Kannatta erota, mihin tarvitset

varsinkin nuoret

Hei täältäpä löytyi mielenkiintoinen palsta.
No kirkosta nyt kannattaa ehdottomasti erota, mihin kirkkoa tarvitsee kukaan. Ainakin nuorille korostan kovasti: EROTKAA KAIKKI NUORET KIRKOSTA MAHDOLLISIMMAN AJOISSA. Elämässä ei ole mitään asiaa joka ei järjestyisi ilman kirkkoa johon joudut maksamaan palkkatuloistasi veroa 200-600 euroa vuodessa riippuen toki brutosta.
Tuo raha ei välttämättä kaikille ole tärkein tässä asiassa mutta saa silläkin jotain, esim lapseperhe vuoden vaipat.
Kirkko on joku vanha jäänne joltain pelotteiden ajoilta jolloin köyhää kansaa pidettiin kurissa.
Toki monet naiset loukkaantuu kun "agitoin" näin, onhan äidin painostuksesta päästävä kirkkohäihin.
Mutta se on vain koreaa fantasiaa niinkuin kauniiden ja rohkeidenkin seuraaminen.
Kirkolla ei ole mitään antaa kenellekään se on vain täysin turha tapa - jäänne ja ongelmana eroamisen korkeassa kynnyksessä on monelle juuri tuo outo "sairas" pinttymä, että mitä muut sanoo.
Ei sitä todellakaan tarvitse sanoa kenellekään.
No miksi sitten olet kirkossa, no siksi kun olit melko oikeuskelvoton silloin kun sinut tietämättäsi sinne liitettiin- pakolla.
Eli nyt kaikki nuoret pohtimaan kirkkoon kuulumisen järjettömyyttä ja keskustelemaan isoilla joukoilla eroamisen tärkeydestä ja järkevyydestä. Ole oma itsesi ja päätä rohkeasti.
Kirkko muuttukoon liikelaitokseksi ja kerätköön rahat myymällä palvelujaan niille jotka niitä tarvii. Niin ja johonkin jumalaan uskominen, sekin on aivan typerää, mutta se onkin sitten jo pidempi juttu. Tsemppiä kaikille.

7

578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marjaana.

      Sitä on joku elämäänsä kyllästynyt päättänyt tarinoida. Menikö koko päivä tuota kirjoittaessa?

      • 10sormijärjestelmällä

        Ajatus juoksee ja sormet pelaa.
        Elämä ei kyllästytä, päinvastoin innostaa.
        Ja edelleen- erotkaa kaikki kirkosta, se vahvistaa itsetuntoa kummasti.
        USKOKAA MINUA SILLÄ TULEE PÄIVÄ JOLLOIN HALUAT TUNTEA ITSESI VAPAAKSI KAIKESTA VAINOHARJAISUUDESTA - KIRKOSTA.


      • ei vakuuta
        10sormijärjestelmällä kirjoitti:

        Ajatus juoksee ja sormet pelaa.
        Elämä ei kyllästytä, päinvastoin innostaa.
        Ja edelleen- erotkaa kaikki kirkosta, se vahvistaa itsetuntoa kummasti.
        USKOKAA MINUA SILLÄ TULEE PÄIVÄ JOLLOIN HALUAT TUNTEA ITSESI VAPAAKSI KAIKESTA VAINOHARJAISUUDESTA - KIRKOSTA.

        pura itseäsi jossain muualla, kirkko on YES !


      • Saddu ;-)
        ei vakuuta kirjoitti:

        pura itseäsi jossain muualla, kirkko on YES !

        ...eli suomeksi EI !
        Mikäli sinulla vain lienee omia harmaita aivosoluja käytettäväksi,kö ?!?
        p.s. miksi kirjoiti kirkon pienellä,etkö usko ???
        lol
        ;-)


      • "jUMALA"
        Saddu ;-) kirjoitti:

        ...eli suomeksi EI !
        Mikäli sinulla vain lienee omia harmaita aivosoluja käytettäväksi,kö ?!?
        p.s. miksi kirjoiti kirkon pienellä,etkö usko ???
        lol
        ;-)

        Totta että kirjoitin mainitsemasi keskiaikaisesten outojen rituaalien aivopesu instituution pienellä. Tuon aivopesun ja mielisairauden koko olemus itse ns "jumala" sekin pienellä ja sitaateissa koska eihän sellaista ole edes olemassa. Siitä täytyy lähteä - EI SIIS OLE OLEMASSA - tajuatko.
        Ne jotka uskoo johonkin olemattomaan "jumalaa" ovat mielestäni mielisairaita ihmisiä mutta mielisairauden aste on niin lievä ja sitä on niin paljon että sen poistaminen ns hoitokeinoin ei onnistu. Se poistuu sukupolvien saatossa koska näinä aikoina on jo paljon terveesti ajattelevia ihmisiä ja he vieköön viesti omille tuleville jälkeläisilleen niinkuin minä olen tehnyt. Meidän perheestä ei todella mennä kirkkoon eikä uskota mihinkään olemattomaan ja kaikki on aivan hyvin.
        Vanhemmat käy töissä ja lapsilla on hyvä olla.
        Meillä ei koskaan puhuta uskonnosta, ei "jumalasta" sen enempää kun jostain "jumalan pojasta jeesuksesta" apua - ne on vainoharhoja.
        kirkko on koko olemassaolonsa aikana vainonnut ihmistä ja alistanut ja sitten kuolinvuoteella joltain pakanaltakin voi pappi tai joku ponihäntäpoika-diakoni saada tunnustuksen kun toinen tekee kuolemaa. No se taas johtuu siitä että pienenä lapsena kun on alistettu täysin oikeustoimikelvoton 4viikkonen vauva johonkin lahkoon ja päiväkodissa ja alakoulussa hoetaan jotain jumaljuttuja. Ne jää pääkoppaan niinkuin äidin-rakkauskin.
        Äidinrakkautta ei tarvitse koskaan muistoista ja alitajunnasta yrittää kitkeä pois mutta pinenä suoritettu aivopesu kyllä.
        Erityisesti kannustan nuoria. Heittäkään kaikki hihhuliuskominen ojaan ja uskokaa siihen että niinkauan ihmislajilla on mahdollisuus olla täällä kun aurinko antaa siihen mahdollisuuden.
        Ihminen on koko tässä sirkuksessa ollut vain vähän ajan ja kun ihminen aikanaan lajina häviää planeetalta on maa vielä kauan täällä ja aurinko tuolla.
        Hei hihhulit- herätkää.


    • M@k3

      Kannata maksaa 1-2%:n veroa koko ikäänsä, käytännössä tyhjästä.

      • sillä saa jotain

        Laskin että hieman yli 30vuoden työ-urani aikana olen saanut omaan käyttöön reippaasti yli 30000 vanhaa suomen markkaa se on €5000:-. Jotkut tupakanpolton lopettavat eivät näe sitä säästöä ennen kun laittavat sen €4:- joka päivä purkkiin ja vuoden päästä lentävät Karibialle.
        En minäkään koskaan ole siirtänyt kirkollisverottomuudesta minun edukseni tullutta rahavolyymiä sivuun mutta mielestäni silti tuon 30v:n aikana säästynyt 5000 euroa on aina perempi kotiinpäin kun maksaa jollekin olemattomalle instituutiolle josta ei saa - kun ei tarvi mitään vastapalveluja.
        No nyt joku sanoo että - esim kotimaan köyhien apu tai ulkomaan-apu.
        Valtio hoitakoon kotimaan köyhät ja ulkomaat selvitköön itse. Miksi viedä esim yhdellekään länsiafrikan maalle yhtään riisisäkkiä sotilaiden kaapattavaksi kun nuo maat ovat luonnonvaroiltaan satoja kertoja suomea rikkaampia.
        K I R K K O A E I Y K S I N K E R T A I S E S T I T A R V I K U K A A N.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe