tuo presidenttikilpa Halosen kannalta. Kansalaisethan ovat yllättäen kääntäneet kelkansa hänen harjoittamansa politiikan vastaiseksi. Mistäköhän moinen käytös?
Pahalta vaikuttaa
pkr-1
9514
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
natseille kun ei ole ehdokasta ollenkaan, näissä kisoissa. Ja tunnetusti teille karjalais-ukoille ei mikään riitä.
Halosella oli nostetta viime vaaleissa, koska naiset halusivat edes yhden naispresidentin miesten joukkoon.
Kokeilu on nyt päättynyt, eikä tulos ole naisille kovinkaan mairitteleva.
Halosen aikaansaannokset ovat olleet melko vähäiset, ja kansa tuntee itsensä jotenkin petetyksi.
Mieleen tulee hakemattakin vanha satu kuninkaasta, jolle huiputtaja teki näkymättömän juhlapuvun.
Kaikki olivat olevinaan ihastuneita, kunnes pikulapsi totesi, ettei hänellä ole vaatteita lainkaan!
Nyt kansan silmät ovat avautuneet toteamaan, ettei Halosella ole mainittavia ansioita lainkaan...
olen ihmetellyt varsinkin naisten realistista käyttäytymissä vaaleissa. Olisikohan jo "buumi" ohi mennyttä ja järkevän ajattelun sekä yhteiskunnan kehittämisen aika palannut tilalle joko Soinin tai Niinistön nimissä? Uskoisin näin!½
olet ollut häviäjien puolella koko ikäsi
oppia kokeilusta.Tämä ei enään toistu,ei vaikka vasemistolainen mieleni,"vastaan panis".Soini on lähempänä nykyajatuksiani ja jämti on niin!Suomea on tarpeeksi kusetettu glopalisaattiolla!
kun et muuta osaa, hahhahahahahhahahahaaaaa!
lääkkees ja piikkis kun noin naurattaa,olet tosi hyvässä hoidossa,semppiä sulle!Ei keppiä vaan halosta!
aika heikolta näyttää Niinistön kannalta kun katselee sen kannattajien älykkyystasoa
Täällä on ainakin yksi kiihkeä Halosen kannattaja, joka käyttää rekisteröityä nikkiä.
Onko hänen älyllinen tasonsa sinulle riittävä? ;)