Hätä!

Pikkusiskoni on kuolemansairas, emme tiedä onko mitään enää tehtävissä. Rukoilkaa puolestamme! Rukoukset ovat auttaneet ennenkin. Jätän huoleni Herran huomaan, ja kiitän kanssarukoilijoita. Herran tahto tapahtukoon. Tarvitsemme kovasti voimia ja viisautta!

Jeesus auta!

Ps. jos et osaa nettikettiä, ole kiltti, ja jätä vastaamatta tähän.
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jumala,

vaikka meidän on vaikeaa ja usein myös mahdotonta ymmärtää tahtoasi, niin tapahtukoon sinun tahtosi. Anna tälle perheelle sen tarpeen mukaan ja anna näiden koettelemusten olla perhettä ja uskovia yhdistäviä, uskoa lisääviä.

Sinä puhuttelet meitä koettelemuksissa sillä me emme haluaisi muuten kuunnella. Muistamme silti, että yksikään meistä ei elä itseään varten. Mutta Sinä olet Jumala. Me vetoamme Sinuun. Vaikka lapsi kuoltuaan pääsisikin heti luoksesi, me tänne jäävät jäisimme kaipaamaan ja suremaan. Anna meille uskoa, toivoa, rakkautta. Anna tämän lapsen jäädä eloon.

Aamen.


P.S.
Isosisko, kiitän rukouspyynnöstäsi. Jumalan kanssa minulla on sukset ristissä ja olen hengellisesti huonossa kunnossa, mutta sydämestäni toivon siskollesi kaikkea hyvää.

Äänestä

sinulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kiitos, että kuulet rukoukset ja voit auttaa. Kosketa parantavalla kädelläsi tätä pikkusiskoa! Sinä rakastat lapsia ja kaikkia ihmisiä. Anna tälle pienelle tytölle terveys takaisin. Sinä olet paras lääkäri. Kiitos, Jeesus!

Äänestä

ja kantoi pikkusiskosikin sairaudet ja kivut, että siskosikin saisi rauhan, rangaistus kaikesta oli Jeesuksen päällä...ja Herran haavojen kautta pikkusiskosi parantuu. Jeesuksen nimelle kiitos ja ylistys ja kunnia. Amen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isosisko kirjoitti:

Pikkusiskoni on kuolemansairas, emme tiedä onko mitään enää tehtävissä. Rukoilkaa puolestamme! Rukoukset ovat auttaneet ennenkin. Jätän huoleni Herran huomaan, ja kiitän kanssarukoilijoita. Herran tahto tapahtukoon. Tarvitsemme kovasti voimia ja viisautta!

Jeesus auta!

Ps. jos et osaa nettikettiä, ole kiltti, ja jätä vastaamatta tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu