OHJEET 2!!!!!!!!

No niin, Spirou ja teräsmies, olette nyt avaruudessa. Tiedätte tehtävänne, mutta toistamme sen vielä! TEIDÄN täytyy viedä atomipommi paperilautasten emäalukseen ja räjäyttää se siellä niin, että koko alus poistuu päivänjärjestyksestä sen sileän tien.
Ohjeet: Ottakaa raketin hansikaslokerosta esiin aurinkokuntamme kartasto ja tutkailkaa sitä. Kun löydätte planeetan nimeltä Mars, ohjatkaa rakettinne sinne. Kun lennätte Marsin pohjoisnapa-alueelle, näette sen yläpuolella leijuvan emäpaperialuksen, jonka alapuolella olevasta luukusta sinkoilee koko ajan yhä lisää ja lisää lentäviä paperilautasia, jotka suuntaavat kurssinsa kohti maata. Nyt teidän on kaapattava yksi näistä lautasista, eliminoida miehistö ja lähteä itse lentämään vieraalla aluksella kohti emäalusta. Kun olette naamioituneena luikahtaneet emäpaperialuksen luukusta sen sisälle, ajelette lautasenne johonkin aluksen hiljaiseen peränurkaan, otatte lautasesta mukana tuomanne pomminne, laitatte sen päälle ja lähdette niin vikkelästi alukselta kuin vain pystytte, sillä kuten kerroimme, jysähdys todellakin on kova! Sitten vain lennätte takaisi maahan ja laskeudutte lautasella Helsingin lentokentälle.

Onnea matkaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!! (=
731323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

terässika ja asun uranuksella,kaatopaikalla,tai jotain?

Äänestä
  • No onkos siellä näkynyt lentäviä paperilautasia????????????? 0=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    No onkos siellä näkynyt lentäviä paperilautasia????????????? 0=

    kaikki paperituotteemme,paitsi wc-paperimme...

    Äänestä

  • old_profile_27365 kirjoitti:

    kaikki paperituotteemme,paitsi wc-paperimme...

    nämä paperilautaset ovatkin toista maata, sillä ne ovat hyökkääviä ja käyttävät laseraseita! Onneksi ne on kuitenkin pian kukistettu! (=

    Äänestä

selviytyyköhän ne nyt sit takaisin maahan sieltä?

Äänestä
  • emme ole varmoja, sillä kuten tuossa alussa jo varoitimme, on tehtävä vaarallinen ja kuoleman tapauksia saattaa tulla. Nämä henkilöt ovat kuitenkin oletetusti hyvässä kunnossa, joten toivokaamme heille onnea! =D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    emme ole varmoja, sillä kuten tuossa alussa jo varoitimme, on tehtävä vaarallinen ja kuoleman tapauksia saattaa tulla. Nämä henkilöt ovat kuitenkin oletetusti hyvässä kunnossa, joten toivokaamme heille onnea! =D

    mä onnea toivotan, jos niin kerta sanotaan.
    Voii tulkaa elävänä takaisin :DD

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    mä onnea toivotan, jos niin kerta sanotaan.
    Voii tulkaa elävänä takaisin :DD

    näyttää miten käy, mutta toivo tietysti myös itsesipuolesta, sillä jos tehtävä epäonnistuu eikä pommia saadakkaan perille, on maapallo ja samalla koko ihmiskunta tuhon oma!!!!!!!!!!! =;0)))))))

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    näyttää miten käy, mutta toivo tietysti myös itsesipuolesta, sillä jos tehtävä epäonnistuu eikä pommia saadakkaan perille, on maapallo ja samalla koko ihmiskunta tuhon oma!!!!!!!!!!! =;0)))))))

    tässä hätää ole, mulle jäi se sinko, et pois muistanut ottaa :DDD

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    tässä hätää ole, mulle jäi se sinko, et pois muistanut ottaa :DDD

    se! No, armeijan omaisuutta, joten kaipa ne käy joskus korjaamassa talteen. Mutta jos tulee satojamiljardeja lentäviä paperilautasia laaseraseiden kanssa, niin siinä ei paljon yksi sinko auta!! =;0

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    se! No, armeijan omaisuutta, joten kaipa ne käy joskus korjaamassa talteen. Mutta jos tulee satojamiljardeja lentäviä paperilautasia laaseraseiden kanssa, niin siinä ei paljon yksi sinko auta!! =;0

    legendaarinen jatimatic,ken ottaa sen multa pois?

    ne onkin oikeesti mun kamuja ne paprislautaset, ne on vaa sillei, mut ei sit kuiteskaa, et turha ruveta petturiks väittää tai muutakaan :DDD

    Äänestä

  • old_profile_27365 kirjoitti:

    legendaarinen jatimatic,ken ottaa sen multa pois?

    on sen sinulle antanut??????? /=

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    ne onkin oikeesti mun kamuja ne paprislautaset, ne on vaa sillei, mut ei sit kuiteskaa, et turha ruveta petturiks väittää tai muutakaan :DDD

    Kuules, nämä lautaset saattavat olla myös ystävällisiä joillekkin ihmisille, mutta kun lopullinen valloitus tulee, tappavat ne kaikki henkilöt maan päältä ihmisestä riippumatta!!!! 0=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    on sen sinulle antanut??????? /=

    tuntemattomalta henkilöltä tapanilan baarissa..

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Kuules, nämä lautaset saattavat olla myös ystävällisiä joillekkin ihmisille, mutta kun lopullinen valloitus tulee, tappavat ne kaikki henkilöt maan päältä ihmisestä riippumatta!!!! 0=

    tuli leffa"mars hyökkää" mut uranus on ihan toista planeettaa tai maata?

    taasko mua on huiputettu?
    onko varmaa tietoo kans?
    Voihan hitsin hitsi, hitsien hitsi, jos tollein se meneeki :/

    Äänestä

  • old_profile_27365 kirjoitti:

    tuntemattomalta henkilöltä tapanilan baarissa..

    hänellä sitten tulee rakasta kapistustaan ikävä ja hakee sen sinulta pois, tai jos sinulla ei ole aseenkanto-lupaa, saattaa virkavalta puolestaan käydä ovella kolkuttamassa... 0= 0=

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    taasko mua on huiputettu?
    onko varmaa tietoo kans?
    Voihan hitsin hitsi, hitsien hitsi, jos tollein se meneeki :/

    on! Jos vielä näet "ystäviäsi", niin eikun sinko olalle ja laukomaan.

    Ja tässä vielä muistutus kaikille:
    PAPERILAUTASET OVAT VIHAMIELISIÄ, EIKÄ NIIHIN PIDÄ LUOTTAA!!!!!!!!!!!!!!!! 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0=

    Äänestä

  • old_profile_27365 kirjoitti:

    tuli leffa"mars hyökkää" mut uranus on ihan toista planeettaa tai maata?

    Juu, Uranus ja Mars ovat eri planeettoja ja lisäksi kaukana toisistaan! /=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    on! Jos vielä näet "ystäviäsi", niin eikun sinko olalle ja laukomaan.

    Ja tässä vielä muistutus kaikille:
    PAPERILAUTASET OVAT VIHAMIELISIÄ, EIKÄ NIIHIN PIDÄ LUOTTAA!!!!!!!!!!!!!!!! 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0=

    rupee taas tuntumaan siltä, että varmuudeksi taidan sinkoo kaikkea liikkuvaa päin

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    rupee taas tuntumaan siltä, että varmuudeksi taidan sinkoo kaikkea liikkuvaa päin

    suinkaan nyt ihmisiä ala ampumaan! 0=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    suinkaan nyt ihmisiä ala ampumaan! 0=

    tarvii vaa nytten sitten kaikkien kiljuu liikkuessa ihminen, että tiiän olla ampumatta :DD

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    tarvii vaa nytten sitten kaikkien kiljuu liikkuessa ihminen, että tiiän olla ampumatta :DD

    tarkkana siinä tähdätessä, ettei satu onnettomuuksia, oli ne sitten pieniä tai suuria!! /=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    tarkkana siinä tähdätessä, ettei satu onnettomuuksia, oli ne sitten pieniä tai suuria!! /=

    olen tarkkana kuin porkkana :DD

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    olen tarkkana kuin porkkana :DD

    kuin kettu!!!!!!!!!!! =D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    kuin kettu!!!!!!!!!!! =D

    piiloutuu kuin pupu :DD

    Äänestä

  • ssbadammm kirjoitti:

    piiloutuu kuin pupu :DD

    kuin karhu!!!!!! =D

    Äänestä

alkaa olla valmis, annostelemme par'aikaa......

Äänestä
  • Ei onnistu, avaruuden hörhöt! Vaikka tiedätte nyt suunnitelmamme, ette voi mitenkään estää meitä salaa hivuttautumasta joukkoonne ja tuhota pommiamme. Kohta kuninkaallinen paperilaivastonne leijuu silppuna avaruudessa aivan kuten emäpaperialuksenne, johon piilotamme pommin! Hähähähähähääääääääää!!!!!!!!!!!!!

    IHMISET RULAA!!!!!!!!!!!! /=D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Ei onnistu, avaruuden hörhöt! Vaikka tiedätte nyt suunnitelmamme, ette voi mitenkään estää meitä salaa hivuttautumasta joukkoonne ja tuhota pommiamme. Kohta kuninkaallinen paperilaivastonne leijuu silppuna avaruudessa aivan kuten emäpaperialuksenne, johon piilotamme pommin! Hähähähähähääääääääää!!!!!!!!!!!!!

    IHMISET RULAA!!!!!!!!!!!! /=D

    joka toiselle kuoppaa kaivaa.....katsotaan vaan.
    Mihin lie kadonneet pommimiehenne? ei se mitään, jääpä meille enemmän aikaa valmistautua.

    Äänestä

  • Paperilautanen kirjoitti:

    joka toiselle kuoppaa kaivaa.....katsotaan vaan.
    Mihin lie kadonneet pommimiehenne? ei se mitään, jääpä meille enemmän aikaa valmistautua.

    Kyllä homo sapiens-laji teidät ennen pitkää päihittää! Ja jysähdys tuleekin juuri silloin, kun vähiten sitä osaatte odottaa. Ihmiset voittoon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0= 0=

    Äänestä

Oletteko kuulolla???? Missä vaiheessa matkanne jo on? Oletteko jo Marssin lähettyvillä? Onko kaikki sujunut onnistuneesti? Pidämme teidät ajan tasalla!!!!!!!! 0=

Äänestä
  • me muovihaarukat seuraamme tilannetta ja jos lautaskavereitamme uhataan, hyökkäämme piikit ojossa kimppuunne.

    Kuinkas sitten suu pannaan kun on haarukka poskessa?

    ---------E ---------E
    ----------E

    Äänestä

  • ----------E kirjoitti:

    me muovihaarukat seuraamme tilannetta ja jos lautaskavereitamme uhataan, hyökkäämme piikit ojossa kimppuunne.

    Kuinkas sitten suu pannaan kun on haarukka poskessa?

    ---------E ---------E
    ----------E

    Meillä suomalaisilla on nääs hyvä kivunsietokyky! Mutta yhtä helposti me niittaamme teidät aterimet, kuin lautasetkin. Pommi selkään vaan!!!!!!! /=0

    Hyvä, kun tulitte. Teitä tarvitaankin vielä suunnitelmamme toteuttamiseen. Yhdessä eteenpäin!

    Äänestä

  • Paperilautanen kirjoitti:

    Hyvä, kun tulitte. Teitä tarvitaankin vielä suunnitelmamme toteuttamiseen. Yhdessä eteenpäin!

    vähästä antaudu! Me taistelemme viimeiseen mieheen asti kynsin ja hampain. Kun emäaluksenne saadaan vielä tuhottua, on voittomme käytännössä taattu! /=D /=D /=D /=D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Meillä suomalaisilla on nääs hyvä kivunsietokyky! Mutta yhtä helposti me niittaamme teidät aterimet, kuin lautasetkin. Pommi selkään vaan!!!!!!! /=0

    Kyllä ruokailuvälinearmeijjamme teidän nitistää::::::::::

    ---------E
    ---------E

    ---------E

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    vähästä antaudu! Me taistelemme viimeiseen mieheen asti kynsin ja hampain. Kun emäaluksenne saadaan vielä tuhottua, on voittomme käytännössä taattu! /=D /=D /=D /=D

    Turha luulo. Kolmipiikkinen haarukka peffassa niin alkaa isompikin mies pillittämään...

    --------E

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    Kyllä ruokailuvälinearmeijjamme teidän nitistää::::::::::

    ---------E
    ---------E

    ---------E

    armeijanne peittoamaan 256 tankkia, 476 aseistettua taisteluhelikopteria, 238 ohjuksilla varustettua hävittäjää sekä yli tuhat päistä aseistettua Suomen armeijaa???????? Siinäpä kysymys!!!! /=)

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    Turha luulo. Kolmipiikkinen haarukka peffassa niin alkaa isompikin mies pillittämään...

    --------E

    Suomalainen mies!!!!!!!!!! /=D /=D /=D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    armeijanne peittoamaan 256 tankkia, 476 aseistettua taisteluhelikopteria, 238 ohjuksilla varustettua hävittäjää sekä yli tuhat päistä aseistettua Suomen armeijaa???????? Siinäpä kysymys!!!! /=)

    Meitä haaaarukoita on yhteensä
    123 789 129 123 342 332 678 kappaletta
    ja yksi katkennut.

    Lautasarmeija peittää koko galaksin.

    Mitättömät pyssynne eivät riitä ja
    Suomen armeijjalla on kohta haarukat silmäluomien
    alla jolloin sotiminen on tosi hankalaa..

    --------E --------E

    riittävät, kun otetaan ydinaseet käyttöön!!!!!!!!!!!! =D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Suomalainen mies!!!!!!!!!! /=D /=D /=D

    Kyllä suomalainen on varsinainen piikinpelkääjä.
    --------E --------E

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    riittävät, kun otetaan ydinaseet käyttöön!!!!!!!!!!!! =D

    Haarukka iskee ytimeen eikä pyssy sitten toimi.
    Sorry vaan
    --------E --------E

    Äänestä

  • --------E kirjoitti:

    Haarukka iskee ytimeen eikä pyssy sitten toimi.
    Sorry vaan
    --------E --------E

    pommit toimivat!!!!!!!!!! =D

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    Kyllä suomalainen on varsinainen piikinpelkääjä.
    --------E --------E

    kestää mitä vain!!!!! =)

    Äänestä

Uutistoimitus News on puolueellinen kun tietoa siitä että haarukka-armeijjamme on vallannut maa-planeetan ei ole kerrottu.

Pommin kuljetus on nähtävästi peruuntunut herkkähipiäisten piikinpelon takia.

--------E --------E
--------E --------E--------E --------E--------E --------E--------E --------E
--------E --------E--------E --------E--------E --------E
--------E --------E

Äänestä
  • olekkaan vallannut maata! Ihmiset täällä vielä tapahtumia pyörittelevät. Ja kaikille tiedoksi, News on täysin puolueeton! =D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    olekkaan vallannut maata! Ihmiset täällä vielä tapahtumia pyörittelevät. Ja kaikille tiedoksi, News on täysin puolueeton! =D

    Puolueettomuus kärsii liian pitkista ruokatauoista.

    --------E --------E
    --------E --------E
    --------E --------E

    Äänestä

Nyt olemme lastanneet itsemme Grillimakkaroilla ja italiansalaatilla...aloitamme syöksylaskumme kohti maata..ja kun nälkäiset maan ihmiset saavat syödä mahansa täyteen....kaikki nukahtavat tyytyväisinä ja maa on valloitettu...haaaaa....
Mukaan vaan haarukat!!!1...

Äänestä
  • Hyvä.
    Me haarukat auvustamme ihmiskuntaa ahtamaan sapuskat naamaansa. Sen jälkeen tökimme ähkyviä kansalaisia mahaan. WWWoitto on meidän!!!!

    --------E --------E--------E --------E
    --------E --------E
    --------E --------E

    Äänestä

  • --------E kirjoitti:

    Hyvä.
    Me haarukat auvustamme ihmiskuntaa ahtamaan sapuskat naamaansa. Sen jälkeen tökimme ähkyviä kansalaisia mahaan. WWWoitto on meidän!!!!

    --------E --------E--------E --------E
    --------E --------E
    --------E --------E

    Ensimmäiseksi syötämme Newsin niin täyteen, ettei se pysty liikkumaan, kuin pyörimällä....hihihii...

    Äänestä

  • Paperilautanen kirjoitti:

    Ensimmäiseksi syötämme Newsin niin täyteen, ettei se pysty liikkumaan, kuin pyörimällä....hihihii...

    Grillimakkarat ja Italiansalaatit eivät houkuta, kiitos vain. Meillä täällä Suomessa on ihan omat vertaansa vailla olevat sapuskat, eivätkä avaruusmömmöt kiinnosta! (=

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Grillimakkarat ja Italiansalaatit eivät houkuta, kiitos vain. Meillä täällä Suomessa on ihan omat vertaansa vailla olevat sapuskat, eivätkä avaruusmömmöt kiinnosta! (=

    Turha yrittää ylensyönyt. Voit siirtyä sää- tai seurapiiriuutisten toimittajaksi.

    --------E --------E

    --------E --------E

    --------E --------E--------E --------E

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Grillimakkarat ja Italiansalaatit eivät houkuta, kiitos vain. Meillä täällä Suomessa on ihan omat vertaansa vailla olevat sapuskat, eivätkä avaruusmömmöt kiinnosta! (=

    ei ole valinnanvaraa, kun mämmiä emme sinun takiasi alkaneet laittamaan. Suukki auki vaan..tuleppas tänne Haarukka....

    Äänestä

  • Paperilautanen kirjoitti:

    ei ole valinnanvaraa, kun mämmiä emme sinun takiasi alkaneet laittamaan. Suukki auki vaan..tuleppas tänne Haarukka....

    kyllä pysyvät kiinni!!!!!!! =D =D

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    Turha yrittää ylensyönyt. Voit siirtyä sää- tai seurapiiriuutisten toimittajaksi.

    --------E --------E

    --------E --------E

    --------E --------E--------E --------E

    Olemme kyllä eläneet aivan terveellä ruokavaliolla. Sorry! =)

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    kyllä pysyvät kiinni!!!!!!! =D =D

    Turha purra hammasta!

    --------E --------E

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    kyllä pysyvät kiinni!!!!!!! =D =D

    sitten yksin nähdä nälkää. Kaikki muut maan asukkaat alkaakin pian olla ylensyötetty....varo, ettet istu haarukanpiikkiin..hahaaaa...

    Äänestä

Mitä ihmet mun päähäni mätkähti tualt taivaalt, lokinpaska vai? Eei, ku tää onki italiansalatti, ei mittä hassummammakustaka. Sitähä sataa näköjäs enempiki. Ilmanks Sittarin salattihyllyt oli ihan tyhjät ku mun piti ostaa, mitä kummallist tää nyssit oikke on???

Äänestä
  • Tartteks haarukkaa avuks kun syät?

    Meitä on täällä monta:

    --------E --------E
    --------E --------E
    --------E --------E

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    Tartteks haarukkaa avuks kun syät?

    Meitä on täällä monta:

    --------E --------E
    --------E --------E
    --------E --------E

    on täsä hyvä olla kaffeliki, ku tualt näkkyy tippuvan noit krillimakkaroiki, mikä taivaanlahja tää nyssit on?

    Äänestä

  • ei ollut tarkoitus päähän pudottaa, kun suoraan suuhun. Hetkellinen tasapainon menetys..

    Äänestä

Emäs alus tuhottu! Ne hoksas meiät mut saimme kuitenkin pommin viety ja räjähdetty, Aika paljon paperilautasii miehistöineen ehti pakoon, emme tie mihin ne lähti. Olemme molemmat havoittuneet, niinkuin meidän lautanen, millä pyrimme päästä takaisin maahan. Väsyttää..

Äänestä
  • pitkin avaruutta ja maapalloa, grillimakkaroita vielä tipahtelee avaruudesta silloin tällöin....
    Ehkä meitä jäi vielä muutama Marsin taakse ehjäksi, odotetaan nyt, jos vielä saataisiin joukot vahvistumaan ja yritetään uudelleen...joskus....

    Äänestä

  • Onneksi olkoon!!!!!!!!!! Kuinka haavoittuneita olette? Eli onko jäseniä mennyt poikki, vai vain pintanaarmuja ja mustelmia? Koittakaa vielä kestää, lentävä paperilautanen on nopea alus ja tutkijat ovat huomanneet myös niiden ohjaimien alakulmassa olevan kääntövivun, jonka avulla laite liikkuu automaattisesti goordinoituun kohteeseen. Viestitimme Helsingin lentokenttään, että te ette ole vihollisia, joten hekään eivät tulita teitä alas! =)

    HUUHAAN VÄKI HURRAA TEILLE!!!!!!!!! =D

    Äänestä

  • News kirjoitti:

    Onneksi olkoon!!!!!!!!!! Kuinka haavoittuneita olette? Eli onko jäseniä mennyt poikki, vai vain pintanaarmuja ja mustelmia? Koittakaa vielä kestää, lentävä paperilautanen on nopea alus ja tutkijat ovat huomanneet myös niiden ohjaimien alakulmassa olevan kääntövivun, jonka avulla laite liikkuu automaattisesti goordinoituun kohteeseen. Viestitimme Helsingin lentokenttään, että te ette ole vihollisia, joten hekään eivät tulita teitä alas! =)

    HUUHAAN VÄKI HURRAA TEILLE!!!!!!!!! =D

    S: toinen munuainen viety, perna poksahti, isovarvas sisäänpäinväännetty

    T: kuulo meni toisesta korvasta, lievä kryptoniittimyrkytys

    Ja sit naarmuuja, mut me ehkä selvitään, suomen mantere näkyy jo, me tullaan täältä pikku hiljaa. Ei uskaleta vääntä kaikki lautasesta enää. Teräsmies ei myöskään viitti lentää kun on toi myrkytys.

    Äänestä

  • Spirou kirjoitti:

    lentokentälle ambulanssin ja paljon sairaanhoitajia. He vievät teidät teho-osastolle hoidettavaksi. Olkaa rentona ja antakaa lautasen automaattiohjauksen hoitaa kaikki työ. Älkää rasittako itseänne!

    Ps. Pikaista paranemista!!!!!!!! 0=

    Tök Tök!!!
    No jo on!! Osallistuimme eiliseenn spekkktaaggeliin runsain kaffeli-joukoin, mutta nyt meidät sivuutetaan uuuutisoinnisssakin mainitsematta lainkaan!!! Tästä lähtien emme puutu manöööövereihinne!!! Hyvästi ihmispölöt!!!!
    (Mutta varokaa seuraavan kerran kun syötte. Saatamme kuitenkin kosssssssstaa!!! Tök Tök!!!!!!)

    ja muut aterimet ovat yksinkertaisesti elottomia esineitä, eikä niistä koidu vaaraa. Kaikenlisäksi lentävistä lautasista on raportoitu eri puolilla maailmaa halki vuosisatojen, mutta aterimet ovat pelkkiä aterimia. Takaisin kuivauskaappeihin ja vetolaatikoihin vain kihvelit ja kahvelit, maailma pyörii ja niin pitää uutistenkin pyöriä! =)

    TÖkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk!!!!!!!!!!!!!!

    ---------E

    Äänestä

  • ---------E kirjoitti:

    TÖkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk!!!!!!!!!!!!!!

    ---------E

    teitä, haarukat, yritimmehän yhdessä kaikkemme. Tässä nyt kävi niinkuin kävi.
    Yritetään uudestaan, kunhan aika kuluu....
    Ps. Miesmuisti on tunnetusti lyhyt.. ;))))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

News kirjoitti:

No niin, Spirou ja teräsmies, olette nyt avaruudessa. Tiedätte tehtävänne, mutta toistamme sen vielä! TEIDÄN täytyy viedä atomipommi paperilautasten emäalukseen ja räjäyttää se siellä niin, että koko alus poistuu päivänjärjestyksestä sen sileän tien.
Ohjeet: Ottakaa raketin hansikaslokerosta esiin aurinkokuntamme kartasto ja tutkailkaa sitä. Kun löydätte planeetan nimeltä Mars, ohjatkaa rakettinne sinne. Kun lennätte Marsin pohjoisnapa-alueelle, näette sen yläpuolella leijuvan emäpaperialuksen, jonka alapuolella olevasta luukusta sinkoilee koko ajan yhä lisää ja lisää lentäviä paperilautasia, jotka suuntaavat kurssinsa kohti maata. Nyt teidän on kaapattava yksi näistä lautasista, eliminoida miehistö ja lähteä itse lentämään vieraalla aluksella kohti emäalusta. Kun olette naamioituneena luikahtaneet emäpaperialuksen luukusta sen sisälle, ajelette lautasenne johonkin aluksen hiljaiseen peränurkaan, otatte lautasesta mukana tuomanne pomminne, laitatte sen päälle ja lähdette niin vikkelästi alukselta kuin vain pystytte, sillä kuten kerroimme, jysähdys todellakin on kova! Sitten vain lennätte takaisi maahan ja laskeudutte lautasella Helsingin lentokentälle.

Onnea matkaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!! (=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu