Palstalla käydään taas kovaa kädenvääntöä kahden "uskonsuuntauksen" välillä.
Usko >< Elämykset
(ehkä huono vastakkainasettelu, tällaista kuitenkin näin käytettävän hieman toisessa muodossa.)
En ymmärrä miksi näiden kahden yhdistäminen on niin vaikeaa. Miksi ihmiset jakautuvat niihin, jotka julistavat "puhdasta" ristin evankeliumia, ja julistavat "karismaatikot" harhaoppisiksi ja niitä, jotka julistavat "täyttä" evankeliumia ja samalla julistavat muut ulkokultaisiksi ja fariseuksiksi? Minun on vaikeaa ymmärtää, että kristikunta olisi todellakin jakautunut kahtia, ja Jumala olisi vain toisen osapuolen kanssa.
Me kaikki olemme yksin Jumalan armosta, Jeesuksen ristin kuoleman kautta pelastettuja. Tämä on ilosanoman ydin. Siihen kuitenkin liittyy paljon paljon muuta, jota emme voi aina ymmärtää ja omaksua. Jumala käyttää toisia ihmisiä toisella tavalla kuin toisia, eihän muuten evankeliumia voisi levittää kaikkien ihmisten keskuuteen. Kaikki eivät tule kirkkoon tulemaan pelastetuiksi, vaan tarvitaan myös radikaaleja otteita.
Jumalalla on valtava suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi, minkä Hän on jo toteuttanut Poikansa kautta. Nyt meillä uskovilla, laidasta laitaan, kirkkokuntaan katsomatta, on oikeus ja velvollisuus julistaa evankeliumia kaikin mahdollisin tavoin. Tarvitaan julistajia, jotka keskittyvät parantamisiin. Tämän päivän ihmiset tarvitsevat "jotain enemmän". Ihmiset janoavat Jumalan tuntemista ja kokemista, sitä välttämättä tiedostamattaankin. Eihän se ole evankeliumin tarkoitus, kokemusten antaminen, vaan se on yksi tapa johdattaa pelastukseen. Kokemus Pyhästä Hengestä voi murtaa Saatanan kahleita, ja näin avata sydämen vastaanottamaan Kristuksen vapauttavan sanoman.
Luonnollisesti tarvitaan myös rauhallisempia julistajia, joita arkojen ihmisten on helpompi lähestyä. He pelkäävät kaikkea liian räväkkää toimintaa, ja tarvitsevat näin oman äänitorvensa.
Kaikille löytyy oma paikkansa, kunhan vain pysymme Herramme sanassa ja totuudessa. Aina totuus ei ole sitä, mitä me haluaisimme sen olevan. Se voi olla jotain aivan muuta, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Jeesus on ainoa Totuus, mutta julistus- ja toimintatapoja voi olla laidasta laitaan.
Näin minä olen kokenut, enkä halua syyttää ketään mistään. Haluaisin vain, että osapuolet koettaisivat ymmärtää toisiaan. Ei välttämättä edes tarvitse hyväksyä, kunhan vain edes siunaisi heitä Kristuksen nimessä.
Henkilökohtaisesti perustan elämäni täydellisesti Kristuksen pelastavaan työhön ristillä. Olen kuitenkin saanut jo muutamaan otteeseen kokea Pyhän Hengen kosketusta, ja niillä on aina ollut merkittävä tarkoitus. Olosuhteet ovat olleet aina erilaisia, samoin ympäröivät ihmiset. Jumala ei katso ihmisiin, kun Hän koskettaa. Hän katsoo vain yksilöön, joka on avoin Hänen läsnäololleen, ja janoaa Hänen parempaa tuntemistaan ja kohtaamistaan. Samoin Pyhän Hengen toiminnan ilmenemiset ovat olleet erilaisia. Pari kertaa olen vajonnut lattialle kun Jumala on koskettanut. En sitten tiedä oliko se vain sielullista ja psykologisista syistä johtuvaa, sitä en tiedä. Niin kuitenkin kävi, vaikka se ei ollut tarkoitus. Ennemmin haluan pysyä pystyssä Kristus-kalliolla, mutta kun Jumala kohtaa, mikä minä olen arvostelemaan Hänen toimintatapojaan? Samoin olen saanut kokea Pyhällä Hengellä täyttymisen rauhallisesti penkissä istuen. Tiedän, että niin kävi, koska elämäni ja käytökseni siinäkin tilanteessa muuttui. Kyseisessä hetkessä sain yliluonnollisen voiman todistaa (mikä on selkeästi Pyhän Hengen toimintaa), olin sitä ennen hyvin arka puhumaan hengellisistä asioista.
Jumala koskettaa ja vaikuttaa keskellämme. Meidän pitäisi yhdistyä Kristuksen Ruumiina tukemaan ja siunaamaan toisiamme. Meidän pitäisi aloittaa rukoustaistelu pimeyden voimia vastaan, jotta Herramme voisi ilmestyä keskuuteemme, ja vapauttaa rakkaan kansamme pelastukseen. Yksin Jeesus Kristus voi antaa täydellisen vapauden. Ylistys ja kunnia Hänen pyhälle nimelleen.
Siunausta kaikille palstalaisille.
Iltaa.
7
245
Vastaukset
- sun-glasses
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Mielestäni se on myös rikkautta että on erilaisia seurakuntia, niin kuin on myös erilaisia ihmisiä. Että Jumala eri tavalla käyttää uskovia. Toiset ihmiset kokevat Pyhän Hengen kosketuksen eri tavalla kuin toiset.
Nyt kun olen sanonut nuo edellä mainitut asiat, niin en tarkoita että aivan kaikkea pitäisi hyväksyä. Kaikki toiminta täytyy arvostella Jumalan Sanan kautta.
Raamattu, rukous, Pyhällä Hengellä täyttyminen, valkeudessa vaeltaminen. Kun kuljemme rukoillen, niin Jumala johdattaa meitä. Jos lankeamme, teemme parannuksen ja pyydämme syntejämme anteeksi ja jatkamme matkaa.
>>>>Jumala koskettaa ja vaikuttaa keskellämme. Meidän pitäisi yhdistyä Kristuksen Ruumiina tukemaan ja siunaamaan toisiamme. Meidän pitäisi aloittaa rukoustaistelu pimeyden voimia vastaan, jotta Herramme voisi ilmestyä keskuuteemme, ja vapauttaa rakkaan kansamme pelastukseen. Yksin Jeesus Kristus voi antaa täydellisen vapauden. Ylistys ja kunnia Hänen pyhälle nimelleen. >>>>>
Siunausta. - Siunatkaa
Tunnen niitä jotka ovat hakeneet kokemuksia eri saarnajien tilaisuuksissa eikä siinä mitään sinänsä pahaa olisikaan,olenhan itsekin täyttynyt pyhällä hengellä,ja saanut muitakin kokemuksia, mutta uskoni ei perustu näkemiseen tai kokemiseen vaan Jeesuksen ristin sovitustyöhön.
Parhaat ystäväni ovat USA:sta ja kristittyjä,he ovat kai jossainmäärin kyllästettyjä Amerikkaisella maailmankatsomuksella,ja myös kannattavat ehkä menestysteologiaa yms.
Jokaiselle on annettu uskoa sen määrän mukaan kuin jumala on hyväksi nähnyt.
Tuntuu aika oudolta kiivailu minkään suuntauksen puolesta tai vastaan.
Jos kerran olemme kristittyjä ja meissä sama henki vaikuttaa.
Eihän riidat ja sodanjulistukset mihinkään rakentavaan johda vaan jumalan sana kehoittaa meitä lähimmäisenrakkauteen (Agape)toisia kohtaan. - reastråhlmann
Tutkikaa Jumalan sanaa, ja koetelkaa kaikki.
Sillä;
1Timoteuksen kirje:
4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty- Laurentius
Kaikki ei ole Pyhäst Hengestä. Edes sinun toimintasi ei ole täydellisesti Pyhäst Hengestä, sillä olet (myös omien sanojesi mukaan) vajavainen ja syntinen ihminen. Siksi mikään maallinen toiminta ei voi olla hengellisesti täysin puhdasta. Aina löytyy vikoja ja vajavuuksia, joista tulee tehdä parannus, Jumalan sanan ja Hengen avulla. Mainitsinkin tästä;
"Kaikille löytyy oma paikkansa, kunhan vain pysymme Herramme sanassa ja totuudessa. Aina totuus ei ole sitä, mitä me haluaisimme sen olevan. Se voi olla jotain aivan muuta, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Jeesus on ainoa Totuus, mutta julistus- ja toimintatapoja voi olla laidasta laitaan."
Hyvin tärkeää on myös henkien koetteleminen ja tutkiminen. Mielestäni se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että on huonoja kokemuksia jonkun julistajan tilaisuudesta (anteeksi nyt kun viittaan edellisiin viesteihisi) ja samalla vedoten siihen, että tuntee Jumalan sanan kokonaisvaltaisesti (mikä on paljon sanottu, Jumalan sanasta on aina uutta ammennettavaa, eikä koskaan jätä ketään tyhjin käsin). Mielestäni sinun tulisi esittää jotain selkeää, konkreettista, todistusaineistoa, joka osoittaa henkilön toiminnan Raamatun vastaiseksi. Pelkkä mutu ei riitä, ainakaan minulle. Olen kyllä valmis muuttamaan käsitystäni, jos voit jotain varmoin perustein hänestä sanoa. En kuitenkaan lähde heppoisin perustein tuomitsemaan ketään näennäisesti Jumalan palvelijaa.
Koetteleminen tulee tehdä Jumalan sanalla, mutta siihen liittyy myös hengen hedelmien seuraaminen. Mikään saatanasta lähtöisin oleva henki ei voi saada aikaan parannusta, janoa Jumalan ja Hänen sanansa puoleen eikä tukeutumista Jeesuksen ristin työhön, joka myös kestää läpi koetusten. Näitä hedelmiä seuraamalla voidaan sanoa, onko julistaja Jumalan, saatanan vai omassa hengessä.
Eksytyksiä tulee, ja niitä on jo nyt paljon liikkeellä. En voi kuitenkaan ymmärtää sellaisia ihmisiä (en nyt tarkoita sinua, en ole seurannut opetuksiasi), jotka esimerkiksi julistavat kaikkia "kaataja-pastorit" eksyttäjiksi. Mielestäni moinen arvostelukyvyn puuttuminen osoittaa kyspymättömyyttä ja sulkeutuneisuutta Jumalan Hengen vaikutuksille. Samalla suorastaan kielletään Jumalan ylilonnollisuus ja auktoriteetti. "Kyllä minä tiedän miten Jumala toimii" -asenne eksyttää monia - ei välttämättä eroon Jumalasta, mutta ainakin se estää Pyhän Hengen vaikutuksen elämässä.
Tarkoitukseni ei ollut mitenkään hyökätä sinua vastaan, toivottavasti ymmärrät sen. Ajattelin vain kirjoittaa palstan polttavasta puheenaiheesta yleisellä tasolla. Toivotan Jumalan runsasta siunausta sinun elämääsi ja työllesi. - tode'
kaikki uskovat tietävät, että kaikki ei ole Jumalan Hengestä, mutta tietävätkö sitä ei-uskovaiset? onko tämä foorumi keino saada heidät ymmärtämään Jumalan Pyhän hengen olemassaoloa paremmin?
kun tällaisilla foorumilla aletaan koettelemaan henkiä ja tekemään niin halvaksi Jumalan henkeä, ajaudutaan ennenpitkää poppaukon ja -akan maineeseen.
en nyt tarkoita sitä, että asioita ei saisi avoimesti kritisoida, mutta jotakin on varmasti pielessä, kun Pyhästä Hengestä aletaan tehdä kauppatavaraa "siellä, missä pilkaajat istuvat". - Mona-Henrika
Laurentius kirjoitti:
Kaikki ei ole Pyhäst Hengestä. Edes sinun toimintasi ei ole täydellisesti Pyhäst Hengestä, sillä olet (myös omien sanojesi mukaan) vajavainen ja syntinen ihminen. Siksi mikään maallinen toiminta ei voi olla hengellisesti täysin puhdasta. Aina löytyy vikoja ja vajavuuksia, joista tulee tehdä parannus, Jumalan sanan ja Hengen avulla. Mainitsinkin tästä;
"Kaikille löytyy oma paikkansa, kunhan vain pysymme Herramme sanassa ja totuudessa. Aina totuus ei ole sitä, mitä me haluaisimme sen olevan. Se voi olla jotain aivan muuta, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Jeesus on ainoa Totuus, mutta julistus- ja toimintatapoja voi olla laidasta laitaan."
Hyvin tärkeää on myös henkien koetteleminen ja tutkiminen. Mielestäni se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että on huonoja kokemuksia jonkun julistajan tilaisuudesta (anteeksi nyt kun viittaan edellisiin viesteihisi) ja samalla vedoten siihen, että tuntee Jumalan sanan kokonaisvaltaisesti (mikä on paljon sanottu, Jumalan sanasta on aina uutta ammennettavaa, eikä koskaan jätä ketään tyhjin käsin). Mielestäni sinun tulisi esittää jotain selkeää, konkreettista, todistusaineistoa, joka osoittaa henkilön toiminnan Raamatun vastaiseksi. Pelkkä mutu ei riitä, ainakaan minulle. Olen kyllä valmis muuttamaan käsitystäni, jos voit jotain varmoin perustein hänestä sanoa. En kuitenkaan lähde heppoisin perustein tuomitsemaan ketään näennäisesti Jumalan palvelijaa.
Koetteleminen tulee tehdä Jumalan sanalla, mutta siihen liittyy myös hengen hedelmien seuraaminen. Mikään saatanasta lähtöisin oleva henki ei voi saada aikaan parannusta, janoa Jumalan ja Hänen sanansa puoleen eikä tukeutumista Jeesuksen ristin työhön, joka myös kestää läpi koetusten. Näitä hedelmiä seuraamalla voidaan sanoa, onko julistaja Jumalan, saatanan vai omassa hengessä.
Eksytyksiä tulee, ja niitä on jo nyt paljon liikkeellä. En voi kuitenkaan ymmärtää sellaisia ihmisiä (en nyt tarkoita sinua, en ole seurannut opetuksiasi), jotka esimerkiksi julistavat kaikkia "kaataja-pastorit" eksyttäjiksi. Mielestäni moinen arvostelukyvyn puuttuminen osoittaa kyspymättömyyttä ja sulkeutuneisuutta Jumalan Hengen vaikutuksille. Samalla suorastaan kielletään Jumalan ylilonnollisuus ja auktoriteetti. "Kyllä minä tiedän miten Jumala toimii" -asenne eksyttää monia - ei välttämättä eroon Jumalasta, mutta ainakin se estää Pyhän Hengen vaikutuksen elämässä.
Tarkoitukseni ei ollut mitenkään hyökätä sinua vastaan, toivottavasti ymmärrät sen. Ajattelin vain kirjoittaa palstan polttavasta puheenaiheesta yleisellä tasolla. Toivotan Jumalan runsasta siunausta sinun elämääsi ja työllesi....
- arkikalusto
tode' kirjoitti:
kaikki uskovat tietävät, että kaikki ei ole Jumalan Hengestä, mutta tietävätkö sitä ei-uskovaiset? onko tämä foorumi keino saada heidät ymmärtämään Jumalan Pyhän hengen olemassaoloa paremmin?
kun tällaisilla foorumilla aletaan koettelemaan henkiä ja tekemään niin halvaksi Jumalan henkeä, ajaudutaan ennenpitkää poppaukon ja -akan maineeseen.
en nyt tarkoita sitä, että asioita ei saisi avoimesti kritisoida, mutta jotakin on varmasti pielessä, kun Pyhästä Hengestä aletaan tehdä kauppatavaraa "siellä, missä pilkaajat istuvat".kyllä ei- uskovaisetkin tajuavat terveen järjen käytön,
ja se ei ole mitään poppaukkouilua tai
akkailua. Eikös se ole hyvä että mahdollismman paljon
koetellaan kaikki hengelliset sörsselit sun muut,
että uskomattomat eivät joudu eksyksiin,
eikä ne heikot uskovisetkaan, jotka
seuraavat sitten vaan lauman mukana,
luullen että se enemmistö tietää.......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228