Miten on mahdollista, että Pekka Haavisto, joka aikaisemmin pyrki salaamaan väkivaltaisinkin keinoin homostelusta, esiintyy kuin isompikin herra poikakaverinsa kanssa Linnassa?
Vuonna 1994 Vihreän Langan päätoimittaja Timo Harakka kysyi Haavistolta, onko tämä homo. Haavisto ei vastannut, mutta jatkoa seurasi. Haavisto järjesti Harakalle potkut vihreän sisäpiirimafian avulla.
Eikö Haavistoa yhtään hävetä, siis ei homous, vaan oma väkivaltainen temppu homostelun salaamiseksi? Vastaako seksuaalinen vähemmistö sortoon väkivallalla?
Ex-kaappihomo Haavisto
16
545
Vastaukset
- matka
Ei kai vain jäänyt kahden Matti vainaan kanssa
- humanisti
Haavisto ei ole enää kansanedustaja, joten hän ei enää ole riippuvainen yleisestä mielipiteestä. Niinpä ilmeisesti tarvetta homouden salaamiseenkaan ei enää ole.
On jokaisen oma asia haluaako kertoa julkisuuteen seksuaaliset mieltymyksensä vai ei. Toimittajalla ei ole mitään oikeutta sitä kysyä. Sehän on yks hailee kenen kanssa ympäristöministeri nukkuu.- on sairaus
Oliko poika kehitysmaan, joka puolisona, alaikäinen aikoinaan, kun riiusteli häntä
- humanisti
on sairaus kirjoitti:
Oliko poika kehitysmaan, joka puolisona, alaikäinen aikoinaan, kun riiusteli häntä
Homous poistettiin tautiluokituksesta yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tervetuloa nykyaikaan.
- Miksi ei?
Kyllä minun mielestäni yli 10 000 euron palkkaa verovaroista nauttivalla ja Suomea maailmalla edustavalla tulisi olla velvollisuus kertoa homostelustaan.
Sitäpaitsi Haavisto ei edes päässyt eduskuntaan 1995, mutta sai vihreän vallankäytön seuraksena ministerinpaikan. Työttömästä ylioppilaasta ministeriksi, ohi koulutettujen kansaedustajien siinäpä kähmintää kerrakseen! Suomen kansaa pidettiin pilkkana. - homous!?
humanisti kirjoitti:
Homous poistettiin tautiluokituksesta yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tervetuloa nykyaikaan.
Hyvin olen tietoinen tästä, siitä huolimatta on sairaus, vaikka lievissä tapauksissa rinnastetaankin terveisiin, uuden lain mukaan
Lait tehdään kulloinkin vallassa olevien mukaan - humanisti
homous!? kirjoitti:
Hyvin olen tietoinen tästä, siitä huolimatta on sairaus, vaikka lievissä tapauksissa rinnastetaankin terveisiin, uuden lain mukaan
Lait tehdään kulloinkin vallassa olevien mukaanEihän siinä laista ole kyse tautiluokituksessa, ei juristit päätä mikä on sairautta ja mikä terveyttä, saati kansandustajat. Lääkärit sen tietää että ei ole. uskon lääkäreitä, en puoskareita. Eikä ole olemassa lievää eikä vakavaa homoutta, koska vain sairaus tai rikos voi olla lievä tai vakava. Tätä mieltä minä lievästi humanistina ja heterona olen ;)
- humanisti
Miksi ei? kirjoitti:
Kyllä minun mielestäni yli 10 000 euron palkkaa verovaroista nauttivalla ja Suomea maailmalla edustavalla tulisi olla velvollisuus kertoa homostelustaan.
Sitäpaitsi Haavisto ei edes päässyt eduskuntaan 1995, mutta sai vihreän vallankäytön seuraksena ministerinpaikan. Työttömästä ylioppilaasta ministeriksi, ohi koulutettujen kansaedustajien siinäpä kähmintää kerrakseen! Suomen kansaa pidettiin pilkkana.Se nyt ei sulle tai mulle pätkääkään kuulu mitä joku makuuhuoneeessaan tekee ja kenen kanssa. Eikä vaikuta pätkääkään miehen kykyyn hoitaa hommiaan ympäristöministerinä. Oli se ainakin parempi kuin tämä nykyinen Enestam.
- laulat....
humanisti kirjoitti:
Eihän siinä laista ole kyse tautiluokituksessa, ei juristit päätä mikä on sairautta ja mikä terveyttä, saati kansandustajat. Lääkärit sen tietää että ei ole. uskon lääkäreitä, en puoskareita. Eikä ole olemassa lievää eikä vakavaa homoutta, koska vain sairaus tai rikos voi olla lievä tai vakava. Tätä mieltä minä lievästi humanistina ja heterona olen ;)
Tautiluokituksissa oli homouskin jaettu eri asteisiin, ei kai se siitä miksikään muutu, vaikka uudet lait tehtykkin, sairaus mikä sairaus
- tautiluokituksesta
laulat.... kirjoitti:
Tautiluokituksissa oli homouskin jaettu eri asteisiin, ei kai se siitä miksikään muutu, vaikka uudet lait tehtykkin, sairaus mikä sairaus
yli 20 vuotta sitten. kato lääkäritkin oppii. Olihan 70-luvulla vielä ihmisiäkin kolmea päärotua ja vielä useita alarotuja, mutta jo 10 vuotta sitten geenitutkijat huomas että samaa rotuahan tässä kaikki homo sapiensit ollaan. Mitä ihmettä sä laeista sekoilet. Rikoshan homous lakkasi olemasta jo 70-luvun alussa. Tervetuloa nykyaikaan, veliseni.
- johtajien mukaan
tautiluokituksesta kirjoitti:
yli 20 vuotta sitten. kato lääkäritkin oppii. Olihan 70-luvulla vielä ihmisiäkin kolmea päärotua ja vielä useita alarotuja, mutta jo 10 vuotta sitten geenitutkijat huomas että samaa rotuahan tässä kaikki homo sapiensit ollaan. Mitä ihmettä sä laeista sekoilet. Rikoshan homous lakkasi olemasta jo 70-luvun alussa. Tervetuloa nykyaikaan, veliseni.
Belgiassa perheiden tasavertaisuutta on pyritty lisäämään myös säätämällä erillisen
parisuhdelain sijasta avioliittosäädäntö, jossa puolisoiden sukupuolta ei ole määritelty.
Vuonna 533 jKr. kristitty keisari Justinianus sääti ensimmäisen homoseksuaalisuudesta rankaisevan lain. Lainsäädäntö kehittyi myöhemmin kuolemantuomioksi. Roo-masta homovastaisuus levisi kristinuskon mukana muualle Eurooppaan ja myöhemmin kolonialismin mukana muuhun maailmaan.
Vaikka homous julistettiin synniksi, siihen ei puututtu ennen kuin kirkko vakiinnutti valtansa keskiajan lopulla.
Vielä 1700-luvulla homoseksuaalisuus johti useimmissa maissa kuolemantuomioon. Valistusaatteen levitessä uskonpuhdistus hajoitti kirkkoa ja tieteellinen maailmankuva pääsi valloilleen.
Ranskan vallankumouksen myötä pelkästään raamattuun ja uskonnollisille syille perustuvat rikoslain kohdat poistettiinkin
Kun tieteellinen maailmankuva tuli valtaan 1800-luvulla homoseksuaalisuus leimattiin sairaudeksi.
Mutta sitten tuli New Yorkin pörssiromahdus ja lama, Saksan hyperinflaatio ja natsismi. Asenteet kiristyivät ja Euroopassa kehitys huipentui homojen sullomiseen keskitysleireihin. Yhdysvalloissa vainot levisivät kylmän sodan ja kommunistivainojen myötä. Poliisien ja psykoanalyytikkojen voimin Amerikassa etsittiin ja erotettiin kymmeniä tuhansia homoja työpaikoistaan.
60-luvun lopun opiskelijaliikkeen myötä sai tulta alleen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ja homoaktivismi. Hippien aikakaudella naisellisista pitkä-tukkahomoista tuli Tom of Finland -machoja.
Homokulttuurilla menee 1990-luvulla paremmin kuin koskaan. "Homokategoriat ovat katoamassa, niin juridisesti, lääketieteellisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Homoilla ei ole yhteistä habitusta, jonka avulla heidät voisi erottaa. Tanskassa luterilainen kirkko on jo hyväksynyt homoavioliittojen siunaamisen. - allu-tetä
humanisti kirjoitti:
Se nyt ei sulle tai mulle pätkääkään kuulu mitä joku makuuhuoneeessaan tekee ja kenen kanssa. Eikä vaikuta pätkääkään miehen kykyyn hoitaa hommiaan ympäristöministerinä. Oli se ainakin parempi kuin tämä nykyinen Enestam.
humanisti sanotko "miehen"
- humanisti
allu-tetä kirjoitti:
humanisti sanotko "miehen"
ei kai se nainenkaan ole, niin että jääkö muita vaihtoehtoja?
- humanisti
johtajien mukaan kirjoitti:
Belgiassa perheiden tasavertaisuutta on pyritty lisäämään myös säätämällä erillisen
parisuhdelain sijasta avioliittosäädäntö, jossa puolisoiden sukupuolta ei ole määritelty.
Vuonna 533 jKr. kristitty keisari Justinianus sääti ensimmäisen homoseksuaalisuudesta rankaisevan lain. Lainsäädäntö kehittyi myöhemmin kuolemantuomioksi. Roo-masta homovastaisuus levisi kristinuskon mukana muualle Eurooppaan ja myöhemmin kolonialismin mukana muuhun maailmaan.
Vaikka homous julistettiin synniksi, siihen ei puututtu ennen kuin kirkko vakiinnutti valtansa keskiajan lopulla.
Vielä 1700-luvulla homoseksuaalisuus johti useimmissa maissa kuolemantuomioon. Valistusaatteen levitessä uskonpuhdistus hajoitti kirkkoa ja tieteellinen maailmankuva pääsi valloilleen.
Ranskan vallankumouksen myötä pelkästään raamattuun ja uskonnollisille syille perustuvat rikoslain kohdat poistettiinkin
Kun tieteellinen maailmankuva tuli valtaan 1800-luvulla homoseksuaalisuus leimattiin sairaudeksi.
Mutta sitten tuli New Yorkin pörssiromahdus ja lama, Saksan hyperinflaatio ja natsismi. Asenteet kiristyivät ja Euroopassa kehitys huipentui homojen sullomiseen keskitysleireihin. Yhdysvalloissa vainot levisivät kylmän sodan ja kommunistivainojen myötä. Poliisien ja psykoanalyytikkojen voimin Amerikassa etsittiin ja erotettiin kymmeniä tuhansia homoja työpaikoistaan.
60-luvun lopun opiskelijaliikkeen myötä sai tulta alleen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ja homoaktivismi. Hippien aikakaudella naisellisista pitkä-tukkahomoista tuli Tom of Finland -machoja.
Homokulttuurilla menee 1990-luvulla paremmin kuin koskaan. "Homokategoriat ovat katoamassa, niin juridisesti, lääketieteellisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Homoilla ei ole yhteistä habitusta, jonka avulla heidät voisi erottaa. Tanskassa luterilainen kirkko on jo hyväksynyt homoavioliittojen siunaamisen.järjen valo loistaa siis viimein ja taikausko pakenee nurkkaan häpeämään! Eläköön tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja humanismi! Eläköön pohjoismainen sivistyvaltio! Joskus voi olla aidosti ylpeä siitä että on eurooppalaisen edistyksellisen kulttuurin edustaja. Vielä kun vallanpitäjät tajuaisivat miten tärkeitä ympäristöasiat ovat. Siis muutkin kuin Pekka Haavisto, Oras Tynkkynen ja muut todelliset miehet, miesten miehet.
- juho
humanisti kirjoitti:
ei kai se nainenkaan ole, niin että jääkö muita vaihtoehtoja?
olet yksin joutunut vastailemaan näille sekopäille, hyvin olet jaksanut..
- humanisti
juho kirjoitti:
olet yksin joutunut vastailemaan näille sekopäille, hyvin olet jaksanut..
eihän nämä sekopäitten jutut oikeestaan edes ansaitsis mitään kommenttia, mutta kivahan se on heidän rauhaansa vähän häiritä. etteivät rupea kuvittelemaan että kaikki ajattelevat samoin kuin he. sehän on näitä elämän paradokseja, että kaikki ihmiset ajattelevat olevansa jonkin verran suvaitsevampia ja fiksumpia kuin ihmiset keskimäärin. ja kaikilla miehillä on pienempi kuin kaikilla muilla miehillä.
Mutta kiva kuulla että joku muukin ilmoittautuu mukaan "taisteluun", jos tässä nyt sellaisesta on edes kyse. sitäpaitsi voihan olla että "vastustajanani" on koko ajan ollut sama tyyppi usealla nimimerkillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750