Pohdittavaksi

Julkisessa keskustelussa luterilaisuutta pidetään joskus syypäänä lähes kaikkiin suomalaisten vaivoihin. Sitä pidetään tylsänä, ankeana, ahdistavana, tuomitsevana, elämänkielteisenä, vanhoillisena, kaavamaisena. Se on syypää suomalaisten huonoon itsetuntoon, työhulluuteen, seksiongelmiin, puhumattomuuteen ja yleiseen jurottamiseen.

Synkkä todellisuudenkäsitys?

Luther-tutkimus osoittaa, että luterilaisen ajattelun taustalla on ajatus Jumalasta itsensä lahjoittavana rakkautena. Tämä periaate heijastuu kaikessa luterilaisen teologian ajattelussa ja elämässä.

Luterilaisuudessa elämä käsitetään Jumalan antamaksi lahjaksi. Pelastus lahjoitetaan ihmisille yksin armosta. Ajatus tulee esiin esim. suomalaisissa katekismuksissa (1948, 1999), virsirunoudessa (Suvivirsi, Soi kunniaksi Luojan, Hoosianna, Enkeli taivaan, Maa on niin kaunis, Herraa hyvää kiittäkää, Kiitos sulle Jumalani mm.)

Pessimistinen ihmiskäsitys?

Luterilaisen ihmiskäsityksen lähtökohta ei ole Raamatun lankeemuskertomus, vaan luomiskertomus. Ihminen on luotu jumalan kuvaksi ja elämään yhteydessä Luojan, toisten ihmisten ja luonnon kanssa. Näin korkean ihmiskäsityksen kanssa voi huoletta lähteä keskusteluun sekulaarien ideologioiden kanssa.

Pahan kokemus ei ole luterilaisen eikä minkään muunkaan kirkkokunnan keksintö, vaan se on kokemuksellinen fakta elämässä. On totta, että kirkossa ihminen paljastetaan syntiseksi. Tämä on kuitenkin yhteistä kaikille kirkkokunnille, eikä mikään luterilaisuuden erityispiirre.

Seksuaalikielteinen luterilaisuus?

Yleisesti pitäisi tietää, että luterilaisessa reformaatiossa suhtauduttiin kriittisesti naimattomuuden ihannointiin ja pappien selibaattiin. Luterilainen käsitys sekä avioliitosta että naimattomuudesta voidaan ymmärtää lahjan näkökulmasta.

Historian näkökulmasta reformaatiota on pidettävä aika epäaskeettisena liikkeenä. Sen historia on oluen ja makkaran, laulun ja soiton ja luostarista naimisiin karanneiden munkkien ja nunnien historiaa. Kilvoittelu ja pyhityselämä ovat suuntautuneet pikemminkin kohti maailmaa kuin pois siitä.

Ahdistava työmoraali?

Myös tämä osoittautuu myytiksi. Vuosittaisessa työajassa Suomi on "vasta" 17. sijalla. Kärjessä ovat sekulaari-konfutselainen Kiina ja sekulaari-shintolainen Japani. Luterilaisten Pohjoismaiden edelle menevät selvästi myös esim. reformoitu Sveitsi, ortodoksinen Kreikka sekä roomalaiskatoliset Puola, Irlanti, Espanja ja Italia.

Katekismuksista ei löydy viittauksia, joiden mukaan ihmisen suurin onni on tehdä lujasti työtä ja kuolla työpaikalleen autuas hymy kasvoillaan. Työn jumaloinnin sijasta katekismuksissa puhutaan lepopäivän pyhittämisestä.

Luterilaisuuden synkkä julkisuuskuva on näin lähes vastakkainen sille kuvalle, joka avautuu luterilaisuuden omissa lähteissä.

Herää kaksi kysymystä: miksi tiedotusvälineissä on viljelty stereotyyppisiä käsityksiä yhteistä kulttuuriamme keskeisesti muovanneesta pohjavirtauksesta? Toiseksi: onko lahjan ajatus päässyt kirkon julistuksesta huolimatta ihmisiltä pahasti unohtumaan?

Enemmistökirkon tehtävään kuuluu olla kansakunnan syntipukki tai terapeuttinen hiekkasäkki. Voi sanoa, että lyökää vain, äiti kestää ja rakastaa. Ehkä on myös niin, että kirkkoon pettynyt ihminen kuulee hyvän sanomankin ahdistavana, syyttävänä lakina.

Luterilaisuudessa on kuitenkin sisältöä ja voimaa, jonka vaikutus kulttuuriimme on ollut merkittävä ja positiivinen.