Illan presidentti TV-väittely oli aika lepsun oloinen. Vanhanen myötäili liikaa Halosta, ja Soini ei ottanut räväkämmin kantaa mm. pakolaiskysymykseen.
Parhaiten selviytyivät Niinistö ja Kallis.
Pahin epäonnistuja oli Halonen. Ei tiennyt Puolustusvoimien komentaja yhtäkään sotilasarvomerkkiä !, - ei edes alikersantinarvomerkkiä. Vieläpä hölmöyksissään ja hädissään möläytti " komentaja ne kyllä hoitaa " - aika paha töppi.
Niinistö puolestaan loisti briljantin tavoin vastaten kysymyksiin täysin oikein ja turhia änkyttelemättä.
Silmiinpistävää oli Halosen jätkämämainen asento, hermostuneisuus ja mitäänsanomaton änkyttävä lässytys.
Eräs asia kertoi Halosesta paljon. Hän meni välillä lähes paniikkiin. Niinistön ja tenttaajien yllättäviin kysymyksiin Halonen reagoi muljauttamalla silmiään kuin pakokauhuhun iskusta. Myöskin suun kireä virne, sekä kasvojen nykivä hermostuneisuus pisti katsojan silmiin. Teennäiset hymyily-yrtykset vääntyvät irvistykseksi.
Myöskin Halosen ikä korostui mummomaiseksi,negativisesti, muiden nuorekkaassa ja freesissä ja seurassa.
HALOSEN täydell. Floppi
15
1160
Vastaukset
- tuijottaa
perssilmällä?!?!?
- . . . .
Oikea mies Suomi laivan peräsimeen, jo ollaan tarpeeksi tuosta kantturasta kärsitty.
Ja STASI LISTA NÄYTILLE!!- miten olet
kärsinyt Halosesta? Olisi mielenkiintoista tietää.
- . . . .
miten olet kirjoitti:
kärsinyt Halosesta? Olisi mielenkiintoista tietää.
pakolaispolitiikka on aivan SDP:n ryssimää hyysäämistä, kaikilla avainpaikoilla SDP:n hyysärit tekee myyräntyötään ITSE PÄÄMYYRÄN ELI NYKYISEN PRESIDENTIN MANDAATILLA, PERKELE SENTÄÄN!!
STASI LISTA NÄYTILLE, DDR:n VAKOOJA MYYRÄT TUOMIOLLE. KANSALLA ON OIKEUS TIETÄÄ!!
- Kallis ja Niinistö
Eivät pystyneet vastaamaan siihen kysymykseen että pitääkö presidentin olla armeijan ylipäällikkö, ja jos on, niin kuuluvatko tulevat EU-joukot ylipäällikön alaisuuteen. Presidentiksi pyrkivän pitäisi tämä asia itselleen selvittää.
- Isänmaallinen
Kun Niinistö puolusti Suomen oikeutta kilpailla omalla tietämyksellään maailman turuilla ja kannusti meitä suomalaisia luottamaan itseemme, Halonen puhui ympäripyöreitä jostain kansainvälisyyden haasteista ja globalisaation vaikeuksista, jotka olivat vain noiden tuttujen sanojen toistamista eri lauseissa.
"Ylipäällikön" asiantuntemattomuus sotilasarvojen kohdalla oli totaalinen kömmähdys, sillä uskon esim.Elisabet Rehnin osaavan ne unissaankin.
Toivottavasti ohjelmalla oli paljon kriittisiä katsojia, jotka totesivat Halosen limboilun. - Waalitarkkailija LA
Kaikenlisäksi Puna-Mummo oli ehdokkaista se rumin, ja ei-edustavin.
On aika rivoa esiintyä vanhan ihmisen haarat levällään vaalitentissä =)
Kai huomasitte?
Väliin oli myöskin pusero auki, väliin kiinni. Kokonaisuuskuva oli lähellä "paniikkihäiriötä" noin lääketieteellistä termiä käyttäen.- jauhaa
paskaa. Pysyisit asioissa. Pitäisi olla jokin täysaivoton pamela teille silmäniloksi, alkaisi aivokoppanne laulaa - meinaan munanseutu!
- otakin
aivoon, kun tietää, että tänne kirjoittelulla ei ole lopputuloksen kannalta minkäänlaista merkitystä?
- ei todellakaan merkitystä
sillä Halosta ei valita.
- Epäileväinen
ei todellakaan merkitystä kirjoitti:
sillä Halosta ei valita.
Aikaisemmin olin kahden vaiheilla, äänestäisinkö Halosta vai Vanhasta.
Tänään molemmat olivat niin avuttomia tv-keskustelussa, että en taida äänestää kumpaakaan, vaan siirrän ääneni Niinistölle: hän sentään puolusti Suomen etua muiden vain hymistellessä joutavia!
- Juipe
Arvomerkit!! Onko niilla joku merkitys?
- että...
niitä ylipäätään käytetään - eikö olisi kaikille "kivempaa", jos lämpimässä toverihengessä voitaisiin olla kaikki vain sotamiehiä ilman arvomerkkejä? - herää nyt jo todellisuuteen! - Armeija jos mikään on hierarkinen yhteisö, jonka toiminnallisuus perustuu komentajuuteen ja arvomerkkeihin. Arvomerkeistä ylin on presidentillä, joka komentaa armeijan ylipäällikkönä koko puolustusvoimiamme. Tai siis komentaa jos osaa - jos tuntee toimintatavat mukaanlukien arvomerkit...
mielenkiinnosta kysyisin: tarvitaanko mielestäsi liikennemerkkejäkään? - ja jos niin, kenen ne pitää osata ja kenen ei? - Oletko ihan ok?
Tottakai sillä on merkitystä....kuka käskee ja ketä...Haloselta en ottaisi mitään käskyä vastaan, vaan ampuisin oitis....nallipyssyllä pissit häneltä housuun! :)
- pissiin
Päässään jo väri havaittavissa....onneksi päästään eroon tuosta vahingosta...SAK:n juna odottaa Siperiaan...?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760