Eli lyhyesti: Onko todella näin että ortodoksit
pitävät kihlasormusta oikeassa nimettömässä.
Mikä tässä on taustalla, siis joku traditio varmaankin, mutta kiinnostaisi tietää taustat.
kyseleepi tiedoton, mutta tiedonjanoinen
pitävät kihlasormusta oikeassa nimettömässä.
Mikä tässä on taustalla, siis joku traditio varmaankin, mutta kiinnostaisi tietää taustat.
kyseleepi tiedoton, mutta tiedonjanoinen
Vastaukset 26
Vanhimmat
Täälläkin kirjoitellut isä Tuomas näyttää kirjoittaneen aiheesta jutunkin tuossa osotteessa:
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/ortodoksinen_avioliitto.htm
Oikea käsikin on selitetty.
Kiitos Laku-Petterille nopeasta vastauksesta. Linkistä löytyikin juuri sitä tietoa mitä kaipasin.
Isä Tuomaksen teksti aiheesta on teologisesti asiantunteva. Täydennän vielä sikäli,että sormuksen pitäminen vasemman käden nimettömässä on kristikunnassa poikkeus ja tietääkseni lähinnä skandinaavinen tapa. Ortodokseilla on käytössä perinteisesti vain yksi sormus ja siis oikean käden nimettömässä sormessa.
ihan livekertomuksen Kreikasta, jossa sikäläinen pappi (munkki?) oli huomauttanut, että siunaavassa kädessä ei saa olla sormusta. (???) Vrt. siis papisto.
En luottaisi kovin kovasti kreikkalaisten munkkien tai pappienkaan livekertomuksiin. Tuossa maassa yleensäkin joidenkin pappien koulutustaso on varsin alhainen meillä totuttuun, ja kun teologinen tietämys on mitä on, saattaa kuulla välillä hieman hämmentäviäkin juttuja.
snip___________________________________snip
sikäläinen pappi (munkki?) oli huomauttanut, että siunaavassa kädessä ei saa olla sormusta. (???) Vrt. siis papisto
snip___________________________________snip
Perinteinen venäläinenkin tapa on ollut se, että papiksivihkimisen jälkeen sormus JOKO siirretään vasempaan käteen TAI laitetaan ikonikaappiin. Papinhan tulee olla "yhden vaimon mies", joten siitä ei tarvitse antaa millään ulkoisella merkillä tietoa.
Sitten ovat erikseen pappismunkit, joiden sääty näkyy asusta. Suomalainen kummallisuus vihkiä poikamiehiä papeiksi EI OLE ortodoksisen kirkon perinteeseen kuuluva tapa vaan uusi poikkeusmenettely, jolle on vaikea nähdä mitään perusteita.
No joo. Jos nyt hiuksia alkaa halkoa, niin eikös pappismunkitkin ole kuitenkin poikamiehiä??? Harvemmin tapaa kai naimisissa olevaa pappismunkkia. Sekä Suomessa että muualla. Tai ainakin he ovat eronneita tai leskiä.
Ja joo, isät (siis ne ort.kirkon tai jakamattoman kirkon isät, jotka jo ammoin ovat kuolleet) kai opettavat, että pitää joko mennä naimisiin tai luostariin. Yksin ei saa elää.
Kirkko osoittaa meille kaksi tietä: joko naimisiin tai luostariin. Rauhanaikaisissa olosuhteissa alle 50-vuotiaita miehiä on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin samanikäisiä naisia, (vasta vanhankodeissa on selvä naisenemmistö), koska poikalapsia syntyy enemmän kuin tyttöjä. Näin ollen osa miehistä jää väistämättä naimattomiksi.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että poikamiestä, jolla ei ole luostarikutsumusta, ei pidä vihkiä papiksi. Jos mies on niin saamaton tai vaikealuonteinen, ettei saa itselleen edes emäntää, pysyköön maallikkona.
rumalle, aknekukkaiselle, huonopartaiselle ja köyryselkäiselle papiksi aikovalle naimattomalle nuorelle miehelle, jolla ei ole luostarikutsumusta?
pääsevät yleensä aina naimisiin, jos itse tahtovat, sillä me naiset, päin vastoin kuin miehet yleensä, emme niin paljon katso siihen ulkonäköön. Jos mies on ruumuuden lisäksi vielä vähä-älyinen ja luonteeltaan vaikea, niin ei taida olla paljoa toivoa. En muuten ole tavannut yhtään typerää teologian opiskelijaa, kyllä he kaikki melko fiksuja ovat. Niin että pojat teillä on toivoa sekä naimisiin että papiksi pääsemisestä!
Täällä sitä ollaan vähättelemässä "saamattomia" miehiä, jotka eivät saa "emäntää" itselleen!
Karua lukea tällaista luostariin tai naimisiin -tekstiä naimattomana ortodoksina, jolla ei ole halua tai mahdollisuutta mennä naimisiin eikä sen paremmin luostariinkaan. Tämä on ollut mulle tosi kipeä asia, siis kirkon (tai lähinnä joidenkin seurakuntalaisten ja Lintulan nunnien) suhtautuminen siihen, että elän yksin.
Mä olen niin kaikin tavoin pettänyt tähän kirkkoon, josta en ole löytänyt paikkaani. Ja itseeni, kun en kunnon ortodoksiksi pääse millään. Uskokin on melkein kokonaan kadonnut. Mitähän pitäisi tehdä? Rippi-isällä ei ole aikaa keskusteluun asiasta.
Oletko mies vai nainen? Naimattomuusongelma on nimittäin vähän erinäköinen, jos olet tyttöpuolinen. Seurakunnissa pyörii aina paljon naimattomia naisia, joiden naimattomuuden syy on se, etteivät ole löytäneet samanuskoista uskovaista puolisoa itselleen. Kun toisuskoinen tai uskonnollisesti välinpitämätön ei tule kysymykseen, (koska mies on vaimon pää), he elävät mieluummin naimattomina.
Uskovaisille miehille sen sijaan on kaikissa kristillisissä seurakunnissa tarjolla paljon hyviä vaimoehdokkaita, joten silloin voi puolison löytymättömyydessä vika olla itsessä. Lisäksi mieshän se on se, joka kosii -tai näin oli ainakin minun nuoruudessani yli kolmekymmentä vuotta sitten.
Elä sellaisena kuin olet, mitä siitä välität mitä muut ajattelevat? Miksi, et löydä paikkaasi; enkä sinulla on liian kovat odotukset; siitä minua aikanaan varoitettiin ja oikeassa olivat. En ole löytänyt sen kummemmin paikkaani minäkään, en sitä enää etsi. Muutamaan kuppikuntaan olen lähes väkisin työntynyt, mutta nyt harkinnan jälkeen aion vetäytyä pois. Miksi survoutua väkisin jonnekin, minne ei sinua haluta.
Älä enää etsi mitään paikkaa kirkossa, vaan katsele ympärillesi ja mieti mitä näet. Ehkä juuri tämä sivustakatsojan paikka on sinun paikkasi, niin olen omalla kohdallani järkeillyt. Jos et ole sisälle nk. seurakunnan
"kerman" joukossa miksi sinne haluaisit. Voimme tehdä paljon elämällä omalla paikallamme, sellaisina kuin olemme olematta mitään muuta. Kai meilläkin on joku tehtävä juuri siinä omalla paikallamme. Rippi-isältäkin pitää löytyä aikaa keskusteluun ja jos ei löydy älä lannistu, ehkä myöhemmin löytyy. Siunattua Kristuksen syntymäjuhlan odotuksen ja paaston lopun aikaa sinulle, ja lämpimin ajatuksin.
ihmisten vuoksi. Jos etsii kirkosta vain ihmisiä,tai paikkaansa ihmisten joukossa niin varmasti saa pettyä. Mutta kirkkoon kuulumisen ja kirkossa käymisen tarkoitus lienee ihan jotain muuta kuin olla ihmisten kanssa.
Toki täytyy myöntää, että ihminen laumaeläimenä kaipaa toisia ihmisiä.
Mutta sitä en näiltä istuvilta vieläkään usko, että rippi-isällä ei ole aikaa. Ihan taatusti on jos haluaa mennä synnintunnustukselle tai keskustella kahden kesken. Eri asia on sitten jos se keskustelu tarkoittaa vain jutustelua ilman asiaa. Tai missä mielessä sitten rippi-isää muuten hätistelee. Onhan niitä kaikenmaailman häirikköjäkin olemassa.
"kunnon ortodoksiksi"??
Kysymys on siitä, että ortodokseille on asetettu tiettyjä elämän ihanteita, mutta ei meistä kukaan täysin täytä niitä. Yksi on yhdessä suhteessa puutteellinen, toinen toisessa suhteessa. On kuitenkin olemassa, niin kuin pappisvihkimyksessä vihittävälle sanotaan, "Jumalan armo, joka aina heikkoja vahvistaa ja puutteelliset täydellisiksi tekee". Tähän saamme luottaa me kaikki, sekä maallikot että kleerokseen vihityt.
Kiitos lämpimistä sanoistasi. Siunattua joulunodotusta sinullekin.
Se ei ollut tarkoitukseni. Minulla vain ei ole kunnia tuntea sinua - tämä netti on vähän tyly henk.koht.tuntemisen suhteen. Ja nykyaikana kun on kaikenlaisia hörhöjä.
ettei kunnon/oikeaa ortodoksia ole. Koska kukaan (maanpäällä) ei voi olla täydellinen.
Silakkaloota tuntuu vain olevan ahdistunut kaikesta; naimattomuudesta, ortodoksisesta kirkosta mikä ei toimikaan kuten hän haluaa, ihmisistä jotka eivät toimikaan kuten hän haluaa...
Itse olen onnellinen ortodoksi; epätäydellisyydessäni tiedän että mokata saa, mutta pitää yrittää kuitenkin elää niin että pystyy siitä itse vastuun ottamaan ja kantamaan. Päätä tulee lyödyksi karjalaiseen honkaan, harmittaa jne. Mutta onneksi aina välillä muistaa ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen ortodoksi.
Ei tarvi pyydellä anteeksi. Kiitos sinullekin. :)
niin, että ortodoksien keskuudessa on vain 2 vaihtoehtoa: avioliitto tai luostariin meno?
Hieman oudoksuttaa, jos näin on... Tunteeko sinkut kirkossanne itsensä jotenkin huonommiksi ihmisiksi? Suhtaudutaanko heihin karsaasti?
Itse kuulun katoliseen kirkkoon ja meidän seurakunnissa on paljon yksineläviä mies- ja naispuolisia ihmisiä, eikä sitä pidetä huonona asiana. Itsekin olen naimaton maallikko enkä kaipaa avioliittoa. Minun tieni on tämä ja tunnen olevani oikeassa "kutsumuksessani".
Joskus mieltäni lämmittää ajatus, että elän kuin luostarisisaret (en kuitenkaan niin täydellisesti kuin he) maailman keskellä, ja vain Jumala näkee sydämeni. Tuntuu myös hyvältä, että voin kirkossani olla oma itseni - naimattomana. Että siellä hyväksytään ja ymmärretään asia.
Siunausta Silakkalootalle ja muille!
että ihanne olisi joko avioliitto tai luostariin meneminen. Mutta nämä eivät ole suinkaan käskyjä, joita noudatetaan ilman muuta.
Sinkut eivät koe ortodoksisessa kirkossa itseään sen huonommiksi kuin missään muuallakaan. Toki monella on varmaan mielessä se iänikuinen kysymys "miksi minä en löydä ketään".
Eikä sinkkuja katsota karsaasti ortodoksisessa kirkossa. Siinähän se on ihmislajike niinkuin naimisissaolevatkin, lesket tai luostariporukat.
En itse koe yhtään huonoa omaatuntoa siitä että olen yksin tällä hetkellä. Enkä siis luostariin aio todellakaan mennä. En myöskään kuvittele eläväni kuin luostarisisaret tai -veljet.
t. yx uusiosinkku
kaikille vastanneille.
Eli ihanne ja käytäntö. Ok.
"Olen kuitenkin sitä mieltä, että poikamiestä, jolla ei ole luostarikutsumusta, ei pidä vihkiä papiksi. Jos mies on niin saamaton tai vaikealuonteinen, ettei saa itselleen edes emäntää, pysyköön maallikkona."
-------
Sinulla on tietysti oikeus pappisvihkimystä koskevaan henkilökohtaiseen mielipiteeseesi, mutta perusteluissasi puhut valitettavan loukkaavasti niistä, jotka eivät ole löytäneet itselleen puolisoa.
Ei puolisoa löytämätön mies ole keskimäärin sen saamattomampi ja vaikealuonteisempi kuin naimisissa olevakaan mies yleisesti. Tarkkailepa hieman ympärillesi.
Sinulta taitaa unohtua, että naimisiinmenoon tarvitaan molempien osapuolten keskinäinen rakkaus ja yksimielisyys. Puolisoa ei oteta tai osteta itsevalintana, kuten tavaraa kaupasta. Edes mies ei ota puolisoa sen kun vain menee ja kosii, kuten tuolla toisaalla vihjasit.
Kaikki eivät sitä oikeaa ja myötämielistä kohtaa, vaikka olisivat kuinka aktiivisia ja hyväluonteisia tahansa. Joskus voi löytyä tunnetasolla oikeakin, mutta elämäntilanteet menevät jostain syystä ristiin. Esimerkiksi molempien osapuolten urakehitys on ristiriidassa vaikkapa siten, ettei kouluttautunut nainen tunne kiinnostusta lähteä työttömäksi papinrouvaksi "korpeen", kun itse voi valita työpaikkansa Helsingistä tai vaikkapa Brysselistä.
Aviopuolisokin on Jumalan lahja. Valitettavaa, että niin harva puolison "ottanut" ei sitä lahjana arvosta.
Joidenkin toisten kohdalta Jumala on päättänyt toisin, mutta ei ole määrännyt, etteivät he saisi toimia pappeina. Tämä käy selvästi esille Raamatusta.
ne ajat kun puoliso, lähinnä siis kai vain vaimo, otettiin - sen kun katsottiin "sopiva" ja eikun kosimaan ja naimaan.
Ainakin omalla kohdallani on tosiaan hiemankin verran väliä sillä rakastanko toista ja rakastaako tämä toinen minua. Eli ei siihen puolisoksi sovi ihan kuka tahansa vapaa vastakkaisen sukupuolen edustaja - vain sen vuoksi että on vapaa ja vastakkaista sukupuolta.
On toki varmasti ihmisiä, jotka valitsevat puolisonsa muillakin perusteilla kuin keskinäisen rakkauden yms perusteella. Ainakin siltä tuntuu välillä. Mutta kuten sanottu, itse en pystyisi elämään "kulissiliitossa", joka on solmittu vain siksi että piti päästä naimisiin ja sattui kohdalle vapaa ihminen.
Mutta kukin taaplaa tyylillään - myös emäntää tai isäntää otettaessa.
snip___________________________snip
Joidenkin toisten kohdalta Jumala on päättänyt toisin, mutta ei ole määrännyt, etteivät he saisi toimia pappeina. Tämä käy selvästi esille Raamatusta.
snip___________________________snip
Mistä sieltä ihan tarkkaan ottaen?