TYÖVÄEN PRESIDENTTI

Niinistökö

Kokoomuksella oli jo 1960 luvulla sama teema. Me kaikki olemme työväkeä. Niinstön suussa se tulee kliseenä ja on epäuskottava.

On totta, että kaikki palkansaajat ovat työväkeä.

Missä sitten on vastakkainasettelu, jonka Sauli Niinistö haluaisin häivyttää. On vanha klise työ ja pääoman. On niitä jotka omistajavat ja niitä jotka työllään mahdollistavat sijoitetun omaisuuden kasvun.

Varsin selkeästi Niinistö sivuutti televisiokeskustelussa aiheen optioista. Joku vaati, että tasavallan presidentin arvo- ja mielipidejohtajana piti voimmakkaasti puuttua niihin.

Sauli Niinistö totesi, että kyse on vain yksityiskohdasta, johon tasavallan presidentin ei tulisi puuttua.

Sauli Niinistö osoittautui kokoomuslaiseksi kliseiden kertojamestariksi.

16

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halonen = ykkönen

      Täysin epäluotettava tyyppi on tämä Karpelan entinen heila ja nuorten ämmien vikittelijä.
      Onneksi saa turpiinsa vaaleissa.

      • luulet

        Kyllä siinä ”turpiin” tulee Haloselle.

      • Kimppakiva

        tuollaista ainakaan, kuten sinä.
        Olet siis nainen ( feministi ) siis ei oikea nainen; homo tai lesbo. Tai joku muu friikki.
        Onneksi saatte todella turpaanne kun Suomen kansa vihdoin heräsi sossu-unestaan. Goodbye.

    • mikä se on?

      Me kaikki olemme siis työväkeä. Ei vastakkain asettelua.
      Työväki ei nyt sitten kuitenkaan ole kovin tasa-arvoista, kun osa työväestä ei kykene tulemaan kunnolla toimeen omalla palkallaan. Toisessa ääripäässä taas on millä mällätä.
      Pitäisikö työväen nyt sitten olla solidaarista ja jakaa varallisuuttaan tasaisemmin toistensa kesken?

      • fasdfsdafsad

        ainakin osa edellä olevista kirjoittelijoista on omasta mielestään työväkeä, koska saavat palkkansa joko vasemmistopuolueilta, SAK:lta tai sen liitoilta. Kukaan muu ei tuollaiseen tämäniltaisen perusteella pystyisi.

        Niinistön kampanja sai tänä iltana reilusti lisää uskottavuutta, ja sehän teitä harmittaa. Koittakaa löytää jotain parempiakin argumentteja kuin paskahousu-retoriikka, ja nuorten tyttöjen vikittely - etenkin kun puhutte silloin ihan väärästä miehestä.

      • Josses

        Eikö tuo ole jo hieman vanhanaikaista ajattelua. Elämmekö todella vielä vanhassa luokkayhteiskunnassa? Kaikki ovat työväkeä, eikö? Miksi pitäisi asettua edelleen vastakkain, meidän pitäisi olla yhtenäisiä. Ei taloudellinen epätasa-arvo mihinkään katoa vastakkainasettelulla, maailma vain toimii niin.

      • BRYSSELINTSTO
        Josses kirjoitti:

        On totta, että maailma muuttuu eskoseni. On kuitenkin olemassa asioita, jotka eivät koskaan muutu ja ne korostuvat eri arvoistuvassa maailmassa.

        Aina on oleva ihmisiä, joita alistavat tai niitä joita alistetaan. Se alistaja, joka näkyi selkeästi aikaisemmin, oli tehtaan patruuna, kartanon omistaja jne.

        Nyt alistaja kätkeytyy osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin ja vaatii omistamilleen osakkeille tuottoja. Hänen ei tarvitse tulla koskaan esille. Hän palkkaa yritykseen johtajan, pääjohtajan, toimitusjohtajan. Nimittää hallituksen, joka valvoo että tuotot syntyvät. Osinkojen määrä on kasvanut ilmaisanneilla tms. sijoittamatta centtiäkään. Papereita ostetaan ja myydään, joiden arvo on kasvanut, vaikka kukaan ei tehnyt työtä.

        Kokoomus ja Sauli Niinistö selkeästi tukee tätä alistajaa. Se kävi selväksi televisio keskustelussa.

        1. Optiokysymys. Sauli Niinistö ei pitänyt minään sitä, että alistajien edustajat esim. Fortumissa saavat kohtuuttomat optiot. Alistajat olivat saaneet hyvät tuotot.
        Sauli Niinistö korosti ettei tasavallan presidentin pidä puuttua yksityiskohtiin. Hänen mielestään kysymys opitoissa ei ole arvomaailmaongelmasta. Eipä tietenkään, koska siellä on hänen arvonsa ja vaalirahoittajansa.

        2. Ristiriidan häivyttämiseksi Sauli Niinistä vaatii, että tasavallan presidentti (Niinistö) kerää maailman matkoilleen joukon suurten yritysjohtajia puolustamaan yritysten intressejä.
        Hän vaati enemmän tasavallan presidentillistä matkustelua kansankunnan verovaroilla.

        3. Niinistöllä ei ole arvojohtajuutta, joka sanoisi jotakin sille, että yritykset vievät suomalaisilta työpaikkoja ulkomaille, maihin joissa riisikupillinen päivässä riittää palkaksi. Se olisi vastoin hänen taustaryhmänsä tavoitteita ja hänen on puolustettava niitä jotka hänen vaalityönsä rahoittavat. Arvojohtajuus edellytäisi, että ankaraa asennoitumista erityisesti siihen, että työpaikat poistavien yritysten saamat tuet maksetaan takaisin valtion kassaan.

      • Kake A
        BRYSSELINTSTO kirjoitti:

        Niinistön tavoite pressana ollessaan näyttää olevan se, että hän saa matkustella, valtion varoilla, ympärimailmaa iso (vaalirahoittajista) koostuva yritysomistajain joukko ympärillään, etsimässä uusia halpaa työvoimaa omaavia teollisuuspaikkakuntia. Näinhän toimi aikanaan Ahtisaarikin, ja tulokset näkyvät Suomalaisen teollisuuden siirtymisenä halvan työvoiman maihin. Jos Niinistön tavoite ei ole tämä, niin mikä muu se voisi olla???? Ei kai hän veisi suuryritysten johtajia pelkästään turistimatkoille?? Näin läpinäkyvää Niinistön presidentti kamppanja on!!!!!!

      • Josses
        BRYSSELINTSTO kirjoitti:

        On totta, että maailma muuttuu eskoseni. On kuitenkin olemassa asioita, jotka eivät koskaan muutu ja ne korostuvat eri arvoistuvassa maailmassa.

        Aina on oleva ihmisiä, joita alistavat tai niitä joita alistetaan. Se alistaja, joka näkyi selkeästi aikaisemmin, oli tehtaan patruuna, kartanon omistaja jne.

        Nyt alistaja kätkeytyy osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin ja vaatii omistamilleen osakkeille tuottoja. Hänen ei tarvitse tulla koskaan esille. Hän palkkaa yritykseen johtajan, pääjohtajan, toimitusjohtajan. Nimittää hallituksen, joka valvoo että tuotot syntyvät. Osinkojen määrä on kasvanut ilmaisanneilla tms. sijoittamatta centtiäkään. Papereita ostetaan ja myydään, joiden arvo on kasvanut, vaikka kukaan ei tehnyt työtä.

        Kokoomus ja Sauli Niinistö selkeästi tukee tätä alistajaa. Se kävi selväksi televisio keskustelussa.

        1. Optiokysymys. Sauli Niinistö ei pitänyt minään sitä, että alistajien edustajat esim. Fortumissa saavat kohtuuttomat optiot. Alistajat olivat saaneet hyvät tuotot.
        Sauli Niinistö korosti ettei tasavallan presidentin pidä puuttua yksityiskohtiin. Hänen mielestään kysymys opitoissa ei ole arvomaailmaongelmasta. Eipä tietenkään, koska siellä on hänen arvonsa ja vaalirahoittajansa.

        2. Ristiriidan häivyttämiseksi Sauli Niinistä vaatii, että tasavallan presidentti (Niinistö) kerää maailman matkoilleen joukon suurten yritysjohtajia puolustamaan yritysten intressejä.
        Hän vaati enemmän tasavallan presidentillistä matkustelua kansankunnan verovaroilla.

        3. Niinistöllä ei ole arvojohtajuutta, joka sanoisi jotakin sille, että yritykset vievät suomalaisilta työpaikkoja ulkomaille, maihin joissa riisikupillinen päivässä riittää palkaksi. Se olisi vastoin hänen taustaryhmänsä tavoitteita ja hänen on puolustettava niitä jotka hänen vaalityönsä rahoittavat. Arvojohtajuus edellytäisi, että ankaraa asennoitumista erityisesti siihen, että työpaikat poistavien yritysten saamat tuet maksetaan takaisin valtion kassaan.

        Mainitsin jo aiemminkin, että ei se epätasa-arvo mihinkään katoa vastakkainasettelulla. Kyllä niitä johtajia ja patruunoita on ollut aina ja tulee myös olemaankin. Sinäkin tuossa myönsit, että kaikki asiat eivät muutu. Eikö juuri tämän takia pitäisi jo jättää taakse vanhanaikainen vastakkainasettelu ja "luokittelu"?

        Enkä niinkään näe, että Niinistö olisi suoraan tukenut "alistajia". Ensinnäkin, Niinistö on oikeassa siinä, ettei yksityiskohtiin voida puuttua. Arvatkaa tulisiko Haloselle huutia monelta suunnalta, mikäli hän puuttuisi yksittäisen yhtiön toimintaan. Ei se myöskään parantaisi mitenkään kuvaa yritysten asemasta Suomessa ulkomaisten sijoittajien silmissä.

        Ei pidä ajatella, että presidentti olisi jotenkin kaikkivoipa.

        Pressaehdokkaat lähes kaikki piti vastakkainasettelua ja luokkaerosanontaa vanhanaikaisena, joka ei sovi nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. EN OLISI MILLÄÄN USKONUT, ETTÄ PRESIDENTIN PALLILLE PYRKIVÄT JA JO SILLÄ ISTUVA EHDOKASKIN YHTYY NÄIN JÄRJETTÖMÄÄN JA PALJASTAVAAN VALHEESEEN. SILLÄ TASAARVOSUUS ON, NIINISTÖN MARKKINOIMASSA KAIKKI OLEMME TYÖLÄISIÄ, JOUKOSSA ERITTÄIN SUURI EDELLEENKIN. EI SE SANOMALLA MUUTU, SE VAATII TEKOJA JOITA NIINISTÖKIN PRESIDENTTINÄKIN TAATUSTI VASTUSTAISI. JÄRJETTÖMYYDELLE EI NÄYTÄ OLEVAN MITÄÄN RAJOJA, EI EDES PRESSAEHDOKKAILLA. HYI HELVETTI ETTÄ ILKEÄVÄT!!!!!!

    • on köyhien

      auttaminen ja hyvinvoinnin rakentaminen Optio ihmisille

      • maailmaa

        ratkaistaan jokatapauksessa parhaiten myös Suomen ongelmia.

        Suomi on nyt kilpailukykyisimpiä ellei siis kilpailukykyisin ja se on rakennettu sosialidemokraattien luoman hyvinvointivaltion varaan.

        Vain suomalainen oikeisto kyntää vanhoilla härjillä ja auroilla entisin tavoin. Sen mielestä on parempi etsiä helppoja voittoja, kuin huolehtia Suomen kilpailykyvystä.

        Puolusta Niinistö suomalaisia työläisiä kapitalistin riistoa vastaan. Se on arvojohtajuutta.

    • Totuus kuitenkin

      Pitäkää tarkasti mielessä kuka optiot pomoille järjesti, Imatralainen punainen naislääkäri !!!!
      Joka oli pantu maamme teollisuusasioita hoitamaan !!!!!!!!!
      Näiköhän olisi Niinistö moisen mokan tehnyt tai joku toinen asiansa osaava?

    • Kimppakiva

      Oletko koskaan miettinyt että myös yksin töitä tekevät toiminimet omat työväkeä ?
      Muistatko koska, ja kenen toimesta heiltä poistettiin Suomessa alv ( ex - lvi ) etuus ?
      Toiminimen haltijaa ei suojaa Suomessa ( kiitos sosialistien ) edes Kuluttajansuojalaki sellaisenaan. Perehdy hei asioihin ennen kuin kommentoit. Niinistö on mies paikallaan !
      Toi sun "duunariajattelu" on mielestäni 70-luvun juttuja............ mutta kiitos ei.
      Onneksi kohta päästään demarisossuista eroon !

      • reinoantti

        On kai se Niinistö joskus rullilla mennyt tehtaan ohi ja kuullut, että siellä on työläisiä, niitä demari sossuja.
        Miten on mahdollista, että tehtaan johtaja ja minä duunari voimme äänestää samaa miestä presidentiksi. Johtaja haluaa maksaa minulle mahdollisimman vähän palkkaa ja tekevän kovasti töitä. Minä teen kovasti töitä ja haluan vähän enemmän palkkaa. Siitä se luokkajako alkaa.

        En muuten tykkää Halosenkaan maailman syleily politiikasta.

      • Kimppakiva
        reinoantti kirjoitti:

        tykkää tavjan syleilyistä. Mutta ymmärrän että on kovaa työtä perustaa, ja pitää esim. tehdas pystyssä.
        Eikä se ole tehtaanomistajan vika että Suomessa on niin kova verotus, että tuskin mitään jää palkasta käteen. Demarit ovat kautta linjan ajaneet sitä tosiseikkaa että maksat paljon veroja mutta saat vähän vastinetta sille.
        Tai jos voit sanoa mitä vastinetta saat paljon, niin kerro ! Jonnekkin ne rahat vaan häviää.
        Sillä pyöritetään tätä kuuluisaa 60 luvulta peräisin olevaa "kolmikantaa".
        Niinistö sentään on realisti joka tietää että ei se esim. 400 duunaria työllistävä "riistokapitalisti" välttämättä kanssa nuku hyvin, vaikka enemmän rahaa saisikin.
        Hän työllistää. Hänellä on se vastuu, ja hän myös tekee töitä, usein pitempää päivää kuin se duunari. Sen vaan monet unohtavat, että mistä se työ sitten oikein tulee ?? No jos sossut jatkaisivat vallassa, mitä epäilen, niin yhä enemmän menee Suomalaisia yrityksiä ulkomaille koska ei täällä kannata yrittää. Mietippäs sitä.
        Ja on se vaan kumma yhtälö: mitä vähemmän veroja duunarille, sitä enemmän hänellä ostovoimaa. Mutta kun ei näytä menevän sossujen kaaliin.
        Onneksi kepu pääsi valtaan, paitsi että Vanhanen mielestäni nuoleskelee vieläkin sossuja varpaista, "näennäisen hallitusyhteistyön nimissä". No KOHTA TILANNE KORJAANTUU !! Ugh.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe