Mun mielestä Matti osoitti aika hyvää paineensietokykyä kun ei hermostunut oppositioehdokkaiden räksytyksestä. Pysyi tyynen rauhallisena ja perusteli kantansa asiallisesti. Lisäksi hän hallitsi asiakysymykset parhaiten.
Matti oli hyvä!
10
350
Vastaukset
- Täti Sininen
Ehdokas Vanhanen oli tv-keskustelun jumbo. Hän on lähtenyt tallaamaan perustuslakia ja joutaa sivuun maan johtopaikoilta. Takavuosilta muistamme hänen vastustaneen eduskunnassa kaikkea tärkeätä ja aiheuttaneen mm. viidennen yhdinvoimalan viivästymisen. Nyt hän valehteli perustuslakivaliokunnan äänestystuloksen, kun ei ole miestä tunnustaa, että Keskustan edustajat äänestivät siellä tyhjää. Edustaja Rossi (Kepu) oli kertonut joutuneensa Vanhasen ja välillisesti Halosen painostuksen kohteeksi. Halonen leikki suurta ylipäällikköä eikä tuntenut edes arvomerkkejä. O tempora o mores!
- mene sinäkin...
Haluatko sinä että maassamme eriarvoisuus lisääntyy ja maatamme kehitetään rahan ja pääoman ehdoilla! Valitse sitten rauhassa Niinistö! Ja haluatko että maamme presidenttinä on ulkopoliittisesti aivan kokematon ihminen, jolla on erittäin vähän kokemusta presidentin valtaoikeuksien piiriin kuuluvista asioista! Valitse edelleen Niinistö!
- totaalisesti sekaisin....
mene sinäkin... kirjoitti:
Haluatko sinä että maassamme eriarvoisuus lisääntyy ja maatamme kehitetään rahan ja pääoman ehdoilla! Valitse sitten rauhassa Niinistö! Ja haluatko että maamme presidenttinä on ulkopoliittisesti aivan kokematon ihminen, jolla on erittäin vähän kokemusta presidentin valtaoikeuksien piiriin kuuluvista asioista! Valitse edelleen Niinistö!
nuo väittämäs,vanhanenhan se jakaa kansaa mitä nopeimmalla tahdilla,jos et ole huomannut et se haluaa yksityistää kaikki ni miten ajattelet työttömän käyttävän mitään palvelua edes kun ei tule rahaa sen jälkeen kun vanhanen on puolittanut päivärahan,otappas asioista selvää pelle ennen kuin alat puhumaan asioita.
- on hyvä
Hän on asiallinen, rauhallinen ja miellyttävä persoona. Hän edustaisi hyvin meitä suomalaisia sillä hänessä on sisäänrakennettua tyylikkyyttä ja arvokkuutta, jota ei voi mistään ostaa isollakaan rahalla kuten Niinistö tekisi jos voisi.
- diktatuurin aikeita
mitenkään muuten en näe vanhasta edustavaksi, miksi ajattelet et köyhät kuolkoon puutteisiinsa?
- Bona fide
Mihinkään puolueeseen sitoutumattomana hammästelen, jos joku piti muita kuin Matti Vanhasta parhaana. Mattihan käyttäytyikin kuin hyvän johtajan tulee: ei hermoillut, ei solvannut muita, osasi asiansa ja mikä parasta verbaalisuus on parantunut!
- vaan tekeminen
teot ne vaikuttaa enemmän kuin olemus,olihan hitlerkin kohtelias ystävilleen.
- kummasti
mistähän johtuu?
- edes hieman
moraalia ja lojaalisuutta toisia ihmisiä kohtaan,alkaa hermot pettämään kun joutuu kusettaan niin kovasti.
- jii
edes hieman kirjoitti:
moraalia ja lojaalisuutta toisia ihmisiä kohtaan,alkaa hermot pettämään kun joutuu kusettaan niin kovasti.
tämä vanhanen olisi ollut paras, varmaan kepun lasien takaa?? Tosiasiallisesti paras oli ehdottomasti Sauli Niinistö !!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760