Kun Aadam oli 58 vuoden vanha ja Eeva 56 vuoden,
surmasi Kain Abelin.Kain oli tuolloin 27 vuotias
ja Aabel 25 vuotias.Heillä oli myös kaksi muutakin
veljeä jotka olivat tuolloin iältään 23 ja 19
vuotta.Oliko Aadamilla ja Eevalla tuolloin vielä
muita lapsia esim.tyttäriä?Todennäköisesti ei,sillä Kainin veljien ikä 23 ja 19 viittaa sii-
hen ettei heillä voinut olla vaimoa Kainille.Aa-bel oli kuitenkin naimaton kuollessaan eikä hänelläkään ollut jälkeläisiä.
"6. Mustille ei annettu pappeutta muutamiin vuosiin, koska ensin oli Abelin jälkeläisten saatava se, keitä he ovat emme tiedä. Jos Brigham Youngin sanat ovat oikein niin Abelin jälkeläiset olivat saaneetpappeuden ennen 8.6 1978."
Mustille selitys miksi he eivät saaneet pappeutta
7
406
Vastaukset
- poika
Mistäs ne naiset sitten tulivat pojille muuta kuin Aadamin ja Evan lapsista(ko) ?
poika- kummasteleva
Jos Aatami ja Eeva olivat ensimmaiset ihmiset ja heilla olikin tyttoja joista ei ole mistaan mainintaa, niin olivatko tytot ja pojat sitten sukupuoliyhteydessa keskenaan ja syntyiko heille yhteisia lapsia jotka itse asiassa olivatkin keskenaan kaikki sisaruksia ja jotka sitten taas yhtyivat keskenaan ja heille syntyi taas lapsia jotka olivat keskenaan sisaruksia. Vai naivatko pojat aitejaan ja aidit poikiaan... miten tama oikein menee. En oikein ymmarra, voisko joku valaista asiaa?
- Pyhä Henki eli Gabriel
kummasteleva kirjoitti:

Kyllä mm.Aadamin ja Eevan 3 (ja 4?) poika ottivat puolisokseen myöhemmin Aadamin ja Eevan tyttären ja Kainhan nai veljentyttärensä,saman veljen joka oli 23 vuotias Aabelin kuollessa.Seet ei todennäköisesti ottanut sisartaan vaimokseen vaan
ehkä Aadamin ja Eevan pojan tai sisarentyttären.
Myöskin Aadamin ja Eevan kuudes poika ja nuorin
eli kymmenes poika olisi ottanut sisarensa vai-
mokseen tietojeni mukaan.Aadamille ja Eevalle syntyi siis 10 poikaa ja kuusi tytärtä joista 1-2 tytärtä ei ainakaan ottanut veljeä puolisokseen tai mennyt lainkaan naimisiin. - Pyhä Henki eli Gabriel
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Kyllä mm.Aadamin ja Eevan 3 (ja 4?) poika ottivat puolisokseen myöhemmin Aadamin ja Eevan tyttären ja Kainhan nai veljentyttärensä,saman veljen joka oli 23 vuotias Aabelin kuollessa.Seet ei todennäköisesti ottanut sisartaan vaimokseen vaan
ehkä Aadamin ja Eevan pojan tai sisarentyttären.
Myöskin Aadamin ja Eevan kuudes poika ja nuorin
eli kymmenes poika olisi ottanut sisarensa vai-
mokseen tietojeni mukaan.Aadamille ja Eevalle syntyi siis 10 poikaa ja kuusi tytärtä joista 1-2 tytärtä ei ainakaan ottanut veljeä puolisokseen tai mennyt lainkaan naimisiin.Aadamin ja Eevan pojista ja tyttäristä 4 otti siis
puolisokseen sisarensa/veljensä.Viidennestä tyttä-
restä en ole ihan varma mutta todennäköisesti 5:s
ei ottanut veljeään puolisokseen ja kuudes tytär
taisi pysyä naimattomana.Myös Aadamin ja Eevan
10:stä pojasta 4 teki naimattomuuslupauksen mutta viimeinen noista neljästä eli nuorin Aadamin ja Eevan pojista ei pitänyt tuota lupausta
vaan sai vaimonsa kanssa pojan ja tuo poika sai
edelleen oman vaimonsa kanssa pojan tuon haaran pysähtyessä siihen. - kummasteleva
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Aadamin ja Eevan pojista ja tyttäristä 4 otti siis
puolisokseen sisarensa/veljensä.Viidennestä tyttä-
restä en ole ihan varma mutta todennäköisesti 5:s
ei ottanut veljeään puolisokseen ja kuudes tytär
taisi pysyä naimattomana.Myös Aadamin ja Eevan
10:stä pojasta 4 teki naimattomuuslupauksen mutta viimeinen noista neljästä eli nuorin Aadamin ja Eevan pojista ei pitänyt tuota lupausta
vaan sai vaimonsa kanssa pojan ja tuo poika sai
edelleen oman vaimonsa kanssa pojan tuon haaran pysähtyessä siihen.Jos ymmärsin oikein niin siskot ja veljet naivat keskenään, jotka saivat lapsia jotka taas naivat keskenään ja näin tämä sitten jatkui aivan näihin päiviin saakka elikä olemme kaikki sukua keskenämme. Sillä missään ei kai ole mainintaa siitä että luoja olisi luonut uudet "aatamit ja eevat" jotka taas eivät olisi olleet sukua noille ensimmäisille Aatamille ja Eevalle. Ok tähän asti.
MUTTA jos lähdetään siitä että Aatami ja Eeva olivat valkoihoisia niin missä vaiheessa kun tätä sukurutsaista peliä jatkettiin niin lapsista tulikin väriltään mustia ja keltaisia? Vai oliko sekin joku jumalan rankaisu siitä että meno oli "jumalatonta" kuten kävi eri kielille? - Pyhä Henki eli Gabriel
kummasteleva kirjoitti:
Jos ymmärsin oikein niin siskot ja veljet naivat keskenään, jotka saivat lapsia jotka taas naivat keskenään ja näin tämä sitten jatkui aivan näihin päiviin saakka elikä olemme kaikki sukua keskenämme. Sillä missään ei kai ole mainintaa siitä että luoja olisi luonut uudet "aatamit ja eevat" jotka taas eivät olisi olleet sukua noille ensimmäisille Aatamille ja Eevalle. Ok tähän asti.
MUTTA jos lähdetään siitä että Aatami ja Eeva olivat valkoihoisia niin missä vaiheessa kun tätä sukurutsaista peliä jatkettiin niin lapsista tulikin väriltään mustia ja keltaisia? Vai oliko sekin joku jumalan rankaisu siitä että meno oli "jumalatonta" kuten kävi eri kielille?Ihmissukuhan on taas polveutunut Aadamin pojan
Seetin kautta Nooasta (muut ihmisethän tuhottiin
vedenpaisumuksessa) eli Nooan suku jatkuu Aada-
miin saakka niin että Seet ei ottanut minun tietojeni mukaan sisartaan vaimokseen.Mitä taas
tulee mustiin ihmisiin niin ensimmäinen musta
luotiin taivaassa 7:n luomispäivän aikana
144000:n 107:enä jäsenenä ja on saattanut syntyä
Kaininkin sukuun,tietoa ei ole tästä tarkempaa.
Kainin suvun oskasihan tuli tummuus kirouksen ta-
kia mutta ei he sentään mustia olleet. - mikä ihmeen 107 jäsen
Pyhä Henki eli Gabriel kirjoitti:
Ihmissukuhan on taas polveutunut Aadamin pojan
Seetin kautta Nooasta (muut ihmisethän tuhottiin
vedenpaisumuksessa) eli Nooan suku jatkuu Aada-
miin saakka niin että Seet ei ottanut minun tietojeni mukaan sisartaan vaimokseen.Mitä taas
tulee mustiin ihmisiin niin ensimmäinen musta
luotiin taivaassa 7:n luomispäivän aikana
144000:n 107:enä jäsenenä ja on saattanut syntyä
Kaininkin sukuun,tietoa ei ole tästä tarkempaa.
Kainin suvun oskasihan tuli tummuus kirouksen ta-
kia mutta ei he sentään mustia olleet.joka luotiin taivaassa? Ei minulla ainakaan uskontotunnilla tällaista opetettu enkä muista Raamtustakaan lukeneeni. Vai onko tämä joku Jehovien tai joidenkin muiden lahkolaisten oma juttu?
Eikö meille opetettu että Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset joista koko ihmissuku polveutuu ja jos lapset naivat keskenään niin niin valkoisesta ei voi tulla mustaa, ei kai se voi miksikään muuttua, jos muita ihmisiä ei kerta raamatun oppien mukaan ole luotu tyhjästä.
Vai luotiinko sittenkin, onko minulta jäänyt joku kohta huomaamatta...
Nooan on kuitenkin täytynyt naida joku jolla on sama geeniperimä jos kaikki on lähtöisin vain yhdestä pariskunnasta. Miten voi olla että ei ole syntynyt pilvin pimein vähä-älyisiä ja vammaisia lapsia, kun kerta lääketieteellisesti riski on suuri jopa serkuksilla?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245