Halonen syöksykierteessä

Lefa Salmenin ottopoika

TV-keskustelussa kävi ilmi kuinka heppoisissa kantimissa Halosen presidenttiys on. Perustavanlaatuista ontumista ja osaamisen puutetta.

Niinistö oli ainoa joka esitti edes jonkinlaisia tulevaisuuden visioita siitä mihin suuntaan Suomea tulisi viedä. Vanhanen oli passiivinen eikä esittänyt mitään omaa, vaan hyvin pitkälle myötäili Halosta. Demareilla ja Kepulla lienee sopimus jo seuraavasta hallituksesta, eikä Tarjaa parane ärsyttää, jos vaikka pääsisi pressaksi toiselle kaudelle. Halonen on tunnetusti äksy ja pitkävihainen.

8

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sohvan reunalta

      tänään TV:ssä että on pettynyt Haloseen,joka kansanedustajana ajoi demokratiaa, mutta on nyt presidenttinä ruvennut polkemaan sitä (perustuslakikriisi). Halosella on noussut valta päähän.

    • avohoitopotilas
      • Karismaa On

        Vaalit on vasta edessä, kohta nähdään..


      • avohoitopotilas
        Karismaa On kirjoitti:

        Vaalit on vasta edessä, kohta nähdään..

        Tämän palstan ovat vallanneet pikkuporvarit, joten tätä palstaa lukemalla ei kannatusluvut kyllä selviä. Minusta Matti saa tulla kakkoseksi, kun Tarja valitaan jo ekalla kierroksella. Tosiasia on, että Niinistö vaikuttaisi oikeasti isojen herrojen seurassa lähinnä pikkupojalta, vaikka mainostoimisto koittaa epätoivoisesti luoda kuvaa Niinistöstä karismaattisena miehenä.


      • syöksykierre

        totta. Viimeksi niinistön kannatus oli 19 ja nyt 18 prosenttia. Muutos jopa yhden prosenttiyksikön suuruinen. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa, joten muutos sisältyy tähän.

        Totuus on, että virhemarginaali huomioon ottaen ei voida sanoa, että vanhanen on niinistöä edellä.


      • mainostoimisto
        avohoitopotilas kirjoitti:

        Tämän palstan ovat vallanneet pikkuporvarit, joten tätä palstaa lukemalla ei kannatusluvut kyllä selviä. Minusta Matti saa tulla kakkoseksi, kun Tarja valitaan jo ekalla kierroksella. Tosiasia on, että Niinistö vaikuttaisi oikeasti isojen herrojen seurassa lähinnä pikkupojalta, vaikka mainostoimisto koittaa epätoivoisesti luoda kuvaa Niinistöstä karismaattisena miehenä.

        Mielestäni Tarja Niinistö voittaa


    • Armeijan

      luulisi äänestävän ehdokasta, joka tuntee alikessun tai ylilutin. Ei taida olla iloa katsoa
      Tuntematonta Sotilasta ilman tätä tietämystä

      • evp evvk

        tuntemani nykyiset ja evp kapiaiset vaikuttavat varsin selvästi olevan Vanhasen kannattajia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe