Kyllä nyt otti levy-yhtiö vesiperän.
Koko uusi kärkikolmikko on yhtä
kiinnostava kuin kolme uutta Cristian
Forssia.
Koko uusi kärkikolmikko on yhtä
kiinnostava kuin kolme uutta Cristian
Forssia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki ovat yhtä keskinkertaisia ja persoonattomia. Ilkka kuului aluksi suosikkeihini, mutta finaalit ovat näyttäneet ettei hänelläkään rahkeet riitä. Taihtaa Hanna, Jani ja Antti jyrätä vielä pitkään.
Kuka on Cristian Forss?
Luulen että tämän vuoden Idolsin loputtua, voittajaa toitotetaan hetki ja unohdetaan hiljaisuudessa. Ehkä se levy tehdään koska sellaisen tekeminen lienee palkinnoksi luvattu.
Jäljellä jääneen kolmikon laulutaidot ovat ehkä marginaalisesti paremmat kuin Pertun, Tiinan ja Antin mutta kumpien levy myisi enemmän?
Sen sijaan uskon että Agnesia on jo kosiskeltu jonkin levy-yhtiön suunnalta. Siinä kisan ainoa osanottaja joka laulutaidon lisäksi omasi äänen, persoonan, esiintymistaidoa ja vielä taustan jolla pääsee lööppeihin. Eikä ollut niin rumakaan kun laittautui vaikka alunperin pidin hänen ulkonäköään aivan vastenmielisenä.
kun Perttu, Tiina ja Antti levyttää. Jeeees!!!!! Kiinnostaa paljon enemmän kuin nää idolsit.
Vesiperällä tarkoitin myös sitä, että kyllä nyt noita kolmea pitemmän päälle parempia suomalaisiakin on tippunut kärkikolmikon ulkopuolelle.
Jotenkin varsinkin tuo vaihe, missä 5:stä erästä (vai oliko se nyt 6:stä erästä; 25-30 henkilöä) valitaan nuo 7 finaaliin pääsijää pitäisi mennä hieman hitaammin, sekä useampien esityksien kautta kuin nykyään. Olkoot sitten noita karsijoita vaikka siinä vaiheessa 20:tä tai vain 16:sta, jotta kisa ei venyisi aivan hirveästi.
Olen samaa mieltä.
Kaikki hyvät karsiutui heti alussa pois...!!