1959 syttyi lautarakenteisessa Köyliön varavankilassa tulipalo. Eristyssellissä vankimielisairaalaan menoa odottava vanki tuikkasi patjan tulee. Vartia avasi oven ja silloin liekit löivät jo kovasti, oikein hulmahtivat. Vartia oli yksin yövartiossa ja laittoi oven takaisin kiinni. Jos tuossa vierheitä vain voi tehdä niin vartija teki virheistä suurimman, lähti polkupyörällä kysymään neuvoa esimieheltään 16 kilometrin päähän. Kun esimies kuuli asian hän suorastaan paniikissa sanoi; äkkiä sellien ovet auki ja miehet turvaan.
Tuo käsky neuvottomalle vartialle tuli liian myöhään, talo roihusi ilmiliekeissä. Palokunnat tulivat paikalle ja isäntiä maalaistaloista raktoreineen apuun. Roihuavasta vankilarakennuksesta he vetivät raktorilla kaltereita pois poikoiltaan. Vangit huusivat tuskissaan; ampukaa päähän, antakaa tulla, paniikki oli hirveä.
Tuossa tulipalossa kuoli 16 vankia.
Mustalaispoika, tai oikeastaan aikamies huusi Jumalaa avuksi, luvaten antaa elämänsä Hänelle jos vain pelastuisi. Kuin ihmeen kautta hän pelastuikin kaltereiden välistä. Mies tuli uskoon ja myöhemmin alkoi kiertämään vankilalähettinä Suomen vankiloita. Vierailipa myös uskossa ollessani aina minunkin kämpässä, antaen hyviä neuvoja. On käynyt tässä minun mökillä vapaudessa ollessakin. Miehen nimi on Akseli Hirvaskoski, entinen Hagert.
'Muistkaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.' Hebr.13:3
Tuo käsky neuvottomalle vartialle tuli liian myöhään, talo roihusi ilmiliekeissä. Palokunnat tulivat paikalle ja isäntiä maalaistaloista raktoreineen apuun. Roihuavasta vankilarakennuksesta he vetivät raktorilla kaltereita pois poikoiltaan. Vangit huusivat tuskissaan; ampukaa päähän, antakaa tulla, paniikki oli hirveä.
Tuossa tulipalossa kuoli 16 vankia.
Mustalaispoika, tai oikeastaan aikamies huusi Jumalaa avuksi, luvaten antaa elämänsä Hänelle jos vain pelastuisi. Kuin ihmeen kautta hän pelastuikin kaltereiden välistä. Mies tuli uskoon ja myöhemmin alkoi kiertämään vankilalähettinä Suomen vankiloita. Vierailipa myös uskossa ollessani aina minunkin kämpässä, antaen hyviä neuvoja. On käynyt tässä minun mökillä vapaudessa ollessakin. Miehen nimi on Akseli Hirvaskoski, entinen Hagert.
'Muistkaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.' Hebr.13:3
Vastaukset 18
Vanhimmat
miten voimakas kriisi saattaa aiheuttaa uskistumisen, mikäli persoona on sille altis.
Ny t vielä pitäisi saada selitys, miksi uskistuminen tapahtui hell-und-die-lahkoon?
Oliko syynä mahdollisesti että niin monella lahkolaisella on rikollinen tausta?
olla ihan terve. Vai miltä itsestäsi tuntuu?
Sinusta varmaan tuntuu, että nytpä osasit oikein omaperäisen ja nasevan kommentin heittää. Saatat tuntea olevasi suorastaan kuningashihhuli, jonka suuresta viisaudesta riittää jaettavaa kaikille, jotka sitä janoavat.
Ajattelit sitten laittaa Nasselle niin sanotusti jauhot suuhun ja tehdä selväksi, kenellä vörkkii ja kenellä ei.
No jaa...
Helsingin lähetysseurakuntaan ja hänellä on kaksi lasta. Toinen pojista kävi oikiksen ja on nykyään tuomarina.
Akselin elämä on erinomainen esimerkki siitä kuinka Herra saa tehdä ihmeitä. Kukaan ei ole Herralle vähäpätöinen.
Täyttyy myöntää, että ajoittain tuntuu siltä.
Puolestani saa rukoilla, jos joku viitsii nähdä vaivaa.
onneksi lahkosi määrittelemää helvettiä ei ole olemassa.
Säälittävän väsynyttä on sinun hihhulointi, kuuluisit oikeasti sinne mihin uskosi sinut toivottaakin.
Nytkin viikonloppuna vankilalätystyöntekijät lähtevät pitämään hengellisiä tilaisuuksia Suomen vankiloihin. Ne eivät ole hotelleja, tietenkin riippuen vertauskohteesta.
On hyvä muistaa tuotakin työmuotoa rukouksin. Kun vanki tulee uskoon on se ilo taivaassa enkeleillä suuri. Myös yhteiskunnallisesti halvempaa veroja maksava kansalainen kuin kallis rikollinen.
Niin ja vankilalähettejä muistetaan, että olisivat voitelussa ja sana sattuisi kuulijoihin.
Minulle sanoi kerran eräs murhasta tuomittu, sen istunut ja vapautunut vanki; ei se Herran sana enää häntä puhuttele. Rukoillaan että puhuttelisi. Vangeilla on ihmispelko suuri jättäytyä Jeesukselle. Mutta ratkaisun tehtyään se olikin ihmeen helppoa, Herra kun itse antaa voiman.
Vankeja rukouksissani.
Olen itsekin entinen vankilalähetti.
Teetkö vielä nykyisin vankilalähetystyötä siellä Ruotsissa?
Jeesus sinua Rea siunatkoon tuossa arvokkaassa työssä!
TV; Sim-son
Rukoillaan vaan Rea sinun työsi puolesta. Olet vankilähetti vieläkin, kun julistat vapautusta eksytysten kavaliin juoniin sotkeutuneille vapautusta näillä palstoilla. Sielunvihollisella on monta tapaa pitää ihmistä vankinaan harhaopeillaan ja sitoa heitä itseensä eksyttäväisillä kokemuksilla ja hengellisillä ilmiöillä, joita pahaa aavistamattomat luulevat oikeaksi Jumalan toiminnaksi ja siunauksiksi, mutta ne eivät sitä ole.
Samassa merkityksessä kuin -70 luvulla.
Mutta tokihan tavoitan kaikenlaisia ihmisiä
päivittäin.
Täällä Göteborgissahan on asukkaita maailman joka kolkasta.
Tapaan myös paljon ruotsinsuomalaisia päivittäin
ja heillekin saan kertoa ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.
Mutta keskustelen mielelläni kaikkien kanssa, jotka
tavoitan, eri kieliryhmistä.
Ruotsi, englanti, italia ja vähän saksaakin tarpeen tullen:)
Vähän olen nk alkanut ymmärtää
että näin taitaa olla!
Rukoillaan kaikkien puolesta
että Jeesus saisi tulla ensimmäiselle sijalle
sydämissä.
Jokainenhan meistä joutuu kiusauksiin
ja jokainen lankeaakin joskus ainakin.
Tämä eksytyshän on Jumalan itsensä lähettämä
ja siksi että Hän koettelee meidän jokaisen uskon, rakastammeko totuutta vai valhetta.
Rukoillaan, että Jeesus olisi aina numero 1.
Rukoillaan ihan päivittäin, että saataisiin uudistua mielemme hengeltä. Ainakin minä sitä tarvitsen.
Vieläköhän tuo siunaus on voimassa?
Oli setäni Akseli!,uskossa Jeesikseen loppuun asti oli!.
Kuulin tuosta tapahtumastavertaistukiryhmässä, jossa muuan miekeiltä pelastunut sitä muisteli.
liekeiltä
Ruotsalainen Georg Gustafsson tuli uskoon kaksikymppisenä.
Hänestä tuli myöhemmin Ruotsin helluntaiherätyksen keulamiehiä.
Hän toimi Raamatun opettajana, evankelistana sekä pastorina
monissa seurakunnissa.
Kerran sattui näin. Hän oli kaverinsa kanssa srk:n kellarissa
tekemässä jotakin korjaustyötä. Silloin tuli pääsi irti ja
tilanne näytti tosi pahalta. Tuntui siltä, että koko kirkko
palaa eikä sille mahda mitään. Silloin Georgin muistiin tuli
Jumalan Sana:
"Uskon kautta .... He sammuttivat tulen voiman" (Heb 11:33-34).
Silloin Georg huusi: "Jeesuksen nimessä, tuli sammu!
Ja tuli sammui siinä samassa ja kirkko pelastui palamasta
poroksi.
Georg Gustafssonista ja hänen elämästään on kirjoitettu
kirja, joka on ruotsiksi "Georg, revolutionär". Tosi mielenkiintoinen
elämäntarina. Respekt!
https://www.libris.se/product/revolutionar-och-visionar-georg-gustafsson/
Respekt!
https://sv.wikipedia.org/wiki/Georg_Gustafsson_(pastor)
Mvh J - K