Kuules Tiinamuori

e.Vet.

Terve!
Nyt kirjoitan sinulle kunnon kielellä, kun et kerran slangia ymmärrä ja, kun kerran et hyväksy sitä, että minullakin on kiireitä, enkä ehdi miettiä pilkkuja ja sitä nuolta, joka on näppäimistön vasemmalla puolella, ja kun sitä painaa, kirjaimet muuttuvat isoiksi. Eli siis. En ymmärrä, mikä sinulla on, kun olet aloittanut jo 2 keskustelua siitä, että olen surkea sheriffi. Enkö muka sanonut ihan selvästi, että olen ollut täällä Suomi24 alakoulusta asti (enää en siis siellä todellakaan ole) eli olen ollut täällä jo pidempääkin kuin parisen vuotta. Nyt kun sitä hieman pohdiskelin. Sheriffi olen (tähänkin olen muuten jo vastannut), koska LOIN tämän palstan. Minä siis nimesin tämän, keksin tälle aiheen yms. MINÄ tein tämän palstan. En käy täällä usein, enkä kommentoi kaikkia viestejä (vaikka sitäkin olen kyllä harrastellut, mutta nickini ei ole ollut aina sama), koska minulla on vähän aikaa elämässäni tällaiseen. Esim. opiskelu vie melkoisen paljon aikaa, valvon öitä ja nytkin haluaisin mielummin mennä nukkumaan kuin tappelemaan kanssasi. Ja nimeni on e.Vet, koska suurin haaveeni on olla eläinlääkäri. Sitä olen toivonut jo tarhaikäisestä asti. Eiköhän tuo ole jo melkoisen hyvä syy? Jos vaadit enemmän, ymmärrä, ettei kaikki asiat voi olla mieleesi. E-kirjain nimeni edessä on, koska se on lyhenne sanasta internetti, eli olen "nettieläinlääkäri" suoraan sanottuna, mutta en tietenkään oikeasti. Eihän täällä olevat julkkisten nimillä esiintyvät ihmisetkään ole oikeita Coopereita ja Spearseja? Ja kyllä, olen iloine persoona, koska löysin viimein itseni murrosiän kaamosten jälkeen ja osaan nauttia elämästäni vaikeuksista huolimatta. Tälläkin viikolla olen nukkunut päivittäin n. 5-6h, vaikka minun kuuluisi nukkua 9h.
No, mutta anteeksi niille, joille tämä viesti ei kuulunut! Olen melkoisen väsynyt, enkä jaksa lukea tätä viestiäni alusta ja tarkistaa/korjata virheet.
Kiitos niille, jotka ymmärtävät minua! Heille olen todella kiitollinen. En kaipaa juuri ollenkaan haukkuja/pilkkauksia/pahan olon aiheuttajia näinä päivinä. Jos joku ei ymmärtänyt/jotain ärsyttää jokin minussa, pyydän anteeksi. En ole täydellinen.
Eli kiitos vielä kaikille ymmärtäville! :)

Sydämellisin terveisin,
e.Vet

P.S Käyn aina välillä täällä ja olen OIKEASTI unohtanut salasanani. Luulin sen olevan se yksi, mutta sitten se ei ollutkaan.

6

1537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • e.Vet.

      Lemmikkejä, joita minulla on ollut/on:

      2 kissaa (paljon kissan pentuja), hamsteri, 2 vesiliskoa, akvaario (paljon poikasia). Koirankin haluaisin, mutta se on mahdotonta.
      Mielestäni tuossa on eläimiä ihan tarpeeksi. Mutta joo. Hauskaa päivän jatkoa kaikille! Toivottavasti en masentanut ketään.

    • Ole mukana juuri niin paljon kun aikasi antaa periksi. Ei kaikkien sanomisista kannata mielipahaa ottaa. Huumori on ihme asia, parantaa maailmassa lähes kaiken. Itse kunkin kannatta välillä tutkailla itseään. Opiskele sinä ja käytä aikasi parhaaksi katsomallasi tavalla. Sitä mieltä olisin ja pienen pyynnön esittäisin, että karsisit sillä punakynälläsi kuitenkin nuo ns, teurastus viestit. Tämä sama laittaja käy häiriköimässä yleistä koiria palstaa ja niitä sitten kovien vääntöjen jälkeen poistetaan, mikäli saadaan palstan sefuun tai ylläpitoon yhteys.
      Lapset kun pitävät eläimistä käyvät täällä ja samoin siellä toisella palstalla. Ikävää luettavaa heille.
      Hyvää joulunaikaa ja luonnikasta vuoden vaihtumista

      • Tiinamuori ei tosiaankaan ole "haukkunut" e-Vet-iä, vaan pyytänyt "tulemaan esiin", ja yleisesti ottaen peräänkuuluttanut sefuksi valitsemisen perusteita.

        Tämän palstan (esimerkiksi juuri tämän palstan) sefu kun galleriasivunsa perusteella näyttää osallistuneen tasan yhden kerran tasan yhteen keskusteluun.

        Ja ihan kuin Uma neuvoit, en minäkään ota mielipahaa kaikkien sanomisista. :-))


      • tiinamuori kirjoitti:

        Tiinamuori ei tosiaankaan ole "haukkunut" e-Vet-iä, vaan pyytänyt "tulemaan esiin", ja yleisesti ottaen peräänkuuluttanut sefuksi valitsemisen perusteita.

        Tämän palstan (esimerkiksi juuri tämän palstan) sefu kun galleriasivunsa perusteella näyttää osallistuneen tasan yhden kerran tasan yhteen keskusteluun.

        Ja ihan kuin Uma neuvoit, en minäkään ota mielipahaa kaikkien sanomisista. :-))

        ettei haukuista kannata välittää. Ja sitä tarkoitin.
        Itsekkin muoriska annoit minulle aika tavalla pyyhkeitä ja poltin hihani. Vastasin samalla tavalla takaisin kunnes sitten huumori voitti ja käytin oikeuttani poistaa asiattoman vastaukseni.
        Meillä kaikilla on tilaa olla täällä mielemme mukaan. Joskus myös minä itse saisi hieman ajatella mitä kirjoittaa.
        Joka tapauksessa hyvää joulun alusaikaa myös sinulle vilpittömästi.


    • Olethan sinä sentään olemassa, hyvähyvä!

      Syy, että olen sinua peräänkuuluttanut jo ajat sitten, on totuus, että gallieriasivullasi ainoa tieto keskusteluistasi on yksi kirjoitus johonkin musiikkapalstan juttuun ajat (?) sitten. Tokihan se kovasti meitä rivikansalaisia kiinnostaa, että kuka on, ja minkälainen persoona tämä palstan seriffi.

      Seriffin kun mielestäni(, joka on siis minun oma henkilökohtainen mielipiteeni, ja ilmeisesti taas, vaikka turhaankin, herättää joissakin ihmisissä ärtymystä: eikös minullakin reppanalla liene nimittäin omaan mielipiteeseeni oikeus) pitäisi olla palstan hengen luoja ja kirjoitusten valvoja. Siksi ehkä oli minusta omituista, että sinua ei ruvennut paikalle ilmestymään. (Vielä omituisempaa tosin on, että et muista omaa salasanaasi, vaikka olet niin ansioitunut ja pitkäikäinen kirjoittaja täällä... Vaan eikös siihen vaivaan ole suomi24-postilla ollut vastaus valmiina jo pitkään... No varmaan tämäkin ihmettely johtuu jostakin minun henkilökohtaisesta ymmärryksen puutteestani, joten mitäpä siitä sen enempää.)

      Eikä tietenkään seriffin tarvitse kommentoida kaikkia viestejä, mutta kyllä yleensä nyt paikalla käyvät edes kerran kolmeen päivään. Miksi ihmeessä edes hakea sefuksi, jos ei edes sen verran usein ehdi täälllä käymään?

      Ja mitä siihen ymmärtämiseen tulee, niin kyllä Tiinamuorikin heti ymmärtää, kun on joku mielipide, mikä pitäisi ymmärtää! Ja jos ei ymmärrä niin sitten kysyy. Sillälailla sitä oppii, vielä näin vanhanakin.

      Ja kyllä minä useaa eri slangiakin ymmärrän, mutta slangi ei ole samaa kuin huono suomi.

      Tervetuloa keskusteluun mukaan, nythän tämä palsta vasta saadaan kunnolla alulle!

      Ai niin, olihan siinä viestissäsi yksi juttu, mitä en ymmärtänyt: miten se "e" nikissäsi tulee internetistä? -No, never mind, en minä varmaan kuitenkaan ymmärrä selitystä, unohdetaan koko juttu. Vaan jos vastaisuudessa tulee näin henkilökohtaista asiaa, niin galleriasivullanihan on kyllä e-mail -osoite. Sinne vaan palautetta, jos se ei muita koske.

      Ja vielä kerran sydämellisesti TERVETULOA!

      • e.Vet.

        Nyt palaa pinna. Sanon sinulle viimeisen kerran, etten hakenut sheriffiksi! Usko jo. Loin tämän palstan ja minut pantiin automaattisesti tänne! Ja OLEN OSALLISTUNUT keskusteluihin, mutta eri nimellä. Etkö mitenkään pysty uskomaan, että jos salasana on kadonnut, niin ei pysty osallistumaan keskusteluihin oikealla nimellään. Olen käyttänyt eri nimiä. Esim. juuri tätä e.Vet
        Nyt tämä keskustelu saa loppua. Jos sinulla on noin paljon aikaa, että pystyt kirjoittamaan metrin kokoisia viestejä vain pilataksesi päiväni, älä tuhlaa sitä aikaa tähän. En enää vastaa viesteihisi. Olen pahoillani, mutta mielummin juttelen mukavassa seurassa kuin kuuntelen haukkuja ja toistan samoja asioita sinulle. Olen sanonut nuo edellä mainitut jo kolmesti. Ja uskon, että olet sen verran älykäs, että ymmärrät, että jos salasana on kerran kadonnut, ei pysty vastaamaan viesteihin tuolla nickillä.
        Kiitos ja hauskaa Joulun odotusta!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      119
      7043
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4811
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      62
      4064
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2134
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      243
      1520
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1002
    Aihe