herran uhri.4

35 Vielä samana päivänä he valtasivat kaupungin ja surmasivat sen asukkaat. Joosua julisti sinä päivänä Eglonin herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosi sen kaikkine asukkaineen, kuten oli tuhonnut Lakisinkin.Joosuan kirja 10 35
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuosta Jumalasta puhuttaessa usein korostetaan armoa niin paljon, että tämä puoli unohtuu kokonaan. Tuomion päivästäkin puhuttaessa sitä pidetään kuitenkin riemun päivänä ja vapautuksen päivänä. Asia on siitä näkökulmasta ihan ymmärrettävä, että ihminen voi olla sorrettu ja kokea sortajansa tuomion omaksi vapautukseksi. Sortajan näkökulmasta asia on toisenlainen.

Joosuan ajan tilanteessa oli kysymys samantapaisesta asiasta kuin Raamatun mukaan oli Nooan päivinä. Ajasta kerrotaan, että maa oli täynnä ainoastaan väkivaltaa ja näin oli tilanne myös noiden kansojen kohdalla, joilta joukot Joosuan johdolla valtasivat maan. Huomataan puhuttavan tuomiosta, koska kansakunnan ”syntien määrä” oli täyttynyt.

Oikeudenmukaisuushan tarkoittaa sitä, että syytön vapautuu mutta syyllinen saa tuomion.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinen mooses kirjoitti:

35 Vielä samana päivänä he valtasivat kaupungin ja surmasivat sen asukkaat. Joosua julisti sinä päivänä Eglonin herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosi sen kaikkine asukkaineen, kuten oli tuhonnut Lakisinkin.Joosuan kirja 10 35

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu