Sievertti ja manSievertti

Yksilön säteilyannoksen (Sv) tai (tavallisemmin) mSv ja väestöannoksen manSv välinen ero ei näytä olevan ihan kirkas.

Väestöannos (tai kollektiiviannos) sopii tietyn tilanteen erilaisten menettelytapojen (esimerkiksi työtapojen) keskinäiseen vertailuun. Mutta väestöannosta EI VOI käyttää erilaisten asioiden (kuten onnettomuuden ja tehokäytön) väliseen vertailuun.

Esimerkki valaissee asiaa:

Oletetaan, että Kiinassa ja Luxemburgissa on sama luonnon taustasäteilystä aiheutuva yksilön säteilyannos, ja se olkoon 2 mSv vuodessa. Kiinassa olkoon miljardi asukasta ja Luxemburgissa 1/2 miljoonaa. Väestön vuosittaiset säteilyannokset ovat
2000 000 manSv Kiinassa ja
1000 manSv Luxemburgissa

Onko säteilyriski Kiinassa suurempi kuin Luxemburgissa?

Entä kun kasvatetaan altistusaikaa: Luxemburgissa 50 vuoden aikana 50 000 manSv.
Onko säteilyriski Luxemburgissa kasvanut?

Vastaaja, miten on?
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä manSv on yleisesti käytössä ydinvoimaloiden henkilökunnan säteilyannoksia tilastoitaessa tai vertailtaessa.

Se onkin tuossa käytössä varsin kätevä työkalu. Muitakin asioita tosin mitataan samalla systeemillä, mm. tapaturmatiheyttä.

Äänestä

Onko 1000 millisievertin säteilyannos tappava ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MerviP kirjoitti:

Yksilön säteilyannoksen (Sv) tai (tavallisemmin) mSv ja väestöannoksen manSv välinen ero ei näytä olevan ihan kirkas.

Väestöannos (tai kollektiiviannos) sopii tietyn tilanteen erilaisten menettelytapojen (esimerkiksi työtapojen) keskinäiseen vertailuun. Mutta väestöannosta EI VOI käyttää erilaisten asioiden (kuten onnettomuuden ja tehokäytön) väliseen vertailuun.

Esimerkki valaissee asiaa:

Oletetaan, että Kiinassa ja Luxemburgissa on sama luonnon taustasäteilystä aiheutuva yksilön säteilyannos, ja se olkoon 2 mSv vuodessa. Kiinassa olkoon miljardi asukasta ja Luxemburgissa 1/2 miljoonaa. Väestön vuosittaiset säteilyannokset ovat
2000 000 manSv Kiinassa ja
1000 manSv Luxemburgissa

Onko säteilyriski Kiinassa suurempi kuin Luxemburgissa?

Entä kun kasvatetaan altistusaikaa: Luxemburgissa 50 vuoden aikana 50 000 manSv.
Onko säteilyriski Luxemburgissa kasvanut?

Vastaaja, miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu