USA - peridiktatuuri

Jape

Tässä taannoin jouduin tekemään välilaskun tuonne "Land of the Free& Home of the Brave" -lelumaahan. Tätyy kyllä sanoa, että enpä ole koskaan kokenut itseäni turvattomammaksi, kuin niissä "turvatarkastuksissa", missä jouduin käymään VAIN siksi, että pääsisin toiseen koneeseen!

Koko hommasta tuli mieleen joku CIA:n tai FBI:n profilointi potenssiin kymmenen. Ihan hirveitä psykologisia kysymyksiä siitä, mitä kaikkea harrastan ja mitä koko elämässäni olen tehnyt. Sormenjäljet ja mugshot-valokuva otettiin kuin pahimmaltakin rikolliselta (että pääsee Illuminati valvomaan kulkua vai?!) Kaiken huippu oli se, kun tajusin vihdoin, että mikäli nämä heput haluavat, ja allekirjoittaneen pärstäkerroin ei miellytä tarpeeksi, he voivat ottaa minut säilöön missä tahansa näistä pisteistä. Pitävät sitten huvikseen vaikka viikon, vaikkei syytettä ole mistään ja sehän kuitataan sitten "terrorismin" ehkäisyllä!

Täytyy sanoa, että tuli tällä pikavisiitillä ainakin kyseisen valiton kuva vielä mustemmaksi, kuin mitä se ehkä alunperin jo on ollut. Kaikesta henkii, että totalitaarinen poliisivaltiohan on kyseessä. Diktatuuri, jossa ei ole demokratian häivääkään.

Nuo kysymykset, joita poliisit esittävät, ovat muuten aika helmejä:
"Kauan olet harrastanut sitä ja sitä" ja jos vilkaisee sivulle "Saty calm!" "Are you nervous?" Siis mitä ihmettä? Ollaanko tässä syyllisiä kunnes toisin todistetaan. Siltä tuntuu.
Tuttu, joka kävi siviilimatkalla Iranissa (siis suomalainen hemmo), joutui tosi vaikeuksiin näissä tarkastuksissa. Kaiken maanpäällisen vallan omaava amerikan kyttä oli nimittäin päättänyt, että "KUKAAN ei voi käydä Iranissa vain LOMALLA?...eli mitä sinä siellä oikeasti teit???".
Pari tuntiahan siinä meni ja kun hemmo vihdoin päästettiin maahan, pitkin hampain, varjosti häntä muutaman yön FBI:n auto, jonka saattoi nähdä pihalla ikkunasta. Siinä tulee Suomalaiselle metsien miehelle pikkaisen rauhaton olo!

Nyt sitten vielä kauhistellaan, että CIA:lla on jotain vankiloita Euroopassa. Siis CIA on sama järjestö joka muutenkin on järkkäillyt valtiomiehiä pois päiviltä ja saanut kiduttamalla vaikka mitä todisteita ihmisiltä. Turvallisempaa on taivaalla lentokoneessa. Mitenkähän muuten ilman tiedustelupalvelun apua onnistuu kaapata samanaikaisesti neljä lentokonetta 11.9.2001?! En lähde enää luottamaan mihinkään vilpittömyyteen näissä asioissa.

Parasta oli se, kun sai täytellä maahantulokaavaketta. Siellä sitten kysyttiin, oletko ollut osallisena Natsi-saksan hirmutekoihin 1939-1945 tai sotinut heidän puolellaan? Jaa. Tähän pitänee sitten vastata varmaan kyllä jos on sotinut talvi tai jatkosodassa..ja taas sataa mannaa.

Jenkeille tuntuu olevan kovin tärkeää, vielä 60:n vuoden jälkeenkin muistuttaa ihmisiä Saksasta. Varmasti jokainen saksalainen on vieläkin heidän silmissään syyllinen ja antisemitisti..tämähän ei toki ole rasismia saksalaisia kohtaan.
Muistuttamalla ikuisesti historiasta ja pitämällä yllä kauhumyyttiä Saksasta, voi Yhdysvallat aina osoittaa jonkun olevan pahempi paha, kun se itse polkee ihmisen perusoikeuksia ja pitää jengiä kalterien takana ilman syytettä.

1

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ressu

      Iranissa on käsittääkseni oikein hyviä laskettelukeskuksia vuoristossa.
      Sopii siellä pohjoismaalaisenkin käydä rinnemestoissa.
      Hankalaa vaan se, että jos joutuu siitä syystä "mustalle listalla" ja epäilysten alle. Vaikea on liikkua maailmalla.

      Mutta tällaistahan se on suurvaltojen kanssa. Varsinkin kun USA on niin suuri talousmahti, että mikä tahansa kansalaiseen kohdistuva toimenpide on taloudellisesti mahdollista. Raha ja tekniikka ei ole siihen este.
      Onhan se viisumikäytäntö ollut ennenkin, mutta kun nykyisin vaaditaan lisäksi kaiken maailman biotunnisteet passeihin.
      USA on kyllä ihmeellisen itseriittoinen valtio. Omaa etua vartioidaan hyvin tarkasti, jopa voisi puhua vainoharhaisuudesta.

      Aika pelottavalta tuntuu USA:n tiedusteluelinten valta. Varsinkin kun sen toimenpiteet eivät rajoitu USA:n omalle alueelle, vaan koko maailma on niiden toiminta-alueena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe