Uskonto on luonnollista!

Luonnontieteilijä

ELÄMÄSTÄ JA USKONNOISTA

Nykytiedon mukaan elämä on sähköä, kemiallisia ilmiöitä, hiukkasten vuorovaikutuksia. Kaikki nuo ovat luonnollisia ilmiöitä, joiden selittämiseen ei pitäisi tarvita höpötyksiä mistään jumalallisesta. Ilmiöiden täydellinen ymmärtäminen vain on vielä ihmisille vaikeaa. Helppo vaihtoehto onkin uskoa johonkin korkeampaan voimaan, kaiken luojaan, kun ollaan itselle mystisten ja selittämättömien asioiden edessä.

Mikä teidän uskovaisten mielestä on ihmisen "sielu"? Minun mielestäni se on sähköistä toimintaa aivoissa. Ajatelkaa vaikka sitä, kuinka helposti esimerkiksi aivokasvain voi vaikuttaa ihmisen luonteeseen häiritsemällä aivojen toimintaa. Ja arkipäiväisempänä vaihtoehtona alkoholi. Kuollessa sähköinen toiminta vain loppuu elintoimintojen kanssa, mikään "sielu" ei lennähdä mihinkään.

Ihminen ei kuitenkaan vielä nykyaikana (eikä kenties koskaan) pysty tarkasti tietämään kaikkea elämästä ja sen synnystä. Näin ollen onkin erittäin luonnollista, että maailmassa on edelleen paljon erilaisia uskontoja. Mikäs siinä, ihmiset tarvitsevat jotain mikä edes jotenkin selittää kaiken. Ihmisluonteeseen kuuluu uteliaisuus ja selityksen hakeminen asioille. Kun tähän vielä yhdistetään huikea mielikuvitus, niin kaikenlaista saadaan aikaiseksi. Eli mielestäni uskontojen keksiminen on ihmislajille ominaista. Uskonnot ovat kautta aikain tuoneet turvaa, mutta myös aiheuttaneet sotia ja pelkoa. Tuskinpa ihmiskunta luopuu tulevaisuudessakaan uskonnoista, niiden muoto vain tulee varmasti muuttumaan.

En halveksu uskovaisia, hienoa jos joku on löytänyt turvaa ja mielenrauhan Jumalasta. Suurista kysymyksistä on mukava väitellä, ja välillä joku saattaa kiihkoissaan tulla loukanneeksi muita. Pitää kuitenkin muistaa, että jokaisella on täysi oikeus ajatella asioista aivan sitä mitä he itse haluavat. Peace and love!

5

393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi on

      , mutta Jumala on eri mieltä...

      • Tavoitteeton

        tuollainen tieto perustuu?


    • Pannukakku vai pallo

      Ihminen ei ymmärrä tilaa ennen elämäänsä ja jälkeen kuoleman. Siksi tarvitaa uskontoja selittämään ihmisille, mitä on kuoleman jälkeen, ikuinen elämä, kadotus, nirvana, jälleensyntymä..

      Jokainen maailmanuskonto tarjoaa jonkin vastauksen. Uskonto tuo myäs lohtua monelle, täytettä elämään, ystäviä, rakkaita. Myös tarkoituksen. Opettaa ihmistä elämään (toivottavasti) järkevästi, toisia kunnioittaen ja rakastaen.

      Siinä tarkoituksessa en näe pahaa missään uskonnossa, mutta ehkei silti pitäisi sekoittaa tiedettä ja uskoa keskenään.

      Uskoipa sitten vaikkapa suuren valkoisen neäliinan tulemiseen.

      • Nimetön

        Näin se menee kuten kirjoitit: Ihminen ei ymmärrä tilaa ennen elämäänsä ja jälkeen kuolemansa. Siksi kai on syntynyt uskontoja vakuutteleman ihmisille, mitä on kuoleman jälkeen, ikuinen elämä vai kadotus?
        Perusajatus on aina kuolemanpelko. Sillä on helppo kehitellä uskomuksia ns. "tuonpuoleisista taivaspaikoista".
        Voi kun moni uskova ottaisi järjen omaan käteensä, ja ajattelisi mikä on ihmisen kiertokulku ja tehtävä tässä maailmassa. Se ei ole sen kummempi kuin minkään muunkaan elollisen tehtävä. Olemme vain osa isoa suurta biologista ravinteiden kiertoa. Synnymme, elämme ja kuolemme. Kuoltuamme luovutamme molekyylimme muille eläville yksilöille, puille, kasveille. Niitä taas syövät eläimet, joita taas popsivat isommat pedot jne. jne. Elämä kiertää pienenpieninä molekyyleina (muodostuvat atomeista). Minne tähän väliin joku Jeesus vielä mahtuu ? Ei mihinkään.


    • Luonnontieteilijä

      Olen pettynyt siihen, ettei uskovaisilta ole tullut vastaväitteitä (perusteltuja ja järkeviä sellaisia). Mutta toisaalta sehän osoittaa sen, etteivät he kykene esittämään mitään sellaista, mikä vahvistaisi heidän kantaansa. Ja toisaalta he eivät ehkä edes uskalla antautua väittelyyn, missä heidän koko elämänkatsomuksensa kyseenalaistetaan. En siis erityisemmin ihmettele, olen vain pettynyt, koska aiheesta on erittäin mukava väitellä. (Varsinkin, kun tietää olevansa oikeassa ;).)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe