Helluntaiseurakunnissa julistetaan ainoaa oikeaa oppia, joka voi sielun pelastaa. Uskoa Jeesukseen ja siihen, että Jeesus on kuollut sinun syntiesi ja sairauksiesi tähden. Ja että parannusta synneistä on tehtävä ja siinä myös elettävä. Uskosta Jeesukseen tulee pelastus.
Kyllä jokainen muukin paikka jossa noin julistetaan on oikea.
Evankelisluterilainen kirkko ei ole seurakunta.
Jotka siellä tulevat uskoon ja ovat uskossa on ihan ok. Mutta ketkä helluntaiseurakunnasta siirtyvät kirkkoon heillä on yleensä synti takana. Kirkossahan saa olla pitkin ja poikin.
Ainoa oikea oppi
46
2182
Vastaukset
- sun-glasses
Minulla on taas sellainen käsitys vankilataustan omaavista ihmisistä, että monet heistä ovat hyvin valheellisia. Vankilassahan on helppo kasvaa porukalla kieroon. (Tiedän ettet pidä tähän asiaan kajoamisesta, mutta huomaa että monta kertaa itse puhut vankilassa olemisestasi, käy vaikka lukemassa aiempia tekstejäsi).
Tällaisen taustan omaava uskoontullut tarvitsisi todella tiukat rajat, mutta valitettavasti seurakunnista löytyy paapojia, jotka taputtavat selkään syntiä tekevää,eivätkä rohkaise parannuksen tekoon. Todellinen ystävä pysyisi totuudessa, eikä tarjoilisi väärää lohdutusta korvasyyhyyn. Kenelle he sitten palveluksen tekevät (sielunviholliselle)?
Jokainen uskova löytäköön hengellisen kotinsa, olipa se sitten helluntaiseurakunnasta tai luterilaisesta tai jostakin toisesta, missä Raamattua kunnioitetaan.
Siunattua päivän jatkoa- uskonsisar.
Nyt kyllä käytät aika rohkeaa lausontoa. Tunnetko sinä kyseisen henkilön, kun pystyt noin karkeaan väittämään. Onko sinulla anteeksiantavaa mielenlaatua ollenkaan, kun jatkuvasti parjaat ja haukut. Mielestäni tuo hipoo niitä rajoja, jotka ovat näissä keskusteluissa kiellettyjä.
- Uskossa
sisar pieni hento plus valkoinen, kuule hellitä jo, sinähän menet todella henkilö-kohtaisuuksiin?
Näyttää siltä, että Sims> on piikkinä nyt lihassasi,Ja vastaan sinulle myöskin siihen eiliseen kommenttiisi.Minä en pelkää enkä mielistele ketään!!!!!Mutta pliis jätä minun veljeni jo rauhaan, ja jos niin inhoat ja ehkä olet jostain pahoittanut mielesi, niin pliis älä vastaa äläkä kommentoi hänelle sitten:Minusta Simillä on hengellinen ja raamatullinen näkö-kanta, paljon enemmän kuin minulla ja sinulla.
Minä olen> sinusta aivan ymmälläni nyt? Herkeä jo hyvä ystävä, sinähän olet jo vaarallisella alueella,rauhaa, rauhaa, rakkautta ja anteeksi-antoa myös....murheellisena veljesi Ola - HessuHopo
tikarilla:
- sun-glasses
uskonsisar. kirjoitti:
Nyt kyllä käytät aika rohkeaa lausontoa. Tunnetko sinä kyseisen henkilön, kun pystyt noin karkeaan väittämään. Onko sinulla anteeksiantavaa mielenlaatua ollenkaan, kun jatkuvasti parjaat ja haukut. Mielestäni tuo hipoo niitä rajoja, jotka ovat näissä keskusteluissa kiellettyjä.
Heippa uskonsisar, mihinkäs ulkopuolinen jäi?
En kirjoittanut kenestäkään nimellä, puhuin yleistäen ja monikossa. Henkilö jota puolustat heittelee itse hyvin karkeita väittämiä eikä omaa anteeksiantavaa mieltä ollenkaan. Luepa tarkkaan uudelleen hänen kirjoituksensa (vai oliko se omasi)? Henkiikö Sim-sonin kirjoituksesta Kristuksen rakkaus? - sun-glasses
Uskossa kirjoitti:
sisar pieni hento plus valkoinen, kuule hellitä jo, sinähän menet todella henkilö-kohtaisuuksiin?
Näyttää siltä, että Sims> on piikkinä nyt lihassasi,Ja vastaan sinulle myöskin siihen eiliseen kommenttiisi.Minä en pelkää enkä mielistele ketään!!!!!Mutta pliis jätä minun veljeni jo rauhaan, ja jos niin inhoat ja ehkä olet jostain pahoittanut mielesi, niin pliis älä vastaa äläkä kommentoi hänelle sitten:Minusta Simillä on hengellinen ja raamatullinen näkö-kanta, paljon enemmän kuin minulla ja sinulla.
Minä olen> sinusta aivan ymmälläni nyt? Herkeä jo hyvä ystävä, sinähän olet jo vaarallisella alueella,rauhaa, rauhaa, rakkautta ja anteeksi-antoa myös....murheellisena veljesi OlaHeippa taas paapova paappa!
Joko varoitit Sim-sonia! Käy lukemassa uudelleen mitä hänelle piti sanoa, muistanet sen edellisen keskustelumme jossa keskustelimme suosikkijoukostasi ym.
Mitä tarkoitit että olen vaarallisella alueella? Uhkaatko henkeäni?
Rukoile Sim-sonin puolesta, että hänen sielunsa menee kuoleman jälkeen oikeaan paikkaan, tuollaisen asenteen vallassa jos kuolee niin tiedä mihin menee? - sun-glasses
HessuHopo kirjoitti:
tikarilla:
Mutta enhän ole iskenyt tikarilla: eikös tuo ollut itsestäänselvyys mitä kirjoitin!
Ja uskovaisilla on yleensä tapana toivottaa siunausta. Raamattu neuvoo siunaamaan vihamiehiäkin, lue vaikka itse:
Luuk.6:28
Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
- Millainen ihminen on HessuHopo joka näitä kyselee? Esittelepä itsesi! - uskonsisar.
sun-glasses kirjoitti:
Heippa uskonsisar, mihinkäs ulkopuolinen jäi?
En kirjoittanut kenestäkään nimellä, puhuin yleistäen ja monikossa. Henkilö jota puolustat heittelee itse hyvin karkeita väittämiä eikä omaa anteeksiantavaa mieltä ollenkaan. Luepa tarkkaan uudelleen hänen kirjoituksensa (vai oliko se omasi)? Henkiikö Sim-sonin kirjoituksesta Kristuksen rakkaus?Kyllä Sim-sonin kirjoituksissa on selvä osoite. Silti häntä vainoat:miksi? Tässä pikku hiljaa näyttää siltä, kuin olisit monia kohtaan hyökkäävä. Kyllä terve kritiikki pitäisi kestää, eritoten, kun tämä on hegellinen palsta. Se ei taas oikeuta mättämään ketään mielin määrin.Sinä aivan oikeasti olet vainoharhainen, koska minuakin luulet Sim-soniksi. Minä en ensinnäkään ole mies ja kait saan täällä aivan samalla oikeudella kirjoittaa mielipiteeni, niin kuin sinäkin. Mikä antaa sinulle oikeuden vainota Sim-sonia?
- sun-glasses
uskonsisar. kirjoitti:
Kyllä Sim-sonin kirjoituksissa on selvä osoite. Silti häntä vainoat:miksi? Tässä pikku hiljaa näyttää siltä, kuin olisit monia kohtaan hyökkäävä. Kyllä terve kritiikki pitäisi kestää, eritoten, kun tämä on hegellinen palsta. Se ei taas oikeuta mättämään ketään mielin määrin.Sinä aivan oikeasti olet vainoharhainen, koska minuakin luulet Sim-soniksi. Minä en ensinnäkään ole mies ja kait saan täällä aivan samalla oikeudella kirjoittaa mielipiteeni, niin kuin sinäkin. Mikä antaa sinulle oikeuden vainota Sim-sonia?
Jäitä hattuun, "uskonsisar"! Ollaksesi aivan "ulkopuolinen, kiihdyt suorastaan aiheettoman paljon. - Miksihän?
- Koska olet kuulemma aivan ulkopuolinen" näihin edellä mainittuihin keskusteluihin, niin kulje vain ohitse, ei sinun tarvitse edes niitä lukea, puhumattakaan että tuppaudut neuvojasi jakelemaan. Säästyy sinulta näin paljon vaivaa ja verenpaineesikaan ei kiihdy turhaan toisten asioita murehtimalla.
Muista sinäkin Sim-sonia rukouksin ja neuvo häntä parannuksen tekoon - se on ystävän teko.
Kiitos sinulle vaivannäöstäsi ja oikein hyvää yötä! - millaista uskoa tuo on
sun-glasses kirjoitti:
Jäitä hattuun, "uskonsisar"! Ollaksesi aivan "ulkopuolinen, kiihdyt suorastaan aiheettoman paljon. - Miksihän?
- Koska olet kuulemma aivan ulkopuolinen" näihin edellä mainittuihin keskusteluihin, niin kulje vain ohitse, ei sinun tarvitse edes niitä lukea, puhumattakaan että tuppaudut neuvojasi jakelemaan. Säästyy sinulta näin paljon vaivaa ja verenpaineesikaan ei kiihdy turhaan toisten asioita murehtimalla.
Muista sinäkin Sim-sonia rukouksin ja neuvo häntä parannuksen tekoon - se on ystävän teko.
Kiitos sinulle vaivannäöstäsi ja oikein hyvää yötä!sinä vaadit toiselta anteeksi pyyntöä etkä ymmärrä pyytämättä antaa anteeksi. onko toinen edes rikkonut sinua vastaan? onko kaikki uskovaiset niinkuin sinä? olet ottanut tämän palstan tuomarin ja johtajan roolin joka ei kuulu sinulle. tänne saa kirjoittaa kaikki kysymättä sinun lupaasi. olet vain keskinkertainen katkeruudella ladattu naisparka.
- sun-glasses
millaista uskoa tuo on kirjoitti:
sinä vaadit toiselta anteeksi pyyntöä etkä ymmärrä pyytämättä antaa anteeksi. onko toinen edes rikkonut sinua vastaan? onko kaikki uskovaiset niinkuin sinä? olet ottanut tämän palstan tuomarin ja johtajan roolin joka ei kuulu sinulle. tänne saa kirjoittaa kaikki kysymättä sinun lupaasi. olet vain keskinkertainen katkeruudella ladattu naisparka.
Vastaan sinulle aivan samoin sanoin kuin uskonsisarelle, oi tuntematon?!
Kirjoittelisit reilusti omalla nimimerkilläsi.
Lue, ole hyvä:
>>>>>Jäitä hattuun, "uskonsisar"! Ollaksesi aivan "ulkopuolinen, kiihdyt suorastaan aiheettoman paljon. - Miksihän?
- Koska olet kuulemma aivan ulkopuolinen" näihin edellä mainittuihin keskusteluihin, niin kulje vain ohitse, ei sinun tarvitse edes niitä lukea, puhumattakaan että tuppaudut neuvojasi jakelemaan. Säästyy sinulta näin paljon vaivaa ja verenpaineesikaan ei kiihdy turhaan toisten asioita murehtimalla.
Muista sinäkin Sim-sonia rukouksin ja neuvo häntä parannuksen tekoon - se on ystävän teko.
Kiitos sinulle vaivannäöstäsi ja oikein hyvää yötä! >>>>> Hyvää huomenta. - Aamuvirkku lukija
sun-glasses kirjoitti:
Vastaan sinulle aivan samoin sanoin kuin uskonsisarelle, oi tuntematon?!
Kirjoittelisit reilusti omalla nimimerkilläsi.
Lue, ole hyvä:
>>>>>Jäitä hattuun, "uskonsisar"! Ollaksesi aivan "ulkopuolinen, kiihdyt suorastaan aiheettoman paljon. - Miksihän?
- Koska olet kuulemma aivan ulkopuolinen" näihin edellä mainittuihin keskusteluihin, niin kulje vain ohitse, ei sinun tarvitse edes niitä lukea, puhumattakaan että tuppaudut neuvojasi jakelemaan. Säästyy sinulta näin paljon vaivaa ja verenpaineesikaan ei kiihdy turhaan toisten asioita murehtimalla.
Muista sinäkin Sim-sonia rukouksin ja neuvo häntä parannuksen tekoon - se on ystävän teko.
Kiitos sinulle vaivannäöstäsi ja oikein hyvää yötä! >>>>> Hyvää huomenta.Sinä et voi päättää kuka kirjoittaa ja kuka ei. Et sinä ole tuomari. Kukaan ei ole sinulle mistään tilivelvollinen. Sinulla taitaa jo mielenterveys kouhottaessa. Ota iisisti.
- Aamuvirkku lukija
sun-glasses kirjoitti:
Mutta enhän ole iskenyt tikarilla: eikös tuo ollut itsestäänselvyys mitä kirjoitin!
Ja uskovaisilla on yleensä tapana toivottaa siunausta. Raamattu neuvoo siunaamaan vihamiehiäkin, lue vaikka itse:
Luuk.6:28
Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
- Millainen ihminen on HessuHopo joka näitä kyselee? Esittelepä itsesi!Et sinä voi määrätä täällä usko jo. Olet pelkkä yksi ääni. Kenenkään ei tarvitse esitellä sinulle itseään. Ensin sinä isket ja sitten siunaat. Ristiriitaista.
- sun-glasses
Aamuvirkku lukija kirjoitti:
Sinä et voi päättää kuka kirjoittaa ja kuka ei. Et sinä ole tuomari. Kukaan ei ole sinulle mistään tilivelvollinen. Sinulla taitaa jo mielenterveys kouhottaessa. Ota iisisti.
Kas tässä aamuvirkku ystäväiseni. Eikös sinun pitänyt nukkua tänään pitkään?
Vastaan sinulle omilla sanoillasi, koska mielestäni ne sopivat sinullekin hyvin, ole hyvä:
>>>>Sinä et voi päättää kuka kirjoittaa ja kuka ei. Et sinä ole tuomari. Kukaan ei ole sinulle mistään tilivelvollinen. Sinulla taitaa jo mielenterveys kouhottaessa. Ota iisisti. >>>>> - Aamuvirkku lukija
sun-glasses kirjoitti:
Kas tässä aamuvirkku ystäväiseni. Eikös sinun pitänyt nukkua tänään pitkään?
Vastaan sinulle omilla sanoillasi, koska mielestäni ne sopivat sinullekin hyvin, ole hyvä:
>>>>Sinä et voi päättää kuka kirjoittaa ja kuka ei. Et sinä ole tuomari. Kukaan ei ole sinulle mistään tilivelvollinen. Sinulla taitaa jo mielenterveys kouhottaessa. Ota iisisti. >>>>>???
- sun-glasses
Aamuvirkku lukija kirjoitti:
Et sinä voi määrätä täällä usko jo. Olet pelkkä yksi ääni. Kenenkään ei tarvitse esitellä sinulle itseään. Ensin sinä isket ja sitten siunaat. Ristiriitaista.
Esittelemättäkin on selvää kuka sinä olet.
Ole hyvä, viestisi palautuu sinulle takaisin:
Katkeroituneelle miehelle
Aamuvirkku lukija 9.12.2005 klo 06.33
>>>>> Et sinä voi määrätä täällä usko jo. Olet pelkkä yksi ääni. Kenenkään ei tarvitse esitellä sinulle itseään. Ensin sinä isket ja sitten siunaat. Ristiriitaista. >>>>>
- Jos olisit joku ulkopuolinen, niin miksi täällä melskaisit toisten asian puolesta monessa keskustelussa. Miksi et reilusti ole oma itsesi? - HessuHopo
sun-glasses kirjoitti:
Mutta enhän ole iskenyt tikarilla: eikös tuo ollut itsestäänselvyys mitä kirjoitin!
Ja uskovaisilla on yleensä tapana toivottaa siunausta. Raamattu neuvoo siunaamaan vihamiehiäkin, lue vaikka itse:
Luuk.6:28
Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
- Millainen ihminen on HessuHopo joka näitä kyselee? Esittelepä itsesi! - Sim-son
HessuHopo kirjoitti:
Olet täysin oikeassa ja minä olen samaa mieltä kanssasi. Helluntaiherätyksessä on 80-90 vankilalähettiä ja suurimmalla osalla vankilatausta. Herätysliikkeessä on n. 800 vankilataustan omaavaa uskovaa. Huippuväite ja suuri vale Jumalan edessä sanoa nuo valehtelijoiksi. Itsekin teen visiitin kuoron mukana kun vain pääsen. Valheveljet tippuu kättylyssä tai aika pian.
'Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa haastaa.' Snl.18:1
Hyvää päivän jatkoa sinulle HessuHopo! - HessuHopo
Sim-son kirjoitti:
Olet täysin oikeassa ja minä olen samaa mieltä kanssasi. Helluntaiherätyksessä on 80-90 vankilalähettiä ja suurimmalla osalla vankilatausta. Herätysliikkeessä on n. 800 vankilataustan omaavaa uskovaa. Huippuväite ja suuri vale Jumalan edessä sanoa nuo valehtelijoiksi. Itsekin teen visiitin kuoron mukana kun vain pääsen. Valheveljet tippuu kättylyssä tai aika pian.
'Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa haastaa.' Snl.18:1
Hyvää päivän jatkoa sinulle HessuHopo!5-6 vankilassa Boliviassa. Suomessa olen vieraillut mm. Sörkässä, Riksussa, Sukevalla, Konnulla, Naaralla. Minulla itsellä ei ole vankitaustaa. Tunnen Särkän Paulin ja muitakin.
Siunausta elämääsi. - Sim-son
HessuHopo kirjoitti:
5-6 vankilassa Boliviassa. Suomessa olen vieraillut mm. Sörkässä, Riksussa, Sukevalla, Konnulla, Naaralla. Minulla itsellä ei ole vankitaustaa. Tunnen Särkän Paulin ja muitakin.
Siunausta elämääsi.Nuo vankilat jotka nimesit ovat kaikki jollain tapaa tuttuja lukuunottamatta Bolivian vankiloita.
Pauli Särkkä on ystäväni.
Kiitos siunauksesta, sen tarpeessa olen!
- Sim-son
Ne jotka tarvitsevat hengellistä tukea ovat päällepäsmäreitä täällä. Valehdellen ja kasaten itselleen syntiä synnin päälle.
Monesti hengellisesti viksahtaneella puuttuu elämästän käsijarru. Kun täytyisi olla hiljaa nämä paahtavat. Hengellisen hiljaisuuden aikana sairaat ja vinksahtaneet ovat omineet jotenkin vallanpaikan. Viisaat ovat hiljaa ja tarvittaessa poistuvat.
Olen kiitollinen siitä kun minulla on alusta asti ollut hengellisiä isiä ja äitejä, jotka ovat ohjanneet asioissa joissa olen ollut ymmällä. Surullista kun kaikila ei ole noin.
Laki ei katoa koskaan.
Jeesus on lain loppu. Hänessä tulee vanhurskaaksi lahjaksi. Se ei tarkoita, että lakia saa tahallaan rikkoa.
'Älä sano väärää todistusta lähimmäsestä', on vielä tänäänkin voimassa. Joka sanoo väärän todistuksen tekee synnin.- MunNimi
"'Älä sano väärää todistusta lähimmäsestä', on vielä tänäänkin voimassa. Joka sanoo väärän todistuksen tekee synnin."
Niinpä, kannattaisko hra Simsoninkin miettiä uudelleen yo. käskyn valossa, tuliko häneltä sanottua väärä todistus lähimmäisestään, kun arvostelijoita/kriittisesti uskoonne suhtautuvia kutsut hengellisesti sairaaksi..? :) Jos se hengellisesti sairas ootkin sinä? Ei sitä koskaan tiä.. - Nassen
Hengellisesti sairaat äänessä
Kirjoittanut: Sim-son 8.12.2005 klo 09.13
"Ne jotka tarvitsevat hengellistä tukea ovat päällepäsmäreitä täällä. Valehdellen ja kasaten itselleen syntiä synnin päälle.
Monesti hengellisesti viksahtaneella puuttuu elämästän käsijarru. Kun täytyisi olla hiljaa nämä paahtavat. Hengellisen hiljaisuuden aikana sairaat ja vinksahtaneet ovat omineet jotenkin vallanpaikan. Viisaat ovat hiljaa ja tarvittaessa poistuvat."
-------------------
Mitäpä tuohon lisäämään, terveisin Nasse - raakel3
Pärjäätkö itse ilman hengellistä tukea? Olen Raamatusta lukenut kyllä, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat? JOs katsot itsesi niitten terveitten joukkoon, niin mitä Jeesus sitten elämällesi merkitsee? Miettisit kiltisti parikin kertaa, ennen kuin kirjoitat
ilkeitä ajatuksiasi. - Sim-son
raakel3 kirjoitti:
Pärjäätkö itse ilman hengellistä tukea? Olen Raamatusta lukenut kyllä, että eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat? JOs katsot itsesi niitten terveitten joukkoon, niin mitä Jeesus sitten elämällesi merkitsee? Miettisit kiltisti parikin kertaa, ennen kuin kirjoitat
ilkeitä ajatuksiasi.Ajatukseni eivät ole ilkeitä.
Joskus on lähetin kunnossa mutta vastaanotin rikki, olisiko nyt näin?
Minä tarvitsen Jeesusta, siitä ei ole kysymys.
Tarvitsetko sinä Jeesusta?
Vastaa ole hyvä älä luikertele. - Nasse
Sim-son kirjoitti:
Ajatukseni eivät ole ilkeitä.
Joskus on lähetin kunnossa mutta vastaanotin rikki, olisiko nyt näin?
Minä tarvitsen Jeesusta, siitä ei ole kysymys.
Tarvitsetko sinä Jeesusta?
Vastaa ole hyvä älä luikertele.kuten tuolla aiemmin kirjoitit.
Ei se mitään että uskot olemattomiin "jumaliin" kuten vaikkapa raamatun jeesussatuun. Uskomista pidetään ihan normaalina ja ilmeisesti yli puolet ihmiskunnasta uskoo jonkinlaiseen jumalaan tai karmaan tms.
Mutta sikäli olet sairas että koitat muita ihmisiä manipuloida ja komennella vedoten omiin harhoihisi.
Olet oikeassa, vastaanottimessasi on vikaa, kuuppasi on himmentynyt. - kilisevä kulkunen
Mikään ei ole muuttunut vaikka nämä kuolemattomat sanat lausuttiin jo vuonna 2005!
- Kadun-nainen
Lahko - oppia:
- Sim-son
Sinä et ole uskossa ollenkaan niin et käsitä hengellisiä asioita. Kun silmäsi aukenevat ja tulet uskoon, alat käsittämään. Tällä hetkellä olet hengellisesti kuolleessa tilassa.
Isosta syntiläjästä. 12-vuotias poika itki lohduttomasti synnituskissaan. Ei tuossa iässä juuri näkyvää syntiä saa aikaan, mutta poika tiesi, ettei ollut uskossa ja hätä oli kova. Isä julisti pojalleen synnit anteeksi. Tänä päivänä mies on hyvän matkaa lähellä 70-vuotias ja oli saarnaaja koko elämänsä.
