Iltalehti, iltasanomat ja seiska pääsivät tavoitteeseensa. Saivat savustettua agnesin ulos lööpeillään, jotka eivät liittyneet musiikkiin mitenkään. Näillä lööpeillä, joista tuskin puolillakaan oli mitään perää, yritettiin pelotella äänestäjiä, että tällaisen esikuvan saatte jos äänestätte. Itse en ole koskaan suosinut näitä kolmea lehteä. Otsikoilla yritetään saada lehti myymään, eikä välitetä yhtään siitä pitävätkö ne mitenkään paikkaansa. Joskus aiemmin oli esimerkiksi otsikko: "nettiromanssi vei naisen hengen" tai vastaavaa. Jutussa selvisi, että pariskunta oli asunut jo vuosia yhdessä, eli tämä nettijuttu oli vain myyntikikka, eikä liittynyt tappoon mitenkään.
Eipä ole enää tämän tiputuksen jälkeen tullut sellaisia lööppejä agnesista.
Näin media myy ja manipuloi. Miksiköhän en enää haluakaan journalistiksi? Teen mieluummin rehellistä työtä pahoittamatta toisten mieltä.
Ja mitä agnesiin tulee, hän on edelleen tästä finalinelikosta paras. En enää kyseistä ohjelmaa aijo seurata, koska kolme jälkelle jäänyttä eivät ole ollenkaan mielenkiintoisia. Odotan, että agnes saa viimevuotiseen tapaan myös levytyssopimuksen. Eiköhän nämä kaikki neljä ole jo tavallaan voittanut. Ellei sitten lööpit ole pelotellut levy-yhtiöitäkin varpailleen agnesin suhteen.
Iltalehti saa mitä haluaa
8
583
Vastaukset
- äiti
Niin päätin minäkin Agneksen pudottua etten katso enää koko idolssia,ei vaan ole enää mitään mielenkiintoo kun paras putos!
- agnes tätä
lopeta jo se itkeminen,agnes on pudonnut ja elämä jatkuu. agnesia ei kohta muista enää kukaan.
- paaavvoooo
oikein että putosi!!!!! oli heikoin lenkki,hirvee aksentti ja vielä muka puhdas pulmunen!!! valehteli koko ajan!!!!
- minedö
paaavvoooo kirjoitti:
oikein että putosi!!!!! oli heikoin lenkki,hirvee aksentti ja vielä muka puhdas pulmunen!!! valehteli koko ajan!!!!
ilkka on paras
- Agnes on paras
Media manipuloi aivan liian monia ihmisiä, ja tällä kertaa se manipuloi myös joitakin olemaan äänestämättä Agnesia, jotka olisivat muuten äänestäneet. Lisäksi on tietysti taustalla joidenkin suomalaisten kateus siitä, että miten tuolla puolalainen voi olla (ja vielä parempi kuin moni muu).
Journalistin ammatti ei tosiaankaan ole mikään moraalisesti tai oikeastaan muutoinkaan kunnioitettava. Arvostan enemmän siivoojia, lääkäreitä, poliiseja jne.. - sande
Näin tosiaan on. Toivon että Agnesista tulee vielä suurempi tähti kuin noista mitättömistä kolmesta. Suomen kansa on ennakkoluuloista ja tiukkapipoista sakkia.
- tyhminä
pidätte Suomen kansaa. Persoona ei vain miellyttänyt. Jo alussa ihmettelin, miten tämä hlö pääsi jatkoon.
- ketjun aloittaja
tyhminä kirjoitti:
pidätte Suomen kansaa. Persoona ei vain miellyttänyt. Jo alussa ihmettelin, miten tämä hlö pääsi jatkoon.
Ei tyhmänä vaan helposti manipuloitavissa olevana.
Yksi syy Agnesin putoamiseen tosin on se, että pikkulikat käyttävät koko kuukauden saldonsa äänestämällä kymmeniä kertoja Ihqu-Ilkkaa, kun taas aikuisemmat, jotka todennäköisesti ymmärtävät jotain musiikin päälle, eivät viitsi koko laskuaan tuhlata idolsiin. Jos jokaisella olisi yksi ääni, voisi tulos olla hieman erilainen. Saman näki taas eilen, kun Pete tiputettiin. Kolmikosta mitäänsanomattomin ja sekavin Ilkka sai jatkaa, kun taas oman tyylinsä löytänyt, hyvä laulaja tiputettiin. Mutta ehkäpä Ilkalle käy ensi viikonloppuna Antti Tuiskut ja pikkutyttöjen idoli jää kakkoseksi. :)
Mutta tämä taas ei liity alkuperäiseen aiheeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481