Ei parhaalla tahdollaankaan osaa nähdä Vanhasta määrätietoisena Presidenttinä. Nyt televisiossa rooli jumiutui tavanomaiseen Halosen linjan peesailuun ja tukemiseen, muita vastaan. Ja sitäkin särmättömästi. Verbaalisesti avuton tapaus.
Halonen oli yllättävänkin selviytymiskykyinen, etenkin alussa. Mutta lopussa tuli takkiin selkeästi Niinistöltä.
Lahdelle olisi suonut enemmän aikaa, viisaasti puhuu yrittäjyydestä.
Vanhasen vastaaminen
4
193
Vastaukset
- Kamikaze Zero
Halonen pesi kyllä Niinistön, jonka jankkaa sitä suomalaisuuden markkinoimisen autuutta maailmalla, ja yrittäjydestä (kuten Vanhanenkin, jota kyllä kannatan) ymmärtämättä mitään hyvinvointipalveluista ja niiden ylläpidosta. Väittää esim. veronalennusten maksavan itsensä tuottona takaisin vaikka juuri julkaistiin tutkimus jonka mukaan cain 1/3 osa nykyisitä alennuksista maksaa itsensä takaisin. Taluden noususuhdanne vaikutti edeltäviin veronalennuksiin, joista jäi kuva, että ne maksoivat ITSE itsensä takaisin.
- TAO
Kun veronalennus on tarpeeksi suuri, se maksaa itsensä takaisin ja korkojen kanssa. Autoverohan on esimerkki, siinä pudotusta ei ole, vaikka alenus oli vieläkin marginaalinen.
Se on NIIN vanhaa talousteoriaa, ettei kyse ole mielipideasiasta, eikä varsinkaan SDP:n tutkimuksen tuloksiin ole uskomista.
Halonen lamaantui suorastaan lopussa ja jäi selkeäksi kakkoseksi.
- puhuivat vahvasti
Niinistö, Kallis ja Lahti, mutta Kallis ainoana ehdokkaana myös suomalaisen työttömän näkökulmasta. Totta hemmetissä yrittäjyys on tärkeää, mutta painopiste pitää olla siinä, kuinka suomalaiset työttömät säilyttävät työpaikkansa ja palkkansa ja kuinka yritykset investoivat oikeasti Suomeen ja luovat työtä tänne.
- TAO
Painopiste nimenomaan yrittäjyyden edellytyksissä, koska sieltä, ja vain sieltä, ne työpaikat työttömille tulevat!
Yrittäjÿyden pitää olla houkuttelevaa, että saadaan uusia. Sen pitää olla kannattavaa, että voidaan pitää vanhat. Sen pitää myös olla laajentumiseen kannustavaa ja palkitsevaa yrittäjälle, jotta työpaikkoja syntyy.
Muu on tekohengitystä. Voidaan kasvattaa väkisin julkista sektoria yli 2/3:aan työvoimasta, ja kaunistella lukuja näennäistöillä. Tulee vähän perkeleellisen kalliiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266