Timo Soini on hyvin vahva ja määrätietoinen mies. Hän haluaa ehdottomasti tehdä suomesta vauraan maan, jossa ne perinteiset suomalaiset arvot ja kyvyt bostettaisiin esille. Hän on oikessa siinä, että EU on paska ja sortuva järjestö, johon meidän luovien ja kyvykkäiden suomalaisten ei kannata kuulua, sillä emme voi vaikuttaa EU:ssa. On väärin, että Etelä-Eurooppalaiset savunahat saavat päättää meidän asioista noin vain. Sitten kun Turkkilaiset ja Bulgarialaiset mafiapellet liittyy EU:hun niin silloin minulta lähtee viimeistään järki. Suomalaiset ovat maailman älykkäimpiä ihmisiä ja täten pärjäävät myös ilman Euroopan Unionia.
Kuten Timo Soini sanoi, on luotava uusia kansainvälisiä suhteita. EU on vanhanaikainen järjestö ongelmineen.
Timo Soini presidentiksi
6
402
Vastaukset
- get real!
Just sellasta pressaa kai tässä tarvitaan joka vastustaa kaikkea kehitystä ja elää 1970-luvulla aatteineen..hohhoijaa....
- soinin kaveri
Miten niin Soini vastustaa kehitystä? Päin vastoin hän yrittää edistää suomen ja suomalaisten asioita.
- Pelimies
kaikki kortistoon, ja tosimiehet töihin. Timo Soini pressaksi, 180 kansanedustajaa oikeisiin töihin, ja maan asiat taas ladulle.
Sitä aitsi suomalainen ei ole hyvä, luotettava eikä taitava työntekijä, päinvastoin kuin Niinistö hoki.
- Preesto
ilman EU;ta n. 5 milj. hieman eripuraista ja rähjäävää sakkia, keskellä ei mitään. Kyllä olisikin vahvat neuvottelu- ja vaikuttamismahdollisuudet ilman EU;ta. Nyt siellä edes välillä joku teeskentelee kuuntelevansa ja välittävänsä meidän kotikutoisista vaikeuksista.
- äänestäjä
Kannatetaan. Soini on ehdottomasti paras mies presidentiksi!
- linnan kundi
Soini kumppaneineen linnan juhlien isänniksi! Halme
on vapaalla mutta tarvittaessa siirtynee ovivahdiksi. Monta vanginvartijaa sais ylimääräisiä vapaapäiviä.
Hohhoijaa, Suomen kansa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872