Koska presidentti on yhä enenevässä määrin edustuksellinen, niin ikäraja olisi hyvä, varsinkin naisehdokkaiden kohdalla.
Tunnetustihan nainen rupsahtaa huomattavasti miestä aikasemmin. Niin henkisesti kuin biologisestikin.
Tämän saimme nähdä konkreettisesti eilisessä TV-tentissä. Halosen mummomaisuus vain korostui nuorekkaiden ja freesien sekä sanavalmiiden miesten joukossa.
Halonen oli koko keskustelun ajan poissaolevan oloinen tai puolustuskannalla hermoillen ja änkyttäen jotain josta ei saanut selvää,kuin sanan globalisaatio.
Varsinkin Kallis, Niinistö sekä Soinilla on selvä puhetapa ja hyvä ulosanti.
Heidi Hautala taas vaikutti puheiden perusteella, kuten Halonenkin munaisjäänteeltä - fossiililta jostain suomettuneelta 70-luvulta.
Ikärajasuositukseni ovat: Nainen korkeintaan 55vuotta, ja miehelle raja voitaneen vetää n.65 - harkinta.
Varmaankin palstalaiset ovat suurimmaksi osaksi kanssani samaa mieltä? Toki eriävätkin mielipiteet sallituja - kommentoikaa.
IKÄRAJA myös Presidentinvirkaan
8
248
Vastaukset
- peikko
Vois olla myös pituusraja
vois olla jotain 163cm
Niinistö ja Hautala tippuisi- Waalitarkkailija A.L
Ulkönäön perusteella Halosta ei olisi koskaan edes valittu.
Niinistön pituus on "upseerimartikkelin" mukaan 178cm, joten Hautala tippuisi yksin. Halosen pituus on 167cm.
Myös yksi tärkeä kriteeri; Koska presidentti on Puolustusvoimain Ylipäällikkö, niin edes korpraalin ja alikersantin arvomerkit pitäisi tuntea =)
- pkr-1
kanssasi, mutta edustaako Haloska koko naiskantaamme dementioitumiseen jäänee jotenkin arvoitukseksi. Haloska kuitenkin edustaa keskiarvoa lienee eukkojen ÄO:sta ja jäänee keskimäärin hieman alle keskitason. Älykkäimiksi persooniksi on havaittu kriittisesti sosialidemokraatteihin suhtautuvat henkilöt.
Lähde: tilastokeskuksen palvelut.- tuutumaan....
menisitkö taas nappeinesi ja kaljoinesi tuutumaan
- "Exit Poll"
Eräissä kaupengeiissa tänään tehdyt ovensuukyselyt vahvistavat näkemystäsi.
Useat pitivät Halosta liian vanhana presidentin virkaan. Kritiikkiä sai myöskin mika sotilasarvomerkkien kohdalla.
Exit Poll antoi Haloselle vain 40 % kannatuksen !- myöskin...
karvapää kirjoitti:
saattaa tietysti tuntua ikälopulta 15-kesäisten mielestä.
40 kymppisen silmissäkin. 60 kymppiset ovat vanhoja, ei siitä mihinkään pääse. Halonenkin olisi n. 70v !!! kautensa lopussa,jos valittaisiin
Miksi valita vanhus, kun varaa on valita nuorekkaita alle 60-kymppisiä ja vielä pätevämpiä.
- Hitman-1
Hyviä ehdotuksia, joiden tarpeellisuus selvisi jo tuon ensimmäisen vaalikeskustelun tuoksinassa.
Välillä kävi jopa hieman sääliksi Halosen tilannetta, kun hän sekoitti pasmansa noin perusteellisesti.
Miksei Pentti Arajärvi ollut esimerkiksi antanut sotilasarvomerkkien opetusta Tarjalle, vai onko Penttikin sivari?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627