Haluaisin kertoa yhden näkemäni ilmestyksen tai näyn.Se ei tullut unessa, se vain ikäänkuin piirtyi hengellisten silmieni eteen, ja tunsin että Jumala halusi puhua minulle ja muille sen kautta jotain.Näin valtavan Jumalan käden ojennettuna (se näytti valkoiselta) ja siinä kädessä oli kaikenlaisia paketteja, ymmärsin että ne olivat lahjapaketteja ihmisten kaikenlaisiin tarpeisiin.Eli mitä ihmiset eniten tarvitsevat.Hengellistä ja muuta hyvää (esim terveyttä,rukousvastauksia,iloa,rauhaa,toivoa,voittoelämä Kristuksessa). Sitten sen käden luokse tuli paljon ihmisiä katselemaan sitä. Osa ihmisistä meni heti epäilemättä ja rohkeasti käden luokse ja alkoi kiivetä kädelle ylös ja he menivät lahjapakettien luokse ja ottivat ne itselleen, sekä he myös jäivät kädelle olemaan ja iloitsemaan. Toinen osa ihmisistä jäi käden lähelle, tekemättä mitään, he jäivät siihen seisomaan EPÄLUULOISEN näköisinä ja hieman pelokkaina.HE USKOIVAT ENENMMÄN EPÄLUULOJA JA PELKOJANSA KUIN SITÄ ETTÄ JUMALALLA OLIS MITÄÄN HYVÄÄ TARJOLLA. Tästä syystä he eivät uskaltaneet tehdä tehdä mitään. Ja tämä joukko jäi paitsi kaikkia niitä Jumalan kädessä olevia lahjoja, he jäivät saamatta mitään. Koska eivät toimineet mitenkään. Syynä oli jokin pelko ja epäusko lähestyä Jumalaa ja Hänen kättään.Tunsin heti että Herra puhui minulle siitä että tänä päivänä on näin, että Hänen kätensä on ojennettu tarjoamaan ihmisille suunnattomia siunauksia Kristuksessa, ja Herra on surullinen siksi että osaa ihmisistä on sellaisia että heitä on peloteltu lähestymästä Jumalaa ja siksi he ovat epäluuloisia.Jumala haluaa tällä näyllä sanoa sinulle lukijani, että Hänellä on vain HYVIÄ lahjoja annettavana.Ala etsimään Hänen hyvyyttään ilman epäilystä ja turhaa pelkoa.Vaihda epäusko ja pelko luottamukseen ja ala omistaa rohkeasti kaikki se hyvä mitä Jumala on sinulle Kristuksessa lahjoittanut.Eläkä anna kenenkään pelotella ja kylvää sinuun epäuskoa siihen että Jumala ei olisi PELKÄSTÄÄN HYVÄ.
Jumala on
IHANAN HYVÄ
4149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ohimolohkon epilettikot ovat tunnettuja näkijöitä. Skitsofreniaa sairastava näkee myös näitä harhoja. Suosittelen lääkärissä käyntiä.
Sinun naljailusi ei enää jaksa edes huvittaa, olet elämääsi katkeroitunut itserakas ihminen jonka kuuluisi sinne hoitoon oikeasti mennä.
Unesi on ihan oikeassa, sillä tavallahan suomessa monet uskoon suhtautuvat.
Raamattu selvästi kehoittaa arvostelemaan profetiat.
Sillä aina ei profetia ole saatu Jumalalta. Joskus vaan on niin että sielunvihollinen käyttää uskovaa eksyttääkseen muut uskovat väärille teille.
Sitäpaitsi ei ole muuta tietä Jumalan luo kuin Jeesus Kristus.
Joh14:6 Jeesus sanoi hänelle: minä olen tie ja totuus ja elämä;ei kukaan tule isän tykö kuin minun kauttani.