VANHASEN rauhallisuus EI

rakoillut: Tutkija Karvonen

Tutkija: Vanhasen rauhallisuus ei rakoillut

Imagotutkijana tunnetun vs. professori Erkki Karvosen mukaan ehdokkaiden onnistumista väittelyssä määräävät pitkälti myös ennakko-odotukset.

Karvosen mielestä ensimmäisen tv-väittelyn - keskiviikkona TV1:ssä - - yksi yllättävimpiä piirteitä oli Matti Vanhasen sähäkkä esiintyminen.

– Vanhanen oli vastauksissaan nopeampi kuin mihin on totuttu, Karvonen analysoi.

– Joskus hän kuulostaa tylsältä ja jaarittelevalta. Tällä kertaa puhe tuli sähäkästi, mutta samalla asiantuntevasti.

Vanhanen sai hallituksen edustajana luonnollisesti niskaansa melkoista loanheittoa. Pääministeri ei tyylilleen ominaisesti antanut sen millään lailla hermostuttaa itseään.

– Hän säilytti hyvin tavaramerkkinsä eli viilipyttymäisen rauhallisuuden. Se ei rakoillut missään vaiheessa, imagotutkija huomauttaa.


Vanhasen rauhallisuus ja kyky olla provosoitumatta saattoi antaa katselijoille sellaisen kuvan, että hän olisi jäänyt hieman sivuosaan muiden pääehdokkaiden nokitellessa vuoronperään toisiaan.

– Väittelyissä käy yleensä aina niin, että kaksi ehdokasta ottaa isomman roolin, Erkki Karvonen muistuttaa.

Tamperelaisen vs. professorin mukaan Niinistö oli oikeastaan pakotettu ottamaan istuvan presidentin ykköshaastajan rooli.

– Hän hyökkäsi ja oli hyvässä vireessä, mutta onnistui välttämään tylyn hyökkääjän roolin. Niinistö onnistui myös hymyilemään. Täytyy sanoa, että hyvin on mies treenattu näihin tilanteisiin, Karvonen toteaa.


Presidentti Halosen panoksen Karvonen myöntää jääneen odotettua vaisummaksi.

– En tiedä, mistä Halosen vaisuus johtui. Ehkä odotukset olivat liian suuret.

Muista ehdokkaista Erkki Karvosen yllätti kristillisdemokraattien Bjarne Kallis.

– Hänen puheissaan oli vennamolaista selkeyttä ja kansanomaisuutta. Mutta toisaalta ne olivat myös puhdasta vasemmistopopulismia. Ikään kuin kalastelua vasemmistoliiton äänistä.


Suomenmaa

2

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalle

      Vanhasen oli pakko olla rauhallinen, koska perustuslakivaliokunnan kannanoton jälkeen hän selvästi hermostui ja panikoitui. Seurauksena oli onneton perustuslain muuttamisilmoitus. Vaalikeskusteluun hänelle oli keksitty uusi versio asiasta. Ilmeisesti Vanhanen on parhaimmillaan, kun selittelee tekemättömyyttään. Ylipäällikkökiistassa vaikutti ilmeisesti pelko ottaa vastuuta, joka joukkojen lähettämisestä oli tulossa pääministerille. Sähäkkänä olen Vanhasen nähnyt kerran, jolloin hän toimittajan asialliseen kysymykseen kivahti: "Mitä se teille kuuluu!"

      • Siismitenkä

        Jokseenkin ristiriitainen tuo Kallen kirjoitus.Aina menee väärin tekee tai jättää tekemättä. No sellaista se on vastuussa olevan arki.
        "ylipäällikkökiistassa" on hyvä muistaa, että hautalaa lukuunottamatta kaikki olivat asiasta samaa mieltä.
        Mikähän oli muuten tuo toimittajan asiallinen kysymys? Varmaan jotain valtion budjettiin liittyvää.. ; )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5475
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2356
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1880
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1771
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1595
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      33
      1543
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1388
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1117
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      223
      1021
    Aihe