Oikeudet

Olen lueskellut satunnaisesti tätä palstaa ja olen ajatellut että feministit monessa ulkoistavat itsensä todellisista ongelmista yhteiskunnassa.
Miesten pahoinvointi ei liity feminismiin, kuulemma.
Lasten oikeudet eivät ole feminismin etulistalla, hehän eivät tuota naiselle mitään. Kumpikaan näistä ryhmistä ei kait sitten kuulu feministinaisten yhteiskuntaan. Vielä huonommin olisi näilläkin ryhmillä, jos ei olisi niitä naisia, jotka huolehtivat yhteistyössä muiden kanssa kaikista, myös itsestään ( niistä naisista jotka feminismi hylkää). Ed. tarkoittaa sitä, että esim. päättävään asemaan päästyään muistavat vastuunsa myös ihmisenä.
Tässä yhteiskunnassa ei tehdä mitään muutosta niin, ettei se vaikuta kaikkiin sen osapuoliin. Ei myöskään feminismin nimissä. Siinä suurin klikkini feminismin kanssa takavuosina, silmälaput ja pää täyteen ideologiaa. Minua ei pussitettu kauan.

Itse joskus kauan sitten ajattelin kauniisti naisten asiain ajamisesta feminismillä. Kuvittelin että se olisi yhteiskunnallista vaikuttamista siten, että myös nainen saa äänensä kuuluviin.
Luulin että tavoitteet ovat yhteisiä muiden tahojen (miesten ja lasten) kanssa, mutta pääsin erehtymään. Se olikin veren kaivamista omasta nenästä. Muitten hädän unohtamista ja itsenä ylentämistä muiden yläpuolelle.
Tavoitteet olivatkin aina vain enemmän itsekkäitä ja kaukana ajatuksesta että kaikilla olisi hyvä olla. Pakkoa ja syrjintää sekä suoranaista vastuunpakoilua, lakeja ja kiintiöitä. Sanelupolitikkaa ja oman sukupuolen ongelmien huomiotta jättämistä, milloin ne toivat muassaan epäedullisen julkisuuden. Toisen sukupuolen herjaamista oli jaksettava harrastaa. Aivan kuin se olisi luonut hyvät neuvotteluyhteydet. Kokonaisuudessaan kaikkea sitä, mitä feminismi julkisestikin vastustaa ja johon minä en henkilönä usko.

Nykyisen feminismin olen nähnyt pitkään jo ainoastaan rahan perässä juoksijana. Arvot ovat materialistiset ja erittäin populistiset kohderyhmälleen.
Mitään hyvää ja mieltä ylentävää ei tämä naisten oikeuksien puolestapuhuja ole saanut enään vuosikymmeniin aikaan. Naisten todelliset halut ja ongelmat jäävät esille ottamatta. Tuota vartenko esiäitimme taistelivat meille oikeudet tasa-arvoiseen vaikuttamiseen? Onneksi eivät enää ole näkemässä...
Toisaalta laittaa miettimään, tekivätkö muinaiset naisasialiikkeet töitä turhaan vuoksemme? Oliko tarkoitus lisätä Suomessa lasten pahoinvointia, perheväkivaltaa ja avioeroja? Yhä useampi lapsi joutuu Suomessa huostaan otetuksi, hylätyksi ja väkivallan uhriksi. Kiusaaminen ja syrjintä aloitetaan jo varhain.
Hyvinvointivaltion selkäpuolella on pakottavia haavoja, joiden kieltäminen ei niitä muuksi muuta.
Onko tarkoitus vielä jossain vaiheessa aloittaa järkevä itsekritiikki ja päästä tervehtymisen tielle?

Muutos ei varmaan ole myöhäistä, mutta kannatus tipahtaa, suunta on tänä päivänä täysin väärä.