Kasvaminen asperger-perheessä

tytär

Lyhyesti: Isäni persoona, ongelmat ja elämä viittaavat erittäin vahvasti asperger-oireyhtymään. Hänellä on ikää melkein 60-vuotta, olen harvoin yhteydessä, sillä hän on hyvin erakoitunut ja vaikeasti lähestyttävä.

No, enempiä isääni pohtimatta haluaisin herätellä keskustelua siitä, minkälaista on elää asperger-vanhemman kanssa.

Lisäksi olen tunnistavinani itsessäni samanlaisia piirteitä. Voiko olla, että olen tavallaan oppinut kotoa as-persoonille tyypillisiä asioita. Olen minäkin lapsena nimittäin ihaillut isääni, vaikka kummallinen aina olikin :) Myöhemmin olen sitten kuitenkin joutunut kyseenalaistamaan hyvin paljon asioita... Ja opettelemaan asioita toisin kuin mitä olen kotona nähnyt.

Entä aspergerin syndrooman perinnöllisyys? Mistä löytäisin tietoa?

52

5017

Vastaukset

  • Olen lukenut ja kuullut juttuja assien lapsilta. Lisäksi olen noita haastatteluja lukenut netistä.
    Minulle on henkilökohtaisesti haukuttu As ihmiset vanhempina ja heitä on sanottu väkivaltaisiksi ja perheestään piittaamattomiksi. Ymmärrän kyllä näitä vaikeita vanhempia, mutta on kumma, että jos rakastaa perhettää, niin miksei siitä voi olla kiinnostunut tai huolehtia.
    Netistä olen lukenut lähinnä voimakkaita haukkuja ja joissain tutkimuksissa on jopa todettu assien olevan täysin kelvottomia vanhempia ja lapsista tulee juoppoja ja rikollisia. Itse asiassa tuo on kaiken lisäksi jossain määrin totta. Mutta riippuu tilanteesta ja lapsen persoonasta.
    Asseja on monenlaisia jne.
    Mutta on siis sukuja, jossa asseja on enemmänkin ja eivät ole he kovin hyvin maailmassa pärjänneet. Erakkoja ja rikollisia ym.

    As ilmeisesti periytyy dominoivasti eli jokaisessa polvessa mahdollisesti olisi assi. Niin ja kromosomissahan se periytyy X kromosomin kautta, joten tytöillä se ei niin helposti esiinny, koska tytön saadessa se, täytyy perimän tulla molemmilta vanhemmilta. Pojilla as on luotettavimpien arvioiden mukaan 5-6 kertaa yleisempi, kuin tytöillä. Vanha arvio oli 10 kertaa, mutta se ei ole tarkka, sillä tytöillä As ei ole niin näkyvä, kuin pojilla ja piirteet ovat yleensä lievempiä.

    • Jollakin mittarilla minut varmaan voi luokitella huonoksi vanhemmaksi. Mutta jos katsotaan yhteiskunnan kannalta, olen tehnyt hyvän työn. Lapseni on akateeminen kansalainen, onnellisessa parisuhteessa. Ei ole juoppo eikä rikollinen.

      En itsekään ihan sitä pohjasakkaa ole. Teen työtä, elätän itseni, ammatti tuo tyydytystä. Jossakin elämänvaiheessa käytin liikaa alkoholia mutta sitten tuli oivallus että krapulat on kurjia, rahaa menee eikä tilanne alkoholin ansiosta ainakaan korjaannu.

      Nyt elelen itsekseni koiran kanssa pidän suhteita sukulaisiin ja tapaan paria ystävää harvakseltaan. Voiko elämältä enempää vaatia?


    • vanhempi´ kirjoitti:

      Jollakin mittarilla minut varmaan voi luokitella huonoksi vanhemmaksi. Mutta jos katsotaan yhteiskunnan kannalta, olen tehnyt hyvän työn. Lapseni on akateeminen kansalainen, onnellisessa parisuhteessa. Ei ole juoppo eikä rikollinen.

      En itsekään ihan sitä pohjasakkaa ole. Teen työtä, elätän itseni, ammatti tuo tyydytystä. Jossakin elämänvaiheessa käytin liikaa alkoholia mutta sitten tuli oivallus että krapulat on kurjia, rahaa menee eikä tilanne alkoholin ansiosta ainakaan korjaannu.

      Nyt elelen itsekseni koiran kanssa pidän suhteita sukulaisiin ja tapaan paria ystävää harvakseltaan. Voiko elämältä enempää vaatia?

      Minun kummallakaan vanhemmalla ei ole ainakaan aikuisena ollut yhtään ystävää. He eivät käyneet kylässa, eikä meillä käynyt kuin joku lähisukulainen pakollisella vierailuilla joskus. Heillä ei ole mitään tarvetta soitella kenenkään kanssa. Tämän voisi ymmärtää, jos he keskenään olisivat edes läheisiä. Itse olisin suonut heidän eroavan, niin kylmä ilmapiiri oli kotona.

      En tiedä onko oma käyttäytymiseni opittua vai aspergerpiirteitä, joita on vanhemmissakin. Itse en pysty luomaan hyviä ystävyyssuhteita, enkä ole seurustellut koskaan. Enkä erityisesti kaipaakaan näitä.


    • Ginni kirjoitti:

      Minun kummallakaan vanhemmalla ei ole ainakaan aikuisena ollut yhtään ystävää. He eivät käyneet kylässa, eikä meillä käynyt kuin joku lähisukulainen pakollisella vierailuilla joskus. Heillä ei ole mitään tarvetta soitella kenenkään kanssa. Tämän voisi ymmärtää, jos he keskenään olisivat edes läheisiä. Itse olisin suonut heidän eroavan, niin kylmä ilmapiiri oli kotona.

      En tiedä onko oma käyttäytymiseni opittua vai aspergerpiirteitä, joita on vanhemmissakin. Itse en pysty luomaan hyviä ystävyyssuhteita, enkä ole seurustellut koskaan. Enkä erityisesti kaipaakaan näitä.

      Meillä ei vanhemmat ole olleet kylmiä. Molemmilla on ollut autistisia ominaisuuksia. On ollut yrittäjä-perhe. Omillaan on haluttu pärjätä. Eivät ole naapureita tai sukulaisia kaivanneet - me lapset enemmänkin. Äiti rankaisi meitä lapsia mykkäkoululla, jos olimme tuhmia. Isä käytti remmiä. Kumpi tuntui paremmalta? No remmi jätti jäljen perseeseen - mykkäkoulu sieluun. Äiti ei osannut näyttää tunteitaan. Isä sitäkin "selvemmin". Kumpikaan ei hallinnut tilannetta puhumalla. Isä nojautui papin neuvoon: "ken vitsaa säästää se lastaan vihaa". Äiti autistiseen malliin, joka oli tuttu omasta kodistaan.

      Ennen asenne meidän lasten asenne vanhempiimme oli tuomitseva. Nyt kun omien lasten myötä olemme ymmärtäneet autimin osuuden suvun kirouksessa - olemme paremmin ymmärtäneet omaa lapsuuttamme ja vanhempiemme toimintatapoja. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei ole tarvinnut käyttää. Selvitämme asiat ihan neuvottelemalla ja sopimalla etukäteen, mitä kukikin tekee.

      Olemme nyt tajunneet, että autistisella perheellä on oma kulttuurinsa ja kielensä, jolla ymmärrämme toisiamme. On todella mukavaa elellä toistemme parissa isossa perheessä, kun ymmärrämme toisiamme nyt ihan sanattomasti. Jälkeenpäin ajatellen autistinen kulttuuri vallitsi myös lapsuuden kodissani, mutta silloin sitä hävettiin se pyrittiin kieltämään. Huomaamme yhteisen kulttuurin ja kielen, kun serkukset tapaavat toisiaan.


    • kylmyydeksi kirjoitti:

      Meillä ei vanhemmat ole olleet kylmiä. Molemmilla on ollut autistisia ominaisuuksia. On ollut yrittäjä-perhe. Omillaan on haluttu pärjätä. Eivät ole naapureita tai sukulaisia kaivanneet - me lapset enemmänkin. Äiti rankaisi meitä lapsia mykkäkoululla, jos olimme tuhmia. Isä käytti remmiä. Kumpi tuntui paremmalta? No remmi jätti jäljen perseeseen - mykkäkoulu sieluun. Äiti ei osannut näyttää tunteitaan. Isä sitäkin "selvemmin". Kumpikaan ei hallinnut tilannetta puhumalla. Isä nojautui papin neuvoon: "ken vitsaa säästää se lastaan vihaa". Äiti autistiseen malliin, joka oli tuttu omasta kodistaan.

      Ennen asenne meidän lasten asenne vanhempiimme oli tuomitseva. Nyt kun omien lasten myötä olemme ymmärtäneet autimin osuuden suvun kirouksessa - olemme paremmin ymmärtäneet omaa lapsuuttamme ja vanhempiemme toimintatapoja. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei ole tarvinnut käyttää. Selvitämme asiat ihan neuvottelemalla ja sopimalla etukäteen, mitä kukikin tekee.

      Olemme nyt tajunneet, että autistisella perheellä on oma kulttuurinsa ja kielensä, jolla ymmärrämme toisiamme. On todella mukavaa elellä toistemme parissa isossa perheessä, kun ymmärrämme toisiamme nyt ihan sanattomasti. Jälkeenpäin ajatellen autistinen kulttuuri vallitsi myös lapsuuden kodissani, mutta silloin sitä hävettiin se pyrittiin kieltämään. Huomaamme yhteisen kulttuurin ja kielen, kun serkukset tapaavat toisiaan.

      En tiedä minkä ikäinen olet, mutta vanhaan suomalaiseen kasvatuskulttuuriin ei kuulunut myönteisten tunteiden näyttäminen muutenkaan.

      Olen nyt tavannut sukulaisia jotka eivät ikipäivänä lapsuudessani 40-50-luvulla koskettaneet ketään kuin korkeintaan varovasti kättelemällä. Nyt halataan ihan avoimesti minkä keritään.

      Eli osa tästä vanhempien autismikäyttäytymisestä on voinut olla perinteistä suomalaista änkyräkulttuuria. Kansainvälinen halaus on kaikenlaisen vapautumisen myötä tullut osaksi suomalaisuutta. Aspergerien sitä on ehkä vaikeampi omaksua, koska kosketus ei välttämättä tunnu hyvältä. Mutta itse olen ainakin yrittänyt hyväksyä sen, koska en halua otsaani tylyn ihmisen leimaa. Yleensä ihmiset ja erityisesti omat lapset saavat siitä voimaa. Samalla tavallahan eläimetkin pitävät siitä että me niitä silittelemme. Katsokaapas vain kuinka kissa tai koira nauttii isännän tai emännän silityksistä.


    • kylmyydeksi kirjoitti:

      Meillä ei vanhemmat ole olleet kylmiä. Molemmilla on ollut autistisia ominaisuuksia. On ollut yrittäjä-perhe. Omillaan on haluttu pärjätä. Eivät ole naapureita tai sukulaisia kaivanneet - me lapset enemmänkin. Äiti rankaisi meitä lapsia mykkäkoululla, jos olimme tuhmia. Isä käytti remmiä. Kumpi tuntui paremmalta? No remmi jätti jäljen perseeseen - mykkäkoulu sieluun. Äiti ei osannut näyttää tunteitaan. Isä sitäkin "selvemmin". Kumpikaan ei hallinnut tilannetta puhumalla. Isä nojautui papin neuvoon: "ken vitsaa säästää se lastaan vihaa". Äiti autistiseen malliin, joka oli tuttu omasta kodistaan.

      Ennen asenne meidän lasten asenne vanhempiimme oli tuomitseva. Nyt kun omien lasten myötä olemme ymmärtäneet autimin osuuden suvun kirouksessa - olemme paremmin ymmärtäneet omaa lapsuuttamme ja vanhempiemme toimintatapoja. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei ole tarvinnut käyttää. Selvitämme asiat ihan neuvottelemalla ja sopimalla etukäteen, mitä kukikin tekee.

      Olemme nyt tajunneet, että autistisella perheellä on oma kulttuurinsa ja kielensä, jolla ymmärrämme toisiamme. On todella mukavaa elellä toistemme parissa isossa perheessä, kun ymmärrämme toisiamme nyt ihan sanattomasti. Jälkeenpäin ajatellen autistinen kulttuuri vallitsi myös lapsuuden kodissani, mutta silloin sitä hävettiin se pyrittiin kieltämään. Huomaamme yhteisen kulttuurin ja kielen, kun serkukset tapaavat toisiaan.

      Mä olen miettiny tota vitsajuttua, että jospa se ei ihan konkreettisesti tarkota sitä että lasta pitäis hakata, että jos "vitsa" onkin vaan vertauskuva henkisen kurin pitämiselle. Kun onhan Raamatussa muutenkin vertauskuvia.
      Kysyin sitten eräällä foorumilla viisaammilta neuvoa että miten tän asianlaita on. Kirjoittivat että jos komentaminen ja kieltäminen ei tehoa, sit voi turvautua vitsaan. Aina kannattaa ensin ojentaa lasta puhumalla. Jos lapsi ymmärtää niin hyvin että ottaa opikseen sanoista, sit ei tarvitakaan vitsaa, mutta jotkut lapset on niin kovapäisiä että paha täytyy hakata heistä pois.


    • as-öttiäinen kirjoitti:

      Mä olen miettiny tota vitsajuttua, että jospa se ei ihan konkreettisesti tarkota sitä että lasta pitäis hakata, että jos "vitsa" onkin vaan vertauskuva henkisen kurin pitämiselle. Kun onhan Raamatussa muutenkin vertauskuvia.
      Kysyin sitten eräällä foorumilla viisaammilta neuvoa että miten tän asianlaita on. Kirjoittivat että jos komentaminen ja kieltäminen ei tehoa, sit voi turvautua vitsaan. Aina kannattaa ensin ojentaa lasta puhumalla. Jos lapsi ymmärtää niin hyvin että ottaa opikseen sanoista, sit ei tarvitakaan vitsaa, mutta jotkut lapset on niin kovapäisiä että paha täytyy hakata heistä pois.

      vieläkö tällaisia vanhempia on joiden täytyy kasvattaa lapsensa väkivallalla? Ei edes nykyinen Suomen lainsäädäntö saa heitä ymmärtämään että lapsen pahoinpitely on kielletty, oli motiivit omasta mielestä vaikka kuinka hyvät.

      Ai että viisaammilta on kysytty neuvoa? No jo.


    • as-öttiäinen kirjoitti:

      Mä olen miettiny tota vitsajuttua, että jospa se ei ihan konkreettisesti tarkota sitä että lasta pitäis hakata, että jos "vitsa" onkin vaan vertauskuva henkisen kurin pitämiselle. Kun onhan Raamatussa muutenkin vertauskuvia.
      Kysyin sitten eräällä foorumilla viisaammilta neuvoa että miten tän asianlaita on. Kirjoittivat että jos komentaminen ja kieltäminen ei tehoa, sit voi turvautua vitsaan. Aina kannattaa ensin ojentaa lasta puhumalla. Jos lapsi ymmärtää niin hyvin että ottaa opikseen sanoista, sit ei tarvitakaan vitsaa, mutta jotkut lapset on niin kovapäisiä että paha täytyy hakata heistä pois.

      väkivaltaisen lapsuuden kokenut (vaikka kasvatuksen varjollakin) jatkaa väkivaltaista käyttäytymistä kaduilla, ihmissuhteissa. suomessa on perheväkivalta yleisempää ja pahempaa kuin muualla. Sitä on ns. uskovaisissakin perheissä. Varmaan siellä kasvatetaan kovapäistä vaimoa.


    • anni kirjoitti:

      väkivaltaisen lapsuuden kokenut (vaikka kasvatuksen varjollakin) jatkaa väkivaltaista käyttäytymistä kaduilla, ihmissuhteissa. suomessa on perheväkivalta yleisempää ja pahempaa kuin muualla. Sitä on ns. uskovaisissakin perheissä. Varmaan siellä kasvatetaan kovapäistä vaimoa.

      Tommy Helsten kirjoittaa kadotetusta vanhemmuudesta ja pitää sitä syynä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin ja aspergerimaiseen käyttäytymiseen. Hän antaa esimerkin: jos lapsi pistää sormen syntymäpäiväkakkuun pitää läpsäistä lasta! Hän on pakon kannattaja lasten kasvatuksessa. Hänen mukaansa "Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa" sisältää suuren viisauden ja hyvän kasvatuksen mallin. Neuvotteleva vanhempi on hänen mielestään kaiken ongelman syy. Lasten kanssa ei neuvotella. Vanhempi määrää!

      Tätä mallia myös käytetään psykodynaamiseen oppiin nojaavissa laitoksissa, joissa tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia hoidetaan. Myös autistit saavat maistaa pakkoa samoissa laitoksissa, vaikka pakkoa ei pitäisi heidän kasvatuksessa käyttää, vaan nimen omaan pitäisi neuvotella, keskustella ja perustella. Näin myös lapset oppivat oikean tavan toimia. Pakko antaa pakkomallin - keskustelu keskustelumallin (Kerola).


    • vitsa kirjoitti:

      Tommy Helsten kirjoittaa kadotetusta vanhemmuudesta ja pitää sitä syynä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin ja aspergerimaiseen käyttäytymiseen. Hän antaa esimerkin: jos lapsi pistää sormen syntymäpäiväkakkuun pitää läpsäistä lasta! Hän on pakon kannattaja lasten kasvatuksessa. Hänen mukaansa "Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa" sisältää suuren viisauden ja hyvän kasvatuksen mallin. Neuvotteleva vanhempi on hänen mielestään kaiken ongelman syy. Lasten kanssa ei neuvotella. Vanhempi määrää!

      Tätä mallia myös käytetään psykodynaamiseen oppiin nojaavissa laitoksissa, joissa tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia hoidetaan. Myös autistit saavat maistaa pakkoa samoissa laitoksissa, vaikka pakkoa ei pitäisi heidän kasvatuksessa käyttää, vaan nimen omaan pitäisi neuvotella, keskustella ja perustella. Näin myös lapset oppivat oikean tavan toimia. Pakko antaa pakkomallin - keskustelu keskustelumallin (Kerola).

      sanoo miten asiat ovat ainakin pienelle lapselle. Mutta eihän se nyt ole sama kuin pahoinpitely. Olet nyt tainnut ymmärtää väärin. En ole lukenut Hellstenin kirjoja eikä minun tältä osin tarvitse lukeakaan. Jos vanhemman auktoriteetti vaatii väkivaltaa, vanhemman on syytä mennä peilin eteen ja miettiä mikä hänessä on vikana. Se on syytä tehdä nopeasti, ja jos ei itse löydä vikaa, niin kääntyä ammattiauttajan puoleen ettei siirrä väkivaltaista käyttäytymismuotoa seuraavalle sukupolvelle.


    • anni kirjoitti:

      väkivaltaisen lapsuuden kokenut (vaikka kasvatuksen varjollakin) jatkaa väkivaltaista käyttäytymistä kaduilla, ihmissuhteissa. suomessa on perheväkivalta yleisempää ja pahempaa kuin muualla. Sitä on ns. uskovaisissakin perheissä. Varmaan siellä kasvatetaan kovapäistä vaimoa.

      ...se minustakin kuulostaa ja tuntuu julmalta, mutta minkäs minä sille säännölle mahdan. :/

      Itse olen kyllä vielä lähempänä lasta kuin aikuista..


    • as-öttiäinen kirjoitti:

      ...se minustakin kuulostaa ja tuntuu julmalta, mutta minkäs minä sille säännölle mahdan. :/

      Itse olen kyllä vielä lähempänä lasta kuin aikuista..

      Tarkoitatko noiden uskovaisten kasvatussäännöille jotka rikkovat lakia?
      No kerrot heille että se on väärin paitsi lain mukaan, myös lapsen kannalta. Jos tämä lyöty lapsi sitten jossain vaiheessa lyö vanhempaansa, mistä hän on oppinut mallin? Myöntääkö vanhempi opettaneensa sen? Ei, hän sanoo älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.


    • anni kirjoitti:

      Tarkoitatko noiden uskovaisten kasvatussäännöille jotka rikkovat lakia?
      No kerrot heille että se on väärin paitsi lain mukaan, myös lapsen kannalta. Jos tämä lyöty lapsi sitten jossain vaiheessa lyö vanhempaansa, mistä hän on oppinut mallin? Myöntääkö vanhempi opettaneensa sen? Ei, hän sanoo älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.

      Itse en ole kyseistä Raamatun kohtaa lukenut, mutta voisihan sen ottaa vaikka niin, että jos ei kielloista välitä, niin voidaan estää. Siis heitetään nyt vaikka, että jos lapsi rikkoo ikkunan kielloista huolimatta, niin täytyy häntä jotenkin fyysisesti estää sitä tekemättä. Niin yksinkertainen ja päivänselvä juttu oli kyseessä...


    • ritalin kirjoitti:

      Itse en ole kyseistä Raamatun kohtaa lukenut, mutta voisihan sen ottaa vaikka niin, että jos ei kielloista välitä, niin voidaan estää. Siis heitetään nyt vaikka, että jos lapsi rikkoo ikkunan kielloista huolimatta, niin täytyy häntä jotenkin fyysisesti estää sitä tekemättä. Niin yksinkertainen ja päivänselvä juttu oli kyseessä...

      Kysymys on itseasiasssa siitä sopiiko pakko ylipäätään kasvatukseen? En tiedä antaako raamattu tähän asiaan ohjeita. Siitäkin on olemassa monia käännöksiä ja tulkintoja.

      Isäni kertoi kuinka hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja pelkäsi kuolemaa. Hän kutsui papin paikalle tunnustaakseen syntinsä. Isäni piiloutui sängyn alle. Pappi sitten kysyi:"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"? - "Eihähän tässä muuta syntiä, kuin olen lapsiani pieksänyt". "Ei se ole mikään synti - vaan hyve". Vastasi pappi:"Ken piiskaa säästää se lastaan vihaa". Isoäitini toipui ja isäni kertoi, että tämän jälkeen hänen yksinhuoltaja äitinsä hakkasi lapsiaan entistä kauheammin.

      Eli on kysymys tulkinnoista, aivan kuten Ritalin totesi. On asioita, joissa lasta pitää estää. Mutta tarkoittaako se lapsen hakkaamista? Tarvitseeko lapsi edes läpsäisyä? Omalla lapsellani on kosketushäiriö. Jo pelkkä kosketus tuottaa hänessä kipua. Sanat riittää kieltämään.

      Onko teillä kokemusta pakosta - oletteko itse kokeneet, että olisi ollut tarvetta pakon käyttöön kasvatusmenetelmänä?


    • kasvatukseen? kirjoitti:

      Kysymys on itseasiasssa siitä sopiiko pakko ylipäätään kasvatukseen? En tiedä antaako raamattu tähän asiaan ohjeita. Siitäkin on olemassa monia käännöksiä ja tulkintoja.

      Isäni kertoi kuinka hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja pelkäsi kuolemaa. Hän kutsui papin paikalle tunnustaakseen syntinsä. Isäni piiloutui sängyn alle. Pappi sitten kysyi:"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"? - "Eihähän tässä muuta syntiä, kuin olen lapsiani pieksänyt". "Ei se ole mikään synti - vaan hyve". Vastasi pappi:"Ken piiskaa säästää se lastaan vihaa". Isoäitini toipui ja isäni kertoi, että tämän jälkeen hänen yksinhuoltaja äitinsä hakkasi lapsiaan entistä kauheammin.

      Eli on kysymys tulkinnoista, aivan kuten Ritalin totesi. On asioita, joissa lasta pitää estää. Mutta tarkoittaako se lapsen hakkaamista? Tarvitseeko lapsi edes läpsäisyä? Omalla lapsellani on kosketushäiriö. Jo pelkkä kosketus tuottaa hänessä kipua. Sanat riittää kieltämään.

      Onko teillä kokemusta pakosta - oletteko itse kokeneet, että olisi ollut tarvetta pakon käyttöön kasvatusmenetelmänä?

      On taas innostunut täyttämään tätäkin palstaa.
      Hieno ulosanti, voisi ruveta kirjailijaksi, niin saisi ihan luvan kanssa satuilla.


    • kasvatukseen? kirjoitti:

      Kysymys on itseasiasssa siitä sopiiko pakko ylipäätään kasvatukseen? En tiedä antaako raamattu tähän asiaan ohjeita. Siitäkin on olemassa monia käännöksiä ja tulkintoja.

      Isäni kertoi kuinka hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja pelkäsi kuolemaa. Hän kutsui papin paikalle tunnustaakseen syntinsä. Isäni piiloutui sängyn alle. Pappi sitten kysyi:"Mitä syntejä sitä on tultu tehtyä"? - "Eihähän tässä muuta syntiä, kuin olen lapsiani pieksänyt". "Ei se ole mikään synti - vaan hyve". Vastasi pappi:"Ken piiskaa säästää se lastaan vihaa". Isoäitini toipui ja isäni kertoi, että tämän jälkeen hänen yksinhuoltaja äitinsä hakkasi lapsiaan entistä kauheammin.

      Eli on kysymys tulkinnoista, aivan kuten Ritalin totesi. On asioita, joissa lasta pitää estää. Mutta tarkoittaako se lapsen hakkaamista? Tarvitseeko lapsi edes läpsäisyä? Omalla lapsellani on kosketushäiriö. Jo pelkkä kosketus tuottaa hänessä kipua. Sanat riittää kieltämään.

      Onko teillä kokemusta pakosta - oletteko itse kokeneet, että olisi ollut tarvetta pakon käyttöön kasvatusmenetelmänä?

      Aivan, loppujen lopuksi kyse on todellakin tulkinnasta. Siksi Raamattua vieroksutaan, koska sitä tulkitaan väärin.

      Kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, jos lapsi uskoo pelkistä sanoista, se on erittäin hieno juttu. Minulle on useimmiten riittänyt pelkkä sana kieltämään. Mutta silti on hakattu, kun ei ole edes kokeiltu riittääkö sanominen.

      Minäkin olen vähän epävarma, tarkoittaako se "vitsa" todellakin hakkaamista vai riittääkö pelkkä estäminen. Minulle on sanottu mitä on sanottu. Toisten sanomiset vaikuttaa aika vahvasti ajatteluuni.

      Kuten on koettu, uskonasiat on erittäin herkkä aihe, joten en sano asiasta tämän enempää :)


    • Margareta kirjoitti:

      On taas innostunut täyttämään tätäkin palstaa.
      Hieno ulosanti, voisi ruveta kirjailijaksi, niin saisi ihan luvan kanssa satuilla.

      Ei nyt Margaretan logiikka ihan toimi. Jos tytär on 50 vuotta - miten isä voi olla alle 60 - ei asperger-miehetkään 9v iässä vielä ole sukukypsiä!

      Kirjailija voi kyllä halutessaan selvittää miten asian laita on.


    • Monk kirjoitti:

      Ei nyt Margaretan logiikka ihan toimi. Jos tytär on 50 vuotta - miten isä voi olla alle 60 - ei asperger-miehetkään 9v iässä vielä ole sukukypsiä!

      Kirjailija voi kyllä halutessaan selvittää miten asian laita on.

      Siis sehän on nimimerkki se Elisabet 50v, ikää 17-25, paljon lahjoja, mielikuvutusta ja joutoaikaa, yksinäinen.




    • as-öttiäinen kirjoitti:

      Aivan, loppujen lopuksi kyse on todellakin tulkinnasta. Siksi Raamattua vieroksutaan, koska sitä tulkitaan väärin.

      Kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, jos lapsi uskoo pelkistä sanoista, se on erittäin hieno juttu. Minulle on useimmiten riittänyt pelkkä sana kieltämään. Mutta silti on hakattu, kun ei ole edes kokeiltu riittääkö sanominen.

      Minäkin olen vähän epävarma, tarkoittaako se "vitsa" todellakin hakkaamista vai riittääkö pelkkä estäminen. Minulle on sanottu mitä on sanottu. Toisten sanomiset vaikuttaa aika vahvasti ajatteluuni.

      Kuten on koettu, uskonasiat on erittäin herkkä aihe, joten en sano asiasta tämän enempää :)

      "Toisten sanomiset vaikuttaa aika vahvasti ajatteluuni."

      Tuo on hyvin vaarallista. Noin syntyy se aivoton massa, joka tosiaan seuraa milloin mitäkin profeettaa osaamatta kyseenalaistaa heidän ajatuksiaan. Kun profeetta sanoo: "Herra sanoo: hypätkää mereen", lauma hyppää eikä huomaa että itsekin voisi ajatella onko siinä mitään järkeä.

      Opettele ajattelemaan asioita eri näkökannoilta, lue kirjoja ja lehtiä, pohdi mikä on järkevää, inhimillistä, hyödyllistä laajemmin kuin vain kovin kapean ns. uskovaisten maailman kannalta.
      Inhimillisyys kattaa koko ihmiskunnan, ei vain kristikuntaa. Inhimillisyyden suojiin voidaan ottaa myös luonto, maapallon säilyminen tuleville polville.
      Käytä aivojasi, kun Jumala on ne sinulle antanut.


    • Margareta kirjoitti:

      On taas innostunut täyttämään tätäkin palstaa.
      Hieno ulosanti, voisi ruveta kirjailijaksi, niin saisi ihan luvan kanssa satuilla.

      Hei,

      Olin ymmärtävinäni, että ajattelitte kirjoituksen otsikolla "Sopiiko pakko autistin kasvatukseen" olevan minun kirjoitukseni, mutta se ei ole minun kirjoitukseni. Olen kirjoittanut vain ensimmäisen tekstin.

      Terveisin,
      tytär (26 v.)


    • Ginni kirjoitti:

      Minun kummallakaan vanhemmalla ei ole ainakaan aikuisena ollut yhtään ystävää. He eivät käyneet kylässa, eikä meillä käynyt kuin joku lähisukulainen pakollisella vierailuilla joskus. Heillä ei ole mitään tarvetta soitella kenenkään kanssa. Tämän voisi ymmärtää, jos he keskenään olisivat edes läheisiä. Itse olisin suonut heidän eroavan, niin kylmä ilmapiiri oli kotona.

      En tiedä onko oma käyttäytymiseni opittua vai aspergerpiirteitä, joita on vanhemmissakin. Itse en pysty luomaan hyviä ystävyyssuhteita, enkä ole seurustellut koskaan. Enkä erityisesti kaipaakaan näitä.

      niitä frendejä hankkii kun ei pysty ystävystyyn aikusiena? Itseltä jäi kaverit muuttojen takia ja aikuisena ei kukaan ole halunnut olla ystäväni. Eli meillä on ihan sama juttu, ei kyläillä. Mutta onks se joku ihmisen mitta?


    • vitsa kirjoitti:

      Tommy Helsten kirjoittaa kadotetusta vanhemmuudesta ja pitää sitä syynä lasten tarkkaavaisuushäiriöihin ja aspergerimaiseen käyttäytymiseen. Hän antaa esimerkin: jos lapsi pistää sormen syntymäpäiväkakkuun pitää läpsäistä lasta! Hän on pakon kannattaja lasten kasvatuksessa. Hänen mukaansa "Ken vitsaa säästää se lastaan vihaa" sisältää suuren viisauden ja hyvän kasvatuksen mallin. Neuvotteleva vanhempi on hänen mielestään kaiken ongelman syy. Lasten kanssa ei neuvotella. Vanhempi määrää!

      Tätä mallia myös käytetään psykodynaamiseen oppiin nojaavissa laitoksissa, joissa tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia hoidetaan. Myös autistit saavat maistaa pakkoa samoissa laitoksissa, vaikka pakkoa ei pitäisi heidän kasvatuksessa käyttää, vaan nimen omaan pitäisi neuvotella, keskustella ja perustella. Näin myös lapset oppivat oikean tavan toimia. Pakko antaa pakkomallin - keskustelu keskustelumallin (Kerola).

      Puhutaan kadotetusta vanhemmuudesta ja syyllistetään- niin kauan kuin oikeaa tietoa peritytymisestä puuttuu. Niin kauan jatkokin tulee ohjautumaan väärin. Nopeasti oikeaa tietoa laitoksiin ja kouluttajille.


    • Aspergereille tyypillistä on päihteettömyys ja rehellisyys sekä antiväkivalta eli assit ovat harvoin väkivaltaisia tai valehtelevia.
      Sen sijaan narsistit ja psykopaatit syyllistyvät asseja paljon helpommin väkivaltaisuuksiin ja muihin rikoksiin.
      Älä sekoita siis asseja, psykopaatteja ja narsisteja keskenään.


  • Tässä on ollut hyviä puheenvuoroja kasvamisesta asperger-perheessä useammassa sukupolvessa. Nämä on arvokkaita kokemuksia varmasti kaikille. Huomaamme että meillä keskustelijoilla on paljon yhteisiä kokemuksia ja mielipiteitä.

    Emme pidä väkivallasta ja pakosta, jota olemme kokeneet. Ei ole kuitenkaan syytä syyllistää omia vanhempia sen takia, sillä heidän ajattelunsa edustaa oman aikakautensa uskomuksia. Mitä voimme tehdä omalta osaltamme on panna piste tälle pakolle ja väkivallalle.

    Toivomme, että myös ihmiset, jotka työkseen toimivat kanssamme ymmärtäisivät tämän. Olisikin hyvä tietää, mitä ajattelevat ne, jotka autistien kanssa tekevät työtä. Miten pitäisi autistien kasvattaa omat lapsensa?

  • Minun isälläni on as, eikä hän ole ikinä osannut viettää perhe-elämää yleisten normien mukaan. Työ on vienyt ajasta suurimman osan ja vie edelleen, koska ammatinvalinta osui siihen ainoaan kiinnostavaan alaan.
    Hänen omituisuuksiinsa olen tottunut ja oppinut lukemaan rivien välistä sen rakkauden, jota ei arkipäivässä ole ikinä näkynyt saati ääneen sanottu. Hädän hetkellä autamme toisiamme pyyteettömästi, vaikka yhteydenpito onkin muuten enemmän satunnaista.
    Yhdellä lapsistani on myös as, meillä on hyvin lämpimät välit kaikista menneiden vuosien ristiriidoista huolimatta.
    Avain ongelmien minimoimiseen on hankkia itselleen tietoa ja ymmärrystä, koska as-ihmiseltä sitä ei voi vaatia.
    Ihmistä voi rakastaa, vaikkei hänen toimiaan aina hyväksyisikään, kunhan tietää tulkita oikein.

  • Miten mielestänne as-vanhempaa tulisi tukea vanhemmuuden alkumetreillä? Mitä pitäisi osata ottaa huomioon?

    • on ihan hyvä vanhempi. Hän noudattaa sääntöjä, ohjeita siis mielellään pilkuntarkasti. Joten kun vaan tietoa lastenhoidosta on niin pitäisi homman toimia. Itselleni tosin päivärytmi oli ongelma varsinkin ekan lapsen kanssa alussa. Eli mitään päivärytmiä ei ollut, vain imetys ja aamutakissa istumista melkein iltapäivään. Tosin olen kuullut ei-asseiltakin tämmöistä jos ei saa yöllä nukkua (herätys kahden tunnin välein).

      Mitä sitten jokainen pienen lapsen vanhempi toivoisi, että jos joku vaikka hoitaisi vauvaa pari tuntia, että itse saa vaikka nukkua tms. Jos olet sellaisessa asemassa että pystyt tämmöistä tukea antamaan.


  • ja äiti luonnevikainen narsisti. Minusta tuli assi.

    Isä oli aina ystävällinen, hiljainen, hänellä ei ollut paljon ystäviä, mutta puursi pitkiä päiviä meidän hyväksemme. Hän ei juuri koskaan suuttunut. Oli aivan äidin tossun alla.

    Minusta olisi tullut aika ilkeä ja äkkipikainen äiti, mutta onneksi en koskaan saanut lapsia. Parilla sisaruksistanikin on assimaisia piirteitä. Niin isä kui minäkin olemme olleet yrittäjiä.

    Assi-isäni oli hyvä isä. Todella kultainen.

    • Hei,

      tämä ketju on vanha mutta edelleen mielenkiintoinen. Haluaisin lisätä muutamia näkökulmia alkuperäiseen aiheeseen.

      Olen AS-isän lapsi. Isä on ollut aina todella rakastava, ja ehdottomasti elämäni suurin idoli. Jo pienenä kuitenkin ymmärsin, että hän on jotenkin haavoittuvainen, ja stressasin sosiaalisia tilanteita kuten kaupassa käymistä hänen kanssaan. Hän on aistiyliherkkä, joten meillä totuttiin pienestä lähtien säätelemään käytöstä hänen rajojensa mukaan. Hän vaati ja vaatii sinnikkäästi edelleen kaikessa täydellisyyttä; puuttuu kielivirheisiin sinnikkäästi, vuosikymmenestä toiseen. Olen kuunnellut uskollisesti hänen saarnojaan ja kannanottopuheenvuorojaan, jotka tasaisin väliajoin yltyvät oksettavaksi pauhaamiseksi. Olen tosi kiltti, enkä ole koskaan kapinoinut - sen jälkeen, kun kerran teininä tuli nyrkkiä pöytään, kun haukuin häntä lapselliseksi.

      Minulla on ollut pitkä tie itsenäistyä ja ymmärtää, että omat valintani voivat olla riittäviä. Tällaisen isän lapsena on ollut vaikea oppia kuuntelemaan itseään: mitä minä elämässäni haluan, ja mikä on isän minuun iskostama arvo, tavoite tai mielipide. Ymmärrän, että toisenlainen luonne olisi voinut katkaista välinsä kokonaan, rikkoa sillat tarkoituksella. Onneksi sellaista ei ole tarvinnut tehdä.

      Nyt olen itse kolmen lapsen äiti. Jälkikasvussa ei ole AS:iin viittaavia ongelmia. On eri asia, millaisia heijastusvaikutuksia minun "kasvatuksellani" heihin jää. Olen tosi herkkis ja syyllistyjä - mutta kukapa äiti ei olisi. Lasten puheenpartta en kuitenkaan korjaa, ja meillä saa rokata kovalla äänellä.


    • Näillä kirjoituksessa esitellyillä asioilla en voi tunnistaa autismia tai aspergeria. Oliko isäsi todellakin AS diagnoosin saanut henkilö, vai oma arviosi isästäsi.

      Psykopaattinen käytös ei tee ihmisestä autistista. Sekin, että suvussanne ei muilla ole autismikirjon oireiyhtymää viittaa ulkoisiin tekijöihin. Aspergerin aiheuttaa sisäiset tekijät. Löytyisiköhän tästä linkistä oikeampi diagnoosi isällesi.

      http://autisticjungle.blogspot.fi/p/autismi-kirjon-diagnoosin-vaikeus.html

      Kotidiagnoosit ovat yleisiä täällä verkossa se näkyy tässäkin ketjussa


    • Lueskelin pikaisesti viestiketjua ja tulin samaan tulokseen, että monella on puurot ja vellit pahan kerran sekaisin.
      Autisteilla on vuorovaikutustaitojen osaaminen hukassa, sen sijaan jos tahtotila on jollakulla jotain muuta kuin sosiaalista kanssakäymistä hakeva, ei se tee vielä kenestäkään autistia. Eikä yksittäisen piirteen perusteella pidä edes tehdä tässä johtopäätöksiä. Arjen toistuvat rutiinit voisi olla yksi selkeä kriteeri, mutta sekään ei riitä ainoana, vaan lisäksi pitää olla muuta tyypillistä.


  • oma isä on ihan selvä tapaus lapsuudestaan asti, ikävä kyllä myös piittaamaton. Hän on todella älykäs monissa asioissa, mutta se on pois sosiaalisuudesta... en ole yhteyksissä häneen enää. Oma äiti on myös erakko tyyppiä, mutta en usko hänellä sairautta olevan, hän on taiteilija. Kuitenkin olen itse kasvanut myös sellaiseksi, että viihdyn omissa oloissani hyvin paljon ja ahdistun ihmislaumoissa, joissa pälistään paskaa. Itselläni on adhd, joka ilmenee enemmän passiivisuudella kuin ulospäinsuuntautuneisuudella.

  • Isäni on melko selkeä asperger vaikkei diagnoosia olekaan. Tunnekylmä, keskittyy vain omaan harrastukseensa, avuton monissa arjen asioissa, malttamaton, holtiton rahankäyttäjä, ei ole koskaan kiinnostunut oikein muusta kuin omista harrastuksistaan ja työstään. Ei kuuntele, jyrkkä mielipiteissään, itsekeskeinen. Perheen asiat tulevat hänelle aina muiden jälkeen. Tehnyt omituisia tempauksia julkisella paikalla ja siksikin olen saanut ikäni hävetä hänen käytöstään.

    • Isäni kuulostaa vähän samantapaiselle. Isällä ei ole diagnoosia, mutta mielestäni oma aspergerini on isältä perittyä. Tosin minä en ole ollenkaan empatiakyvytön kuten isäni. Isäni tosin on lisäksi niin empatiakyvytön, että sanon häntä narsistiaspergeriksi, koska hän muistuttaa narsistia ilman sosiaalisen pelurin taitoja.


    • aspergernainen kirjoitti:

      Isäni kuulostaa vähän samantapaiselle. Isällä ei ole diagnoosia, mutta mielestäni oma aspergerini on isältä perittyä. Tosin minä en ole ollenkaan empatiakyvytön kuten isäni. Isäni tosin on lisäksi niin empatiakyvytön, että sanon häntä narsistiaspergeriksi, koska hän muistuttaa narsistia ilman sosiaalisen pelurin taitoja.

      Moi olen asperger, mutten erityisen kylmä, mutta halutessani kylmä tietyssä tilanteessa eli esim mahdollinen konfliktitilanne, niin silloin oon kylmä ja voittamaton pokerinaama.
      Muuten iloinen olen ja mulla outo huumorintaju.
      Rehellinen ja päihteetön 34-vuotias mies olen.
      Mä oon tietääkseni asperger, koska eräs psykiatri sano niin.
      Kai se on tarpeeksi vahva mielipide ollakseen assi.

      Yleinen harhakäsitelmä on se, että aspergerin ihminen olisi rikollinen ja tunnekylmä.
      Yleensä narsistit ja psykopaatit ovat rikollisia ja väkivaltaisia.
      Assit ovat rehellisiä ja vähemmän väkivaltaisia.
      Näin mm mainitaan wikipediassa, jos oikein muistan.


    • aspergernainen kirjoitti:

      Isäni kuulostaa vähän samantapaiselle. Isällä ei ole diagnoosia, mutta mielestäni oma aspergerini on isältä perittyä. Tosin minä en ole ollenkaan empatiakyvytön kuten isäni. Isäni tosin on lisäksi niin empatiakyvytön, että sanon häntä narsistiaspergeriksi, koska hän muistuttaa narsistia ilman sosiaalisen pelurin taitoja.

      Isälläni on myös voimakkaita narsistisia piirteitä. Haluaa esittää niinkuin huomiota haluava lapsi julkisella paikalla pukeutumalla oudosti ja omasta mielestään hauskasti. Tämä herättää lähinnä oudoksumista ja naureskelua, mutta isäni luulee kai oikeasti olevansa hauska. Arvaa olenko saanut hävetä tuota tomintaa...

      Isäni luulee, että kaikkia kiinnostaa hänen oma harrastuksensa, mihin hän upottaa kaikki rahansa ja aikansa. Jos menen käymään isälläni, mitä en tee usein koska siellä ainoastaan ahdistaa, on hänen omat harrastuksensa aina etusijalla. Hyvin itsekeskeinen ja narsistinen ihminen.


  • Asperger-diagnoosin saavat ne, jotka oikeasti täyttävät diagnostiset kriteerit Joten turha riidellä tai edes kinastella aiheesta. ICD, DSM aivan sama, eivät kriteerit muutu juurikaan vaikka diagnoosiluokituksiin tehtäisiin joitain muutoksia.

    Ne, jotka diagnosoidaan pätevien lääkärien toimesta autisminkirjon henkilöiksi, ovat autisminkirjon henkilöitä. Voisiko asian yksinkertaisemmin ilmaista? Miksi siis jatkuva kädenvääntö siitä kuka mitäkin on. Jos on autismi diagnosoitu, so? Ne joilla ei ole diagnoosia eikä edes suostuta lähteä diagnooseja tekemään, miksi pitää herjata niitä joilla diagnoosi on?

    TOKI jokainen väärin itsensä diagnosoiduksi epäpätevien lääkärien toimesta diagnosoitua voi poistattaa oman diagnoosinsa halutessaan. Kysymyksenasettelu silloin kuuluukin, miksi hait diagnoosin, jos sen poistattaa haluat?!

    • Myös joillaki menee puurot ja vellit sekaisin, mitä tulee assien tuntomerkkeihin, sillä esim wikipedia sanoo "aspergerit ovat rehellisiä ja eivät sorru yleensä väkivaltaisuuksiin".
      Kun lukee noita kommentteja, niin joskus täytyy pyöritellä päätänsä.


  • Wikipediaan eikä Aspergrerinfoon ole luottamista, sillä molemmat ovat julkisuudenkipeitä.

  • Skeidaa koko Wikipediat täynnä. Sinne kuka tahansa voi muokata tekstejä kuinka vain tahtoo.

    Aspergerinfo sensijaan perustaa kokemukselliseen tietoonsa kirjoituksensa täällä sekä muualla. Siitä todisteet. Wikipedian tietoja voi kuka tahansa muutella koska vain, mutta neurologian erikoislääkärien tekstejä jotka lausunnoissa, ei voi.

    Eli; koska Wikipediaan ei ole uskomista, vaan pitkänlinjan neuropsykiatrien ammattitaitoon, ovat Wikipediassa esitetyt "tiedot" sinänsä täysin hyödyttömiä, joihin ei kannata koskaan tietojaan perustaa.

    • Kävin lukemassa luotettavimmista paikoista tietoa aspergerista ja aika samaa tekstiä oli kuin wikipediassa.
      Toki wikipedia ei oo niin luotettava, kuten sanoit.
      Todennäköisesti jos joku yrittää muokata eri tietoa wikipediaan, se kirjoitus poistetaan.
      En tiedä.

      Tässä tietoa aspergerin syndroomasta, johon ei liity väkivaltaa.
      Kirjoittaja on lasten neurologian erikoislääkäri.
      www.mtv.fi/uutiset/artikkeli/asperger-ei-tee-kenestakaan-vakivaltaista/1910206


    • Olen kyllästynyt Suomessa käytyyn kiistelyyn siitä mikä on Asperger.
      Luen englanninkielisiä kirjoja aiheesta, joista asia tuntuu ilmenevän ilman mitään suurempia hämminkejä, ja perustan käsitykseni lähinnä niihin ja omaan kokemukseen.


    • Ulkomailla asiaa käsitellään mielestäni aika erilailla ainakin kirjojen perusteella.
      Tästä suomalaisesta keskustelusta hieman poikkeavan käsityksen saa vaikkapa kirjasta:
      I am Aspien Woman, Tania A. Marshall

      Tosin tuo kirja ei kerro miehistä. Mutta siitä ehkä ilmenee kuinka Aspergernaiset eivät välttämättä ole tiettyjen stereotypioiden mukaisia, vaan hyvin monenlaisia ihmisiä.


    • Tykkään myös tämmösestä ilmeisesti Ukrainalaisesta kirjoittajasta kuin:
      Olga Bogdashina


    • Minäkin epäilen, että suvussani on aspergeria. Oma diagnoosi on nyt haussa. Olen etsinyt diagnoosia verkossa. Monenlaista näyttää olevan, mutta oikeaa on vaikea löytää. Tässä ketjussa tuntuu olevan asiallista, kokemuksellista ja tieteellistä tietoa asiasta. En halua mitään wikipediasta kopioitua tai jonninjoutavaa papunet diagnoosia, vaan luotettavan ja asiallisen. On selvää, että vain kunnon ammattilaiseen voi asiassa luottaa. Tiedättekö onko ketään luotettavaa suomalaista neuropsykiatrian lääkäriä, jolta voi pyytää asperger diagnoosia?


    • MrJuha82outolintu kirjoitti:

      Kävin lukemassa luotettavimmista paikoista tietoa aspergerista ja aika samaa tekstiä oli kuin wikipediassa.
      Toki wikipedia ei oo niin luotettava, kuten sanoit.
      Todennäköisesti jos joku yrittää muokata eri tietoa wikipediaan, se kirjoitus poistetaan.
      En tiedä.

      Tässä tietoa aspergerin syndroomasta, johon ei liity väkivaltaa.
      Kirjoittaja on lasten neurologian erikoislääkäri.
      www.mtv.fi/uutiset/artikkeli/asperger-ei-tee-kenestakaan-vakivaltaista/1910206

      Otetaan myös huomioon eri sukupolvet näissä väkivaltaisuuksissa. Kuvitelkaa asperger, ilman diagnoosia mitä todennäköisimmiten, kun puhutaan VANHEMMISTA sukupolvista. Eli esimerkiksi oma isäni, viidenkympin ikäluokkaa, ei ole tosiaan kuuna päivänä saanut diagnoosia tai suostuisi menemään diagnosoitavaksi. Hän on kuitenkin selkeä autismin kirjon lievä tapaus, eli asperger.

      Lisäksi narsistisia piirteitä ilman näitä sosiaalisen pelurin taitoja. On käyttänyt henkistä väkivaltaa koko lapsuuteni, äitini on hänen sylkykuppinsa ja paapojansa. Avuton ja uppoutuu omiin harrastuksiin, raivoaa äänistä ja suuttuu minkä kerkeää, milloin hiertää lappu selässä ja milloin lapset eivät saa leikkiä sillä tekee kotona töitä ja milloin pakottaa jatkamaan harrastusta, joka muodostunut hänelle pakkomielteeksi. Kylmä, arvaamaton, lähes aina aggressiivisella tuulella, ja aina hänen tarpeensa tulevat ekana. Usein hän esimerkiksi herättää äitini keskellä yötä, vaikka äidillä olisi aamulla töitä - MISSÄ ON KAUKOSÄÄDIN. Tai jotain. Ja lapset. Haukkunut paskiaiseksi ja peukalo keskellä kämmentä käytännön asioissa. Silti korkealle kouluttautunut ja tietää paljon tietyistä asioista.

      Eli POINTTI - kun nää tyypit on kasvanu ilman diagnoosia, tietoa, apua, tukea, niin on heillä paljon suuremmat todennäköisyydet väkivallan tekoihin perheessä, kuin uusilla sukupolvilla. Voitte vaan kuvitella ihmisen, jolla on asperger, joka ei ole koskaan oppinut käsittelemään tai purkamaan rakentavasti tunteitaan, puhumaan tunteistaan ja jonka käytöksen on annettu jatkua, sillä nämä sukupolvet ja heidän vanhempansa myös ovat nähneet eri tavalla naisen ja miehen roolin perheessä. Ylipäätään näillä sukupolvilla näkyvät sota-ajat heidän vanhempiensa kautta monilla, joten kuvitelkaa asperger tuohon aikaan. Varmasti saanut osakseen paljon oudoksuntaa, mutta ei koskaan oppinut käsittelemään tunteitaan. Ja aspeilla sekä Adhd:n omaavilla tunteiden käsittely on muutenkin vaikeampaa. Aspi ei varmasti välttämättä tee väkivaltaisesti perhettään kohtaan, mutta uskaltaisin väittää, että varsinki näil sukupolvilla se vaikuttaa asiaan. Kyse on kuitenki neurobiologiasta ja aggressiosta. Samaa on Adhd:ssa.


  • Aivan oikein! Koska Wikipediassa on plagioitu infon kokemuksellinen ammattitaitoinen pitkänlinjan neuropsykiatrian gradu, asia pitää saattaa korkeimman hallintotoikuden tietoon ja todisteet esille:

    http://www.hs.fi/ilta/16052016/a1463365991013

    Tuomiolle koko porukka!

  • Asperger ei synny ulkoisista olosuhteista. Se on geeneissä. Joten jos suvussa on asperger, niin se on periytynyt.

  • Asperger ei voi olla minun mielestäni opittua. Kyllä se tulee synnynnäisten perintötekijöiden kautta. Kuulemma aika moni geeni vaikuttaa asiaan.

    Jos esim. isä on asperger-piirteinen ja lapsi luulee saaneensa aspergerpiirteensä oppimalla niin en ainakaan minä usko että niin on käynyt. Pitkä kokemukseni omista aspergerpiirteistäni, jotka ovat todella selvät, kertoo minulle aspergerin pysyvyydestä. Jo aivan lapsena muistan kokeneeni asiat, muut ihmiset, ympäristön ja koko aistittavan maailman hyvin AS-maisesti.

    Isäni oli hyvin AS-mainen mutta en missään vaiheessa ajatellut, että se olisi "tartutettu" minuun. Isäni ei ollut millään lailla määräilevä tai sellainen, että olisi yrittänyt mitenkään tehdä lapsistaan kaltaisiaan. AS ei tartu. Assien kanssa voivat huoletta olla kaikki sellaisetkin, jotka hiukan pelkäävät, että assiseura tekee kaltaisekseen. Ei se tee. AS joko on tai ei ole syntymästä saakka. Se ei ole kenellekään paukahtanut vasta jossain tietyssä iässä. Eikä se häviä. Se on kuolemaan saakka - ja ainakin minua tämä asia lohduttaa, koska tämän jatkuvan muutoksen hullunmyllyssä rakastan löytää edes yhden asian, joka pysyy eikä muutu. Hyvä niin!

  • No meillä AS on "tarttunut" hyvin. Äiti ja isä ja minä ja veljeni olemme jossain määrin aspergereitä, ja toinen veljeni autisti. Mutta selvisin sentään hengissä! Kasvaminen tässä perheessä oli "normaalia", kun paremmasta en tiennyt, ennekuin sain kavereita koulussa.

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.