Taksiasiakkaan teesit

Huovi

Taksiasiakkaan kymmenen käskyä.


1.Kysy aina taksimatkan aikana (mieluummin heti alkumatkasta) onko kuljettaja isäntä vai renki.
- Kuljettaja keskustelee mielellään tästä asiasta. Se on hänelle useimmiten tuttu aihe (n.6549 aikaisempaa ajatustenvaihtoa asiasta).
- Palvelutapahtuman sujuvuuden kannaltahan asialla on valtava merkitys.

2. Jos matkustat yksin, asetu istumaan kuljettajan selän taakse.
- Kuljettaja on mielissään kun ei tarvitse katsella asiakkaan joskus karuakin ulkomuotoa.
- Voit puuhailla omiasi kaikessa rauhassa (vaikka teroitella puukkoasi tai harrastaa onaniaa)


3. Kerro kuljettajalle oma sairaskertomuksesi.
- Vieraiden ihmisten sairaskertomukset ovat sosiaalipornosta pitävälle kuskille mieluista kuultavaa

4. Syö omia grilliltä ostamiasi makkaroita ja muita eineitä matkan aikana.
- Grilliltä ja pizzeriasta ostettujen eväiden tuoksut kutkuttavat kuljettajan aisteja ja myös niiden seuraavan kymmenen grilliruoasta pitämättömän asiakkaan aisteja

5. Tule autoon täysinäisen olut- tai drinkkilasin kanssa.
- Mitäs nyt pienistä, jos äkkijarrutuksen sattuessa vaikka lasillinen alkomaholia sattuisikin kaatumaan penkille. Paperillahan sen voi kuivata, eikä se kauan haisekaan, parissa päivässä haju on jo melkein kokonaan haihtunut.

6. Keskustele kuljettajan kanssa viime aikoina sattuneista taksiryöstöistä.
- Työn haittapuolista on aina mukava vaihtaa ajatuksia, vaikka kymmenen kertaa ajovuoron aikana. Tulee niin turvallinen olo.

7. Jos taksi sattuu olemaan joku muu auto kuin Mersu on hyvä valistaa kuskia riisikuppien kehnoudesta.
Jos auto on Mersu kerrot tietenkin, että itselläsikin on tallissa samanlainen, vähän uudempaa vuosimallia vain.
- Lähes kaikilla asiakkailla on Mersu tallissa.

8. Jos ravintolaillan jälkeen taksimatkalla tulee huono olo, ei kannata kertoa kuskille asiasta. Oksennuksen haju taksissa kuuluu asiaan. Ja rahallahan siitä selviää.
- Yksitoikkoisen työvuoron katkaisee mukavasti pieni parin tunnin siivoustuokio oksennuksesi parissa. Ja oksennuksen hajuhan haihtuu nopeasti, jo viikon kuluttua useimmiten ei haise juuri enää ollenkaan. Jos et sitten sattunut oksentamaan auton tuuletusjärjestelmään, jolloin hajua saattaa esiintyä vielä vuodenkin kuluttua.

9. Pieni uho on aina paikallaan. Voit kertoa vaikka niistä ajoista kun olit nyrkkeilyn piirinmestari. Varsinkaan jos sinulla ei ole rahaa maksaa matkaa.
- Uho tekee kuskista hiljaisen siinä vaiheessa kun matkan päätyttyä kerrot, ettet aio maksaa kyytiäsi, et nyt etkä milloinkaan.

10. Suomalaisethan ei sitten juomarahaa jätä !
- Kuskithan saa jo palkkaa, mitä ne tipeillä tekisi. Housut vaan tippuu jalasta liikojen kolikkojen painosta.

Lähde: http://taksikuski.blogspot.com (lupa julkaisemiseen kysytty ja saatu kirjoittajalta)

0

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4108
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2921
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe