Tulipa taas ylen ykköseltä tuutin täydeltä puhdasta paskaa, Vanhanen on mukamas vaisusti menneen vaaliväittelynsä ansiosta noussut Niinistön ohi ja punamummon kannatus olisi muka edelleen täysin ansaitsemattomassa 58 %:ssa. Pelkkää taistolaisten propagandaahan tuo kaikki tietysti on, kommarijäärille on vetelät housuissa punamummon penkin alle menneen vaaliväittelyn vuoksi ja nyt sitten yritetään paikata mitä paikattavissa on. Ihme, jos kyseinen huruakka pääsee edes toiselle kierokselle, ei Suomen kansa sentään niin tyhmää ole kuin punikkihörhöt luulevat.
Punikki-YLE
Oikeassa
3282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kansaa idioottina.
Eero Heinäluomakin torppasi liikkeenjohdon ammattilaisista koostuvan hallitusvaihtoehdon pitämällä loppuun asti kiinni Jouni Backmanin hallituspaikasta, kun uutta hallitusta muodostettiin.
Heinäluoma se siellä "taitavana median käyttäjänä" vetelee naruista.
Myös Taloustutkimuksen ja Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti on yhteistyössä Taloussanomien kanssa eli Erkon kanssa.
Erkko ja Heinäluoma kokosivat rivinsä ja syöksevät paskaa Suomen kansan silmille, Suomen kansaa idioottina pitäen!
Ja sitten lääkkeet vielä ohjeitten mukaan
eikus nukkumaan paha uni pois.
Euhän kukaan sitä kuuntele?
Paitsi kommarit !!