Hah!

M135

Mutta voi voi.

"Naiskiintiö Norjan suuryritysten hallituksiin

Norjalaisten suuryritysten hallituksissa on oltava naisia ainakin 40 prosenttia viimeistään kahden vuoden kuluttua. Jos naiskiintiö yhtiön hallituksessa ei täyty, saattaa yritys joutua liiketoimintakieltoon.

Kiintiölaista kertonut Norjan hallitus luonnehti lakia ensimmäiseksi laatuaan maailmassa. Laki tulee voimaan ensi vuoden alusta.

Laki koskettaa käytännössä noin 500:aa yritystä. Viime kesän kartoituksessa selvisi, että vain 68:ssa yhteensä 519 pörssiyhtiöstä oli naisia hallituksessa vähintään 40 prosenttia. (STT)"

- Että tuollaista. "Tasa-arvoa".

Se on sitä oikeaa tasa-arvoa, että niin naiset kuin miehetkin saavat tehdä rauhassa mitä tahtoo.

Ei miehet vaan ole änkäämässä naisten keskelle naisten yrityksiin.

Miehet on aina kaiken tehneet itse. Naiset myös osaavat.

Hoh hoijaa feministejä. En ymmärrä tuollaista.

Kyllä työtkin jakautuu tuolla meiningillä täysin päin honkia. Hyviä miehiä potkitaan pihalle, perheet kärsii, tulot jakaantuu epätasaisesti jne.

Suomessakin tuollaista kannatetaan feministisissä piireissä. En ymmärrä.

6

362

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8.Ihme

      enää ihmettele miksi feminismi polveutuu menneiden aikojen kommunisteista. Siinä yhteiskunta eli valtio pyrki päättämään yritysten toiminnasta ja johdosta.

      Täsä-arvo on sitä että nopeammalle juoksijalle laitetaan pitempi rata. On mielenkiintoista koska aletaan puhua mieskiintiöistä esim. yliopistoissa. Se aiheuttaisi pudotusta naisten määriin ko. kouluissa.

      Miehet eivät kuitenkaan lähde tällaisiin "kanavaatimuksiin" vaan mieluummin haluaisivat että poikalasten koulutukseen kiinnitettäisiin huomiota (siis kyse on lapsista). Pahat feministit eivät tähänkään taivu.

      • M135

        "No etkai... enää ihmettele miksi feminismi polveutuu menneiden aikojen kommunisteista. Siinä yhteiskunta eli valtio pyrki päättämään yritysten toiminnasta ja johdosta."

        "Täsä-arvo on sitä että nopeammalle juoksijalle laitetaan pitempi rata. On mielenkiintoista koska aletaan puhua mieskiintiöistä esim. yliopistoissa. Se aiheuttaisi pudotusta naisten määriin ko. kouluissa."

        "Miehet eivät kuitenkaan lähde tällaisiin "kanavaatimuksiin""

        - Aivan. Emme todellakaan lähde mukaan tuollaiseen. Mies on ennenkin tyytynyt raatajan rooliin, käytäntö on meille tuttua. Jos emme ns. mahdu yliopistoihin ym. niin se tarkoittaa sitä, että emme tarvitse sellaisia.

        - Me miehet olemme antaneet naisille vapauden, se tarkoittaa, että emme ole kieltämässä naisilta mitään. Vain feministit ovat riistämässä vapautta miehiltä.

        "vaan mieluummin haluaisivat että poikalasten koulutukseen kiinnitettäisiin huomiota (siis kyse on lapsista). Pahat feministit eivät tähänkään taivu."

        - On erittäin hyvä kiinnittää huomiota juuri tuohon. Tulee mieleen ala-aste. Mielestäni, tämä on minun mielipide, mutta minun mielestä paras opettaja oli siellä 1 vuoden opettanut mies opettaja. Oli kova äijä. Reilu ukko. Kyllä liikuntatunnillakin oli eri meininki. Kyllä sitä pikkupoikana paljon ennemmin opettajaan ja opittaviin asioihin samaistuu, kun opettaja oli mies.

        Mutta tämä oli minun mielipide.

        Onneksi oman lapsen kohdalla on se mahdollisuus, että jos koulu ei osaa opettaa, niin lapselleen voi myös itse opettaa. Reilua kumminkin olisi, että yhteinen koulu osaisi opettaa myös poikia.


    • Nari_Säre

      Olen itse sitä mieltä, että tämmöisiä "kokeiluja" voidaan ihan hyvin tehdä kahdella taholla:

      a) julkishallinto-organisaatioissa ja valtionyrityksissä ja

      b) pörssiin listautuneissa osakeyhtiöissä.

      Ainut riski, mitä näen tämmöisellä kehityksellä, olisi se, että joku fanaatikko alkaisi tämmöisen myötä vaatia homman laajentamista kaikkiin yrityksiin - esim. osakeyhtiöihin, mikä olisi epäeettistä.

      Miksi näen mahdollisuuden noissa kahdessa?

      - kummassakaan ei ole kiinni enää yksittäisen ihmisen yrittäminen, vaan ko. pääoma on ikään kuin "kasvotonta" ja tietyssä mielessä yhteistä.
      (Toisaalta Oyj:ssä se on myös sinänsä globaalia, että mikäli ko-lainen yritys näkee tuon haitaksi, niin sen on helppo vaihtaa maata, mistä käsin toimii).

      - silloin suuntaviivat tuommoisille ovat enemmän yhteiskunnallisesti päätettäviä - ja mikäli kansan valitsemat edustajat noin näkevät tärkeäksi, on tuommoinen ajatus jotenkin puolusteltavissa.

      (Itse ajattelen, että pörssiyhtiöihinkään ei olisi kovin viisasta tuommoisia keinotekoisa lisäkommervenkkeja keksiä - mutta siellä on asiantuntijat kuitenkin paikalla).

      Se on tietysti haasteellista naiselle mennä johonkin aiemmin miesvaltaiseen yritykseen "kiintiönä"... Siinä tarvitaan sitten pokkaa ja myös kylmää päätä, jotta sen "oikean" vaikutusvallan ja arvovallan sitten saa ansaituksi. Tosin monet varmaan tulevat head-huntatuiksi, koska totta kai kaikki yritykset haluavat pätevimmät ja kompetenteimmat ko. posteihin. Eli tilapäisesti homma synnyttää markkinan, jossa nainen pääsee mihin vain, jos hänellä on pyrkyä ja kompetenssia, miestä hieman paremmin. (Vrt. esim. julkishallinnon johtopaikkojen pesteutuminen suomessa, jossa nainen pääsee nykyisin useammin niihin kuin hakee - prosentuaalisesti).

      • M135

        "Olen itse sitä mieltä, että tämmöisiä "kokeiluja" voidaan ihan hyvin tehdä kahdella taholla:

        a) julkishallinto-organisaatioissa ja valtionyrityksissä ja

        b) pörssiin listautuneissa osakeyhtiöissä."

        - Itse en osaisi välttämättä sanoa. En itse päättäisi asiasta juuta enkä jaata. Tyhjää äänestäisin. Enemmän kallistuisin Ein puolelle.

        "Ainut riski, mitä näen tämmöisellä kehityksellä, olisi se, että joku fanaatikko alkaisi tämmöisen myötä vaatia homman laajentamista kaikkiin yrityksiin - esim. osakeyhtiöihin, mikä olisi epäeettistä."

        - Ei yksityisiin yrityksiin tuollaista. Se olisi mielestäni täysin väärin.

        "Miksi näen mahdollisuuden noissa kahdessa?"

        "- kummassakaan ei ole kiinni enää yksittäisen ihmisen yrittäminen, vaan ko. pääoma on ikään kuin "kasvotonta" ja tietyssä mielessä yhteistä.
        (Toisaalta Oyj:ssä se on myös sinänsä globaalia, että mikäli ko-lainen yritys näkee tuon haitaksi, niin sen on helppo vaihtaa maata, mistä käsin toimii)."

        "- silloin suuntaviivat tuommoisille ovat enemmän yhteiskunnallisesti päätettäviä - ja mikäli kansan valitsemat edustajat noin näkevät tärkeäksi, on tuommoinen ajatus jotenkin puolusteltavissa."

        "(Itse ajattelen, että pörssiyhtiöihinkään ei olisi kovin viisasta tuommoisia keinotekoisa lisäkommervenkkeja keksiä - mutta siellä on asiantuntijat kuitenkin paikalla)."

        "Se on tietysti haasteellista naiselle mennä johonkin aiemmin miesvaltaiseen yritykseen "kiintiönä"... Siinä tarvitaan sitten pokkaa ja myös kylmää päätä, jotta sen "oikean" vaikutusvallan ja arvovallan sitten saa ansaituksi. Tosin monet varmaan tulevat head-huntatuiksi, koska totta kai kaikki yritykset haluavat pätevimmät ja kompetenteimmat ko. posteihin."

        - Niin. Voi olla.

        "Eli tilapäisesti homma synnyttää markkinan, jossa nainen pääsee mihin vain, jos hänellä on pyrkyä ja kompetenssia, miestä hieman paremmin. (Vrt. esim. julkishallinnon johtopaikkojen pesteutuminen suomessa, jossa nainen pääsee nykyisin useammin niihin kuin hakee - prosentuaalisesti)."

        - Voi ollakin.


    • M135

      "Suomessakin tuollaista kannatetaan feministisissä piireissä. En ymmärrä."

      - Juuri tuo feministien puuttuminen miesten asioihin se, mikä tekee feministit juuri feministeiksi.

      - Jos feministit eivät puuttuisi lainsäädännöllä miesten elämään, ei olisi koko feminismiä. Ei ainakaan minulle.

      En sanoisi enää ketään naista feministiksi, nainen olisi aina nainen, ja hänet ottaisin aina vakavasti.

      - Feministiä ei voi ottaa vakavasti. Niin törkeää on feministin käyttäytyminen miestä kohtaan.

      - Aina kun nainen julistaa olevansa feministi, niin minulle hän kertoo, että hänellä on jotakin miehiä vastaan. Ymmärrän, joskus voi olla aihetta. Mutta feminismi ei ole sellaiseen mielestäni mikään lääke.

      - Olisi feministille suuri helpotus, kun feministi uskaltaisi luopua tuosta mies-käskytyksestä. Mutta koska feministit eivät osaa luopua siitä, he eivät koskaan tule saamaan naisen arvoa. He ovat aina ja iänkaikkisesti feministejä. Eikö ole hassua, kun feministit sanovat olevansa naisia, mutta kuitenkaan heitä ei kohdella naisina vaan feministeinä juuri. Kun naisen arvo juuri siinä silmien edessä, kun he vain osaisivat kuunnella miestä niin kuin mies osaa kuunnella naista, mutta ei niin ei.

      Ei varmasti naisen arvoa tulla feministeille antamaan. Ajatelkaa asiaa toisin päin. Mies olisi tulossa naisten keskelle, änkäytymään, käskyttämään naisia. Antaisitteko miehen arvon sellaiselle? - Ajatelkaa, ajatelkaa ajatelkaa.

      Te, naiset olisitte jotakin tehneet sydämestänne. Sitten mies tulee ja alkaa teitä käskyttämään. Miltä tuntuu?

      - Feministit eivät osaa rakastaa miestä niin kuin mies rakastaa naista. Onneksi naiset osaavat rakastaa miestä takaisin. Vieläpä täysin yllättävästi!

      - Että tuo armeija aihe juuri paljastaa feministin luonteenpiirteen. Feministit todella tahtovat miestä käskyttää. Ei minkäänlaista uhrautuvaisuutta miehen puolesta, ei minkäänlaista.

      - Onneksi todella on naisia.

      Ei sen tähden, että he uhrautuisivat meidän miesten puolesta, ei sen tähden...

      Vaan sen tähden, että naisen kanssa miehen on hyvä elää.

      - Juuri sen tähden mieskin on valmis naisensa puolesta raatamaan ja uhrautumaan, juuri sen tähden koska nainen on rakas ja paljon muuta paljon muuta mutta ennen kaikkea rakas.

      En usko kulttuurisidonnaisiin mies ja nais roolituksiin. En usko noihin. Miehen ja naisen suhde on universaali.

      Lainsäädännöllä ei pysty muokkaamaan miestä eikä naista.

      En usko siihenkään, että koulutuksella olisi mitään väliä miehen ja naisen olemisiin. Vaikka mies ja nainen koulutettaisiin samalla tavalla pienestä lähtien, niin kuin nykyään tehdään,
      niin miehen ja naisen suhde pysyy samana.

      Molemmat rakastavat toisiaan, ja molemmat ovat uhrautuvaisia toistensa puolesta. Hädän hetkellä miehet kokoontuvat puolustamaan naisia, ja naiset (kenties) miehiä (,jos me miehet olemme sen arvoisia. Mutta naiset ainakin ovat puolustamisen arvoisia.).
      Jos ei olisi hädän hetkellä kuin kaksi ihmistä enää maapallolla, mies ja nainen, molemmat uhrautuisivat toistensa puolesta.

    • Malice

      "Miehet on aina kaiken tehneet itse. Naiset myös osaavat."
      Kaiken? Olettehan te oman osanne tehneet, mutta ette kaikkea. Oletko kuullut sanonnan "kaiken takana on nainen"?

      "Kyllä työtkin jakautuu tuolla meiningillä täysin päin honkia. Hyviä miehiä potkitaan pihalle, perheet kärsii, tulot jakaantuu epätasaisesti jne."
      Pihalle potkiminen ei tietenkään ole hyvä idea. Tulot jakaantuu epätasaisesti. Ainahan ne. Eikä naiskiintiö ole sen takana. Millä tavalla "naiskiintiö" saa aikaan palkkaeroja?

      Lainailen vähän näitä mietintöjänne.
      "On mielenkiintoista koska aletaan puhua mieskiintiöistä esim. yliopistoissa. Se aiheuttaisi pudotusta naisten määriin ko. kouluissa."
      Käsitykseni mukaan yliopistoihin pyrkii enemmän naisia. Jos miehiä alkaa yliopisto houkutella niin siitä vain. Kiintiö olisi ihan hyvä asia mikäli hakijoita riittäisi. Eihän ketään voi sinne pakottaa. Opiskelupaikka ei ole mikään itsestäänselvyys ja vaivaa on nähtävä. Ei kai siinäkään olisi järkeä että mies pääsisi huonommilla arvosanoilla, valintakokeen tuloksilla sisään kiintiön takia. Hmmm.

      "Miehet eivät kuitenkaan lähde tällaisiin "kanavaatimuksiin""
      Olisiko syytä lähteä eikä jäädä rannalle ruikuttamaan.

      "- Aivan. Emme todellakaan lähde mukaan tuollaiseen. Mies on ennenkin tyytynyt raatajan rooliin, käytäntö on meille tuttua. Jos emme ns. mahdu yliopistoihin ym. niin se tarkoittaa sitä, että emme tarvitse sellaisia."
      Eipä se tieto pahaa kellekään tee. Kysymys ei ole siitä että miehet eivät mahtuisi yliopistoihin vaan siitä että sinne ei hakeuduta. Jos "tyydytte" raatajan rooliin niin eihän ole järkeä naisia asiasta syyttää. Raatakaa rauhassa.

      "- Me miehet olemme antaneet naisille vapauden, se tarkoittaa, että emme ole kieltämässä naisilta mitään. Vain feministit ovat riistämässä vapautta miehiltä."
      Miehet ovat oikein antaneet vapauden. Ihanaa, eikä sitä ole yhtään tarvinnut edes vaatia :D
      Ja nyt feministipaholaiset ovat alistamassa miehen valtaansa. Milloinkahan teiltä viedään äänioikeuskin?

      "vaan mieluummin haluaisivat että poikalasten koulutukseen kiinnitettäisiin huomiota (siis kyse on lapsista). Pahat feministit eivät tähänkään taivu."
      Sitten on tehtävä asian eteen jotain eikä jäädä odottamaan että joku toinen tekee. Muistakaa toki että miehet ovat aina tehneet kaiken itse. Millaista huomiota poikien koulutukseen tulisi kiinnittää?

      "Reilua kumminkin olisi, että yhteinen koulu osaisi opettaa myös poikia."
      Millä tavalla poikia sitten pitäisi opettaa? Miten se erottuisi tyttöjen opetuksesta? Ja sinä väität kivenkovaa ettet elä sukupuoliroolien mukaan. Onhan se totta että poika ja tyttölapset ovat hieman erilaisia ja oppiminen on erilaista, mutta se olisi otettava opettajien huomioon. Opettajien koulutuksessa se pitäisi ottaa huomioon. Liekö jo otetaankin.

      "- Feministiä ei voi ottaa vakavasti. Niin törkeää on feministin käyttäytyminen miestä kohtaan."
      Kaikkien feministien? Tunnetko henkilökohtaisesti montakin feministiksi itseään kutsuvaa?

      "- Aina kun nainen julistaa olevansa feministi, niin minulle hän kertoo, että hänellä on jotakin miehiä vastaan. Ymmärrän, joskus voi olla aihetta. Mutta feminismi ei ole sellaiseen mielestäni mikään lääke."
      Mikä sitten olisi parempi vaihtoehto?

      "Eikö ole hassua, kun feministit sanovat olevansa naisia, mutta kuitenkaan heitä ei kohdella naisina vaan feministeinä juuri."
      Ei kuulosta hirveän hassulta, naisvihalta ennemmin. Heti kun nainen tekee jotain minkä mies tuntee vahingoittavan itseään ollaankin äkkiä viemässä ihmisarvo kyseisiltä henkilöiltä. Ei se ole nainen, se on feministi. Minä yritän kovasti kohdella ihmisiä ihmisinä.
      Pitäisiköhän tänne laittaa uusi palsta jonka nimeksi "naiskiintiön uhrit".

      "Mies olisi tulossa naisten keskelle, änkäytymään, käskyttämään naisia. Antaisitteko miehen arvon sellaiselle?"
      Joo no stereotyyppinen mieshän se onkin. Ei mikään miellyttävä mies mutta mies kuitenkin.

      "Te, naiset olisitte jotakin tehneet sydämestänne. Sitten mies tulee ja alkaa teitä käskyttämään. Miltä tuntuu?"
      Kyllä se yleensä aika pahalta tuntuu.

      "Onneksi naiset osaavat rakastaa miestä takaisin. Vieläpä täysin yllättävästi!"
      Yllättävää.

      "- Että tuo armeija aihe juuri paljastaa feministin luonteenpiirteen. Feministit todella tahtovat miestä käskyttää. Ei minkäänlaista uhrautuvaisuutta miehen puolesta, ei minkäänlaista."
      Millaista uhrautuvuutta toivoisit? Ettehän te miehet halunneet että teidän puolestanne uhraudutaan kun haluatte kaiken tehdä itse.

      "Jos ei olisi hädän hetkellä kuin kaksi ihmistä enää maapallolla, mies ja nainen, molemmat uhrautuisivat toistensa puolesta."
      Uhrautuisivat toistensa puolesta. Hmmm
      Noh se olisi sitten nätti ja dramaattinen loppu ihmiskunnalle jos siinä uhrautumisessa henki menisi edes toiselta.
      Hyvää yötä teille!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe