Sotarikospolitiikkaa

Vandaali

Ja Del Ponte -nainen on koko ajan syyttänyt Kroatian hallitusta Gotovinan piilottelusta Kroatiassa. Seinämaalaus Zagrebissa oli kuin olikin oikeassa: "Haag, we don't have cash (kroatiaksi gotovina), do you except Mastercard."

Kroatiaan syrjitään mm valheellisilla sotarikossyytteillä?

Media jatkaa ilmeisesti kansainvälisesti sovitulla Kroatian mustaamislinjalla. Maikkarin uutisissa väitettiin kenraalin ajaneen pois serbiväestön Krajinasta, vaikka muistan selvästi 1995 ja sen jälkeen kerrotun, että serbit olivat paenneet, kun kroaatit valtasivat alueensa takaisin. Tätä eivät esim. Englanti ja Ranska muista hyvällä, koska se mahdollisti Kroatian itsenäisyyden. Sitä ei olisi annettu, jos Kroatia olisi noudattanut EU:n vaatimusta pidättäytyä ryöstetyn alueensa valtaamisesta.

150 siviiliuhria kuulostaa pieneltä määrältä koko sotaretken saldona. Serbithän murhasivat jo paljon enemmän yhdessä ainoassa sairaalassa tyhjentäessään ensin Krajinaa kroaateista

Jaa millonkohan ne serbit saadaan kiinni?

Vastaus ei koskaan, koska osa Länsimaista tuki Serbien tekoisia mm. USA, Englanti ja Ranska. Ranska on aina historiallisesti tukenut Serbiaa ja sen rosvoja. Nytkin Ranska ilmoittaa aina serbeille milloin joku uhkaa heidän sotarikollisiaan ja nämä pakenevat alta pois.

Minulle Gotovina on vapaustaistelija joka vapautti oman maansa vihollisen miehityksestä, vrt. vaikka Suomea Jatkosodan alussa kun Suomi vapautti omat alueensa Karjalassa NL:n miehityksestä.

Jotenkin EU on käsitellyt Kroatiaa kovallä kädellä, kun samaan aikaan Turkki halutaan väkisin mukaan vaikka tämä valtio on kaukana Kroatian ihmisoikeustilanteesta, taasko pelkkä talouselämä etu ratkaisee ihmisoikeuskysymykset?

Mediamme on taas osana todella inhottavaa operaatiota

Ilmeisesti Englannin ja Ranskan nationalismi aikoo estää Kroatian jäsenyyden ja pakottaa ensin uuden Jugoslavian synnytyksen. Serbit saavat kaikki tuet alueella ja heidän kanssaan neuvotellaan, vaikka oikeita sotarikollisia ei ole vangittu. Kroatian kanallissankareista tehtiin rikollisia (kuten Suomen), koska Kroatia on joskus annettu serbeille ja koska Kroatiaa käytetään osana valheellista propagandaa toisesta maailmansodasta. Sitähän syyllistetään siitä, että natsit irrottivat sen nukkevaltioksi ja laittoivat maahan tiukan natsihallinnon. Se halutaan kostaa.

Muistammehan, miten EU puuhasi kaikkea Makedonian kanssa, vaikka maa sorti raa'asti albaaneja. Sitten se johti konfliktiin ja albaanit julistettiin natsiterroristeiksi. Miksi EU on aina muslimeja vastaan ja yleensäkin venäläistyylisten kauheiden serbien lellijä, kun taas poaljon kauemmin läntisen kulttuurin osana eurooppalaista Itävallan keisarikuntaa olleita Kroatiaa ja Bosniaa kyykytetään? MIksi Montenegro ja Kosovo pidetään väkisin osana serbinationalistien maata?

25

923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sota rikollisista

      niin amerikkalaisten pitäisi kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia.eikä toimia periaatteella me tehdään mitä tahdotaan ja siihen ei muilla ole sanomista.vietnamin sodasta ja sen syistä valehtelivat eikä niitä joukkotuho aseita tunnu löytyvän irakista.kaiken huipuksi itse myivät husseinille aseita silloin kun se sopi heidän kuvioihin.jenkit ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet paljon sitä vihaa joka heihin kohdistuu nykyään.

    • johannes19

      Jos jonkun syytetyn "syntilistassa" on "suhteellisen pieni uhriluku", tekeekö se hänet ikäänkuin "suhteellisen syyttömäksi" suurempiin urhilukuihin "yltäneisiin" nähden? Jos esimerkiksi minä murhaisin vain yhden, niin pitäisikö minun saada lievempi tuomio kuin sadan murhaaja, kun kuitenkin murhasta aina sama tuomio syylliselle langetetaan?

      Gotovina halutaan oikeuteen vastaamaan häntä kohti asetettuihin syytöksiin. Ei tässä nyt ilmeistä ole, että tuomiota olisi etukäteen langetettamassa. Haagissa on tunnetusti niin puolueeton raati asioita käsittelemässä, ettei se kelpaa asioiden käsittelypaikaksi edes maailman ainoalle suurvallan edustajien ollessa epäiltyjä. Tässä suhteessa Gotovinalla oli "huono tuuri jo syntyessään" - jenkkinä hän olisi voinut tehdä sotatantereella mitä tahansa ilman vastuuseen saattamisen pelkoa. Näin ei nyt ole, mutta ei huoleen. Jos Gotovinalla on "puhtaat jauhot" pussissansa tässä asiassa, ei hänellä ole syytä pelätä muuta kuin oikeuden toteutumista.

      Gotovinan piilottelu viittaa vain yhteen asiaan eli potentiaalisesti todettavaan syyllisyyteen. Hallitusta, joka tällaiseen sekaantuu, ei voida pitää oikeusvaltion hallituksena. Oikeusvaltio toimisi siten, että se saattaisi kansalaisensa saman oikeuden eteen, jonka on joutunut myös Kroatiaa piinannut Milosevic kohtaamaan. Nousiko Milosevicista muka poru kroatiassa? Ei - kyseessä ei ollut "oma poika"! Alkaa suoraan sanoen jurppia, kun oikeus nähdään erilaisena eri vinkkeleistä - minä saan tehdä näin, mutta muut eivät saa.

      Puolueelliselle ihmiselle tyypillistä retoriikkaa nimimerkki Vandaali tässä viljelee, esimerkiksi viitatessaan EU:n suuntaan "venäläistyylisten kauheiden serbien lellijänä". Mitä muuta tämä on kuin silkkaa rasistisen vihan lietsontaa jotain kokonaista kansakuntaa kohtaan?

      Mitä sotarikoksiin tulee, on useiden silmissä rikollinen se, joka toisille on sankari. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnaan.

      Gotovinan ohella on monia vastaavia tapauksia, jotka herättävät ristiriitaisia tunteita. Näin suomalaisena tulee ensimmäisenä mieleen Mannerheim, joka voidaan nähdä sekä lujana ja viisaana johtajana että suuruudenhulluna lahtarina. Totuus on yleensä se, ettei puolueellinen yksioikoisesti leimaaminen ole todellisuutta, vaan todellisuus on useimmiten noita molempia, eikä kumpaakaan, vaan niiden "välimaastoa".

      • Vandaali

        Mies ei ole tappanut ketään, vaan hän "ei kyennyt estämään" 150 surmaa. Todellisuudessa juuri länsimaat ovat röyhkeän puolueellisia, kun mustaavat enemmän kroaatteja, albaaneja ym. Mitä näyttöä on yleensä Kroatian hallituksen osallistumisesta piilotteluun? Ehkä aluksi, mutta eihän ole järkeä, että toiset tehdään väkisin rikollisiksi, kun serbit piilottelevat Mladica ym. Mielestäni se, että arvostellaan srbien tai Venäjän kulttuuria, ei ole rasismia, sillä kulttuurit ovat erilaisia.

      • Matti Meikäläinen
        Vandaali kirjoitti:

        HAHAHAHA!Pakko nauraa sulle kun olet niin idiootti.Länsimaat eivät koskaan ole olleet Serbien puolella vain silloin kun he taistelivat Turkkilaisia vastaan että eivät pääse Itävaltaan.Taidat olla hullu?Etkö muista kuinka Englanti,Saksa ja Jenkit olivat Serbejä vastaan noissa sodissa?Nato vielä pommitti Belgradia Jenkkien toimesta.Mitä tukea he ovat antaneet?Venäjä on ainoa joka on tukenut Serbejä enimmäkseen Ortodoksisen sympatian takia.Kroaatit ja Albaanit ovat aina nuolleet länsimaita ja se on fakta.Saksa on aina tukenut Kroatiaa.Osaksi myös tuon Natsi historian takia jonka Ustasha loi.Serbit eivät ole koskaan nuolleet länsimaita eivätkä antaneet myönnytyksiä heille.Etkö tiedä että Serbia on ollut myös kauppasaarrossa vuodesta 1992?Tuo on länsimaiden ansiota.Kroaatit eivät koskaan ole olleet kauppasaarrossa vaikka harjoittivat etnisiä Muslimien ja Serbien puhdistuksia toisessa maailmansodassa sekä 90-luvulla Bosnian sodassa.Että ihan hakoteillä olet.

      • Mika Häkkinen

        http://www.feldgrau.com/main1.php?ID=7

        "The reasons for the recruitment in particular of Croatian Muslims by the SS were many-fold. For one, Himmler was fascinated by the Islamic faith, and thought Muslims to be fearless soldiers. Himmler also subscribed to the propaganda theory that Croatians (and therefore the Croatian Muslims) were not, in fact, Slavic people, but actually of Aryan (Gothic) descent, and thereby acceptable to the racially "pure" SS. The fact that this ludicrous theory would not hold up to any kind of serious scrutiny was conveniently ignored. Finally, the Germans were hoping to rally the World's 350 million Muslims to their side, in a struggle against the British Empire. The creation of a Muslim, albeit European Muslim Division, was considered a stepping stone to this greater end." Lähde:
        http://www.feldgrau.com/articles.php?ID=13
        Pitäisihän natsien tuo tietää!

        Lisää:

        http://www.feldgrau.com/21ss.html

        http://en.wikipedia.org/wiki/23rd_Waffen_Mountain_Division_of_the_SS_Kama

        Kirjojakin löytyy:

        http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/0764301349/002-9635503-6337655?v=glance

        Aina vaan riittää:

        http://www.axishistory.com/index.php?id=1927

        http://en.wikipedia.org/wiki/13th_Waffen_Mountain_Division_of_the_SS_Handschar_(1st_Croatian)

        Serbisivuja nämäkin?? Päättele itse. Äläkä luule, että koulussa opetettiin historiasta KAIKKI!!

      • Nasu
        Matti Meikäläinen kirjoitti:

        HAHAHAHA!Pakko nauraa sulle kun olet niin idiootti.Länsimaat eivät koskaan ole olleet Serbien puolella vain silloin kun he taistelivat Turkkilaisia vastaan että eivät pääse Itävaltaan.Taidat olla hullu?Etkö muista kuinka Englanti,Saksa ja Jenkit olivat Serbejä vastaan noissa sodissa?Nato vielä pommitti Belgradia Jenkkien toimesta.Mitä tukea he ovat antaneet?Venäjä on ainoa joka on tukenut Serbejä enimmäkseen Ortodoksisen sympatian takia.Kroaatit ja Albaanit ovat aina nuolleet länsimaita ja se on fakta.Saksa on aina tukenut Kroatiaa.Osaksi myös tuon Natsi historian takia jonka Ustasha loi.Serbit eivät ole koskaan nuolleet länsimaita eivätkä antaneet myönnytyksiä heille.Etkö tiedä että Serbia on ollut myös kauppasaarrossa vuodesta 1992?Tuo on länsimaiden ansiota.Kroaatit eivät koskaan ole olleet kauppasaarrossa vaikka harjoittivat etnisiä Muslimien ja Serbien puhdistuksia toisessa maailmansodassa sekä 90-luvulla Bosnian sodassa.Että ihan hakoteillä olet.

        Maailmansodat ovat länsimaille pyhimmät sodat. Niistä valehdellaan siksi minkä ennätetään mustavalkoisesti.

      • johannes19
        Vandaali kirjoitti:

        Mies ei ole tappanut ketään, vaan hän "ei kyennyt estämään" 150 surmaa. Todellisuudessa juuri länsimaat ovat röyhkeän puolueellisia, kun mustaavat enemmän kroaatteja, albaaneja ym. Mitä näyttöä on yleensä Kroatian hallituksen osallistumisesta piilotteluun? Ehkä aluksi, mutta eihän ole järkeä, että toiset tehdään väkisin rikollisiksi, kun serbit piilottelevat Mladica ym. Mielestäni se, että arvostellaan srbien tai Venäjän kulttuuria, ei ole rasismia, sillä kulttuurit ovat erilaisia.

        Eivät aseet tapa ihmisiä, vaan kädet, jotka niitä käyttävät.

        Vähän edelliselle nojatuolifilosofoinnille ominaisesti voisin todeta, ettei media (ase) sinänsä opeta kenellekään mitään, vaan median käyttäjä (kädet) itse oppii median välityksellä sen, mikä hänelle on opittavissa (ja mahdollisesti tappaa, siis muut näkemykset kuin mediasta oppimansa, siis mediasta riippumattoman ajattelunsa, siis itsensä). Mediaa on helppo syyttää, koska mediaa oppimisvälineenään käyttävästä tulee helposti median uhri - kädet ovatkin ikäänkuin aseen käytettävissä, eikä päinvastoin. Mutta se on illuusio.

        Tietenkin on muistettava, että käsiä on media-aseen piipun toisellakin puolella. Journalismin sääntöjä jos noudatettaisiin, media-aseillaan ruiskivat informoisivat, eivätkä tappaisi. Toisaalta, media-aseita suunnataan milloin minkäkin tarkoitusperien tähden hengenvaarallisinkin tavoin. Tällöin "sumutetaan" - rankastikin. Mutta silloinkin pätee "käyttäjän vastuu", jonka olennaisena lähtökohtana on kriittisyys. Ei ole pakko olla selkä seinää vasten median teloitusryhmän edessä, ellei ole "Alex Kellopeliappelsiinissa"!

        Itse kukin itse on "sumutettavissa", jos on.

        Palatakseni "itse asiaan" media-analyysistäni, totean - eri lähteistä hakemieni ja kriittisesti käsittelemieni tietojen pohjalta - sotarikoksista epäillystä Ante Gotovinasta seuraavaa: Gotovina johti 1995 Kroatian armeijan eteläisen siiven hyökkäystä serbivähemmistön alueelle Krajinaan; hyökkäyksessä ainakin 150 siviiliä kuoli ja 150 000 Krajinan serbiä pakeni kotiseuduiltaan; YK:n sotarikostuomiostuin vaati vuonna 1998 Gotovinaa kuulusteltavaksi tapauksen tiimoilta; Kroatian kansallismielinen johto - epäilyksiäni herättävästi - kieltäytyi.

        Minkälainen henkilö ei asetu vastaamaan häneen kohdistuneisiin epäilyihin, kun tuomioistuinkin on kansainvälinen ja puolueeton? Vastaamista pakoileva, mahdollisesti syyllinenkin, henkilö näin tekisi. 9.10.2005 julkaistiin artikkeli, jossa toimittaja Pekka Hakala oli vierailullaan Pakostanessa (Gotovinan kotikylä) luonnollisesti haastatellut paikallisia. Silmiini pisti paikallisen matkailuyrittäjän, Brane Mihailjevicin, kommenteista yksi lause, jonka irrotan asiayhteydestään: "Gotovina on rohkea, kun ei mene Haagiin". Ja minä olin hänen kanssaan täysin eri mieltä! Todellista rohkeutta Gotovinalta olisi ollut nimenomaan omatoiminen Haagiin meneminen.

        Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

    • Matti Meikäläinen

      et ole juurta jaksain asioihin perehtynyt.Tässä olisi muutama linkki jotka valottavat asioita eri kannalta.asioista on monta eri näkökulmaa ja totuutta yleensä.

      http://www.kosovo.com/sk/history/kosovo_origins/ko_chapter6.html

      http://www.iacenter.org/bosnia/yugo_hiddenhand.htm

      http://www.iacenter.org/folder04/natowont.htm

      http://www.iacenter.org/bosnia/bkgndyug.htm

      http://www.tenc.net/croatia/stepinac1.htm

      http://www.iacenter.org/folder04/kla.htm

      http://www.kosovo.com/

      Siinä linkkejä noin alkuun.Ei Kroaatit nyt kovin syyttömiä ole kun ajoivat Serbejä pois muslimien kanssa Bosniassa jo toisessa maailman sodassa natsien liittolaisina.Silloin tapettiin yli 750 000 Serbiä heidän toimestaan.Katolinen kirkkokin oli mukana ja halusi pakko käännyttää kaikki ortodoksit katolisiksi.Lue kaveri vähän historiaa.

      • Vandaali

        Serbien historiankirjoitus ei ole rehellistä.

    • Matti Meikäläinen
    • ...

      "Minulle Gotovina on vapaustaistelija joka vapautti oman maansa vihollisen miehityksestä, vrt. vaikka Suomea Jatkosodan alussa kun Suomi vapautti omat alueensa Karjalassa NL:n miehityksestä."

      Niin joissakin maissa nuo niin kutsutut vapaustaistelijat ovat kansallis-sankareita ja jossain muualla ovat rikollisia.Voin listata sinulle myös muita niin sanottuja vapaustaistelijoita sekä kansallis-sankareita.

      -Zeljko Raznatovic(Arkan)Erittäin suosittu serbiassa

      -Slobodan Milosevic

      -Ratko Mladic

      -Naser Oric(erittäin suosittu Bosnian muslimien keskuudessa)

      -Ramus Haradinaj(UCK komentaja ja suosittu Kosovossa)

      -Agim Cheku(UCK komentaja ja suosittu Kosovossa)

      Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.Joka tapauksessa nuo edellä mainitut ovat kansallis-sankareita joidenkin mielestä.Kuitenkin he kaikki syyllistyivät satojen tai tuhansien syyttömien siviilien tappoihin ja teloituksiin.

      "MIksi Montenegro ja Kosovo pidetään väkisin osana serbinationalistien maata? "

      Montenegrolaiset ensinnäkin ovat Serbejä jos et sitä tiennyt.Kukaan ei myöskään pakota heitä olemaan liitossa Serbian kanssa vaan itse liittyivät siihen.Serbit eivät sitä paitsi välitä Montenegrosta pahemmin muuta kuin lomailevat siellä.Heille on aivan sama ovatko he liitossa vai eivät jos kansan mielipidettä kysytään.Voit itse kysyä asiaa montenegrolaisilta.

      Sitten Kosovosta.Kosovo on ollut osa Serbiaa jo ainakin 1000 vuotta.Serbit ovat todistetusti asuneet siellä jo 600-luvulta lähtien.Suurin osa Serbian kirkoista on Kosovossa jotka on rakennettu yli 600-1000 vuotta sitten.Kosovo on ollut siis vaikka kuinka kauan Serbian kuningaskunta.Toinen asia on paikkojen nimet jotka ovat Serbiankielisiä.Albaanit ovat yrittäneet muuttaa niitä mutta silti on nähtävissä alkuperäinen serbialainen nimi. UCK ajaa itsenäisyyttä vain sen takia että voi harjoittaa järjestäytynyttä rikollisuuttaan rauhassa mitä CIA tukee.Näillä asioilla ei myöskään ole mitään tekemistä Suomen talvisodan tai Karjalan kanssa.

      Kehottaisin sinulle tutustumaan Balkanin ja Serbian historiaan se voisi avartaa näkemyksiäsi.

    • Pekka77

      Kauppa käy Kosovossa
      Virallisesta tiedonvälityksestä on saattanut syntyi mielikuva, että Serbian presidentti Slobodan Milosevic olisi Kosovon paha poika ja Kosovon vapautusarmeija (KLA, UCK) nimensä mukaisesti kosovolaisten asialla. Länsivallathan kutsuivat KLA:n mukaan Rambouillet´n rauhankokouksen neuvottelupöytään ja antoivat sille samalla valtuudet puhua etnisten albaanien puolesta.
      Kanadalaisprofessori Michael Chossudovskyn mukaan KLA on rikollisjärjestö, joka pyörittää huumekauppaa Balkanin vuorilla. Tämä on ollut jo vuosien ajan Interpolin tiedossa, kuten Suomen TV-uutisetkin uskalsivat tunnustaa. KLA kuitenkin toimii Yhdysvaltojen ja Saksan hiljaisella siunauksella, sillä se palvelee länsivaltojen strategisia etuja.

      Rikollisjärjestön tie vapautusarmeijaksi alkoi Kansainvälisen valuuttarahaston Jugoslavialle laatimasta talousohjelmasta, joka ajoi Kosovon teollisuuden ja maatalouden konkurssiin. Kosovon serbit ja etniset albaanit joutuivat köyhyyden syöksykierteeseen. Rikollisuus rehotti, ja KLA värväsi riveihinsä turhautuneita ja köyhiä nuoria - osa pakotettiin mukaan. Talouden romahtaessa huumeparoneista tuli talouseliitti. Kun tilanne kärjistyi sodaksi, tämä talouseliitti sai tiukan otteen poliittisesta eliitistä.

      Covert Action Quarterly -lehden julkaisemassa artikkelissa Chossudovsky paljastaa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n läheiset välit Kosovon huumejohtajien kanssa. CIA:lla on maailman huumekaupassa pitkät perinteet, sillä bisnestä on harrastettu menestyksellisesti Indokiinassa, Väli-Amerikassa, Karibialla ja Afganistanissa. Tänä päivänä Balkanin kautta kulkee suurin osa Länsi-Eurooppaan päätyvästä heroiinista.

      Kosovon kriisissä CIA hyödynsi taitavasti myös islamilaisia ääriliikkeitä, jotka tahkosivat rahaa, aseita ja vapaaehtoisia sotilaita KLA:n riveihin. Iran toimitti ensimmäisen aselähetyksensä Kosovoon joulukuussa 1997. Saksalaiset, turkkilaiset ja afganistanilaiset asiantuntijat kouluttivat KLA:ta sissisotaan. Yhdysvallat lahjoitti KLA:lle aseita. Huumemafiana aloittanut armeija on nyt saanut Naton siunauksella poliittisen vallan Kosovossa. Vastapalveluna alueen luonnonvaroja kaupataan länsimaisille sijoittajille.

      http://www.taivaansusi.net/politiikka/kosovo2.html

      • Nasu

        Kommariproffa suoltaa vasemmistoropakantaa

    • ¨¨¨¨ilo ja ylistys!

      Vandaali tietää TAAS!
      Miten asiat ovat ja pitää olla!
      >>>>>>>>>>>>>Olemme
      siis
      PELASTUNEET>>>>>>>>>>>>>>>>!
      Koko EEUU voidaan
      LAKkaUtaa! Ja julistaa
      VANDAALI ON KUNINGAS!

      goToVIINA! on syytön koska murhasi
      VAIN VÄHÄN!
      Lapsi jäi henkiin koska kuoli vain OSITTAIN!

      3mXq0oJHI1i1i1iuIq3rewcs

    • Kalle
      • Nasu

        Kuinka luulet uskottavaksi heitellä joitain epämääräisiä linkkejä ihan kuin natsi-Israelin puolustajat? Berlusconi ja Ranskahan näissä uutisissa näyttävät taas kunnostautuneen islamin vihaamisessa.

        Kommarit ja muutkin puhuvat albaaneja ja kroaatteja vastaan, koska esivalta niin opettaa. Media toteuttaa suurvaltasopimuksia.

      • !!!
        Nasu kirjoitti:

        Sulkisin suuni ennen kuin tekisin itsestäni todella naurettavan.

        En tiedä mitkä ovat sinun motiivisi kirjoituksiisi, mutta paikanpäällä tuskin olet käynyt.

        Ainoita järkeviä kirjoituksia olen lukenut ihmisiltä, jotka ovat Balkanilla pidemmän aikaa oleskelleet. Itse olen paikan päällä oleskellut vuosia ja tiedän tismalleen mitä siellä tapahtuu. Sinun on vain totuutta vaikea näemmä hahmottaa.

      • Vandaali
        !!! kirjoitti:

        Heitä homo voltti

        Tekstit perustuvat yliopistotason näkemyksiin. Hanki aivot vai oletko tyypillinen suomalainen kengänkkiillottajafasisti?

      • Vandaali
        Vandaali kirjoitti:

        Heitä homo voltti

        Tekstit perustuvat yliopistotason näkemyksiin. Hanki aivot vai oletko tyypillinen suomalainen kengänkkiillottajafasisti?

        Ja tietysti kotimaisen mediamme faktoihin. Balkanilla oleiden tiedot eivät myöskään ole ristiriidassa tuon kanssa.

      • enemmän..
        !!! kirjoitti:

        Sulkisin suuni ennen kuin tekisin itsestäni todella naurettavan.

        En tiedä mitkä ovat sinun motiivisi kirjoituksiisi, mutta paikanpäällä tuskin olet käynyt.

        Ainoita järkeviä kirjoituksia olen lukenut ihmisiltä, jotka ovat Balkanilla pidemmän aikaa oleskelleet. Itse olen paikan päällä oleskellut vuosia ja tiedän tismalleen mitä siellä tapahtuu. Sinun on vain totuutta vaikea näemmä hahmottaa.

        Vandaali puhuu asiaa!! Ja totuudenperäisesti!

      • sinä
        Vandaali kirjoitti:

        Ja tietysti kotimaisen mediamme faktoihin. Balkanilla oleiden tiedot eivät myöskään ole ristiriidassa tuon kanssa.

        ollut paikan päällä? Luotat sokeasti kirjoitettuun sanaan tietämättä tosielämästä mitään. Sinun profiilisi perusteella olisit ilmeisesti valmis tekemään ihmis- ja huumekauppaa albaanien kanssa. Sinähän vaahtoat prostituution laillistamisen puolesta. Sinua siis tuskin paljon hetkauttaa albaanien prostituutioon pakottamien naisten kärsimykset. Minua ne kyllä koskettivat.

        Ei media ja "kommarit" ole luoneet negatiivista kuvaa albaaneista. Sen he ovat tehneet aivan itse. Ja jos olisit Balkanilla ollut sen kyllä tietäisit.

      • valituksen
        sinä kirjoitti:

        UNMIK miehet on käynyt huorakauppaa Kosovossa, Amnesty on siitä tehnyt valituksen jo aikoja sitten. Jos satuit tietämään??????

    • albaanit

      "Muistammehan, miten EU puuhasi kaikkea Makedonian kanssa, vaikka maa sorti raa'asti albaaneja"

      Ai Makedonia sortaa albaaneja. Suosittelisin mies että kävisit Tetovossa missä Albanian punaliput liehuu (Makedonian lippua en nähnyt sillä ainuttakaan) Tähän Makedonian maaperällä sijaitsevaan kaupunkiin ei makedonialaisilla ole asiaa kuin armeijan vaatteissa rynkyn kanssa. Ja muita vastaavia kaupunkeja Makedoniasta löytyy. Vastaavasti albaanit voivat asua kaikissa Makedonian osissa.

      • tekosista

        Albaanit haluavat samanlaisen etnisesti puhtaan Kosovon niinkuin Makedoniankin.Tässä linkissä on kuvia UCK:n tekosista.Olen nähnyt kuvia ja videoita poltetuista kirkoista ja Albaanit katkoivat ristejä kirkkojen katoilla ennen kuin sytyttivät ne tuleen.Myös tuhosivat hautausmaita.Eivät vaikuta kovin suvaitsevaisilta hekään.

        http://www.kosovo.com/suffering.html

      • serbitkin
        tekosista kirjoitti:

        Kyllä tääällä netissä löytyy myös kuvia serbien tekosista. Ja uskon vielä paljon enemmän ne serbit pahaa sai aikaan, niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe