Mitä arvoja Matti edustaa oikeasti?

Rongoteus

Eilisessä presidentinvaalikeskustelussa Matti Vanhasen moraali joutui kummalliseen valoon.

Toimittajat antoivat kolme vaihtoehtoa, joista piti valita, mikä on kunkin presidenttiehdokkaan mielestä moraalittominta.

Ensimmäisessä kysymyksessä vaihtoehdot olivat:
1. Hautakivien kaataminen ja rikkominen,
2. Virkamiehen yhteistyökumppanilta vastaanottama matka Milanoon,
3. Maahanmuuttajan rasistinen nimittely.

Ykkösvaihtoa parhaimpina ehdokkaista pitivät Soini, Kallis ja Lahti. Niinistön mielestä korruptoitunut virkamies oli pahinta.
Hautalan, Halosen ja Vanhasen mielestä ehdottomasti törkeintä oli maahanmuuttajan nimittely.

Onneksi olkoon Suomen Saatananpalvojat; olette saaneet voimallisen tukijan puuhillenne.

19

737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----

      Ehdokkaille sallittiin muutaman sekunnin perustelu kannalleen, Vanhanen ehti sanoa, että kyseessä on suoraan elävään ihmiseen kohdistuva teko ja siksi näistä vastenmielisistä teoista moitittavin.

      • Rongoteus

        Matin mielestä verbaalinen hyökkäys on isompi rikos kuin luottamusasemassa tapahtuva kavallus ( joka sekin kohdistuu useisiin ihmisiin)tai kuolleen ihmisen loukkaaminen ja muistomerkin turmeleminen?

        Siinäpä meillä varsinainen kristitty humanisti...

      • demokraatti
        Rongoteus kirjoitti:

        Siinä sinulle sopiva ehdokas.

      • Rongoteus
        demokraatti kirjoitti:

        Siinä sinulle sopiva ehdokas.

        Kerro minulle perustelusi.

      • demokraatti
        Rongoteus kirjoitti:

        Kerro minulle perustelusi.

        siis populisti.

      • Rongoteus
        demokraatti kirjoitti:

        siis populisti.

        ... kun en hyväksy saatananpalvontaa ja korruptiota?

        Oletko hieman yksinkertainen?

      • Heh Heh
        Rongoteus kirjoitti:

        ... kun en hyväksy saatananpalvontaa ja korruptiota?

        Oletko hieman yksinkertainen?

        perukepulaisia ilmiöitä: Korruptio ja Urkinpalvonta.

      • TAO

        Uskoisin että valtaosa haudalla ikävöivistä omaisistakin on eläviä, ja siten rikos heihin kohdistuva. Eikö vain?

      • ----
        TAO kirjoitti:

        Uskoisin että valtaosa haudalla ikävöivistä omaisistakin on eläviä, ja siten rikos heihin kohdistuva. Eikö vain?

        ...sitäkin pitänyt kovin moitittavana.

      • Logiikka ontuu ja pahasti. Se että Vanhanen tai kuka muu hyvänsä valitsee vaihtoehdoista jonkun muita moraalimattomammaksi, ei merkitse sitä, että hän kannattaisi jotain muuta.

        Mitö itse vastaisit, jos asetettaisiin vastakkain A.toisen ihmisen tahallinen surmaaminen ja B.hautakivien kaataminen.

        Jos valitset B:n, voidaanko sanoa, että kannatat tappamista ja murhaamista.

      • Rongoteus
        TAO kirjoitti:

        Uskoisin että valtaosa haudalla ikävöivistä omaisistakin on eläviä, ja siten rikos heihin kohdistuva. Eikö vain?

        Hautamuistomerkit ovat elävien omaisten muistoja ja surutyötä varten.
        Vastenmielistä käytöstä ns. "uskovaiselta" mieheltä.

        No - saatanpalvonta, huorintekemeninen, valehtelu ... pieniä asioita "oikeille" ihmisille. Muuthan joutuvat kadotukseen ja heille saa tehdä mitä vain. Kuten eräskin kepulainen ex-nimismies Vesa Juntunen aikanaan todisti. Ikävä kun puoluekaverit eivät pystyneet estämään Jeesus-Vesan vankilaan joutumista ...

      • Rongoteus
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Logiikka ontuu ja pahasti. Se että Vanhanen tai kuka muu hyvänsä valitsee vaihtoehdoista jonkun muita moraalimattomammaksi, ei merkitse sitä, että hän kannattaisi jotain muuta.

        Mitö itse vastaisit, jos asetettaisiin vastakkain A.toisen ihmisen tahallinen surmaaminen ja B.hautakivien kaataminen.

        Jos valitset B:n, voidaanko sanoa, että kannatat tappamista ja murhaamista.

        ... taas kuin 1,5 volttia. Oletkos oikeasti hölmö, kun sotket asioita ja käännät niitä päälaelleen?

        Ei kun, sinähän oletkin; kepulainen. Valhe ja vilppi aina mielessä ..

        ...

      • kepulaista
        ---- kirjoitti:

        ...

        asioiden vääristelyä. TKAV.

      • mooses
        Rongoteus kirjoitti:

        ... taas kuin 1,5 volttia. Oletkos oikeasti hölmö, kun sotket asioita ja käännät niitä päälaelleen?

        Ei kun, sinähän oletkin; kepulainen. Valhe ja vilppi aina mielessä ..

        Kyykkyyn ylös kyykkyyn ylös

      • Rongoteus kirjoitti:

        ... taas kuin 1,5 volttia. Oletkos oikeasti hölmö, kun sotket asioita ja käännät niitä päälaelleen?

        Ei kun, sinähän oletkin; kepulainen. Valhe ja vilppi aina mielessä ..

        On minua monella tapaa ja moneksi täällä paneteltu. Milloin olen stalisnisti, milloin koklip, milloin taas uusliberalisti. Aiemmin sanoin, että pahin solvaus on kuitenkin vielä jäänyt käyttämättä. Kukaan ei ole haukkunut kepulaiseksi. Nyt sekin on sitten. Tämän panen kyllä korvan taakse, oli tuo todella ikävästi sanottu.

        Itse asiaa en sotkenut, vaan sotku tapahtui sinun pienessä päässäsi. Se kun on kuin viilipurkki. Vähän kun heiluttaa, niin sisältö on lattialla. Noin sulle on pienenä käynyt ja nyt saat sitten tulla toimeen tyhjällä pääkopalla. Minusta sinä olet siis kepulainen, en minä.

        ... mitä tilaa.

        Toki: myönnetään ja pyydetään anteeksi: On todella rumaa nimitellä ihmisiä kepulaisiksi.

        Syvin pahoitteluni.

      • LJM
        Rongoteus kirjoitti:

        ... kun en hyväksy saatananpalvontaa ja korruptiota?

        Oletko hieman yksinkertainen?

        rasistisen nimittelyn.Olet siis rasisti?
        Sinä käytit nyt kahta vaihtoehtoa valinnoissasi.Keskustelijoille annettiin vain yksi vaihtoehto valittavaksi.
        Ehkä nyt houmaat,ei kannata vetää liian suoria johtopäätöksiä ettei osu harhaan.

      • Rongoteus
        LJM kirjoitti:

        rasistisen nimittelyn.Olet siis rasisti?
        Sinä käytit nyt kahta vaihtoehtoa valinnoissasi.Keskustelijoille annettiin vain yksi vaihtoehto valittavaksi.
        Ehkä nyt houmaat,ei kannata vetää liian suoria johtopäätöksiä ettei osu harhaan.

        ... hyväksyt sharian mukaiset kivitystuomiot ja tyttöjen ympärileikkauksen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      541
      1778
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe