Taksilupien vapauttaminen ei 100% varmuudella
helpota taksin saatavuutta ruuhka-aikoina. Lisäksi palvelun laatu heikkenee ja hintataso nousee. Kukaan yrittäjä ei pysty ylläpitämään
kalustoa, jota käytetään vain viikonloppu-öisin
ja aamu,- ja iltapäiväruuhkien aikaan.
Tilanne on pääkaupunkiseudulla se, että ajoja
on vähän suhteuttetuna vuoroissa käytettävään automäärään.
Jos te lupauudistuksen kannattajat tietäisitte,
millaisella palkalla teitä tällä hetkellä varsinkin päiväisaikaan kuskataan, niin ymmärtäisitte hyvin, että jos autojen määrä lisääntyy, niin työvoima katoaa alalta ja isäntä
ei yksin pysty yhdellä autolla ajamaan niin paljon, että homma olisi edes -0.
Herätetään keskustelua, että maahanmuttajista
saadaan apu jo nyt olevaan huomattavaan kuljettajapulaan on täysin huuhaata.
Suomenkielentaitoinen maahanmuuttaja tekee jo nyt
ihan samoja hommia kuin syntyperältään Suomalainen ihminen. Niitä maahanmuuttajaryhmiä
jotka ovat nyt vaikeasti työllistyviä ei taksihommissa tulla näkemään PISTE (.)
Faktatietoa sitä tarvitseville
3
549
Vastaukset
- Kulku-kauppias
Minua nyt lähinnä kiinnostaa päästä nopeasti ja turhia odottelematta paikasta A paikkaan B.
Kuski saa olla turbaanipäinen musta murjaani ja auto suunniteltu 50-luvulla. Pärjäävät näillä konstein Lontoossa aika mukavasti.- qpu@luukku.com
Etkö pääse nykyisissä olosuhteissa? Mitä tulee taksiliikenteeseen eri maissa, esimerkiksi
Helsinkiä on turha verrata Lontooseen, Pariisiin,
New Yorkiin tai muihin mailman metropoleihin.
Suomessa Helsingin sydämmessä Rautatie-aseman asema-aukiolla voi joutua pokaa odottamaan puolitoista tuntiakin. Kyllä Lontoossa olis jätkät vieny jo autot talliin. - hupsista
qpu@luukku.com kirjoitti:
Etkö pääse nykyisissä olosuhteissa? Mitä tulee taksiliikenteeseen eri maissa, esimerkiksi
Helsinkiä on turha verrata Lontooseen, Pariisiin,
New Yorkiin tai muihin mailman metropoleihin.
Suomessa Helsingin sydämmessä Rautatie-aseman asema-aukiolla voi joutua pokaa odottamaan puolitoista tuntiakin. Kyllä Lontoossa olis jätkät vieny jo autot talliin.Ei sitä tosiaan koko aikaa olla ajossa joka päivä. Niitä luppotunteja on välillä ikävän paljon. Silloin tuntipalkka voi olla sen 5ekua.
Itse en kyllä ostaisi omaa autoa ajaakseni sillä vain 10 tuntia viikossa niinä aikoina kun asiakkaita on sitten niin perkeleesti.
Tätä työtä kun nyt olen hiukan aikaa tehnyt niin tajuaa hiukan paremmin, että miten se raha kertyy jne.
Haluaisin minäkin, että ruokakaupassa olisi 25 kassaa silloin kun minä siellä asioin.
Olen ollut kaupassakin töissä ja siellä on myös sama tilanne kuin taksissa. Kauheat ryntäykset kassoille parina tuntina per päivä. Kuka nyt menisi tunniksi töihin ruuhka-avuksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626