Surmatkaa!

13 ja kun herra, teidän jumalanne, antaa sen teidän käsiinne, surmatkaa kaikki sen miehet. Naiset, lapset, karjan ja kaiken muun, mitä kaupungista löytyy, voitte sitä vastoin ottaa itsellenne ja pitää saaliina. Sen on herra, teidän jumalanne, antanut teille.Viides Mooseksen kirja 20 13-15
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuommoista ohjeistustahan sieltä Raamatusta löytyy. Hihhulit pyrkivät selittelemään sen pois, koska se heistäkin tuntuu vähän kiusalliselta. Kohta tulee väitettä, että Jumala on vapauttanut ihmiskunnan noista ohjeista mutta jotenkin on kuitenkin perusteltava myös, miksi tuo ohje on alunperin ollut suurta Jumalan rakkautta sekin. Raamatun ristiriitaisuutta ja siellä olevaa pahuuteen kehoittamista ei voida myöntää, koska se veisi perustan koko aatteelta.

Äänestä
  • mites syvällisesti taidatkaan olla tutkiskellut raamattua kun niin ponnekkaasti tulkitset mielestäsi oikein sitä? Käsittämätön kyky ihmiseltä jota ei kiinnosta raamattu ja Jumalan sanomiset pätkääkään ja joka pitää kyseistä opusta vain satukirjana. Kunnioittava asenne toisaalta jos jokaiseen itselleen turhanpäiväiseen asiaan yhtä antaumuksella perehtyy. No mut kaikilla on omat vahvuutensa.

    Äänestä

  • mrx kirjoitti:

    mites syvällisesti taidatkaan olla tutkiskellut raamattua kun niin ponnekkaasti tulkitset mielestäsi oikein sitä? Käsittämätön kyky ihmiseltä jota ei kiinnosta raamattu ja Jumalan sanomiset pätkääkään ja joka pitää kyseistä opusta vain satukirjana. Kunnioittava asenne toisaalta jos jokaiseen itselleen turhanpäiväiseen asiaan yhtä antaumuksella perehtyy. No mut kaikilla on omat vahvuutensa.

    Pistä paremmaksi, kun sinulla kerran on pyhänhengen lahjakin sitä varten ja tulkitse paremmin. Sana on vapaa.

    Äänestä

oletko tutustunut islamiin.Juutalaisille ja kristityille julistetaan kuolemaan eikä ateisteilla ole elämisen oikeutta.Heidät kaikki tulee hävittää maan päältä.

Äänestä
  • En tunne koraania tarpeeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinen mooses kirjoitti:

13 ja kun herra, teidän jumalanne, antaa sen teidän käsiinne, surmatkaa kaikki sen miehet. Naiset, lapset, karjan ja kaiken muun, mitä kaupungista löytyy, voitte sitä vastoin ottaa itsellenne ja pitää saaliina. Sen on herra, teidän jumalanne, antanut teille.Viides Mooseksen kirja 20 13-15

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu