1987 tuli sellainen televisiosarja kuin myötätuulessa. muistaako kukaan mistä se kertoi?
mikä televisiosarja?
mstuominen
5888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö se ollut vastatuuleen? Oliko siinä sarjassa joku uudisasukaspariskunta australiassa, joka sai taistella koko ajan uuden elämänsä puolesta. Sarjan tunnari oli ainakin kaihoisa
tais olla tunnari.Kaveri joutu Australiaan vankisiirtolaan jostain pikku jutusta ja sarja
kertoi sen elämästä ja Englannin siirtomaa ajoista.Oli muuten hyvä.Jon English lauloi tunnarin.Suomex Vain kaksi nauhaa,mm.Danny ja Tapio Heinonen.
ei se ole vastatuuleen. sen sarjan tiedän kyllä. =) se tuli 1981 televisiosta. minulla on päiväkirja johon olen laittanut 19.12 1987 kohdalle että olen katsonut televisiosta sellaisen sarjan kuin myötätuulessa.
Vastatuuleen (Against the wind). Ja tämä tieto on varmaa. Itselläni on kyseisen sarjan musiikkia myös LP:llä.
Myötätuulessa oli kotimainen urheilullinen ohjelma, jossa eri joukkueet kilpailivat toisiaan vastaan eri lajeissa.