Tuossa aloituksessani ei ole mitään lahkolaisuuteen viitaavaa, koska siinä kerrottiin pelastuseksen tie, eikä sanottu ainoaa oikeaa. Jopa tervatynnyrien hajusta voi pelastua.
Sinä kun uskot vakaasti pelastuvasi hyvyydelläsi ja toisia rakastamalla sekä työllistämällä, niin otappa minun tytöt työharjoitteluun. - Työmies2
Sim-son kirjoitti:
Sinä et ole uskossa ollenkaan niin et käsitä hengellisiä asioita. Kun silmäsi aukenevat ja tulet uskoon, alat käsittämään. Tällä hetkellä olet hengellisesti kuolleessa tilassa.
Isosta syntiläjästä. 12-vuotias poika itki lohduttomasti synnituskissaan. Ei tuossa iässä juuri näkyvää syntiä saa aikaan, mutta poika tiesi, ettei ollut uskossa ja hätä oli kova. Isä julisti pojalleen synnit anteeksi. Tänä päivänä mies on hyvän matkaa lähellä 70-vuotias ja oli saarnaaja koko elämänsä.
Tuossa aloituksessani ei ole mitään lahkolaisuuteen viitaavaa, koska siinä kerrottiin pelastuseksen tie, eikä sanottu ainoaa oikeaa. Jopa tervatynnyrien hajusta voi pelastua.
Sinä kun uskot vakaasti pelastuvasi hyvyydelläsi ja toisia rakastamalla sekä työllistämällä, niin otappa minun tytöt työharjoitteluun.Kerroit esimerkin siitä, kuinka lapsi saatiin manipuloitua lahkon orjuuteen. Sellaista tapahtuu varmaan nykyäänkin, joskin ovathan ihmiset pääsääntöisesti valveutuneempia kuin tuohon aikaan ja uskonnon uhreillekin on apua saatavissa.
- Kadun-nainen
Sim-son kirjoitti:
Sinä et ole uskossa ollenkaan niin et käsitä hengellisiä asioita. Kun silmäsi aukenevat ja tulet uskoon, alat käsittämään. Tällä hetkellä olet hengellisesti kuolleessa tilassa.
Isosta syntiläjästä. 12-vuotias poika itki lohduttomasti synnituskissaan. Ei tuossa iässä juuri näkyvää syntiä saa aikaan, mutta poika tiesi, ettei ollut uskossa ja hätä oli kova. Isä julisti pojalleen synnit anteeksi. Tänä päivänä mies on hyvän matkaa lähellä 70-vuotias ja oli saarnaaja koko elämänsä.
Tuossa aloituksessani ei ole mitään lahkolaisuuteen viitaavaa, koska siinä kerrottiin pelastuseksen tie, eikä sanottu ainoaa oikeaa. Jopa tervatynnyrien hajusta voi pelastua.
Sinä kun uskot vakaasti pelastuvasi hyvyydelläsi ja toisia rakastamalla sekä työllistämällä, niin otappa minun tytöt työharjoitteluun.Eräs vanha mummo koki pelastuvansa kun joi enkelikahvia ja kuunteli koko ajan hengellisiä radiolähetyksiä. Kun ei ole suuria
syntejä alla niin pelastuu kahvinporoista.
Näin se on Sim-son. Hän oli lestadiolainen ja otti Jeesuksen vastaan isoon ääneen.
Eräs nigerialainen hotellivirkailija taas oli niin kovassa synnintunnossa maksamattomien kymmenysten vuoksi, että oli menossa helvettiin. Hän varasti 20 tuhatta USD hotellin kassasta. Kiikutti ne seurakuntaan ja pelastusta oli luvassa välittömästi. Seurakunnan pastori kertoi oikeudessa, ettei hänen tarvitse tietää mistä rahat ovat peräisin. Poika oli nyt uskossa ja syvässä synnintunnossa ja koki pelastuvansa.
Eikö ole ihmeellistä. - Sim-son
Kadun-nainen kirjoitti:
Eräs vanha mummo koki pelastuvansa kun joi enkelikahvia ja kuunteli koko ajan hengellisiä radiolähetyksiä. Kun ei ole suuria
syntejä alla niin pelastuu kahvinporoista.
Näin se on Sim-son. Hän oli lestadiolainen ja otti Jeesuksen vastaan isoon ääneen.
Eräs nigerialainen hotellivirkailija taas oli niin kovassa synnintunnossa maksamattomien kymmenysten vuoksi, että oli menossa helvettiin. Hän varasti 20 tuhatta USD hotellin kassasta. Kiikutti ne seurakuntaan ja pelastusta oli luvassa välittömästi. Seurakunnan pastori kertoi oikeudessa, ettei hänen tarvitse tietää mistä rahat ovat peräisin. Poika oli nyt uskossa ja syvässä synnintunnossa ja koki pelastuvansa.
Eikö ole ihmeellistä.Italian kielessä kielioppi on vaikeaa. Verbit ei tuota vaikeuksia vaan kun mennään syvemmälle heikompia jo huimaa.
Esimerkiksi epäsäännöllinen verbi; uscire taipuu
uscire = mennä ulos
esco
esci
esce
usciamo
uscite
escono
Italialainenkin voi pelastua!
- reastråhlmann
""Helluntaiseurakunnissa julistetaan ainoaa oikeaa oppia, joka voi sielun pelastaa. Uskoa Jeesukseen ja siihen, että Jeesus on kuollut sinun syntiesi ja sairauksiesi tähden. Ja että parannusta synneistä on tehtävä ja siinä myös elettävä. Uskosta Jeesukseen tulee pelastus. ""
Juuri tätä helluntaissa opetetaan, olet nyt sen tunnustanut koko kansan edessä, mikä on helluntailaisten hybris.
Lahkolaista farisealaista, ahdasmielistä ajattelua!
"Kyllä jokainen muukin paikka jossa noin julistetaan on oikea."
No ne äärikarismaattiset piirit varmaan sinun mielestäsi, Esa Suojalan puljut jne!
"Evankelisluterilainen kirkko ei ole seurakunta".
Valehtelet!
>>Jotka siellä tulevat uskoon ja ovat uskossa on ihan ok.
Mutta ketkä helluntaiseurakunnasta siirtyvät kirkkoon heillä on yleensä synti takana. >>
Syyllistät ja otat Jumalan paikan, se on syntiä mistä sinun tulee tehdä parannus. - Sim-son
Ei tarvita kuin kaksi helluntaiseurakuntaan katkeroitunutta ihmistä niin silloin on katkerien päiväkerho koolla. Siinä päätetään kuka pelastuu ja kuka ei. Se ei ole meidän ihmisten vallassa määrätä, ei ollenkaan. Nämä kahvittelijat eivät valitettavasti huomaa, että aina tulee toisesta uusi vihollinen.
Niin paljon olen ollut seurakuntatyössä mukana, että olen huomannut mikä on homman nimi.
Jos tahtoo jotain rohkaista siinäkin täytyy olla varovainen, sillä pahimmassa tapauksessa saa vain ravat silmille. Olemme vaimoni kanssa yhdessä tehnet evankeliumintyötä ja huomanneet vaikka mitä.
Noista 'suur-puhujista' ja rukouspalvelusta.
Jos on salaista syntiä voi rukoiltavana käyttäytyä arvaamattomasti. Silloin ei vika ole Jumalassa vaan on tehtävä parannus. Sitä miksi ei parannusta tehdä vaan joku aloittaa parjauskampanjan, en tiedä. Ainakin minä menisin itseeni kun tuollaista tapahtuisi.- reastråhlmann
ja ennakkoluuloinen, ahdasmielinen,tyypillinen lahkohenkinen näkemyksesi asioista.
Jumalan sanan totuus unohtui jällen kerran.
Erittäin ikävä asia.
- Sim-son
Kun asia esitetään ja se ei mielytä syystä tai toisesta helpoin tapa luistaa on sanoa; ei ole rakkautta. Mitä sitten? Toisilla on lässynlässyn-rakkautta joka ei ole Jumalasta.
Mitähän fariseukset ajattelivat kun Jeesus tyhjensi ruoskalla temppelin? Varmasti sanoivat; ei ole rakkautta.
Toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän rakkautta. Sellaisella joka syyttää toista ja muita ei ainakaan ole rakkautta.- reastråhlmann
>>Toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän rakkautta.
>> Sellaisella joka syyttää toista ja muita ei ainakaan ole rakkautta. >>
Sinäpä sen sanoit! - sun-glasses
Luepas kuka tässä syyttelee:
- miksihän hän niin tekee?
>>>Toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän rakkautta. Sellaisella joka syyttää toista ja muita ei ainakaan ole rakkautta.>>>>>
>>>>Hengellisesti sairaat äänessä
Kirjoittanut: Sim-son 8.12.2005 klo 09.13
>>>Ne jotka tarvitsevat hengellistä tukea ovat päällepäsmäreitä täällä. Valehdellen ja kasaten itselleen syntiä synnin päälle.
Monesti hengellisesti viksahtaneella puuttuu elämästän käsijarru. Kun täytyisi olla hiljaa nämä paahtavat. Hengellisen hiljaisuuden aikana sairaat ja vinksahtaneet ovat omineet jotenkin vallanpaikan. Viisaat ovat hiljaa ja tarvittaessa poistuvat.>>>>
>>>'>Älä sano väärää todistusta lähimmäsestä', on vielä tänäänkin voimassa. Joka sanoo väärän todistuksen tekee synnin. >>>>
>>>Toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän rakkautta. Sellaisella joka syyttää toista ja muita ei ainakaan ole rakkautta.>>>>> - raakel3
jos se onkin totta?
- Sim-son
Raamattu puhuu tyhmyydestä ja viisaudesta. Viisaudessa voi kasvaa ja sitä voi myös anoa Jumalalta joka antaa alttiisti ja soimaamatta. Raamattua lukemalla kasvaa hengellinen viisaus kun sen elää todeksi.
Tyhmä ei älyä pyytää eikä myöskään hommata viisautta, siksi hän pysyy tyhmänä. Tässä on kysymys elämänasenteesta, ei luonnollisesta järjestä.
Tyhmä ihminen on tyhmä ja pysyy tyhmänä. Tyhmyyttä vastaan on voimaton.- tyhmän sairasta
"Tyhmä ihminen on tyhmä ja pysyy tyhmänä. Tyhmyyttä vastaan on voimaton."
Kaikki Raamatun tyhmyydet ovat tyhmyyksiä, mutta niin ovat sen "viisaudetkin" naurettavia tyhmyyksiä. - Kadun-nainen
Eikös myös ylpeydestä puhuta. Ja tiedätkös että katkeruus on syntiä. Jos sydän ei ole mukana anteeksiannossa, kannattaa odottaa niin kauan kunnes on. Eikä tehdä pikkumaisia tekoja. Olethan iso karski mies. Pidä pieni palaveri Jumalan kanssa ja asia on kohta Ok.
- Sim-son
Kadun-nainen kirjoitti:
Eikös myös ylpeydestä puhuta. Ja tiedätkös että katkeruus on syntiä. Jos sydän ei ole mukana anteeksiannossa, kannattaa odottaa niin kauan kunnes on. Eikä tehdä pikkumaisia tekoja. Olethan iso karski mies. Pidä pieni palaveri Jumalan kanssa ja asia on kohta Ok.
Totta puhut kaksipiippuinen ystäväni, mutta mitä olen anteeksi antanut sen olen tehnyt. Mahdotonta on käydä alituisia kinastuksia sellaisen kanssa joka haluaa vain riidellä.
Mitä ylpeyteen tulee onko sinulla K.n vara puhua mitään?
Mitä katkeruuteen tulee, en ole katkera. Sinusta en saa selvää. Toivottavasti et.
En ole iso karski mies mutta osittain totta mitä sanoit. En muista joko sanoin mutta kävin elämäni ensimmäistä kertaa lihasstudiolla ja laihdutettavaa on kokonaista 4 kiloa ja ruummiinrakenne atleetti. Nyt tuo silmiin näkyvä asia on tieteellisesti todistettu.
Eilen oli palaveri seurakunnan saarnaajan kanssa ja Jumalan kanssa on joka päivä palaveri, montakin.
Pidä sinäkin Jumalan kanssa palaveri.
Mikael Moore on ristiriitainen persoona USA:ssa.
- uskovainen -m-
Kirkolliskokouksessa annetaan kullekin päivälle ja aikakaudelle saarnateksti. Leipäpappeja jakaa saarnojaan. Toiset ottavat teologian opiskeluaineeksi aivan kuten ottaisivat filosofian tai jonkun muun, kuitenkin aine aineen joukossa. Tulos on sitten sen mukainen. Naispappi sanoi telkkarissa sen olevan juuri jännintä kun ei tiedä onko Jumalaa vai ei. Kuinka kukaan voi saada tuollaisen puheesta hengenravintoa?
- ei hellari
Ei hellariseurakuntakaan ole seurakunta, vaan siellä olevat uskovaiset ovat osana paikallisseurakuntaa. Raamattu ei tunne kuin yhden paikallisseurakunnan paikkakunnallaan. Siihen kuuluvat kaikki uudestisyntyneet uskovaiset paikkakunnallaan! Tuollaiset karsinat ja raja-aidat eivät ole mikään seurakunta!
- ei hellari
Noinhan ei asian laita ole, että vain ja ainoastaan hellareissa julistetaisiin oikeaa sielun pelastumisoppia! Tuollainen on hyvin ylimielistä. Ja syntiähän ylpeys on! Kaikkialla missä julistetaan Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitus työtään julistus on oikeaa ja Raamatun mukaista! Hellareissakin on monenlaisia opetus suuntia, enkä usko, etä kaikki sinne kuuluvat olisivat koskaan kokeneet omakohtaista uskoon tulemista. On varmasti joukossa paljon nk. mukaan lähteneitä! Tunnenkin sieltä sellaisia, jotka eivät pysty kertomaan sitä milloin ovat tulleet uskoon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626