Jehovan Akka

Keuruulla kierteli 1950-luvun lopulla vanhahko nainen juistaen, että hän on viimeinen taivasosaan pääsevä ja muut jäävät maan päälle. Häntä yleisesti kutsuttiin Jehovan Akaksi.

Jehovan Akka, kyyryhartioinen, jaksoi käydä ovelta ovelle. Hän MYI Vartiotornia ja moni säälistä osti. Ilmaisia numeroita ei ollut.

Onko Jehovan Akka nyt taivaallisessa hallituksessa?
9760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vt-seuran "totuutta".

a) Jokainen voideltujen laumaan kuuluva tietää kuuluvansa taivaaseen menevään ryhmään yhtä varmasti kuin ihminen tietää sukupuolensa.

b) Moni 144000 lukeutuva erehtyy ja vain kuvittelee kuuluvansa tuohon joukkoon.
"Ei vertauskuviin osallistuminen vielä varmista sitä, että on yksi 144000:sta."

Mihin tämä päätös johtaa?

Vt-seuran logiikan mukaan noin puolet (?) ihmisistä ei tiedä omaa sukupuoltaan selvästi.

Eikös se näin ole?

Äänestä
  • Koko nykyinen JT käsitys perustuu siihen ahdistavaan tilanteeseen joka syntyi JT:n toisen presidentin(lue:diktaattorin) aikana 1920-1930 luvulla.
    Aikaisemmin oli todettu että nuo 144.000 oli ainoat jotka pelastuu taivaaseen ja odotettiin että heidä lukunsa täyttyy, ennen vuotta 1914 taivaaseen astumista ennen.

    Mutta kun tuo luku meni ja tuli ja porukkaa oli enemmän kuin tuo 144.000 piti äkkiä keksiä selitys.

    Niinpä unessa Russell tuli kertomaan Rutherfordille että kaikki ei meekkään taivaaseen vaan jää tänne maanpäälle sen jälkeen kun loput ihmiset on tapettu.

    Suuri joukko Jumalan valtaistuimen edessä ei olekkaan taivaassa vaan maanpäällä,vaikka raamattu sanoo että onkin taivaassa.
    Siksi leikillään JT:t kun käy "kentällä" he ohimennen katselevat ihmisten taloja ja sanovat virnuillen:"minä otan tuon"."Ja minä otan tuon".

    Jt usko on yks lopunajan surkeimmista väärennöksistä.
    "Heissä on jumalisuuden ulkokuori,mutta he osoittautuvat pettymyksiksi sen voimaan nähden."

    Äänestä

  • kriik! kirjoitti:

    Koko nykyinen JT käsitys perustuu siihen ahdistavaan tilanteeseen joka syntyi JT:n toisen presidentin(lue:diktaattorin) aikana 1920-1930 luvulla.

    Sinulla niitä hauskoja juttuja onkin kivaaaa!

    >Aikaisemmin oli todettu että nuo 144.000 oli ainoat jotka pelastuu taivaaseen

    No kun ei ollut. Aiemmin nk. pienen joukon lukumäärä oli ainoastaan Jehovan tiedossa. Suuri joukko, eli "rupusakki" oli myös menossa taivaaseen.

    >>...ja odotettiin että heidä lukunsa täyttyy, ennen vuotta 1914 taivaaseen astumista ennen.

    Kun ei siis odotettu, vaan 144000 oli luonnollisia juutalaisia, joiden odotettiin kokoontuvan Palestiinaa kuokkimaan. Kun tuo joukko olisi täyttynyt lukumääräisesti, niin olisi ollut Harmagedonin aika (1914).

    Äänestä

  • >>b) Moni 144000 lukeutuva erehtyy ja vain kuvittelee kuuluvansa tuohon joukkoon.
    "Ei vertauskuviin osallistuminen vielä varmista sitä, että on yksi 144000:sta."

    Melkoisen varovainen lausunto. Jos katsoo Vartiotorniseuran kantoja ja menneitä opetuksia asiassa, niin ehkä noin 98 % vertauskuviin osallistuvista on teeskentelijöitä. Sen osoittaa esimerkiksi se, että vaikka joukon tuli tulla täyteen ensin 1931 ja sitten 1935, niin tosiasiassa se kasvaa. Kasvun huomaa siitä, että pääosan nuorimmat olisivat nyt noin satavuotiaita ja heitä on poistunut kymmenvuotiskausina keskimäärin:

    1935-1944   -2,40
    1945-1954   -1,19
    1955-1964   -2.01
    1965-1974   -0,54
    1975-1984   -0,86
    1985-1994   -0,23
    1995-2004   -0,03

    Ei juurikaan näytä tuon ikäisten poistumisprosentilta tuo viimeinen luku.

    >>Vt-seuran logiikan mukaan noin puolet (?) ihmisistä ei tiedä omaa sukupuoltaan selvästi.

    Vartiotorniseuran logiikka ontuu hyvin monessa opetuksessa. Niinpä tuohon nk. jäännökseen on kuulunut myös naisia, joilla ei Vartiotorniseurassa ole oikeutta opettaa, joiden tehtäväkuvauksena on kuitenkin opettaminen.

    Äänestä

  • mummi kirjoitti:

    Sinulla niitä hauskoja juttuja onkin kivaaaa!

    Vastaa ? Vastasiko minulle poikasi ? sama kuka vastaa. oli top top.
    Kysyin Eikö muita uskovia oikein ole.Vain jehovalaisiako ?
    Miksi yksi sukukunta oli jätetty opissanne pois
    että saadaan kaksitoista ?

    Raamatussa sanotaan , että jokainen asia vahvistetaan kahden tai kolmen todistajan nojalla Matt.18:16.sama 2 kor. 13.1 . hebr.10.28

    Missä toistuu sitten 1914 ???

    Luin alempanna jatkettua kysymystä Ehtoollisesta.

    Yksi jehovantodistaja kertoi tosin tuon, että
    Ehtoollisen ottavat VAIN pääsiäisennä ja heidän valtakunnansalissa sitä ei kukaan käytännössä ota ?
    Luuk.22:19 sanotaan . Tehkää se minun muistokseni.
    Ajattelen tekemisen ottamiseksi .

    APT 2:46 ottivat kodeissaan.

    Jeesus mursi leipää emmauksen tien kulkijoille ja ne 12 muut olivat jerusalemissa ??

    Jeesus sanoi Matt 12:50 ja Mark 3:35 Joka tekee JUMALAN tahdon on Veljeni ja sisareni ja äitini

    Eikö hän heille olisi antanut ehtoollista ?

    Herran ateriaa 1 kor 11:26-27.
    Raamattunissa on aina ristiinnaulitsemisesta Room.12:4 Puhutaan paalusta ?

    top top kirjoitti että on asiaa kuin "TURUSEN PYSSYSSÄ" ?

    Eikö kysyttävää ole enemmänkin ?

    Vastaatko taasen niinkuin poliitiikkaa pyörittäen. Miksi ei voi vastata jokaiseen minkä tietää selkeästi ?
    Raamatussa puhutaan , ettei oppi yksin pelasta ??????????????000

    Äänestä

Pieni laiha vanha rouva seisoi Hakaniemessä pankin ovikatoksen alla vuosikausia Vartiotorni kädessä. Hänellä oli vaalean harmaa popliinitakki ja vaalea hattu. Hän ei puhunut eikä liikkunut.

Vartiotorni oli kädessä pystyssä ja hän seisoi ja seisoi, joka päivä. En koskaan nähnyt kenenkään ostavan häneltä lehteä, mutta uskollisesti hän vain kauppasi, liikkumatta, sanaakaan sanomatta. Kai häneltä joku lehden osti, koska hän oli siinä kaikki arkipäivät.

Hän tuli yhä pienemmäksi ja laihemmaksi, kunnes katosi oviaukosta. Toivon, että tämän uskollisen JT:n vaivat palkittiin taivasmatkalla.

Hänen tilalleen ilmaantui ponteva, tukeva naisihminen, mutta uskon, että kauppa ei käynyt. Luulen, että vanhalta rouvalta ostaneet asiakkaat katsoivat työnsä loppuneen, kun vanha rva lähti sinne mistä ei ole paluuta.

Äänestä
  • Ei sitä hyvillä töillä saada taivaspaikkaa. Vaan sydämmen uskolla. En usko etta yksikään jehova
    on taivaaseen menossa vaan ikuiseen kadotukseen.
    Meidän ovellekun tulee jehova niin kauheassa pakkelissa on naama ja kauheat rimpsut korvissa on kuin joulukuusi niin kyllä mä laitan kiireesti poisa Se on kotirauhan rikkomista
    Eikä uskontoa tarvi kotiin tulla kaupitteleen kyllä jokainen osaa sitä itse mennä hakemaan.

    Äänestä

  • åippä vaan kirjoitti:

    Ei sitä hyvillä töillä saada taivaspaikkaa. Vaan sydämmen uskolla. En usko etta yksikään jehova
    on taivaaseen menossa vaan ikuiseen kadotukseen.
    Meidän ovellekun tulee jehova niin kauheassa pakkelissa on naama ja kauheat rimpsut korvissa on kuin joulukuusi niin kyllä mä laitan kiireesti poisa Se on kotirauhan rikkomista
    Eikä uskontoa tarvi kotiin tulla kaupitteleen kyllä jokainen osaa sitä itse mennä hakemaan.

    Minä en ole JT enkä sellaiseksi ole aikonutkaan. Kerroin vain juuri tästä maan hiljaisesta, joka sanaakaan sanomatta ja kenellekkään uskoaan tyrkyttämättä seisoi Vartiotornia myymässä pankin katoksen alla suojassa sateelta ja tuulelta.

    Minusta hän on juuri sellainen uskonsa puolesta kilvoitteleva, joita jokaisessa uskonlahkossa on: nöyrä, kaikkensa antava ja varmasti ilman kiitosta jäänyt.

    Ilman heidän laistensa panosta uskonlahkot lakkaisivat toimimasta, sillä ei kaikilla ole sellaista uhrimieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jehovan Ukko kirjoitti:

Keuruulla kierteli 1950-luvun lopulla vanhahko nainen juistaen, että hän on viimeinen taivasosaan pääsevä ja muut jäävät maan päälle. Häntä yleisesti kutsuttiin Jehovan Akaksi.

Jehovan Akka, kyyryhartioinen, jaksoi käydä ovelta ovelle. Hän MYI Vartiotornia ja moni säälistä osti. Ilmaisia numeroita ei ollut.

Onko Jehovan Akka nyt taivaallisessa hallituksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu