Jumalan olemassa olo (ja pyh!)

Zurhoroe

Meitähän on tietysti moneen junaan itse olen pesun ja linkouksen kestävä ateisti. Olisi mukava saada hyviä argumentteja jumalan olemassaolosta uskovaisilta. Tietenkin raamatun kohtien lainaaminen
tästä asiasta puhuttaessa ateistin kanssa on kuin puhuisi seinälle. Löytyykö kunnollisia?

41

2260

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskossa

      yrittäny kanssa kysyvä piirisä, mutta sanovat, että usko Sinä hyvä miäs niin pelastut! En miä tiie mitä tehä, mutta ei saa eppäillä. Usko siäkin niin pelstut!

    • uskova-inen

      No miten olisi vaikkapa luonto, luonnonlait ja ihminen. Siinä selkeitä todisteita valtavasta viisaudesta jolla Jumala on kaikki luonut ja myös pitää 24/7 kaiken toiminnassa.

      Aivan turha on ihmispoloisen epäillä, että kaikki on vain sattumalta loksahtanut näin. Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa. Kappas kun sattuikin, että Jupiter on juuri sopivalla radalla keräten valtaosan maahan muuten osuvista mereoriiteista.

      Ja kun miettii ihmistä. Henki, sielu ja ruumis, ajatukset, puheet ja teot. Täydellisesti toimiva paketti osoituksena luojan täydellisestä toiminnasta. Vain täydellinen pässi katsoo ihmistä ja sanoo "sattumalta syntynyt vuosimiljardien aikana evoluution tuloksena".

      Mitä uskoon tulee, itse en enää uskoontuloni jälkeen suostuisi elämään vain tämän vajavaisen aistijärjestelmäni varassa. On mahtavaa, kun omaa hengen yhteyden Jumalan kanssa. Kaikki on muuttunut pelkästään paremmaksi ja kiitos siitä kuuluu Herralleni Jeesukselle Kristukselle. Hän on vapauttanut, parantanut ja eheyttänyt minut. Antanut elämälleni uuden toivon, rauhan, ilon ja vapauden.

      Todisteita Jumalasta on joka paikassa. Miljoonat ihmiset tulevat uskoon ja uudistuvat ympäri maailman. Sairaita paranee, riivaajahenkiä ajataan ulos, ihmisiä vapautuu pimeyden voimien kahleista jopa kuolleita herätetään Jeesuksen nimessä. Kaikki toimii juuri kuten raamattu asian ilmoittaa: ihmeet ja merkit seuraavat julistettua Sanaa.

      Valitse sinä olla loppuun asti vannoutunut ateisti. Älä usko mihinkään. Pidä kaikkea sattumana ja usko evoluutioosi ja tieteellisen maailmankuvan totuuteen.

      Ihminen ei ole muuttunut mihinkään vuosituhansien aikana. Jeesuksen lihan päivinäkään kaikki eivät uskoneet, vaikka omin silmin näkivät valtavia ihmeitä. Minä uskon ja Jumala on todistanut minulle olemassaolonsa jatkuvasti. Saan kokea Hänen Pyhän Henkensä läsnäoloa elämäni jokaisena päivänä.

      Enempää en viitsi kirjoittaa. Et uskoisi kumminkaan, kuten et varmasti usko tätäkään kirjoitustani. Olet valinnut itse epäuskosi, valitettavasti.

      • Mirka ....***

        ""No miten olisi vaikkapa luonto, luonnonlait ja ihminen. Siinä selkeitä todisteita valtavasta viisaudesta jolla Jumala on kaikki luonut ja myös pitää 24/7 kaiken toiminnassa.""

        HEH HEH HEH ... Näinhän sinut on opetettu uskomaan. Hyvin alkeellisella tasolla olet.

        ""Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa.""

        Maailmassa on yli miljardi galaksia joissa jokaisessa yli miljardi auringontapaista ydinvoimalaa. Tästä läjästä löytyy kuule lukematon määrä elämälle otollista kohdetta.

        ""Kappas kun sattuikin, että Jupiter on juuri sopivalla radalla keräten valtaosan maahan muuten osuvista mereoriiteista.""

        Kyllä maata on pommitettu aivan yhtä paljon kuin kuuta. Sehän on täynnä törmäyskraattereita. Yksinkertaisuudessa et vain tiedä mihin maan kraatterit ovat kadonneet. HEH HEH HEH ...

        ""Henki, sielu""

        Taas tätä 2000v vanhaa höpötystä.

        ""Vain täydellinen pässi katsoo ihmistä ja sanoo "sattumalta syntynyt vuosimiljardien aikana evoluution tuloksena"""

        Kiistä nyt tämä evoluutio. Kyllä tiedemaailma kääntyy jos pystyt kumoamaan evoluution toimivuuden. Mikään muu kuin evoluutio ei kykene tälläiseen.

        ""On mahtavaa, kun omaa hengen yhteyden Jumalan kanssa.""

        HEH HEH HEH ... Juu todella uskottavaa. Teet itsesi täysin pelleksi noilla harhoillasi. Pepsi purkkiin uskova pääsee saamaan kuin sinä.

        ""Todisteita Jumalasta on joka paikassa.""

        Ei ole vielä yhtään.

        ""Miljoonat ihmiset tulevat uskoon ja uudistuvat ympäri maailman. ""

        Miljoonat ihmiset voivat olla väärässä. Pohjoiskoreassa miljoonat ihmiset uskoo heidän johtajan jumaluuteen. HEH HEH HEH ...

        Todistat uskollasi aivopesun tehokkuuden ja toimivuuden.

        HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...

      • Vain Poimien
        Mirka ....*** kirjoitti:

        AARRGGGGG ...HEH HEH HEH ... Näinhän sinut on opetettu uskomaan. Hyvin alkeellisella tasolla olet. HEH HEH HEH ... Juu todella uskottavaa. Teet itsesi täysin pelleksi noilla harhoillasi. Pepsi purkkiin uskova pääsee saamaan kuin sinä. HEH HEH HEH ...HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...

      • Zurhoroe

        "Aivan turha on ihmispoloisen epäillä, että kaikki on vain sattumalta loksahtanut näin. Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa. Kappas kun sattuikin, että Jupiter on juuri sopivalla radalla keräten valtaosan maahan muuten osuvista mereoriiteista."

        Mielestäni tämä ei todista millään tavalla jumalan olemassaoloa. Tässä on olemassa tietynlainen paradoxi: jos tällaista sattumaa ei olisi käynyt emme olisi täällä ihmettelemässä. Ja ei pelkästään maapallo ole juuri oikeassa paikassa myös venus ja mars ovat niin sanotulla "elämän vyöhykkeellä" joissa elämä periaatteessa olisi mahdollista. Ja suuri osa tiedemiehistä ei pidä mahdottomana sitä että marsissa on saattanut olla joskus elämää oli se sitten bakteereja tai hieman kehittyneempää. Aika näyttää löydetäänkö marsin pinnan alta yhtään mitään tulevaisuudessa...

      • oggi

        "Jumala on kaikki luonut ja myös pitää 24/7 kaiken toiminnassa."
        Tosin, kaikken voi myös nähdä itseohjautuvana, joten jumala oletus on tarpeeton

        "Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa."
        Yhtälailla, voisi ajatella, että on "kohtalo" että juuri joku tietty voittaa lotossa, vaikka se onkin todennäköistä kun huomiodaan, että arvauksia on lähetetty niin paljon.

        Niin monta mahdollisuutta saada sopiva elinympäristö, jonka jälkeen on enää vain ajankysymys. Jumalaoletus tarpeeton.

        "Henki, sielu ja ruumis, ajatukset, puheet ja teot. Täydellisesti toimiva paketti osoituksena luojan täydellisestä toiminnasta."
        Henki: elämä on pitkälti vain uusiutumista ja monistamista
        sielu: ei havaintoa sielusta
        ajatukset: sopii paremmin evoon kuin luomiseen
        ruumis: sopii evoon
        puheet: sopii evoon
        teot: eivät kovinkaan jumalaan viittaavia

        "Vain täydellinen pässi katsoo ihmistä ja sanoo "sattumalta syntynyt vuosimiljardien aikana evoluution tuloksena"."
        Suurempi pässi väittää, että täydellisyydellä olisi tarpeita. Todennäköisesti jonnekkin

        kun elämä on syntynyt, niin loppu seuraa hiljalleen mutta vääjäämättömästi... ja vedettiinhän menihän kaikki aluksi vieläpä uusiksi(dinot kuoli)

        "vajavaisen aistijärjestelmäni varassa"
        Kukapa haluasi. Minustakin on hauska jutella jumalalle, luottaa jumalaan jne.. mutta sentään en väitä kenellekkään, että jos hän ei siihen usko, hän kituu ikuisuuden. Enkä edes usko siihen... eikä se perustu mihinkään pyhään kirjaan

        "Pidä kaikkea sattumana"
        Miten niin kaikkea? osaa asiosta, mutta en kaikkea.

        "Saan kokea Hänen Pyhän Henkensä läsnäoloa elämäni jokaisena päivänä."
        Ja minä IPU:n. Entä sitten. Miten fantasia ja sadut liittyvät todellisuuteen?

        "Olet valinnut itse epäuskosi, valitettavasti."
        Olen yrittänyt valita uskon... Jos kerrot minulle, miten tulla uskoon, ja miksi vastaavat toimet eivät tekisi minusta jonkin muun uskonnon kannattajaa, niin toimin näin, ja jos tulen uskoon, niin saat uuden uskovan lisää.

      • ...
        Mirka ....*** kirjoitti:

        ""No miten olisi vaikkapa luonto, luonnonlait ja ihminen. Siinä selkeitä todisteita valtavasta viisaudesta jolla Jumala on kaikki luonut ja myös pitää 24/7 kaiken toiminnassa.""

        HEH HEH HEH ... Näinhän sinut on opetettu uskomaan. Hyvin alkeellisella tasolla olet.

        ""Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa.""

        Maailmassa on yli miljardi galaksia joissa jokaisessa yli miljardi auringontapaista ydinvoimalaa. Tästä läjästä löytyy kuule lukematon määrä elämälle otollista kohdetta.

        ""Kappas kun sattuikin, että Jupiter on juuri sopivalla radalla keräten valtaosan maahan muuten osuvista mereoriiteista.""

        Kyllä maata on pommitettu aivan yhtä paljon kuin kuuta. Sehän on täynnä törmäyskraattereita. Yksinkertaisuudessa et vain tiedä mihin maan kraatterit ovat kadonneet. HEH HEH HEH ...

        ""Henki, sielu""

        Taas tätä 2000v vanhaa höpötystä.

        ""Vain täydellinen pässi katsoo ihmistä ja sanoo "sattumalta syntynyt vuosimiljardien aikana evoluution tuloksena"""

        Kiistä nyt tämä evoluutio. Kyllä tiedemaailma kääntyy jos pystyt kumoamaan evoluution toimivuuden. Mikään muu kuin evoluutio ei kykene tälläiseen.

        ""On mahtavaa, kun omaa hengen yhteyden Jumalan kanssa.""

        HEH HEH HEH ... Juu todella uskottavaa. Teet itsesi täysin pelleksi noilla harhoillasi. Pepsi purkkiin uskova pääsee saamaan kuin sinä.

        ""Todisteita Jumalasta on joka paikassa.""

        Ei ole vielä yhtään.

        ""Miljoonat ihmiset tulevat uskoon ja uudistuvat ympäri maailman. ""

        Miljoonat ihmiset voivat olla väärässä. Pohjoiskoreassa miljoonat ihmiset uskoo heidän johtajan jumaluuteen. HEH HEH HEH ...

        Todistat uskollasi aivopesun tehokkuuden ja toimivuuden.

        HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...

        Harhaisuutesi johtuu siitä, että kaikki on sinulle niin yksinkertaista ja selvää.

      • tvab.

        Miksi sitten kristin uskon jumala on se joka on luonut maapallon?
        Mitäs jos se on vaikka viikinkien jumalat, tai vaikka Amerikan intiaanien?
        On turhaa argumentoida YHDEN tiettyn jumaluuden puolesta kun mikä tahansa jumaluus käsitys voi olla oikeassa...

      • teo

        "No miten olisi vaikkapa luonto, luonnonlait ja ihminen. Siinä selkeitä todisteita valtavasta viisaudesta jolla Jumala on kaikki luonut ja myös pitää 24/7 kaiken toiminnassa.

        Aivan turha on ihmispoloisen epäillä, että kaikki on vain sattumalta loksahtanut näin. Että pallo vaan "sattumalta" on juuri oikean etäisyyden päässä auringosta, pyörii juuri oikealla nopeudella ja on täsmälleen oikeassa kallistuskulmassa mahdollistaakseen tämän monimuotoisen elämän maassa. Kappas kun sattuikin, että Jupiter on juuri sopivalla radalla keräten valtaosan maahan muuten osuvista mereoriiteista.

        Ja kun miettii ihmistä. Henki, sielu ja ruumis, ajatukset, puheet ja teot. Täydellisesti toimiva paketti osoituksena luojan täydellisestä toiminnasta. Vain täydellinen pässi katsoo ihmistä ja sanoo "sattumalta syntynyt vuosimiljardien aikana evoluution tuloksena". "

        Miksei tuollainen sattuma olisi mahdollinen? Epätodennäköinen ei ole sama kuin mahdoton.

    • karvakorva

      Keskiajalla Jumalan olemassaoloa perusteltiin ontologisella todistuksella, jonka mukaan Jumala on täydellinen olento, ja olemassaolo on täydellisen olennon ominaisuus, joten Jumala on olemassa. Tämä todistus kuvastaa hyvin uskonnollisten opinkappaleiden loogisia ristiriitoja. Olemassaolostahan seuraavat ominaisuudet; olemassaolo ei ole ominaisuus.

      • teo

        "Keskiajalla Jumalan olemassaoloa perusteltiin ontologisella todistuksella, jonka mukaan Jumala on täydellinen olento, ja olemassaolo on täydellisen olennon ominaisuus, joten Jumala on olemassa. "

        Tämä on kyllä Descartesia.

    • siino

      Jonkinlainen rakennettu jumala täytyy olla olemassa, koska uskovia on niin kovasti. Seurakunta ainakin on melkoinen. Oikeasti jumala ja jumalat ovat taitavia piilottelemaan. Jumala tarvitsee oikeuteenkin tuomarit puolustamaan itseään häntä koskevissa pilkkajutuissa, sillä niin heikko hän on :)

    • xxxxxxx

      Jos asia todella kiinnostaa, saat yhden näkökulman asiaan seuraavista kirjoista:

      Krishnamurti "Elämän syvä haaste"
      Anthony de Mello "Havahtuminen"
      Eckhart Tolle "Läsnäolon voima"
      Thich Nhat Hanh "Ei kuolemaa ei pelkoa"

      Näistä Krishnamurti ja Tolle ovat mystikkoja. de Mello on jesuiitta pappi ja Thich Nhat Hanh buddhalainen. Opetus on kuitenkin sama.

      Luulisi, että ainakin Krishnamurtin ja de Mellon kirjat olisivat ateistillekin, ainakin paikoin, antoisia luettavia. He nimittäin arvostelevat kirkkoja ja uskontoja aika railakkain sanankääntein.

      Yksikään kirjoista ei pyydä uskomaan mitään, näyttävät vain tietä miten Jumalan olemassa olon tai olemattomuuden voi saada itse tietää.

      • MIrka .....***

      • xxxxxxx
        MIrka .....*** kirjoitti:

        Kannattaisi myös lukea Esko Valtaojan kirjoittama "Kotona maailmankaikkeudessa".

        http://www.astro.utu.fi/kirjoja/kotonaussa.htm

        Taidan hankkia sen joulunpyhiksi. Kari Enqvistin Kosmoksen hahmon olenkin jo lukenut ja pidin siitä kovasti.

      • Zurhoroe
        MIrka .....*** kirjoitti:

        Kannattaisi myös lukea Esko Valtaojan kirjoittama "Kotona maailmankaikkeudessa".

        http://www.astro.utu.fi/kirjoja/kotonaussa.htm

        Olen lukenut myös kirjan useaan otteeseen ja täytyy sanoa että loistavasti kirjoitettu. Meikäläisen "raamattu" :D

      • Sanokaapa
        MIrka .....*** kirjoitti:

        Kannattaisi myös lukea Esko Valtaojan kirjoittama "Kotona maailmankaikkeudessa".

        http://www.astro.utu.fi/kirjoja/kotonaussa.htm

        Mitä se kirja muka todistaa? se ruokkii jonkun verran mielikuvitusta,kuin venäjän kommunismi aikoinaan,totuudeksi sitäkin väittivät,ja lauleskellen hoitivat kolhooseja. Niin ainakin prokadanda filmeissä.

        Ettekö te erota edes,mikä on ns. tiedemiesten figtiota?
        He sanovat,että on mahdollista,että marsissa olisi ollut elämää. ????-Voi vitsi teidän tiedettänne.

      • Zurhoroe
        Zurhoroe kirjoitti:

        Olen lukenut myös kirjan useaan otteeseen ja täytyy sanoa että loistavasti kirjoitettu. Meikäläisen "raamattu" :D

        tietynlaisen huumorin viljely saattaa olla liian vaikeatajuista...

      • Zurhoroe
        Sanokaapa kirjoitti:

        Mitä se kirja muka todistaa? se ruokkii jonkun verran mielikuvitusta,kuin venäjän kommunismi aikoinaan,totuudeksi sitäkin väittivät,ja lauleskellen hoitivat kolhooseja. Niin ainakin prokadanda filmeissä.

        Ettekö te erota edes,mikä on ns. tiedemiesten figtiota?
        He sanovat,että on mahdollista,että marsissa olisi ollut elämää. ????-Voi vitsi teidän tiedettänne.

        esimerkki

      • Kirjoituksesi?

        Prokadanda? figtiota??
        Vitsi vitsinä, mutta jos olit tosissasi niin tietämyksesi taso näkyy harvinaisen hyvin xD

      • Paavo
        MIrka .....*** kirjoitti:

        Kannattaisi myös lukea Esko Valtaojan kirjoittama "Kotona maailmankaikkeudessa".

        http://www.astro.utu.fi/kirjoja/kotonaussa.htm

        Toinen kirja, joka kannattaa lukea on viime vuoden kristilliseksi kirjaksi valittu "Nurkkaan ajettu Jumala?" Sisältää piispa Juha Pihkalan sekä Esko Valtaojan kirjeenvaihtoa uskon ja tiedon suhteesta. Hienoa vuoropuhelua puolin ja toisin.

      • xxxxxxx
        Paavo kirjoitti:

        Olen sitä usein pyörittänyt hyppysissäni. En ole uskaltanut ostaa, kun Vikströmin ja Donnerin vuoropuhelu ei sytyttänyt minua.

        Täytyy pyytää joulupukilta :-)

      • teo
        Paavo kirjoitti:

        Toinen kirja, joka kannattaa lukea on viime vuoden kristilliseksi kirjaksi valittu "Nurkkaan ajettu Jumala?" Sisältää piispa Juha Pihkalan sekä Esko Valtaojan kirjeenvaihtoa uskon ja tiedon suhteesta. Hienoa vuoropuhelua puolin ja toisin.

        Minäkin suosittelen tätä varauksetta. Loistava esimerkki kahden sivistyneen ja toisiaan kunnioittavan henkilön vuoropuhelusta.

    • erimieltä

      "Meitähän on tietysti moneen junaan itse olen pesun ja linkouksen kestävä ateisti."
      -uskon, että olet tällä hetkellä tätä mieltä.
      -luulen, että tietyissä oloissa pesu ja linkous voisi oikeasti saada sinut myös muuta miettimään :)

      "Olisi mukava saada hyviä argumentteja jumalan olemassaolosta uskovaisilta."
      -mukavuus tulee kaiketi siitä, että voi sitten niille argumenteille yhdessä palstan muiden pölvästien kanssa vittuilla

      "Tietenkin raamatun kohtien lainaaminen
      tästä asiasta puhuttaessa ateistin kanssa on kuin puhuisi seinälle. "
      -niin on. ateistithan itse toki saavat raamattua lainata mielin määrin kikkaillessaan piin likiarvolla ja maan tasaisuudella

      "Löytyykö kunnollisia?"
      -ei tietenkään löydy, koska pidätät itselläsi oikeuden sanoa mikä on kunnollinen. Ja jos et itse löydä jotain vikaa, niin joku palstan näsäviisas angstiteini kyllä löytää huomautettavaa vaikka sanajärjestyksestä.

      • pyh.

        pyh

      • Zurhoroe

        "Meitähän on tietysti moneen junaan itse olen pesun ja linkouksen kestävä ateisti."
        -uskon, että olet tällä hetkellä tätä mieltä.
        -luulen, että tietyissä oloissa pesu ja linkous voisi oikeasti saada sinut myös muuta miettimään :)"

        Hei kamoooon! Ja mikähän voisi olla sellainen olo? Luulen ma myös että tietyissä oloissa voisit itse tulla ns.järkiisi..

    • Joshua

      Banaani on muodoltaan juuri sopiva käteen. Sitä suojaa kuori, jotta se pysyy syötävänä mahdollisiman pitkään. Jumala sitten ajattelee kaikkea.
      Ei muuta kuin silmät auki, niin näemme Jumalamme.

      • Tavoitteeton

        Edellämainittujen lisäksi:

        - banaanin kuori muuttaa kätevästi väriään, jotta tietäisimme koska se on kypsä syötäväksi

        - banaanin toisessa päässä kuori jatkuu lyhyenä vartena joka helpottaa kuoren avaamista

        - kuori irtoaa helpoiten sitten kun banaani on kypsä

        - banaani kaartuu sopivasti suuta kohden kun sitä pitää kädessä

        - banaani on juuri sopivan paksuinen, että siitä saa hyviä suupaloja

        - kypsä banaani maistuu hyvälle, ja sen koostumus on miellyttävä suussa

        Ja jos banaani ei riitä todisteeksi, miettikääpä näitä:

        - olkapäät ovat täydellisesti muotoillut henkseleitä varten

        - nenämme ja korvamme ovat täydellisesti muotoillut silmälaseja varten

        - umpisuoli on nerokkaasti suunniteltu niin, että aloittelevakin kirurgi saa sen turvallisesti poistettua

        - maan alle on huomaavaisesti varastoitu etukäteen öljyä meidän poltettavaksemme

        - maapallolla on magneettikenttä, jota ilman kompassimme olisivat hyödyttömiä

      • rikki

        kookospähkinän.. ei ajatellut jumala hyvin helpoksi.

      • Tavoitteeton
        rikki kirjoitti:

        kookospähkinän.. ei ajatellut jumala hyvin helpoksi.

        Heität sillä kohti hyökkäävää vaarallista eläintä päähän, niin että molemmat (sekä kookospähkinä että se pää) halkeavat. Sen jälkeen syöt sekä kookospähkinän että sen eläimen.

        Vain Jumala on voinut luoda noin monikäyttöisen ja hyödyllisen kapistuksen.

    • Tiedotonko

      Ei löydy todisteita. Muutenhan asia löytyisi peruskoulun biologianoppikirjasta, eikä uskonnon.

      PS. Tämä evoluutio uhoaminen. Mene vaikka lähimmän yliopistosi biotieteellisen evoluutiokurssille. Sinne voi kuka tahansa mennä kuuntelemaan. Jos vaikka loppuis jo hiljalleen tämä usko evoluution järkähtämättömyyteen ja alettaisiin puhua siitä teoriana. Mikä se onkin. Ja ihan hyvä sekä toimiva sellainen.

      Pöntöt. Olette kaikki yhtä uskovaisia omiin oppeihinne. Oli se uskonto, tiede tai mikä tahansa.

    • Viiksekäs

      Ääliö. Et halua keskustella, vaan leikkiä tietävää. Et voi keskustella aidosti, jos lähtökohtasi on vain tieteellinen, josta et pysty irtaantumaan. Usko ja sitä kautta Jumalan olemassaolo ei ylety tälle alueelle, jonka rajoja et voi ylittää. Jos halutaan keskustella asioista, joilla ei ole yhteitä metodologiaa, täytyy kyetä liikkumaan useilla eri ajattelun tasoilla, eikä juurtua vaan yhteen aistimisen näkökulmaan.

    • Zurhoroe

      Minua on aina ihmetyttänyt se että niin paljon kuin uskontoja onkin maailmassa jokainen tietyn uskonnon tunnustaja luonnollisesti pitää juuri hänen jumalaansa sinä yhtenä ja oikeana. Miten siis kukaan heistä voi täysin varmasti sanoa että juuri TÄMÄ on oikea? Mielstäni uskonnot on yksinkertaisesti kehitetty selittämään asioita joita ihminen ei vielä pysty selittämään. Ja kuten historia osoittaa mitä pidemmälle tiede menee sitä enemmän se tekee tyhjäksi kirkkojen varmoina pitämiä asioita.

      • xxxxxxx

        Sitä on päästy alkua pitemmälle - hyvä. Nyt kannattaa sitten vähän laajentaa näkemyksiään kurkistamalla oman poteron ulkopuolelle. Rohkeasti vain - ei se niin vaarallista ole.

      • Zurhoroe
        xxxxxxx kirjoitti:

        Sitä on päästy alkua pitemmälle - hyvä. Nyt kannattaa sitten vähän laajentaa näkemyksiään kurkistamalla oman poteron ulkopuolelle. Rohkeasti vain - ei se niin vaarallista ole.

        Kirjoitin ton hieman pilke silmäkulmassa. Onhan se tietysti niin että KUKAAN ei voi sanoa oikeastaan mitään varmaa. Ateismihan on myös USKO siihen ettei jumalia ole. Pointtini olikin oikeastaan se että ne lukemattomat asiat mitä kirkko on pitänyt varmana merkkinä jumalan olemassaolosta on pystytty selittämään tieteellisin keinoin tyhjiksi ja myös kirkko on joutunut muokkaamaan itseään ajan kuluessa asettamalla jumala niihin uusiin paikkoihin mitä tiede ei VIELÄ tunne.

    • Today

      En ole uskovainen, mutta antrooppinen periaate todistelee jonkin verran Jumalan puolesta..

      "Antrooppinen periaate tarkoittaa, että maailmankaikkeuden täytyy olla suunnilleen sellainen kuin se on, sillä muuten emme voisi olla täällä sitä havaitsemassa. Periaate on johtanut sekaannuksiin ja on kiistanalainen. Jotkut fyysikot eivät hyväksy koko periaatetta, muun muassa siksi, että se ei ole kovin hyvin falsifioitavissa: toistaiseksi meillä ei ole mahdollisuutta tietää, onko olemassa myös toisenlaisia maailmankaikkeuksia.

      Maailmankaikkeus vaikuttaa tarkasti hienosäädetyltä sellaiseksi, että me voimme olla olemassa. Sen rakenne ja kehitys riippuvat muutamasta avainluvusta. Yksi avainluvuista kuvaa painovoiman voimakkuutta. Jos voima olisi nykyistä kovin paljon vahvempi, tähdet puristuisivat tiiviimmiksi ja loistaisivat suuremmalla teholla niin nopeasti loppuun, ettei evoluutiolle ja ihmisen syntymiselle jäisi aikaa. Painovoiman rajat ovat melko väljät, mutta ydinvoima ei saa poiketa juuri lainkaan nykyisestä. Jos voima olisi heikompi, atomiytimet eivät pysyisi kasassa ja vety olisi ainut alkuaine. Jos se taas olisi vahvempi, olisi vety fuusioinut heliumiksi heti alkuräjähdyksen jälkeen, eikä vetyä, kuten sitä kautta myöskään vettä, olisi enää olemassa."

      Toisinsanoen aika pienellä todennäköisyydellä olemme olemassa, joten voisi hyvinkin ajatella jonkin suuremman voiman pitäneen huolta että elämä pääsi syntymään...

      • Zurhoroe

        eihän toi todista yhtään mitään tai oikeastaan sen voisi ajatella todistavan kummankin puolesta; kaikki on syntynyt sattumalta, jos niin ei olisi käynyt emme olisi täällä ihmettelemässä tai että jumalan on täytynyt se tehdä koska kaikki on niin "tarkasti hienosäädelty". Tuolla samalla väitteellä päästäänkin mukavasti siihen väittämään onko maailmankaikkeudessa elämää? Koska kaikki on maailmankaikkeudessa juuri niin kuin pitääkin niin tuskinpa maapallo on ainoa planeetta missä elämää on , enkä tarkoita mitään ihmisen kaltaisia olentoja, lähdetään nyt esim. bakteereista liikkeelle...

      • Tavoitteeton

        Antrooppinen periaate on sinänsä ihan järkeenkäypä: ellei maailma olisi suunnilleen tällainen, emme voisi olla sitä havaitsemassa.

        Tästä ei kuitenkaan seuraa, että joku suunnitteli maailman sellaiseksi, että voimme olla sitä havaitsemassa. Ei, vaikka uskovat kuinka niin toivoisivat.

        Vaihtehtoisia selityksiä antrooppiselle periaatteelle on ainakin kolme erialaista:

        Suunnitelma on toki yksi mahdollinen selitys sille, että maailma on tällainen ja me olemme olemassa. Mutta jos näin todella olisi, miksi suunnitelma on näin huono? Maailma ei suinkaan ole mitenkään täydellinen paikka meille ihmisille, vaan kaukana siitä. Tai miksi maailma on näin suuri? Paljon pienempikin olisi meille riittänyt.

        Näistä puutteista johtuen suunnittelu on itse asiassa mielestäni aika huono selitys antrooppiselle periaatteelle.

        Maailma voi aivan yhtä hyvin olla juuri tällainen myös sattumalta. Jos se olisi vähän toisenlainen, täällä olisi jotain muita otuksia miettimässä luotiinko maailma heitä varten. Jos se olisi vielä vähän erilainen, ei kukaan miettisi yhtään mitään. Tätähän tuo antrooppinen periaate itse asiassa tarkoittaa: jos asiat olisivat toisin, ne olisivat toisin.

        Sattuma on tietenkin kaikkein yksinkertaisin selitys, koska se ei tee oletuksia, joita ei voi vahvistaa tai falsifoida, ja se selittää kaiken täydellisesti. Ainoa asia mihin se ei vastaa on se, miksi juuri tämä maailmankaikkeus on olemassa eikä jokin muu. Mutta jokuhan lotossakin aina voittaa.

        On myös mahdollista, että maailmankaikkeuksia on rajaton määrä. Tällöin on välttämätöntä, että myös tämä maailmankaikkeus mitä me havaitsemme on olemassa.

        Vaikka multiversumi -selitys tekeekin oletuksen (muut maailmankaikkeudet) jota ei voi vahvistaa, on se sikäli tyylikäs, että se selittää täydellisesti miksi juuri tällainen maailmankaikkeus on olemassa. Kaikki voittivat lotossa.

    • JSS
      • dodiiiiii

        Se on. Tollasta en oo vielä kuullukkaa. HAHAHA!!

      • dfgdfgdfg

        Se on. Tollasta en oo vielä kuullukkaa. HAHAHA!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe