JT:n mukaan taivaassa valtaistuimilla istuvat 24 vanhinta kuvaavat noita 144.000 hallitsijaa.
Jeesus on saanut tuon valtakunnan kuninkuuden 1914 ja silloin tai sen jälkeen on nuo hallitsijatkin herätetty taivaaseen hallitsemaan.
Voiko asia olla niin?
Ensinnäkin oppi 24 valtaistuimella istuvan ja 144.000 synonyymiudesta joutuu kyseenalaiseksi, kun lukee raamattua.
5:8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
5:10 ja tehnyt HEIDÄT MEIDÄN Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."
Nuo 24 vanhinta ovat selvästi olemassa jo ennen kuin Jeesus ryhtyy avaamaan sinettejään (1914 lähtien).
Lisäksi he ylistävät noita maasta ostettuja pappishallitsijoita kolmannessa persoonassa (vai itseäänkö he ylistävät?).
24 vanhinta ja 144.000 hallitsijaa
4
321
Vastaukset
- Ohdake
Kun vt-seuran opin mukaan 144000 tulevat "papeiksi ja kuninkaiksi", niin kuinka suuri osa luvusta on vt-seuran tilastojen mukaan naisia?
Ovatko naispuoliset sitten papittaria ja kuningattaria?
Papit ja kuninkaat kun ovat ainakin tässä maailmassa pääsääntöisesti miespuolisia.
Miten on?- timotei
tai olen jopa kuullut, että taivaallisella joukolla ei olisi sukupuolta. Jehova kuitenkin hyvin voimakkaasti mielletään mieheksi. Onko hän ainoa sukupuolinen olento. Tekihän hän mariankin raskaaksi. Ettei olisi käyttänyt maallista välikättä tai kuinka sen sanoisi. Neitsyt tuli raskaaksi ja neitsyt synnytti. Jospa se onkin kuvaannollista, koska kaikki tapahtui, kun M oli unessa.
- theos
...vähissä?
- käännösvirhe?
Vai eikö Jumala muista ketkä kuuluvat niihin 10 kadonneeseen sukukuntaan? 144000 voi tietysti olla vertauskuvallinen luku myös, sillä jo pelkästään Juudaan heimolaisia on yli 144000 Messiaan vastaanottanutta.
Ilm.7:4. Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
5. Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
6. Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
7. Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
8. Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245