Ajoin Helsingistä viime viikon tihkussa Turun moottoritien päästä päähän aamuliikenteessä; ei ruuhkaa, mutta tarpeeksi autoja yhden kaistan täytteeksi. Pidin koko ajan turvaväliä 50-60 metriä ihan mielenkiinnon vuoksi. Väli suorastaan IMI itseensä autoja, jotka joko jatkoivat siksakkia horisonttiin, kääntyivät hetikohta rampilta ulos tai vain jämähtivät siihen eteeni. Ohi vain piti päästä. Joka tapauksessa sain jarrutella ihan koko matkan - siis en löysätä vauhtia vaan oikeasti painaa sitä poljinta - ja tietysti pestä tuulilasia.
Eipä tämä ilmiö parane niin kauan, kun on noita "sujuvasti ajavia" (= koukkivat kiroillen menemään ja ovat sitä mieltä, että edistävät sujuvaa liikennettä). Kirjoitinpa nyt siis lämpimikseni; ei tartte kommentoida.
Kokeilin turvaväliä
6
720
Vastaukset
- -Maxx-
Vaikka et kommentteja halunnutkaan niin kerron, että itselläni ei koskaan ole ollut mitään vaikeutta pitää kunnollista turvaväliä. Toki siihen väliin joskus joku änkeää, mutta silloin höllätään vähän kaasua ja annetaan turvavälin kasvaa ennalleen.
Em. toimenpide ei olennaisesti pidennä ajoaikaa yhtään, vaikka välillä vähän kaasua hölläisikin. Kohta saa painaa lisää kaasua taas kuitenkin. - sinivilkku
>>Eipä tämä ilmiö parane niin kauan, kun on noita "sujuvasti ajavia" (= koukkivat kiroillen menemään ja ovat sitä mieltä, että edistävät sujuvaa liikennettä).
- samaa mieltä...
siksi laitoinkin "sujuvasti ajavat" lainausmerkkeihin...
- laki sanoo
motarilla vasemman kaistan käytöstä?, jos sinne jäät "notkumaan" rikot tieliikennelakia, eiks vaan.. kaikki tietävä/osaava sinivilkku... hmm.. naurattaa jo valmiiksi .... vastausta odotellessa.. onneks joulu on kerran vuodessa ja juhannus jokavuosi.. iloista pääsiäistä kaikille.
laki sanoo kirjoitti:

...perseesta, varsinkin monikaistateillä!
1. Poukkoillu ohitettaessa ei varmasti paranna liikenneturvallisuutta.
2. Rampilta tulijan ei väistämisestä voi saada sakot, vaikka vasen kaista olisi tyhjä.
3. nopeusrajoitukset on valittu huonojen kelien mukaan
4. Muuta?- sinivilkku
laki sanoo kirjoitti:
motarilla vasemman kaistan käytöstä?, jos sinne jäät "notkumaan" rikot tieliikennelakia, eiks vaan.. kaikki tietävä/osaava sinivilkku... hmm.. naurattaa jo valmiiksi .... vastausta odotellessa.. onneks joulu on kerran vuodessa ja juhannus jokavuosi.. iloista pääsiäistä kaikille.
sitten vapun kokonaan ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954