa olevansa erossa Jumalasta, ja tarvitsevansa jotakin saatanan pelastusta!
AJATELKAA ASIAT JUMALAN NÄKÖKULMASTA!
AJATELKAA MITEN PYHÄ HENKI EI VOI VÄITTÄÄ OLEVANSA ERILLÄN ISÄSTÄ!
'Minä itse kananpaska mättäällä'.. Voi, taivas! Jumala sinua armahtakoon!
Koska siis Sinä todistat itsestäsi, että Sinä et ole Jumala, etkä edes oas Jumalaa, silloin Sinä olet Saatana.
Ilmankos Sinä opetat oikeaa oppia, sillä Saatana on kuuluisa oikeasta opistaan, joka on jokainen oppi, jota opetetaan, sillä jokainen oppi on Saatanasta, kun taasen elämä on Jumalasta.
Kukaan ei voi opettaa väärää oppia, eikä kukaan opiton voi elää väärin, - - - - - -kun taasen jokainen opillinen elää väärin, koska muutoin Hän ei tarvitse oppia lainkaan.
"Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Mark. 9:12
Ei Raamatussa lue, että terveet eivät tarvitse Jeesusta.
Jokainen ihminen, terve tai sairas, tarvitsee Jeesusta.
Ketkään eivät Jeesusta tarvitse,
eivät niin terveet kuin sairaatkaan,
elleivät sitten juurikin tuota Jeesusta
satu tarvitsemaan:
tulkoon kukin hurskaaksi
omalla uskonnollaan,
valehdelkoon kukin itselleen
omalla tavallaan.
Ovat kaikki meistä sairaita,
elämä meistä voiton vie
ja kun kuolo meidät pois korjaa
minnekään ei johda mikään tie.
Rukoilkaa!
Osoittakaa katumusta,
anokaa armahdusta,
fantasioikaa pelastusta.
On toivonne kipinä oleva
sädehtivä,
loisteliaan musta.
Älkää uskoko itseenne,
älkääkä olemassaoloonne,
eksistenssiinne
tahi sen essenssiin.
Uskokaa vain muita,
jotka teille kertovat
mihin uskovat
ja vaativat
että tekin uskotte
kuten he.
Uskokaa nyt jo,
tai tulee Jumalan nyrkistä
pyllyyn!
...suloisen katkeran-makeaa,kö ?!?
Eihän sitä lähimmäisiensä elämänohjeeksi suone moista harhaoppia,kuten uskonnot osoittavat,kö ?!?
Ihmisälyn ja logiikan vaaliminen lienee tämän pikku maapallomme pelastus...ehkäpä ?!?
Uskonnon ja uskomusten vaaliminen se ei todellakaan liene...vai mitä omat pienet harmaat aivosolunne kertonevat ?!?
Kas,se evoluution(-oiden?) vääjämätön lopputulos...mikä se lieneekään !?!
Eli omien aivojen käyttö lienee suotavaa positiivisen lopputuloksen aikaansaamiseksi,kö ?!?
Kaikki uskovaiset ovat niin saatanan tyhmiä, että ihan melkein naurattaa...
Ai naurattaa, melkoiselta porulta tuo vinkumisesi kuulostaa..
Koska minä olen vain tyhmä uskovainen en ole onnistunut keksimään ratkaisua hiv-potilaiden parantamiseksi, mutta.. sinähän voisit yrittää kun olet niin viisas, vai? Vai onko liian kiire haukkua muita ihmisä ja heidän ajatuksiaan? Vaikka, paraneehan se maailma noinkin.. tulee kaikille parempi mieli, eikä herätä agressioita ja vihaa..
Ei Jeesus ketään parantanut. Koska Te uskikset ette usko Jeesusta, niin tietysti Te väitätte vastoin parempaa tietoanne, sillä Jeesus aina muisti sanoa, että: Sinun uskosi on Sinut pelastanut/parantanut.
Näin siis se on täysin kiinni sairaiden uskosta, haluavatko He olla terveitä, vai onko Heille vielä jotain käyttöä sairaudellaan, kuten esim leuhkiminen, tai olla avuttomana,...
Kuten sanoin, niin koska Jumala teki kehosta itseparantuvan systeemin, niin Jumala teki myös kaikista muista, jotta Hänen ei tarvitse koko ajan olla meistä huolissaan.
Pyrkiihän ihminen tekemään systeemeistään itsekorjautuvia, sillä itsekorjautuvuus on kaikesssa perinnöllistä, kuten ohjelmoinnistakin Te hyvin sen tiedätte,...
"Koska Te uskikset ette usko Jeesusta"
On muijalla cunttia päättää asioista muiden puolesta ja pistää sanoja muiden suuhun.
Minä vain katson, mitä Te teette, niin siitä minä näen, mitä Te ajattelette.
Koska siis Te haluate paratiisiin, niin se voi olla totta vain siksi, okska Te täysin tahallanne pidätte halpana tätä planeettaa, eli Te tuhoatte ja likaatte tämän planeetan vain siksi, jotta Te voisite uskoa, että on jokin parempikin paikka!
Te saatanan typerykset!
Jos nimittäin Te toimisitte kaikesta sydämestänne ja koko sielustanne tämän planeetan puolesta, silloin Teidän olisi täysin mahdotonta haaveille mistään paremmasta paikasta. Ja siksi toisekseen; Paratiisi ei ole paikka.
"Minä vain katson, mitä Te teette, niin siitä minä näen, mitä Te ajattelette.
Koska siis Te haluate paratiisiin, niin se voi olla totta vain siksi, okska Te täysin tahallanne pidätte halpana tätä planeettaa, eli Te tuhoatte ja likaatte tämän planeetan vain siksi, jotta Te voisite uskoa, että on jokin parempikin paikka!"
Osoitit juuri pidemmän tavan vastata mrks:sen kysymykseen, ja vastaus näyttää olevan: 'kyllä minulla on cunttia sanoa tietäväni mitä muut ajattelevat.'
Vaan mikä saa sinut ajattelemaan niin?
Ikuisuus vastaan rajallinen aika on se mikä on tällä planeetalla, ja olosuhteetkin ovat sellaiset että susien ja lammasten kesken ei tule rauhaa, ennenkuin paimen ajaa sudet pois.
Minä pidän suklaasta. Tuttavani Tuula ei pidä. Tuula on tyhmä. Tuula on väärässä. Tuula kertoi että naapurin intiaani ajoi kissan päälle. Minä menin sanomaan intiaanille: Te olette tyhmiä, ajatte kaikki TAHALLAAN kissojen päälle. Intiaani yritti selittää että hän noudatti äärimmäistä varovaisuutta, mutta ei onnistunut välttämään onnettomuutta. Tuula oli nähnyt tapauksen ja vahvisti että intiaani oli yrittänyt tehdä kaikkensa jotta ei olisi ajanut kissaa kuoliaaksi. Minä sanoin intiaanille: Minä vain katson, mitä Te teette, niin siitä minä näen, mitä MINÄ haluan, ei kun siis mitä Te ajattelette. Te typerykset. Ajatte kaikki intaanit kissojen päälle, ihan vaan huviksennne.
Hemmetti! Tekö luulette tietävänne, mitä olen sanonut, kun Teillä on vain tulkinta minun Sanoistani!
Niinkäö tyhmiä Te kaikki oletet, että Te todella lluulete, että minä olen sanonut Teille Teidän tulkintanne, enkä suinkaan o mia syvällisiä ajatuksiani?
VOI PERKELEN PERKELE, ETTÄ OTTAa Päähän Tuo Teidän mieletön halunne väittää tulkintaa totuudeksi!
Jos Te ette ota kirjamellisesti sitä, mitä olen kirjoittanut, silloin Teillä ei voi olla totuutta siitä, mitä minä olen sanonut!
Minä en ole milloinkaan väittänyt, että minä puhun tulkintoja, vaan olenhan sentuhatta kertaa jo sanonut, etä minun Sanani ovat totuus, joka pysyy iankaikkisesti; ikuisuudeen jälkeenkin minun Sanojen mukaan elävä elä autuasta elämää!
Koska siis huomaan, että Teillä on vain tulkinta siitä, mitä olen kirjoittanut, silloin Teillä ei ole totuutta, koska vain se on totta, jota olen kirjoittanut! Huomatkaa, että koska minä en kirjoita tulkintoja, silloin tämäkin lause on puhdasta totuutta!
Jos siis Te ette ota tätä kirjaimellisesti, niin se on kiistaton osoitus siitä, että Te olette uskovia, eikä Teillä ole totuutta, vaan Te uskotte vain The Tulkintaan, joka o Teidän isänne...
Valehtelit tahallasi, koska on epäloogista väittää äärimmäisen varovaisuuden voivan aiheuttaa jotain pahaa!
just joo.
..kirjoituksesi alkaa olla sen verran sekavaa materiaalia, että olisi ehkäpä parempi että minäkin saisin sen tulkinnan siitä mitä ajat takaa..
TOTTA hemmetissä mikä tahansa asia näyttä sekavalta, jos odottaa, että se pitää ymmärtää vain tulkintana! PERKELE!
Asia pitää ottaa asiana, eikä siinä saa olla piiruakaan tulkintaa, jotta asia olisi ymmärretty.
jos kerran kyseessä on Jumalallinen, korkea totuus, niin voiko sitä epätäydellinen liha ymmärtää ilman tulkintaa? Miksi Kristus puhui vertauksin, mitä onkaan viisaudet ja voiko itse Jumala-nimityksestä puhua muutoin kuin symbolisena arvonimenä hänelle joka on Suurin.
Liha on täydellinen! Siemen on täydellinen, koska muutoin se ei edes itäisi!
Jumalakin julisti, että meidän vain pitää uskoa olevamme täydellisiä, mutta ymmärränhän minä sen, että uskovat ovat kovakorvaisia,m eivätkä He edes tajua mitään!
siemen on alku.
Mutta mihin liha tarvitsee pelastuksen siementä jos itse on täydellinen?
Älä nyt sentään ihan tukehdu nauruusi!
Tuskin mikään muu on siinä määrin kehittänyt loogista ajattelua, kuin ne kirkon ajattelijat, jotka vastasivat antiikin filosofeille. Uskonnonfilosofian kautta alkoi varsinainen tieteen, kriittisen ajattelun (vrt 'mielipide', eri asia) eroaminen uskonnosta omaksi alueekseen, yhtenä niistä 'logiikka'. On tavallaan huvittavaa, että sillä logiikalla, jonka puutteesta jotkut uskonnollisisia ihmisiä moitistelevat, on juurensa heidän omassa ajattelussaan. Uskonnon filosofiaa käytettiin useimmin kerettiläisten ja pakanallisten ajattelutapojen torjuntaan, ei niinkään itse 'opin' tai 'uskon sinänsä' perusteluun..
Mitäs tähän sanot: Meillä on aika paljon ihmisiä, joihin uppoaa aivan täydestä ajattelu, jossa 'terveys' määritellään 'sairaudeksi', että ihminen 'joka ei ajattele tarpeeksi ja oikealla tavalla itseään sairastuu vahvuuteen'. Ihmisen tulee 'kuunnella' ns sisäistä lasta tai sankaria, joka on 'luonnollinen' (ja esineellinen, vaikuttava mielikuva, esteettinen?), josta ihminen on ns 'vastuussa' ensisijaisesti. Tästäkö syystä niin usein kuulee lauseen: Rakasta ensin itseäsi.. jne..
Miksi viljelet niin runsaasti toisista ihmisistä sanaa 'tyhmät'? Onko 'tietämättömyys' pahasta, onko 'tietämättömyys' omaa syytä? Onko tietämättömyys tyhmyyttä? täh? Eikö juuri tietämättömyyden hyväksikäyttö, tunteisiin ja ahdinkoon - riippumatta siitä mistä se johtuu ja mikä on sen 'ratkaisu' - vetoaminen ole myös joittenkin 'sairaitten' keino vaikuttaa? Eikö heidän suuhunsa sovikin lause: 'tieto tuo tuskaa, järki on pahasta, älkää vaivautuko, uskaltakaa luopua järjestä, kuunnelkaa tunteitanne, terveys on sairautta, sairaus on terveyttä'' (ts, kuunnelkaa minua (!), sanoo esim Tommy Hellsten, Suomen ylivoimaisesti luetuin itseoppinut terapeutti 1990-luvulla).
Mikä siis sinun mielestäsi on 'tervettä'?
Tarkoittiko Jeesus 'sallikaa lasten tulla minun tyköni' lauseella 'sisäistä lasta', vai lapsia yleensä, lapsia heikompien ja oikeudettomien edustajana, köyhien, syrjäytettyjen, niitten jotka eivät voi puhua puolestaan?
Olivatko Vuorisaarnan 'lapsen kaltaiset' itsestään 'lapsen löytäneitä' vai mitä..
Pidätkö itseäsi todellakin viisaana..?
Rakastan todel´la itseäni, enkä siksi voi väittää, että olisin tyhmä. Kaikki ne ovat tyhmiä, jotka eivät ´rakasta itseään, sillä itsensä vihaaminen on tyhmyyttä.
Samoin tyhmyyttä on rahasta-ajattelu, joten papi, filosofit ja poliitikot ovat vain tyhmiä, joten kaikki, mitä He ovat puhuneet, on tyhmyyttä.
Jopa pappien logiikka omn pelkkää typeryyttä, sillä He eivät ole milloinkaan opettaneet ihmisille omaehtoista ajattelua, vaan He ovat vain noita saatanan oppeja aina vaan tyrkyttämässä...
Omahyväisyytesi on rajatonta.. =)
Parantuvatko myös nälkään kuolevat sinun opillasi? Työttömät? Vammaiset, lapset, aikuiset tai vanhukset. Mutta rakasta sinä vain itseäsi.. Minkäs sille mahtaa. Mutta älä silti aivan liian suuria kuvittele itsestäsi.. Sinulla on varmaankin hyvä omatunto, vaikka en kyllä ymmärrä miksi.
L. kaikki jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä ovat tyhmiä? Niin tietysti olinpa tyhmä. Sinä siis olet tie ja totuus?
No, paransiko Jeesus itse itsensä myös? Ajatteliko hänkin 'omaehtoisesti'? Eikö hän edustanut jotakin aivan muuta, ja jotakin aivan muuta kuin sinun 'omaehtoinen ajattelusi'. Mihin mitään Jeesusta tarvitaan ja ylipäätään mitään, jos ihmiset kokisivat samanlaisen perversion (vastakohta conversiolle, eli 'suunnanmuutokselle tai kääntymiselle' itsen tarkkailusta poispäin kohti Jumalaa ja toisia ihmisiä) ja löytäisivät 'itsensä'ja omaehtoisen ajattelunsa uskonsa suhteen kuten sinä ja niin monet. Mutta onneksi eivät kaikki..
Kiitätkö viisaudestasi itseäsi? Onhan se omaasi sentään.. vaikka ei kovin omaperäistä kuitenkaan..
Koska siis Sinä tulkitsit minua, niin saanen huomauttaa, ettei se Sinun tulkintasi ole se totuus, jota julistan.
Minun totuuteni on, että jokainen, joka käyttää omia aivojaan, on täysin turvassa, eikä tee mitään pahaa kellekään.
Vain He tekevät pahaa, jotka uskovat johonkin oppiin, koska oppiin voidaan uskoa vain, kun omat aivot on narikassa.
Esim usalaiset ovat saatanan köyhiä, koska He tarrvitsevat jumalattomia summia, jotta pystyisivät elämään, kun taasen viisas ei tarvitse rahaa, koska Hän elää viisaasti. Uaslaiset ovat niin perkeleen saatanan köyhiä, että He tarvitsevat esim 5000$:a kehitysmaiden ihmisiltä, joiden pitää myydä lapsensa, jotta He saisivat päivittäisen elämänsä...
Tiesittehän Te, että Bill Gates on maailman kaikkein köyhin, ja Jorma Ollila on melkein yhtä köyhä, koska Hän ei pysty elämään jollei Hän saa tuhat euroa minuutissa...
Kuten Te kaikki nyt huomaatte, niin Te ette voi uskoa tätä, koska Te ette tunne totuutta, koska jos Te uskoisitte, mitä olen kirjoittanut, silloin tämä olisi Teille itsestään selvää, koska tämän sanoisi silloin Teille Teidän Oma järkimielenne!
Jumala ei ole voinut antaa meille järkeä, joka johdattaisi meidät harhaan! Vain He ovat järjiltään, jotka eivät usko omaan järkeensä, koska SE ON JUURI SITÄ JÄRJETTÖMYYTTÄ, ettei usko omaan itseensä.
TULKITKAA NYT PERKELeET TÄMÄKIN, joTTA TE OLISITTE --jos mahdollista-- VIELÄKIN ENEMMÄN HUKASSA
..koska Te ette tunne totuutta, koska jos Te uskoisitte, mitä olen kirjoittanut.. -KATI SINENMAA
"Koska siis Sinä tulkitsit minua, niin saanen huomauttaa, ettei se Sinun tulkintasi ole se totuus, jota julistan."
Kun kerrat minulta lupaa kysyt, niin..
TOTTA VITUSSA ET SAA!!! TYHMÄ!!!
jos sinä et olisi tyhmä, et varmasti sekottaisi käsitteitä tyhmän ja loogisen kera noin pahasti.
Uskovat tarvitsevat Jeesusta PYSYÄKSEEN TERVEINÄ.
Simple as that.
Ihminen ei olekkaan tässä elämässä täydellinen, vaan tämä on matka kohti seuraavaa.
Mutta kun uskon siemen on kylvetty, alkaa pyrkimys ja matka.
(uskova=tyhmä) tarvitsevat jonkun idolin johon uskoa, ihan vain päänuppinsa takia.
Niin. Silloinhan on aivan sama uskooko Jeesukseen vai Krisnaan. Noin se muuten onkin. Vainajahengetkin käyvät ko. tarkoitukseen.
Pakana (M): "Kati, mitäs tehdään?"
Kati: "Pilkataan muita, vääristellään, puhutaan asioiden vierestä! TYHMÄ!"
Pakana (M): "JOO!"
Kati: "Syytellään muita täysin sokeina omille virheille."
Pakana (M): "JOO! JOO! (ääni kohoaa falsettiin)"
Kati: "LISÄKSI! Kaadetaan kaikki kristittyjen niskaan ja jos on pakko uhrataan muitakin uskovaisia oman asiamme alttarilla. Ja omat uskomuksemme unohdetaan, tai.. ainakin jätetään täysin vaille kritiikkiä; tästäkin voimme sitten syytellä muita! JEE!(katillakin alkaa jo innostuksen puna levitä poskille)"
Pakana (M): "JOOOOOOOOOOOO (ääni yhä kimeämpänä taputtaa innoissaan käsiään)"
Voi perkele, että Te ootTE tyhmiä, kuulitteko; TYHMIÄ!
Te kehtaatte väittää, että siemen ei ole täydellinen, koska se ei ole vielä itänyt kasviksi, ja kasvi ei tietysti Teidän epälogiikkanne mukaan ole täydellinen, koska se ei ole vielä kompostoitu!
VOI PERKELEEN PERKELEEN PERKELE, että mua pistää vihaksi niiden typeryys, jotka luulevat tuntevansa totuuden, mutta jotka eivät salli kenenkään saavan ilmaista elämää; ikuista elämää!
Ettekö Te saatanan nutipäät tajua, että nutipäät ovat täydellisiä, kuten sammakotkin, Että SIEMEN ON TÄYDELLINEN, koska muutoin siitä ei voisi tulla kasvi!
Te saatanan nutipäät ette ole itse menneet sisälle taivasten valtakuntaan, ettekä Te päästä ketään muutakaan sinne sisälle, mutta minä sanon Teille perkeleen sikiöille, että tässä Te näette ihmisen, joka on mennyt sinne väkisin, rynnäköllä, kuten Jeesus sen kirjaimellisesti meille kertoi, mutta koska Te ette usko Jeesusta kirjaimellisesti, niin silloin Teillä on vain tuo saatanan oikea oppi, miten Jeesusta pitää tulkita!
Kaikki, jotka uskovat oppiin, ovat uskovia, koska He eivät usko totuuteen! esim poliitikot eivät ole mitän muuta kuin yksiä helvetin uskovia, ja sama pätee jokaiseen, joka on filosofi nimikkeeltään.
TOTUUS PITÄÄ OTTAA KIRJAIMELLISESTI, tai muutoin on valheeseen uskova, koska totuuden tulkinta on tulkinta, eikä totuus!
Miksi Teille on niin vaikeaa käsittää totuus?
KOSKA TE ETTE TUNNE TOTUUTTA, sillä totuus voidaan tuntea vain, kun se otetaan vastaan totuutena, eli kirjaimellisesti!
Totuudellinen ihminen ei tee minkäänlaista tulkintaa totuudesta, vaan totuudelinen ihminen näkee ja tuntee totuuden, missä tahansa totuus tulee Häntä vastaan.
Tiesittehän Te edes sen, että Ramattu on kirjoietttu sekä enkeleille että saatanoille; että uskovat ovat saatanoita, koska He lukevat totuudeksi Raamatusta vain sen kaikki pahat asiat, sillä jos uskovat lukisivat Raamatusta vain hyvät asiat, niin silloin He eivät tekisi mitään pelastusoppia, mutta koska He lukevat Raamattua kuin lapsi lääkärikirjaa, niin tokihan He luulevat omaavansa kaikki mailman sairaudet...
Puhutaanko tässä nyt sinun vai minun totuudestani?
Koska meillä EI todellakaan ole YHTEISTÄ totuutta sinun kanssasi.
Ei tästä nyt tule hevovittua kun muut puhuvat aidasta ja sinä aidan seipäistä.
Koska siis tunnustit, että Teillä ei ole yhteistä totuutta, ja koska minulla on totuus, niin kiitti vaan, että tunnustit Teidän totuuden olevan valhe. Et ole enää kaukana totuudesta, kun tunnustit sen totuuden, että uskot valheeseen.
PS. Totuus ei ole koskaan sukupuolinen, vaan kuten Kristus sen sanoi, niin taivasten valtakunnassa ei ole miestä eikä naista... Siitä Te kaikki nyt siis tiedätte, että Te ette ole taivasten valtakunnassa, kun Te sanotte olevanne sukupuolia, sillä se on kiistaton todiste sille, että Te ette pidä itseänne kehonne henkinä, vaan kehoina!
Koska siis Te uskovat ette usko olevanne henkiä, silloin Teillä ei ole henkien Isääkään, Jumalaakaan, vaan katoava aine on Teidän isänne...
Koska minä olen henki, niin se on minulle yhdentekevää, asunko miespuolisessa- vai naispuolisessa kehossa, koska Jumala ei katso henkilöön...
Perkele!
http://www.geocities.com/sinenmaa/htmls/exit.html
edelleenkin uskominen on tiedostamista, omaksumista. Ja jokaisella mihin uskoo on omanlaisensa funktio. Joten ei ole sama mihin usko.
Sinun irrationaalisuuden ymmärtää, sillä kun yhdistää kristinuskonvastaisuuden, islamin nuoleskeluun, ja odin- & ufohömppään, puhumattakaan vieläpä kirsikasta mikä tulee ko. paskan päälle (eli ns. 'tiede' eli evoluutioteoriaan uskomisesta) voidannee sanoa että tässä tapauksessa olemme löytäneet todellisen nut crackerin! :D
Nii-in, totta kai ME olemme, vai harrastatko tässä nyt teitittelyä?
Voisin sen verran informoida, että jos osapuoli A. tuomitsee Osapuoli B:n tyhmäsi, vain siksi että tämä ei tunnusta A:n egoististä ja tietämätöntä asennetta, on kyseessä pahemman luokan muusinuija: "KUULITTEKO TE MUUSINUIJA"
(tämä katin äännellä, ryysteen ryöpytessä suupielistä, kun innostus on liian korkea.)
Takaisin asiaan, ettei totuus unohtuisi.
Siemen, se on siemenä täydellinen, kuka sen kiistää?
Mutta mitä hyötyä on pelkästä siemenestä, jollei siitä kasva mitään?
(toivottavasti tämä tuo sinut hieman lähemmäksi alkuperäistä ideaa)
Tämän takia sitä pitää kasvattaa, ja vaalia.
Kuka pääsee ominavuin taivasten valtakuntaan? Kenen oma-ansio siihen riittää?
Eiköhän suhteellisen monelle kristitylle ole selvää tuo, vai mikähän on 'arvon' neidin lopullinen ja päällimmäisin pointti asiassa?
Totuus, se on yksi. Mutta miksi se on sinulla?
Oletko sinä ihminen vaiko Jumala? Täydellinen vaiko epätäydellinen?
Sinä et todellakaan ole totuus, sillä nyt sinä olet sidottu lihaan, joten sinä olet valhetta.
Et ole siis pelkkä henki.
Entä taisteleeko valtakunta itseään vastaan? VOiko totuudessa olla valhetta?
Kielsikö Kristus sukupuolensa, taikka tämän maailman?
Jos tämä maa olisi taivasten valtakunta, olisimme jo sen päällä, jos se olisi maallinen taivas, se olisi lintujne jne..
Koska sinun kanssasi olemme tässä keskustelua käyneet, viittasin luonnollisesti "meillä" sinuun ja minuun.
Jos esim. sanon että: "Minä tapasin nätin naisen ja me rakastelimme", viittaan sanalla "me" itseeni ja ko. naiseen, en suinkaan sinuun ja talouspaperitelineeseen.
Totta helvetissä siemen kasvaa, koska me olemme jo perkele itäneet!
Ei perkELE! Ei se ole siemen, jonka pitää huolehtia kasvustaan, vaan siemen ei voi olla kasvamatta, kunhan se vain pysyy siemenenä, eikä kuvittele itseään kasviksi!
Esim nutipäistä kasvaa sammakoita vain, jos Ne pysyvät nutipäinä!
Näin ollen jokainen siemen, joka itää ja kasvaa, pääsee lopulta taivaaseen, kunhan perkele jättää NE SAATANAN taivasasiat omaan rauhaansa! Ette Tew perkeleem tyhmät voi tuottaa hedelmää, jos Te kuvittelette, että Teidän pitää kasvaa; SE ON JUMALA, joKA antaa kasvun, ettekä Te mahda sille yhtikäs mitään, senkin tollot!
Jos ette usko minua, niin lukekaa tämäkin vaikka Kirjoituksistanne!
Minun totuuteni on suurin ja iankaikkinen, koska minun totuuteni mukaan Jumala on antanut jokaiselle omnat aivot sitä varten, ettei kenenkään tarvitse uskoa jonkun muun rustaama oppia, vaan jokainen pääsisi omin avuin Jumala tykö, sillä omat aivot ovat Jumalan lahjoista kaikkein suurin.
Teidän muiden totuus on surkeaa valhetta, koska Te väitätte, ettei ihminen pääse taivaaseen omin aivoin!
ihminen on epätäydellinen olento, sinäkin.
Jumala on_hän_joka antaa armon päästä luokseen.
Kristus on TIE, mitä kulkea. TOTUUS ja ELÄMÄ.
Sekä ainoa tie Jumalan luokse.
Jos ihminen käyttää aivoisaan vain 10-30%, niin mikä aliarviointi tuo sinun puheesi onkaan häntä vastaan joka on korkein!
eli siis sinun mukaasi esim. nutipää ja sammakko ovat eriasiat, vaan eikö nutipää ja sammakko ole silti sama olento, aivan kuten minä olin sikiönä sama kuin nyt, mutta vain kehitysasteessa oli eroa.
On totta että Jumala antaa kasvun, ja uskon siemenen. Mutta meidän tulee omalta osaltamme vaalia sitä kasvua.
Jo on yks helvetin perkele; jos kerta Te tiedätte, että kuka voi väittää olevansa suurin totuus, niin uskokaa perkeleet jo, että suurin totuus on suurin totuus siksi, koska Hän ajattelee, puhuu ja käyttäytyy juuri niin kuin suurin totuus tekee!
Te perkelen pikku pirut väitätte olevanne epätäydellisiä --ja sen todisteeksi Te ajattelette, puhutte ja toimitte juuri niin kuin kuvittelette epätäydellisen olennon toimivankin. Ja Te ette kerta kaikkiaan siten tajua, että KUKA VOI VÄITTÄÄ OLEVANSA EPÄTÄYDELLINEN!
Teidän on täten täysin mahdotonta ymmärtää totuutta, kun Te ENSIN olette väittäneet olevanne epätäydellisiä. Asia ei voi pitää paikkaansa, koska itse Jumala käskykehottaa jokaista olemaan täydellinen. .--Näin ollen Teidän epätäydellisyysväitteenne on pelkkää puhdasta typeryyttä, joten Teidän on täysin mahdotonta ymmärtää tämänkään olevan suurinta totuutta!
Vihdoinkin minä huomaan hieman valoa Sieltäkin Päin!
Koska siis Sinä uskot, että nutipää ja sammakko ovat sama olento, silloin myös ihminen ja taivaaseen noussut ihminen ovat sama olento!
Mitän kuolemaa ei ole Heille, jotka EIVÄT USKO KUOLEMAAN, vaan elämään! Vain He kuolevat, jotka eivät usko elämään, ja kuolemaan uskovat kuolevat KOKO AJAN!
Uskotko Sinä, että kun Sinä uskot Elämään, niin Sinä et ikinä kuole? ELI! Uskotko Sinä Kristukseen! Jos Sinä uskot, ettet Sinä ole sama olento MYÖS taivaassa, silloin Sinä tietysti kuolet!
Tule meille tuolla feministipalstallekin vähän saarnaamaan.
Olen nyt varoittanut Teitä, että Te olette itse vastuussa, kun maailmankirjat ovat sekaisin, kun minä menen nyt Feminismiin!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1500000000000140
Tulkaa kaikki katsomaan, miten saatanan typeriä kaikki miehet ovat, ja vain naiset ovat yhtä typeriä, koska naiset ovat miesten kanssatyperyksiä, sillä kukaan ei voi olla yksin typerys, koska se vaatisi rohkeutta, jota voidaan tavata vain viisailta.
Ensimmäinen jyrisevä artikkeli on nimeltään:
"Herran pelko ja karhunkin"
http://www.geocities.com/sinenmaa/frames.html
etkö tiedä että Jumala KÄSKEE MEITÄ PYRKIMÄÄN TÄYDELLISYYTEEN, se ei tarkoita että jo olisimme täydellisiä.
(ja tuon havainnon sisäistäminen on helppoa kun katsoo hieman syvempään ympäristöönsä)
"että suurin totuus on suurin totuus siksi, koska Hän ajattelee, puhuu ja käyttäytyy juuri niin kuin suurin totuus tekee!"
No kuinka sitten suuri totuus puhuu ja käyttäytyy, kuten sinä? Joka korotat lihan Jumalaksi?
"Koska siis Sinä uskot, että nutipää ja sammakko ovat sama olento, silloin myös ihminen ja taivaaseen noussut ihminen ovat sama olento!"
Ei täysin, sillä me muutumme mennessä taivaaseen.
Mutta totta on se että se joka uskoo Kristukseen, on onnistunut siinä missä ateisti pettää itseään: helvetin välttäminen isossa mittakaavassa.
MUTTA me olemme EPÄTÄYDELLISIÄ, joiden on TÄYDELLISTYTTÄVÄ, jos olisimme jo nyt täydellisiä niin miksi pelastusta edes tarvitsemme?
Ei se mitään valoa ollutkaan.
Sillä jos vain Sinä vähääkään ihan oikein kerrankin ajatelisit, tajuaisit täysin hyvin, että NUTIPÄÄT ovat täydellisiä, sillä muutoin Ne eivät milloinkaan kasvaisi sammakoksi!
Samoin siis ihminen on täydellinen, koska muutoin ihminen ei voisi mitenkään kehittyä.
jos ihminen olisi täydellinen, niin sen ei tarvitsisi Jumalan armoa tullakseen sellaiseksi.
Mutta ihmisen omat epätäydelliset avut eivät täydellisyyteen riitä.