Marttyyrit mars!

maan matonen

He pelkäävät, jotka eivät uskalla riisua aseitaan. Väkivalta ei ikinä tarvitse todellista rohkeutta, vaan pelkoa. Rauhanihminen taistelee tulevien sukupolvien ja kaikkien olentojen puolesta ja sen vuoksi on myös valmis kärsimään. Toiset taistelevat ja kärsivät vain itsensä ja läheistensä vuoksi. Rauhanmiestä tulisi kehittymättömien ihmisten katsoa ylöspäin, sillä hän osoittaa suurempaa rohkeutta, hän ei tarvitse aseita henkiriepunsa suojaksi.

Jalot ja urheat uskaltavat uhrata kaiken aatteen puolesta. Rauhan edestä he kohtaavat vaikka kuoleman ja kidutuksen. Mitä on kestää kärsimystä vain itsekkäistä tai nurkkakuntalaisista tarpeista? Se on mitätöntä. Epäitsekkäiden muisto jää elämään, inspiroimaan tulevia sukupolvia suuriin harppauksiin maailmanrauhan puolesta. Varmaa on, että suuresti jalot ja kauheat asiat muistetaan. Meilläkin on tilaisuus olla suuria ja jaloja, tehdä jotakin ikuista, antaa vaikka henkemme suuren asian toteutumisen puolesta. Silloin mekin olemme suuria. Nyt me olemme pieniä, mitättömiä ja vähäpätöisä jotka huolehtivat lähinnä mahalaukkunsa täyttämisestä ruijanpaltaalla.. HAH!!! MIKÄ VITSI! Ihmisiäkö muka! Me olemme naurettavia, pikkumaisia pelkureita! Juoskaamme ennemmin ilolla ottamaan vastaan vetypommin suloiset purkaukset, antaa niiden pyyhkiä meidät pois tämän maan pinnalta. Silloin me tulemme suuriksi kuin vuoret, ja tekomme elävät yhtä pitkään. Koetteko te muka itsenne onnelliseksi pikkumaisten askareidenne parissa, juoruillessanne tai kun kehuskelette uusilla härkävankkureilla? Se ei ole lähelläkään sitä valtakuntaa, joka aukenee heille, jotka tekevät suuria tekoja - sinun henkesi tietää mistä puhun, se suorastaan väpäjää odotuksesta ja innosta päästä takomaan maailmaa oikeaan muotoonsa. Lämmittäkäämme oikeuden ahjo, jossa rauha taotaan, .. ja marttyyrien veri on kuin bensiiniä sen liekkeihin. Miettikääpä vaikka tuhansia vuosia sitten kuolleita marttyyrejä, heidän tekonsa antaa ikuisesti aatteelle toivoa. Hän, joka ylenkatsoo rauhanpuolustajia, voi miettiä millaisiin kidutuksiin entisajan marttyyrit ovat antautuneet. Voiko kukaan saada valheesta tai epätodellisesta niin suurta voimaa ja inspiraatiota, että on valmis näiden vuoksi tulemaan kidutetuksi kuolemaan? - ja
missä on saippualaatikkoni?

4

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai mitä ihmettä?

      Onko liero (~maan matonen.... ;-)) hukannut kellonsa
      vai onko oikein kunnon pikkujouluputki päällä
      kun runosuoni kukkii aamuviideltä ???

      • John Matrix

        kuin kommentti kirjoituksen ajankohdasta?


      • on omasikin
        John Matrix kirjoitti:

        kuin kommentti kirjoituksen ajankohdasta?

        Eikö sinulla muuta ollut kuin kommentoida
        kommenttia kirjoituksen ajankohdasta ?

        Sitäpaitsi mikäli osaisit lukea rivien välistä
        olisit tunnistanut syvällisen halveksunnan
        topicin avaajan hurmoshenkiseen vuodatukseen.


      • maan matonen
        on omasikin kirjoitti:

        Eikö sinulla muuta ollut kuin kommentoida
        kommenttia kirjoituksen ajankohdasta ?

        Sitäpaitsi mikäli osaisit lukea rivien välistä
        olisit tunnistanut syvällisen halveksunnan
        topicin avaajan hurmoshenkiseen vuodatukseen.

        Eikun mä liero oon työtön ja viihdytän itseäni kirjoittamalla hurmoksellista paatosta, jonka itseironia taitaa olla lievästi liian hienostunutta tälle keskustelupalstalle. Ajattelin vuodattaa tän oikeudenkäynnissä sitten, harg.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe