HIFK:n pelien seuraaminen

Jääkiekkoa seuraava

Olin eilen ensimmäistä kertaa HIFK:n kotiottelussa ja täytyy myöntää, että oli todella hyvä peli ja Suomen paras yleisö piti hyvin ääntä.

Koko ottelun ajan yleisöä hemmoteltiin hyvällä rock-musiikilla ja se nosti myöskin yleisön fiiliksiä Nordenskiöldinkadun katsomossa. Varsinkin IFK:n ykköskentän tullessa jäälle yleisö oli hurmiossa.

Ottelun alussa jo aisti sen, että tästä tulee hyvä ja tiukka vääntö, jossa kohtaavat kaksi fyysistä kiekkoa pelaavaa joukkuetta.

3 minuuttia ennen loppua HIFK ISKI 3-2-voittomaalin Juuso Riksmanin selän taakse ja tunnelma oli ikimuistoinen.

En olisi uskonut, että Suomessa on näin hyvää tunnelmaa edes jääkiekko-otteluissa.

Suosittelenkin, että kannattaa mennä HIFK:n kotipeleihin jos haluatte HYVÄÄ!!!

2

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kake

      aivan oikein.paras fiilis on petoluolassa.

    • hhaha

      Matikainen maksoi sinulle tästä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe