Niinistö voittaa asioilla...

demarien vihollinen no1

...Niinistön voima on sanomassa suomen kansalle.
Halonen naureskeli itse luokkayhteiskunta ajatukselle, joka on haudattu sosialistiseen roskatynnyriin, mutta työväeksi ei saisi kutsua suomalaisia työtätekeviä ihmisiä?

Vanhala on puhunut itsensä perusteellisesti perustuslailliseen pussiinsa..

Miksi Halonen nyt oli valmiina puhumaan suomalaisen ideologian puolesta maailmalla, heti kun Niinistö näin tekisi..

Keskustelusta kävi selvästi ilmi Halonen vastaan Niinistö. Ja myös se tosiasia, että Niinistöllä on sanomaa mikä on meille suomalaisille eduksi.

Halonen edustaa vanhoillisuutta, huonoa ,täysin sekavaa otetta presidentin arvojohtamiseen sekä ulkopoliittiseen johtamiseen.

Mikä arvo johtaja se sellainen on, joka julistaa kuitenkin:" ei olisi sittenkään pitänyt laskea arvonlisäveroa", tämä oli erinomaisesti kuitattu Vihreiden ehdokkaalta. Hautala selvisi selvästi kakkoseksi kisassa.

Kyllä me tarvitsemme presidentin, jonka aloitteilla on lyhennetty ulkomaan velkaamme, luotiin keskustelu yliverotuksestamme, jota ei edes Halonen uskalla kyseenalaistaa, Niinistö on johtaja joka asioilla keskustelee ja osaamisella.

Halonen on presidentti, jolla on vanhat luutuneet käsitykset yhteiskunnasta, tarvitsemme dynaamista presidenttiä jolla on visio huomisesta! emme vaalikeskustelussa uhoavia lupailoita, joilla ei ole mitään tehtävää...

Kallis on erinomainen kristillisdemokraattina, mutta ne muutamat populistiset tai sitten ei ,lausunnot eivät ole realistisia.

Lax on erittäin viksu kaveri, mutta presidenttinä ei omaa tarvittavaa sanottavaa.

Soinilla ihan hyvä oteasioihin, mutta eu vastaisuus on virhe, joka todistaa Soinin aatteiden mahdottomuuden. Yritetään ainakin olla eu:ssa.pitäisi olla ideana.

Libilaari ehdokas räyhäsi ja todisteli olevansa kaikista pätevin, nin varmaan onkin, mutta uskottavuutta se söi..

Sauli Niinistö on paras ehdokas suomelle.

0

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        113
        6975
      2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

        UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
        Euroviisut
        107
        4727
      3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

        Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
        Tv-sarjat
        55
        3981
      4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
        Suomalaiset julkkikset
        13
        3344
      5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

        Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
        NATO
        685
        2035
      6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

        Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
        Maailman menoa
        234
        1420
      7. Miksi et nainen halua

        minua, kuten minä sinua?
        Ikävä
        66
        1348
      8. Rakas tiedät, että toivoisin

        Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
        Ikävä
        55
        1283
      9. Osaako kukaan sanoa?

        Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
        Ähtäri
        52
        1277
      10. Viesti miehelle

        Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
        Ikävä
        12
        972
      Aihe