Ilta-Lehti tänään: "Ylipäällikön natsatesti penkin alle"
Armeijan ylipäällikkö T. Halonen ei tiedä edes sotilasarvomerkkejä.
Ei kuulemma tarvitse tietää:D
Komentaja tietää:D
On siinä ylipäällikkö, kun ei viitsi opetella edes puolustusvoimien perusasioita!
Vakuuttavaa johtamista:D
Juuri kun ylipäällikkö oli korostanut asemaansa puolustusvoimien ylipäällikkönä!
Salli mun kaikki kestää:O
Halonen ei tiedä edes
61
2709
Vastaukset
- Res. vänr.
Luuletko tosiaan, että presidentillä ei ole muuta tekemistä kuin opetella jotain alikessun jämiä ulkoa? Luuletko, että armeijan ylipäällikkö edes komentaa joukkoja tosipaikan tullen? Eiköhän presidentin tehtävänä ole sodan aikana tehdä hiukan suurempia linjapäätöksiä.
Sitä paitsi kehtaan myöntää, että kaikki arvomerkit eivät ole minullakaan enää hallussa - asevelvollisuus kun tuli suoritettua 15 vuotta sitten. Veikkaanpa, että esim. Niinistölläkin olisi voinut mennä pala kurkkuun, jos hänen olisi pitänyt tunnistaa esim. eversiluutnantin natsa, merivoimien arvomerkeistä puhumattakaan.
Eli todella typerä ja lapsellinen veto oli lehdistöltä esittää Haloselle tuollaisia kysymyksiä. Uskallan sanoa näin, vaikka haluaisinkin, että Niinistöstä tulisi uusi presidenttimme.- piikkiq
väärää asiaa... isänmaata sitä on koulutettu reserviläisä... ei tyhmyyttä puolustamaan...
Toki arvomerkkien tunnistaminen on vähäinen asia, mutta jos osaamattomuuden syy on välinpitämättömyys ja tyhmyys niin ei sitä ole syytä puolustella...
... ylipäällikön täytyy hallita edes jollain tavoin myös perusasiat...
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan - Kenraalizer
olla sopivaa vaatia alokkailtakaan, jos ei kerran ylipäällikkökään tiedä.
- Jack
Et tainnut katsoa lähetystä telkkarista. Siis suurin osa inttiä käymättämistä naisistakin tunnistaa ne alikessun jämät. Ainakin, jos on seurustellut intin käyneen kanssa tai joku perheestä on ollut intissä. Niinistö vastaavasti joutui tunnistamaan luontokasveja kuvista, koska oli kertonut harrastaneensa niitä.
- sotpastori
Kyseessä on puolustusvoimien ylipäällikkö, ymmärrätkö YLIPÄÄLLIKKÖ!?
Arvomerkit tulisi YLIPÄÄLLIKÖN tietää jo yleissivityksenkin vuoksi!
Mitä virkaa on sellaisella ylipäälliköllä, joka ei osaa edes alaistensa arvomerkkejä? - Mintsu
sotpastori kirjoitti:
Kyseessä on puolustusvoimien ylipäällikkö, ymmärrätkö YLIPÄÄLLIKKÖ!?
Arvomerkit tulisi YLIPÄÄLLIKÖN tietää jo yleissivityksenkin vuoksi!
Mitä virkaa on sellaisella ylipäälliköllä, joka ei osaa edes alaistensa arvomerkkejä?Ei sillä ole vähäisintäkään merkitystä itse viranhoidon ja pätevyyden kannalta. Pressan prioriteetit on vähän jossain muualla kuin natsojen merkityksen ulkoa opettelemisessa.
- kertoo
Mintsu kirjoitti:
Ei sillä ole vähäisintäkään merkitystä itse viranhoidon ja pätevyyden kannalta. Pressan prioriteetit on vähän jossain muualla kuin natsojen merkityksen ulkoa opettelemisessa.
Kyllä se vaan jotain kertoo siitä miltä tasolta puolustusvoimia johdetaan.
Ihan hävettää Halosen puolesta:( - Mintsu
kertoo kirjoitti:
Kyllä se vaan jotain kertoo siitä miltä tasolta puolustusvoimia johdetaan.
Ihan hävettää Halosen puolesta:(Minusta sitä voi pitää ennemminkin reagointina tökeröön mediakikkaan kuin suhtautumisena alaisiinsa. Itse en näe minkäänlaista korrelaatiota sillä huonoon puolustusvoimien johtoon. Edelleenkään natsatuntemuksella ei ole mitään korrelaatiota presidentin todellisten tehtävien ja osaamisalueiden kanssa.
- halonen on
tyhmenpi kuin bush!? oikia setapäällikkö!!
- väärin
Alikersantin natsat nähtyään Halonen tiesi, että kysymyksessä on aliupseeri. Yliluutnantin arvomerkki oli hänelle tuntematon. Kolmannessa kysymyksessä presidentti arvioi kenttärovastin kauluslaatan kuuluvan sotilaspastorille.
- meikämie
Yliluutantin arvomerkkejä eivät tietäisi täällä vaahtoavatkaan, ainakaan vanhempi väki. Arvoa on ruvettu käyttämään enempi vasta hiljattain, ei ihme ettei Halonen sitä tiennyt.
- setä42
meikämie kirjoitti:
Yliluutantin arvomerkkejä eivät tietäisi täällä vaahtoavatkaan, ainakaan vanhempi väki. Arvoa on ruvettu käyttämään enempi vasta hiljattain, ei ihme ettei Halonen sitä tiennyt.
Kävin armeijan 22-vuotta sitten, ja ainakin silloin käytettiin yliluutnantin arvoa.
Arvomerkkeihin ei ole tullut lisäyksiä neljän leijonan kenraalia lukuunottamatta. - Jack
setä42 kirjoitti:
Kävin armeijan 22-vuotta sitten, ja ainakin silloin käytettiin yliluutnantin arvoa.
Arvomerkkeihin ei ole tullut lisäyksiä neljän leijonan kenraalia lukuunottamatta.Joo, oisko toi käynyt intiä koskaan :)
- meikämie
Jack kirjoitti:
Joo, oisko toi käynyt intiä koskaan :)
Kuka oli yliluutnantti?
-Ei kukaan! - kenraaliluutnantti?
meikämie kirjoitti:
Kuka oli yliluutnantti?
-Ei kukaan!kuka?
- Jack
meikämie kirjoitti:
Kuka oli yliluutnantti?
-Ei kukaan!Olet käynyt intin leffassa ja osallistunut sitä kautta jopa sotaan. Aaltoja vain veteraanille, kiitos itsenäisyydestämme :)
Minä kun ajattelin, että tarkoitit, että olet käynyt oikeesti intin etkä vain katsonut telkkaria :) - on tullut
Jack kirjoitti:
Olet käynyt intin leffassa ja osallistunut sitä kautta jopa sotaan. Aaltoja vain veteraanille, kiitos itsenäisyydestämme :)
Minä kun ajattelin, että tarkoitit, että olet käynyt oikeesti intin etkä vain katsonut telkkaria :)mukaan 1950-luvulla. Sitä ennen luutnantista ylennytiin suoraan kapteeniksi. Tuntemattomassa kukaan ei ole yliluti, koska arvoa ei tuolloin tunnettu.
- meikämie
Jack kirjoitti:
Olet käynyt intin leffassa ja osallistunut sitä kautta jopa sotaan. Aaltoja vain veteraanille, kiitos itsenäisyydestämme :)
Minä kun ajattelin, että tarkoitit, että olet käynyt oikeesti intin etkä vain katsonut telkkaria :)Ja sitähän minä siellä alussa perkeleesti ihmettelin, että mikä helevetti se yliluutnantti muka on?
Eipä ollut 1960-luvulla intin käynyt tuttunikaan törmännyt muistinsa mukaan yhteenkään yliluutnanttiin, heitä taisi olla aika vähän. Ja eikös Haloska ollut nuori 1960-luvulla, jolloin tämmöiset asiat painuu mieleen, jos painuu?
- res. kersantti
Oliko mitään muuta odotettavissa?
- "ylipäällikkö"
Lisää keskustelua aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000012426238 - Jack
Oma vaimonikin tunnisti alikessun jämät, vaikka ei ole edes puolustusvoimien päällikkö. Vai pitäisi ne kriisinhallintahommelit vielä hänelle keskittää :)
Anteeks vain kaikille feministeille, mutta luulisi hänen asemassaan tunnistavan alikessun jämät. - avecMaria
Satuin näkemään juuri tuon kohdan lähetyksestä ja jos olisin ollut Halonen, en olisi vedonnut ainakaan siihen että alaiseni tekevät hommat puolestani, mun ei tartte tietää mitään!!
- Jack
Hehee, paniikkireaktio. Todennäköisesti YLE:n toimittajat olivat laskeneet varman päälle, että kyllähän se nyt tuon tietää. Sen sijaan Niinistöllä oli mielestäni erinomainen tilaisuus jäädä valheesta kiinni, jos sellaista olisi harrastanut. Sama pätee tietty Vanhaseen.
- Lopeta ilkkuminen!
Sehän on vaan puolustusvoimain ylipäällikkö! Eihän se voi kaikkee tietää! Vaihda levyä!
- Soh-vi
Näyttää siltä, että antifeministit eivät tiedä perustuslaista ja siinä määritellystä armeijan ylipäällikkyydestä hajuakaan. Valitettavan matala tiedontaso jälleen kerran, kuten tavallista.
Presidentin ei tarvitse tietää tietää natsoista, esimiespokkuroinneista, kranaatinheittimistä, panssarivaunuista tai muusta virkaan kuulumattomasta. Presidentin on oltava selvillä maailmanpolitiittisesta tilanteesta, Suomen ulkopolitiikan ohjaamisesta vallitsevissa oloissa tulevaisuuden näkymät huomioon ottaen, ja yhdessä valtioneuvoston kanssa, tarvittaessa parlamentaarisesti, päätettävä kyseisistä asioista sekä sodan että rauhan kysymyksissä.
Mitä erityisesti nopean toiminnan kriisijoukkoihin tulee, on mielestäni erittäin tärkeää harkita tarkoin, minne meitä vähiä suomalaisia lähetetään. Hyvä, että tarvittaisiin kolmen vaikutusvaltaisen instanssin kannanotot.
Aika ajoin yllättää minutkin utopinen toive, että täällä kirjoittelisivat jollain tavalla järkevät ihmiset, että täällä voisi vaihtaa vuoropuhelua tolkullisten kansalaisten kanssa. Huokaus. Ihan kuin nelikymppiset aikuiset olisivat kakaroita, ei vain joulun alla - aina.- aatos
arvomerkit opettelee yhdessä illassa. ei vaadi minkäänlaisia lahjoja.
oli miten oli; minusta ainakin olisi hyvä että presidentti tietäisi edes sen, millä tavalla lihamyllyyn lähetettävät on organisoitu. se oli ihan jees, että se tiesi että ne alikessun natsat kuuluvat aliupseerille, sillähän on aika huikea todennäköisyys heittää veivinsä joutuessaan minkäänlaiseen konfliktiin (pieni tai suuri). vähän kunnioitusta vainajille, junou.
mutta näinhän se menee. miesten pitäisi tietää kaikki "naisten jutut", mutta "miesten jutut" on turhia. - simson.
Miksi presidentti on PUOLUSTUSVOIMIEN Y L I P Ä Ä L L I K K Ö?!
Miksi?
Kyllä ylipäälliköllä pitää olla sen verran kiinnostusta ja yleissivistystä, että tarkeimmät arvomerkit tunnistaa!
Mainitsemasi asiat kuuluvat presidentille, sitä on turha kieltää, mutta Halonen on itse nimenomaan KOROSTANUT presidentin olevan puolustusvoimien YLIPÄÄLLIKKÖ!
Mainitsemasi tehtävät eivät vaadi Suomen puolustusvoimien YLIPÄÄLLIKÖN vakanssia, ymmärrätkö? - Jack
Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. Siis sinua ei ylipäätään hämmästytä se, että kadulla tallaava tavallinen nainen tunnistaa alikessun jämät (yleisin sotilasarvo), mutta ylipäällikkö ei. MItenköhän paljon niitä alikessuja väestössämme oikein on?
Heh, kun vastaa aliupseeri, niin toinen vaihtoehto on upseeri. Heh, ajattele, jos Fordin johtaja osaisi sanoa, että myymme pirusti autoja ja satsaamme taloudellisuuteen ja disainiin, mutta tietäisi,että meillä tedään pakuja ja henkilöautoja, mutta en minä niiden mallien nimiä tiedä :) - Jack
aatos kirjoitti:
arvomerkit opettelee yhdessä illassa. ei vaadi minkäänlaisia lahjoja.
oli miten oli; minusta ainakin olisi hyvä että presidentti tietäisi edes sen, millä tavalla lihamyllyyn lähetettävät on organisoitu. se oli ihan jees, että se tiesi että ne alikessun natsat kuuluvat aliupseerille, sillähän on aika huikea todennäköisyys heittää veivinsä joutuessaan minkäänlaiseen konfliktiin (pieni tai suuri). vähän kunnioitusta vainajille, junou.
mutta näinhän se menee. miesten pitäisi tietää kaikki "naisten jutut", mutta "miesten jutut" on turhia.Oppii normaali ihminen kyllä aika nopeasti. Ei siihen yhtä iltaa tarvitse. Eiköhän tuo kerro miten vankoissa käsissä tai arvostuksessa maamme puolustus on :)
- faktat tiskiin
Jack kirjoitti:
Oppii normaali ihminen kyllä aika nopeasti. Ei siihen yhtä iltaa tarvitse. Eiköhän tuo kerro miten vankoissa käsissä tai arvostuksessa maamme puolustus on :)
Arvomerkkien osaaminen ei kerro mitään presidentin ulkopoliittisesta osaamisesta saati strategisista taidoista.
- Jack
faktat tiskiin kirjoitti:
Arvomerkkien osaaminen ei kerro mitään presidentin ulkopoliittisesta osaamisesta saati strategisista taidoista.
Mistä muuten luulet, että hän ei tunnistanut alikessun jämiä :)
- upseeri.
Jack kirjoitti:
Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. Siis sinua ei ylipäätään hämmästytä se, että kadulla tallaava tavallinen nainen tunnistaa alikessun jämät (yleisin sotilasarvo), mutta ylipäällikkö ei. MItenköhän paljon niitä alikessuja väestössämme oikein on?
Heh, kun vastaa aliupseeri, niin toinen vaihtoehto on upseeri. Heh, ajattele, jos Fordin johtaja osaisi sanoa, että myymme pirusti autoja ja satsaamme taloudellisuuteen ja disainiin, mutta tietäisi,että meillä tedään pakuja ja henkilöautoja, mutta en minä niiden mallien nimiä tiedä :)Hyvä juttu, ja vielä totta!
- faktat tiskiin
Jack kirjoitti:
Mistä muuten luulet, että hän ei tunnistanut alikessun jämiä :)
Kyllä tähän avaukseen kirjoittavilla pojilla on argumentit pahemman kerran sekaisin. Ensiksi korostetaan sitä kuinka pikku juttu olisi opetella ko. merkit ja oma tyttöystäväkin osaa niitä, ja sitten päivitellään sitä miten joku ei osaakaan niitä.
Sunkin pitää ottaa persepuheet mukaan kun järjelliset argumentit loppuivat. Kyllä tämä avaus kertoo enemmän sinne kirjoittavista kuin Halosesta. Ja koska kyseessä on niin mitätön juttu, jonka jokainen voi opetella, niin Halonenkin sen pystyy tekemään ja tämä meteli on täysin turhaa.
Tässä tulee myös esille sukupolvi- ja sukupuolierot. Halosen ikäluokan naisilla ei ole ollut edes mahdollisuutta käydä inttiä. Toiseksi, Suomi elää nyt vaurasta rauhan aikaa ilman uhkia ja tuollaisten natsojen opettelu ei ole kovin merkittävässä asemassa presidentin ohjelmassa.
Ja turha puhua siitä kuinka Halonen ei tietäisi keitä lähettää sotatilanteessa mihinkin. Hänellä olisi neuvonantajia ja nämä arvoluokat saa hetkessä selville. - antiantifeministimies
"Presidentin ei tarvitse tietää tietää natsoista".
Kunpa kysymys olisikin vain siitä. Mutta Halonen osoitti että häntä ei kiinnosta tavallisten varusmiesten asiat tippaakaan. Arvomerkkiasiaa kommentoidessaan hän antoi aika halveksuvia lausuntoja heistä. ("minun ei tarvitse joutua tekemisiin aliupseerien kanssa").
Nämä tykinruokaosaston miehet ovat kuitenkin niitä jotka Halosella on oikeus lähettää sodan nimellä tunnettuun ihmisteurastamoon, ja siitä oikeudesta hän näyttää kovasti haluavan pitää kiinni.
Onko liikaa pyydetty armeijan ylipäälliköltä edes niinkin pieni arvostuksenosoitus alaisilleen, että tuntisi Suomen yleisimmän sotilasarvomerkin. Presidenttiydessä kun ei ole sittenkään kysymys pelkästään suurista strategisista linjauksista vaan myös kansakunnan henkisenä johtajana toimimisesta. Aika pahan maun suuhun tuo Halosen tietämättömyys ja kommentit jättivät. "Esimiespokkurointeja" kun suomalaisilta miehiltä sukupuolensa perusteella vaaditaan ihan siitä riippumatta, onko kyseinen touhu heidän omasta mielestään mielekästä. - Soh-vi
Jack kirjoitti:
Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. Siis sinua ei ylipäätään hämmästytä se, että kadulla tallaava tavallinen nainen tunnistaa alikessun jämät (yleisin sotilasarvo), mutta ylipäällikkö ei. MItenköhän paljon niitä alikessuja väestössämme oikein on?
Heh, kun vastaa aliupseeri, niin toinen vaihtoehto on upseeri. Heh, ajattele, jos Fordin johtaja osaisi sanoa, että myymme pirusti autoja ja satsaamme taloudellisuuteen ja disainiin, mutta tietäisi,että meillä tedään pakuja ja henkilöautoja, mutta en minä niiden mallien nimiä tiedä :).. Halonen hallitse tuotelinjat, maa-, meri-, ilma- jne. voimat. Detaljeihin uppoutuminen ei ole varsinaisesti eduksi kellekään suurfirman johtajalle, saati valtiotason asioista vastaavalle. Paitsi jos jokin deltajialue sattuu olemaan erityishobby.
Luulin sinun Jack tietävän tämän. Täällä kirjoittelee enintään keskikoulun kompastellen käynyttä miessakkia, joka saa kicksejä jonkun vihatun persoonan kompastumisesta, reikäisistä sukista tai vastaavasta, mutta en uskonut sinun kirjoittelevan tällä tasolla. - halonen on
Soh-vi kirjoitti:
.. Halonen hallitse tuotelinjat, maa-, meri-, ilma- jne. voimat. Detaljeihin uppoutuminen ei ole varsinaisesti eduksi kellekään suurfirman johtajalle, saati valtiotason asioista vastaavalle. Paitsi jos jokin deltajialue sattuu olemaan erityishobby.
Luulin sinun Jack tietävän tämän. Täällä kirjoittelee enintään keskikoulun kompastellen käynyttä miessakkia, joka saa kicksejä jonkun vihatun persoonan kompastumisesta, reikäisistä sukista tai vastaavasta, mutta en uskonut sinun kirjoittelevan tällä tasolla.mahtava setapäällikkö!!! heh,
- halonen on
antiantifeministimies kirjoitti:
"Presidentin ei tarvitse tietää tietää natsoista".
Kunpa kysymys olisikin vain siitä. Mutta Halonen osoitti että häntä ei kiinnosta tavallisten varusmiesten asiat tippaakaan. Arvomerkkiasiaa kommentoidessaan hän antoi aika halveksuvia lausuntoja heistä. ("minun ei tarvitse joutua tekemisiin aliupseerien kanssa").
Nämä tykinruokaosaston miehet ovat kuitenkin niitä jotka Halosella on oikeus lähettää sodan nimellä tunnettuun ihmisteurastamoon, ja siitä oikeudesta hän näyttää kovasti haluavan pitää kiinni.
Onko liikaa pyydetty armeijan ylipäälliköltä edes niinkin pieni arvostuksenosoitus alaisilleen, että tuntisi Suomen yleisimmän sotilasarvomerkin. Presidenttiydessä kun ei ole sittenkään kysymys pelkästään suurista strategisista linjauksista vaan myös kansakunnan henkisenä johtajana toimimisesta. Aika pahan maun suuhun tuo Halosen tietämättömyys ja kommentit jättivät. "Esimiespokkurointeja" kun suomalaisilta miehiltä sukupuolensa perusteella vaaditaan ihan siitä riippumatta, onko kyseinen touhu heidän omasta mielestään mielekästä.ylimielinen setapäällikkö!!!
- xxxxx
faktat tiskiin kirjoitti:
Kyllä tähän avaukseen kirjoittavilla pojilla on argumentit pahemman kerran sekaisin. Ensiksi korostetaan sitä kuinka pikku juttu olisi opetella ko. merkit ja oma tyttöystäväkin osaa niitä, ja sitten päivitellään sitä miten joku ei osaakaan niitä.
Sunkin pitää ottaa persepuheet mukaan kun järjelliset argumentit loppuivat. Kyllä tämä avaus kertoo enemmän sinne kirjoittavista kuin Halosesta. Ja koska kyseessä on niin mitätön juttu, jonka jokainen voi opetella, niin Halonenkin sen pystyy tekemään ja tämä meteli on täysin turhaa.
Tässä tulee myös esille sukupolvi- ja sukupuolierot. Halosen ikäluokan naisilla ei ole ollut edes mahdollisuutta käydä inttiä. Toiseksi, Suomi elää nyt vaurasta rauhan aikaa ilman uhkia ja tuollaisten natsojen opettelu ei ole kovin merkittävässä asemassa presidentin ohjelmassa.
Ja turha puhua siitä kuinka Halonen ei tietäisi keitä lähettää sotatilanteessa mihinkin. Hänellä olisi neuvonantajia ja nämä arvoluokat saa hetkessä selville.Halonenhan on ottanut hyvin aktiivisen roolin ja on joka paikassa mestaroimassa meidän puolustusratkaisujamme, puolustusvoimien ylipäällikön ominaisuudessa. Halosen mielestä jalkaväkimiinoista on luovuttava (sen saikin jo aikaan), pienen valtion sotilaallista liittoutumista on vastustettava, jopa EU:n turvallisuusyhteistyötä (nopean toiminnan joukot) on vastustettava (Halonen vaati pitkään niille aina YK-mandaattia, mikä olisi tehnyt koko joukoista aika turhat.)
Kysymys kuuluukin, mihin tietoihin nämä Halosen aktiviteetit perustuvat? Jos hän ei ole sen vertaa perehtynyt armeijan toimintaan, että tuntisi armeijan matalan tason rakenteista edes perus-perusasiat, niin miten hemmetissä hän on voinut harkita asioita kaikilta mukaanlukien sotilaallisilta näkökannoilta ennenkuin päättää esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat?????? - viisastelija
Soh-vi kirjoitti:
.. Halonen hallitse tuotelinjat, maa-, meri-, ilma- jne. voimat. Detaljeihin uppoutuminen ei ole varsinaisesti eduksi kellekään suurfirman johtajalle, saati valtiotason asioista vastaavalle. Paitsi jos jokin deltajialue sattuu olemaan erityishobby.
Luulin sinun Jack tietävän tämän. Täällä kirjoittelee enintään keskikoulun kompastellen käynyttä miessakkia, joka saa kicksejä jonkun vihatun persoonan kompastumisesta, reikäisistä sukista tai vastaavasta, mutta en uskonut sinun kirjoittelevan tällä tasolla.Yritätkö kääntää Halosen tyhmyyden palstan miespuolisten kirjoittajien tyhmyydeksi?
Eipä taida mennä läpi:) - ,,,..
Jack kirjoitti:
Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. Siis sinua ei ylipäätään hämmästytä se, että kadulla tallaava tavallinen nainen tunnistaa alikessun jämät (yleisin sotilasarvo), mutta ylipäällikkö ei. MItenköhän paljon niitä alikessuja väestössämme oikein on?
Heh, kun vastaa aliupseeri, niin toinen vaihtoehto on upseeri. Heh, ajattele, jos Fordin johtaja osaisi sanoa, että myymme pirusti autoja ja satsaamme taloudellisuuteen ja disainiin, mutta tietäisi,että meillä tedään pakuja ja henkilöautoja, mutta en minä niiden mallien nimiä tiedä :)Eikös jääkäri/tykkimies jne ole sotilasarvo? Taitaa ne kuitenkin olla alikessuja yleisempiä... Alikessun natsat on yleisimmät mutta ei kai sentään arvo.
Mitä tulee tähän varsinaiseen kysymykseen niin puolustusvoimat on tärkeä enkä luota siihen että Halonen välittää siitä tai suomalaisesta sotilaasta tarpeeksi, eikä miinojen kieltämisessä tosiaan ole järkeä. Mutta kannattaako niistä arvomerkeistä nostaa niin iso meteli kun tärkeämpiäkin juttuja voisi kritisioida? - tuuli huulia heiluttaa
antiantifeministimies kirjoitti:
"Presidentin ei tarvitse tietää tietää natsoista".
Kunpa kysymys olisikin vain siitä. Mutta Halonen osoitti että häntä ei kiinnosta tavallisten varusmiesten asiat tippaakaan. Arvomerkkiasiaa kommentoidessaan hän antoi aika halveksuvia lausuntoja heistä. ("minun ei tarvitse joutua tekemisiin aliupseerien kanssa").
Nämä tykinruokaosaston miehet ovat kuitenkin niitä jotka Halosella on oikeus lähettää sodan nimellä tunnettuun ihmisteurastamoon, ja siitä oikeudesta hän näyttää kovasti haluavan pitää kiinni.
Onko liikaa pyydetty armeijan ylipäälliköltä edes niinkin pieni arvostuksenosoitus alaisilleen, että tuntisi Suomen yleisimmän sotilasarvomerkin. Presidenttiydessä kun ei ole sittenkään kysymys pelkästään suurista strategisista linjauksista vaan myös kansakunnan henkisenä johtajana toimimisesta. Aika pahan maun suuhun tuo Halosen tietämättömyys ja kommentit jättivät. "Esimiespokkurointeja" kun suomalaisilta miehiltä sukupuolensa perusteella vaaditaan ihan siitä riippumatta, onko kyseinen touhu heidän omasta mielestään mielekästä."Nämä tykinruokaosaston miehet ovat kuitenkin niitä jotka Halosella on oikeus lähettää sodan nimellä tunnettuun ihmisteurastamoon,"
Ei ole presidentillä tälläistä oikeutta. Presidentti voi käytännössä kyllä estää tykinruoaksi lähettämisen, mutta ei voi yksin päättää lähettämisestä. - meikämie
xxxxx kirjoitti:
Halonenhan on ottanut hyvin aktiivisen roolin ja on joka paikassa mestaroimassa meidän puolustusratkaisujamme, puolustusvoimien ylipäällikön ominaisuudessa. Halosen mielestä jalkaväkimiinoista on luovuttava (sen saikin jo aikaan), pienen valtion sotilaallista liittoutumista on vastustettava, jopa EU:n turvallisuusyhteistyötä (nopean toiminnan joukot) on vastustettava (Halonen vaati pitkään niille aina YK-mandaattia, mikä olisi tehnyt koko joukoista aika turhat.)
Kysymys kuuluukin, mihin tietoihin nämä Halosen aktiviteetit perustuvat? Jos hän ei ole sen vertaa perehtynyt armeijan toimintaan, että tuntisi armeijan matalan tason rakenteista edes perus-perusasiat, niin miten hemmetissä hän on voinut harkita asioita kaikilta mukaanlukien sotilaallisilta näkökannoilta ennenkuin päättää esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat??????Eduskunat päätti miinoista luopumisesta, ei Halonen. Haloska vain tuki sitä.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes meidän Tarja. Toisaalta tuntuu aika pahlata katsoa, milaista jälkeä maailmalla ovat saaneet miinat aikaan.
Mahdollisen sodna jälkeen ihmisiä kuolisi Suomessakin ainakin muutama kymmen miinoihin haavoittuneet. Viime sotien jälkeen taisi mennä ainakin 50 kuolleena! Suhteellsiat tietenkin sodan tappamislukuihin nähden. - meikämie
antiantifeministimies kirjoitti:
"Presidentin ei tarvitse tietää tietää natsoista".
Kunpa kysymys olisikin vain siitä. Mutta Halonen osoitti että häntä ei kiinnosta tavallisten varusmiesten asiat tippaakaan. Arvomerkkiasiaa kommentoidessaan hän antoi aika halveksuvia lausuntoja heistä. ("minun ei tarvitse joutua tekemisiin aliupseerien kanssa").
Nämä tykinruokaosaston miehet ovat kuitenkin niitä jotka Halosella on oikeus lähettää sodan nimellä tunnettuun ihmisteurastamoon, ja siitä oikeudesta hän näyttää kovasti haluavan pitää kiinni.
Onko liikaa pyydetty armeijan ylipäälliköltä edes niinkin pieni arvostuksenosoitus alaisilleen, että tuntisi Suomen yleisimmän sotilasarvomerkin. Presidenttiydessä kun ei ole sittenkään kysymys pelkästään suurista strategisista linjauksista vaan myös kansakunnan henkisenä johtajana toimimisesta. Aika pahan maun suuhun tuo Halosen tietämättömyys ja kommentit jättivät. "Esimiespokkurointeja" kun suomalaisilta miehiltä sukupuolensa perusteella vaaditaan ihan siitä riippumatta, onko kyseinen touhu heidän omasta mielestään mielekästä.Ei meinannut snaomallaan mitään tonnepäinkään! Taidat lukea sinimustien silmälasien läpi uutisia....
- faktat tiskiin
xxxxx kirjoitti:
Halonenhan on ottanut hyvin aktiivisen roolin ja on joka paikassa mestaroimassa meidän puolustusratkaisujamme, puolustusvoimien ylipäällikön ominaisuudessa. Halosen mielestä jalkaväkimiinoista on luovuttava (sen saikin jo aikaan), pienen valtion sotilaallista liittoutumista on vastustettava, jopa EU:n turvallisuusyhteistyötä (nopean toiminnan joukot) on vastustettava (Halonen vaati pitkään niille aina YK-mandaattia, mikä olisi tehnyt koko joukoista aika turhat.)
Kysymys kuuluukin, mihin tietoihin nämä Halosen aktiviteetit perustuvat? Jos hän ei ole sen vertaa perehtynyt armeijan toimintaan, että tuntisi armeijan matalan tason rakenteista edes perus-perusasiat, niin miten hemmetissä hän on voinut harkita asioita kaikilta mukaanlukien sotilaallisilta näkökannoilta ennenkuin päättää esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat??????"Jos hän ei ole sen vertaa perehtynyt armeijan toimintaan, että tuntisi armeijan matalan tason rakenteista edes perus-perusasiat--"
Ja arvomerkkien pänttäämisen jälkeenkö ymmärtää kaiken OLEELLISEN "armeijan matalan tason rakenteista"? Hei ihan oikeasti, älä viitsi.
"---niin miten hemmetissä hän on voinut harkita asioita kaikilta mukaanlukien sotilaallisilta näkökannoilta ennenkuin päättää esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat??????"
lol, tarkoitatko, että hänen olisi pitänyt harkita mitä jalkaväkimiinakielto merkitsee aliupseerin merkin kannalta ja vaikkapa sotilaspastorin merkin kannalta? Hei ihan oikeasti, älä viitsi. - tunne edes
faktat tiskiin kirjoitti:
"Jos hän ei ole sen vertaa perehtynyt armeijan toimintaan, että tuntisi armeijan matalan tason rakenteista edes perus-perusasiat--"
Ja arvomerkkien pänttäämisen jälkeenkö ymmärtää kaiken OLEELLISEN "armeijan matalan tason rakenteista"? Hei ihan oikeasti, älä viitsi.
"---niin miten hemmetissä hän on voinut harkita asioita kaikilta mukaanlukien sotilaallisilta näkökannoilta ennenkuin päättää esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat??????"
lol, tarkoitatko, että hänen olisi pitänyt harkita mitä jalkaväkimiinakielto merkitsee aliupseerin merkin kannalta ja vaikkapa sotilaspastorin merkin kannalta? Hei ihan oikeasti, älä viitsi.sotilasarvoja, kielii siitä, ettei tajua alkeellisintakaan hölkäsen pöläystä sotilasasioista.
Itse osasin sotilasarvot jo alle kymmenvuotiaana poikien kanssa sotaleikkejä peuhatessa. - Mintsu
Soh-vi kirjoitti:
.. Halonen hallitse tuotelinjat, maa-, meri-, ilma- jne. voimat. Detaljeihin uppoutuminen ei ole varsinaisesti eduksi kellekään suurfirman johtajalle, saati valtiotason asioista vastaavalle. Paitsi jos jokin deltajialue sattuu olemaan erityishobby.
Luulin sinun Jack tietävän tämän. Täällä kirjoittelee enintään keskikoulun kompastellen käynyttä miessakkia, joka saa kicksejä jonkun vihatun persoonan kompastumisesta, reikäisistä sukista tai vastaavasta, mutta en uskonut sinun kirjoittelevan tällä tasolla.Muistaiskohan Ollila kaikkien Nokian valmistamien tuotteiden tuotemerkkien koodit, jos sitä tentattais yhtäkkiä? Ja olisiko sillä mitään merkitystä pääjohtajuuden kannalta. Aivan oikein, ei olisi. Mutta annas olla kun Halosesta (naisesta ja feminististä)on kysymys, niin yhtäkkiä nippelitiedolla onkin oleellinen merkitys kokonaisuuksien hallinnan kannalta. Ja sen perusteella päätellään, että kun ei osaa tätä yksittäistä, pientä 'perustaitoa', ei voi osata mitään muutakaan samalta alueelta.
Voi tätä miesten logiikkaa! :D - Mintsu
Jack kirjoitti:
Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. Siis sinua ei ylipäätään hämmästytä se, että kadulla tallaava tavallinen nainen tunnistaa alikessun jämät (yleisin sotilasarvo), mutta ylipäällikkö ei. MItenköhän paljon niitä alikessuja väestössämme oikein on?
Heh, kun vastaa aliupseeri, niin toinen vaihtoehto on upseeri. Heh, ajattele, jos Fordin johtaja osaisi sanoa, että myymme pirusti autoja ja satsaamme taloudellisuuteen ja disainiin, mutta tietäisi,että meillä tedään pakuja ja henkilöautoja, mutta en minä niiden mallien nimiä tiedä :).. Joo, ei tehtävän hoitamiseen tarvita tietoja natsoista, mutta eikö olisi aika hassua, jos Nokian Ollila ei tietäisi strategiaa laatiessaan, että mitä tuotelinjoja heillä on. ..
Tarkalleen ottaen tuotelinjojen vertaaminen natsojen tunnistamiseen ei ole sama asia. Sen sijaan vaikka Nokian tuotemerkkien vertaaminen natsojen tunnistamistehtävään on yhteneväinen. Sama asia kuin olisi pistettu kuva jostain Nokian kännykästä ja kysytty, mikä tuon tuotemerkki on. Luulen, ettei Ollilakaan muista kaikkien kännyköiden lyhenteitä. Ja vaikka muistaisi ulkoa, ei sillä olisi mitään merkitystä käytännössä kuin ehkä sen, ettei tarvitsisi kataloogista tarkistaa. :D
- j.pukkila
..jos on tehty tuollainen testi..
..siitä tulikin mieleeni, että vaalikeskustelut voitaisiin tällä kertaa laittaa näyttötutkinnon muotoon, jossa ehdokkainen tosiasiallinen osaaminen kyseiseen tehtävään tulisi osoitetuksi käytännön työtehtävissä, jotka pitäisi laatia riittävän laaja-alaisiksi, jotta niiden perusteella kansalaiselle muodostuisi kuva siitä, millainen ammattilainen kukin ehdokas on..
..aikaisemmat keskustelut ovat mitanneet lähinnä ulosantia ja showmiehen kykyjä..
..suuresta lännestä tulee mieleeni ronald reagan, joka pystyi näyttelemään presidenttiä sangen uskottavasti, mutta siitä, oliko hän todellinen ammattilainen, meillä ei valitettavasti ole näyttöä, tällainen epätietoisuus, jos mikä jäytää mieltä.. - Mintsu
Se, että käytät sanontaa 'edes' kertoo, että sinulla on jo muitakin ennakkoluuloja Halosta kohtaan, eikö vain?
- meikämie
Ehkäpsä Halonen jätti vastaamatta tarkemmin(aliupseeri-alikersantti) koska ei ollut ihan varma. Tyypillisen suomalaista se ainakin olisi...siinä missä esimerkiksi italialaiset kehuvat osaavansa englantia jos tietävät kymmenen sanaa, niin peruskoulun oppimäärän hallitseva suomalainen pistää rastin ruutuun "en ossaa".
Minun vaimoni, anoppini ja äitini(äitistä en ole varma) tietävät kaikki ainoastaan alikersantin natsat, ei puhettakaan että erottaisivat luutnantin everstiluutanatista. Kenraalin ehkä arvaisivat kenraaliksi. Alikersantin vaimo ja naoppi tunnistavat, koska vaimon veli kävi AUK:in. Veikkaanpa, ettei Halosella ole ollut perheessä välttämättä AUK:in tai RUK:in käyneitä.
Kyllä nuo arvomerkit tuotti komppanian tyhmimmille vaivaa intissäkin, yksikin minun komppanian mies pääsi sotkuun eka kerran kaksi viikkoa sotkuiltojen alkamisen jälkeen.
Mitä mieltä te sitten olette, pitäisikö presidentti pistää virkavalan jälkeen samanlaiseen testiin - esim. ei pääsisi pressanlinnaan ennen kuin tietäisi merkit? Portilla olsii alikersantti intistä tuttujen pahvimallien kanssa tenttaamassa osaamista...hehhheh- Nari_Säre
...tuommoinen testi voisi olla hyvä juttu!
Se toisi ehdottomasti pressaa (etenkin nais-) lähemmäksi miehiä... Pressallakin olisi oikeus päästä sotkuun! - Kannatetaan
Nari_Säre kirjoitti:
...tuommoinen testi voisi olla hyvä juttu!
Se toisi ehdottomasti pressaa (etenkin nais-) lähemmäksi miehiä... Pressallakin olisi oikeus päästä sotkuun!Pressallakin on oikeus sotkea asiat! Vrt. Kekkonen. Samanlaisia ovat.
- Nari_Säre
Kannatetaan kirjoitti:
Pressallakin on oikeus sotkea asiat! Vrt. Kekkonen. Samanlaisia ovat.
...kertonee paljon se, että Kekkostakin on alettu arvostella vasta kauan hänen kuolemansa jälkeen - jälkiviisaus on aina makeinta.
Minusta tuo Tarjan maamiina-kanta on ollut paljon vakavampi tökeryys, kuin lipsahdukset noissa arvomerkeissä (en nähnyt itse ohjelmaa) - mutta jos lipsahti, niin reilusti olisi voinut vaikka sanoa, että petraanpa tietojani tällä alueella sen sijana, että alkaa kertoa "ettei minun tarvitse olla tekemisissä aliupseerien kanssa". Se (jos piti paikkansa) voi antaa ikävän signaalin.
Noin yleensä minusta on piristävää, että puolueiden ulkopuolelta tulee kansanliikkeiden ehdokkaita - toivottavasti media antaa heille myös sijaa, jotta nykyistä seisahtunutta ja ummehtunutta politiikkaa saataisiin edes vähän tuuletettua. - meikämie
Nari_Säre kirjoitti:
...kertonee paljon se, että Kekkostakin on alettu arvostella vasta kauan hänen kuolemansa jälkeen - jälkiviisaus on aina makeinta.
Minusta tuo Tarjan maamiina-kanta on ollut paljon vakavampi tökeryys, kuin lipsahdukset noissa arvomerkeissä (en nähnyt itse ohjelmaa) - mutta jos lipsahti, niin reilusti olisi voinut vaikka sanoa, että petraanpa tietojani tällä alueella sen sijana, että alkaa kertoa "ettei minun tarvitse olla tekemisissä aliupseerien kanssa". Se (jos piti paikkansa) voi antaa ikävän signaalin.
Noin yleensä minusta on piristävää, että puolueiden ulkopuolelta tulee kansanliikkeiden ehdokkaita - toivottavasti media antaa heille myös sijaa, jotta nykyistä seisahtunutta ja ummehtunutta politiikkaa saataisiin edes vähän tuuletettua.päässyt se joku parikymppinen vihreävasemmistolainen opiskelija kannastulistalla vaalikeskusteluihin ja pressaehdokkaaksi - olisi tullut hiukan oikeasti uusia näkökulmia siihen, miten maa makaa.
Oikos siellä muuten joku proffakin ehdokkaana? Tuli mieleen mitä eräs valtio-opin rohvessoori sanoi "professorin osallistuminen politiikaan on sama kuin rikollisuudentutkija ryhtyisi rikolliseksi" (:
Tuo ajatus tuosta jämätentistä olisi kyllä vallan mainio...!Samalla korostuisi se, että presidentin nykyiset valtaoikeudet, kuten ylipäällikkyys, eivät ole mitään muodollisuusvirkoja.
Sehän on nimittäin hyvä, että jos joskus saadaan vaikkapa uusnatsihallitus tai "proleteriaatin hallitusdiktaruuri" ihan jostain käsittämättömästä syystä, niin pressa voi sentään heittää kapuloita rattaisiin jos liian höyrypäiseksi menee. Tosin todennäköisempi kauhuskenaario olisi EU-eliitin hallitus, joka haluaa päsätä leikkimään isojen poikien kanssa sotaleikkejä maailmalle....
- Antsu
Puolustusvoimien Ylipäällikkö kompastelemassa arvomerkkikysymyksessä. Olipa varsin inhottavasti asetettu tehtävä, kieltämättä. Ei Kekkosen aikaan presidenttiä noin käsitelty - vaikka viimeistään 1980-luvulle tultaessa älykkyystesti olisi todellakin ollut paikallaan.
Alikersantin jämät Antsu olisi tunnistanut - olivatpa ne puolisen vuotta jatkuvassa käytössä ja mukana vielä muutamassa kertauksessakin. Yliluutnantti: myös helppo juttu.
Kenttärovasti... olisi mennyt mietintään. Antsu ei ole varma mitä olisi tässä kohdassa vastannut. Nopea "kenttäpiispa" olisi hyvinkin saattanut lipsahtaa kuuluville. - jorojukka-kukka
Kaikesta sitä kansan keskuudessa juttua riittää. ;) Ovat tainneet merkitykselliset aiheet loppua.
- vm -38
Napoleonista sanottiin, että hän "tunsi nimeltä kaikki sotajoukkonsa miehet". Kesken joukkojen tarkastuksen hän saattoi pysähtyö jonkun tavallisen sotilaan eteen ja huudahtaa "mutta Jacques, etkö ollut kanssani Austerlizissa!" Tällaisest jutut kannustivat joukkoja, minkä Napoleon hyvin tiesi. Hän oli käskenyt etukäteen ottaa selville sopivat henkilöt. Adjutantti sitten antoi merkin, ja Napoleon saattoi loistaa. Se on suuren johtajan psykologista taitoa. Jokainen läsnäoleva tunsi, että heitä arvostetaan. Eipä ylipäällikön tosiaankaan kannattaisi sanoa, ettei joudu tekemisiin miehistön tai aliupseereiden kanssa. Kyllä sellainen puhe kuulostaa tylyltä, eikä se ainakaan innosta tai motivoi. Pikku juttu, mutta väärä asenne.
- globalismi
vm -38 kirjoitti:

..ovat tämän päivän aiheita. Sodat ja tappaminen, maiden ja maailaman valloitus kuuluvat menneeseen maailmaan. Halonen on Suuri Napoleon.
- vm -38
globalismi kirjoitti:
..ovat tämän päivän aiheita. Sodat ja tappaminen, maiden ja maailaman valloitus kuuluvat menneeseen maailmaan. Halonen on Suuri Napoleon.
..tavallaan. Halonen on kiinnostunut ihmisoikeuksista ja globalismista, ei kanssaihmisistä, ei varsinkaan arvoasteikon alapäässä olevista. Tämä on perin naisellista; miesjohtaja tietää, miten joukkojen mielialaa pidetään korkealla, nainen ei sitä aina tajua. En halua arvostella, mutta jos katse kohdistuu taivaanrantaan, jäävät lähellä olevat asiat helposti huomaamatta.
- jorojukka-kukka
vm -38 kirjoitti:
Napoleonista sanottiin, että hän "tunsi nimeltä kaikki sotajoukkonsa miehet". Kesken joukkojen tarkastuksen hän saattoi pysähtyö jonkun tavallisen sotilaan eteen ja huudahtaa "mutta Jacques, etkö ollut kanssani Austerlizissa!" Tällaisest jutut kannustivat joukkoja, minkä Napoleon hyvin tiesi. Hän oli käskenyt etukäteen ottaa selville sopivat henkilöt. Adjutantti sitten antoi merkin, ja Napoleon saattoi loistaa. Se on suuren johtajan psykologista taitoa. Jokainen läsnäoleva tunsi, että heitä arvostetaan. Eipä ylipäällikön tosiaankaan kannattaisi sanoa, ettei joudu tekemisiin miehistön tai aliupseereiden kanssa. Kyllä sellainen puhe kuulostaa tylyltä, eikä se ainakaan innosta tai motivoi. Pikku juttu, mutta väärä asenne.
Miehethän näpertelevät aina pikkuasioiden kanssa ymmärtämättä kokonaisuuksia.
- huvittavaa
Halonen ylensi erään Pentti Arajärven yliluutnantiksi, mutta ei tunne yliluutnantin arvomerkkiä !
Menee jo huumorin puolelle...D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250