Kun uskovat kääntävät selkänsä

Beliar

Jumala voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Moni uskova ei uskalla sitä myöntää. Ne jotka myöntävät, saavat standardivastauksen: Ei Jumala hylkää jne.

Kun tunnetila jatkuu, ihminen kokee myös epäuskoa. Kaikki ongelmien ratkaisujen tuonnemmaksi siirtämiset eli lupaukset joutuvat koetukselle, myös lupaus taivaasta. Tässä vaiheessa ihmisellä on kuitenkin vielä uskoa, ainakin toivo uskomisesta, toivo hyvästä Jumalasta. Tällainen ihminen haluaa ehkä vielä seurakuntayhteyttä, mutta ihmisen sisällä vaatimukset Jumalan Raamatussa antamista lupauksista alkavat kasvaa. Se ei ole nöyryyden puutetta. Se on tunnetila, ja varsin ahdistava.

Luontevaa on, jos joku valitsee tässä vaiheessa itsepetoksen, mikä sen muodoista parhaiten itselle sopii. Alkoholismi, ehdoton Jumalan kieltävä ateismi ja sokeaksi uskoksi kutsuttu hokemaperustainen vapaaehtoinen sokeuden ja järjettömyyden yhdistelmä perustuvat kaikki realismin kieltävään toiveajatteluun.

Vaikka tiedän seurakunnassa olevan ihmisiä, joiden kanssa tällaisestakin voi puhua, minua kalvaa ettei oikein mitään vastauksia löydy. Siten vastauksia peräänkuuluttava keskustelu menee jaaritteluksi tai kirjasuosituksiksi. Ärsyttävää sinänsä, vaan ei pahinta. Jaarittelukin tapahtuu ystävien kesken, vaan annas olla kun tällaisella palstalla yrittää käynnistää keskustelua aiheesta.

Niinpä on kovasti helppoa olla vastaamatta, kääntää selkänsä ja antaa toisen hukkua ahdinkoonsa. Todistuksiensa mukaan pirkkojalovaarat sun muut toimivat Jumalan välikäsinä, vaan eivät koskaan todista raajan takaisin kasvamisesta tai muusta aidosta, todennettavasta ihmeestä.

Surullisinta ehkä on, kuinka näin yhtenä mitättömänä ihmisenä - josta nimimerkki Beliar - kirjoittaessani, huomaan mahtipontisten pikkusielujen korottavan itsensä "väkeviksi" julistajiksi capslockeineen päivineen, kuinka he ilmoittavat sairaan puolesta rukouspyynnön esittäneelle, että juu - nouskoon ja kävelköön, Jumala VARMASTI parantaa sinut syövästä ja sappikivistä.

Kysynkin: Missä ovat uskossaan nöyrät, kuuliaiset, uskolliset mutta haavoittuneet? Missä ovat heitä hoitavat?

Ihminen tarvitsee ihmisyyttä, toista ihmistä. En tällä väheksy Jumalan työtä, mutta Jumala tekee työtä ihmisissä ja heidän kauttaan.

Kysyn myös, missä ovat Jaakobin sielunveljet, ne jotka ovat valmiita haastamaan tuon uhkaavan muukalaisen ja tappion hetkelläkin olevan vielä lujia jatkamaan taistelua, joko kuolemaan tai siunaukseen asti.

Emmekö voi vaatia Jumalalta siunausta tämän lupausten nojalla?!

7

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskon

      Ahdistuneet ja sairaat ihmiset on helppo saada alistetuksi väärillä lupauksilla jotka eivät välttämättä toteudu,seurakuntayhteys tulisi olla turvallista ja vaapaata.Myös epäröiville.

      Itse koen sen joskus ahdistavana,varsinkin niinsanotut rukous/kielilläpuhumistilaisuudet...
      ( vaikka omaan itsekin kyseisen hengenlahjan)
      Mitä tulee nykyisiin Pirkko Jalovaaroihin,tai muihin ''voimaparantajiin'' en välttämättä kaikkea nielemättä pure.

      Jeesus nimittäin lupasi omin sanoin että Jumala lähettää ennen tulemustaan väkevä eksytyksen Matt.24:3,4,5 Vaikka jotkut hokevat herätystä...

      Olen nimittäin seurannut ihmisiä vierestä jotka ovat eksyneet ulkomaalaisten ''voideltujen''saarnajien opetuksiin ja oppeihin, sivuilmiöinä okkultismi- kuten kultahiput hiuksilla/iholla ilmiö.

      Jeesus ei Parantanut ihmisiä millään sähkoisellä ''Voimalla''

      Uskon kyllä että jumala parantaa tänäkin päivänä mutta ei automaattina kuin joku sampo.Jumalaaa tulisi rukoilla vanhurskaan sydämmenuskolla ei epäillen sillä tänäpäivänä on monta eksynyttä joiden rukouksia jumala ei voi huomioida heidän hengellisen hapatuksen/huoruuden tähden...

      Toivon että itse olisin oikella tavalla uskollinen kaiken vaivan ,sairauksien ja epäuskonkin saartamana ja vaikka en olisikaan niin Herra on uskollinen....

      • Beliar

        1. "Olen nimittäin seurannut ihmisiä vierestä jotka ovat eksyneet ulkomaalaisten ''voideltujen''saarnajien opetuksiin ja oppeihin, sivuilmiöinä okkultismi- kuten kultahiput hiuksilla/iholla ilmiö."

        Tämä on ainoa kohta, joka erottaa edellisen viestisi sellaisesta, jonka olisin itse kirjoittanut, ja sekin vain siksi että en ole juuri näihin ilmiöihin törmännyt.

        2. "Toivon että itse olisin oikella tavalla uskollinen kaiken vaivan ,sairauksien ja epäuskonkin saartamana ja vaikka en olisikaan niin Herra on uskollinen...."

        Tuossa on paljon viisautta. Uskovana toivot uskovasi, vaikka et aina jaksaisikaan. Epätoivokin sisältää tällöin toivon kipinän.

        - Toivotan Sinulle voimia uskossasi.


    • harrat

      Et sinä voi aina vain ratsastaa toisten uskoon tukeutumalla,ilman että itse vain annat periksi omalle uskon rakentamiselle.Sinulla tulisi myös olla omaa luottamusta siihen että Jumala palkitsee sinun oman etsimisesi.Mutta jos sinä vain koko ajan esität Jumalalle epäluottamus lauseita, ei se kovin mukavalta tunnu Herrastakaan.Ihminen saan usein sitä mitä uskoo.Jos uskoo vain kielteisen toteutumiseen saa myös sen.Mutta jos alkaa luottaa sen sijaan Jumalan sanan lupauksiin siitäkin huolimatta mitä olosuhteet ja tunteet sanovat, voi saada kokea NIITÄ JUMALAN IHMEITÄ.Oma kokemukseni on että kun alan todella uskoa Jumalaan ja alan häntä etsiä tulee hyökkäyksiä sitä uskoani vastaan. Mutta jos olen vaan luottamuksessani kestävä ja luja, viimein läpimurto tulee.Tämän olen itse kokenut.TÄRKEÄ POINTTI ON SE ETTÄ IHMINEN SAA SITÄ MITÄ USKOO JA PUHUU.Jos puhuu ja uskoo negatiivisesti saa myös sen toteutumaan.Ja käännettynä toisinpäin. Mieti tätä, toivon sulle uutta ilmestystä ja löytämistä.

      • Beliar

        Kun nyt kerran jälleen päätit viisastella, niin oletko koskaan uskossasi pettynyt? Minä olen - tottakai - ja moni muukin on.

        Mitä Jumalaan ja ja kysymykseen miltä Jumalasta tuntuu, niin kyllä Hän tietää kaikki ajatuksenikin jo etukäteen. Ei Jumala ole minunkaan kiusattavissa - ja hyvä niin. Kyllä Jumala kestää.

        Etsitty TODELLA on.

        Kiitän toivotuksista, mutta haluan sinun tietävän että kevyesti lausutun profeetallisen siunauksen julistaminen tuo paljon pahaa. Toteutumattomat ennustukset repivät haavat auki.

        Ymmärräthän, moni profeetta saa kiksit toimiessaan jumalallisena instrumenttina, eivätkä ollenkaan huomioi kenen kanssa ovat tekemisissä. Apostolit esittivät asian niin, että tarjosivat maitoa tai väkevämpää ruokaa aina tarpeen mukaan.


      • harrat
        Beliar kirjoitti:

        Kun nyt kerran jälleen päätit viisastella, niin oletko koskaan uskossasi pettynyt? Minä olen - tottakai - ja moni muukin on.

        Mitä Jumalaan ja ja kysymykseen miltä Jumalasta tuntuu, niin kyllä Hän tietää kaikki ajatuksenikin jo etukäteen. Ei Jumala ole minunkaan kiusattavissa - ja hyvä niin. Kyllä Jumala kestää.

        Etsitty TODELLA on.

        Kiitän toivotuksista, mutta haluan sinun tietävän että kevyesti lausutun profeetallisen siunauksen julistaminen tuo paljon pahaa. Toteutumattomat ennustukset repivät haavat auki.

        Ymmärräthän, moni profeetta saa kiksit toimiessaan jumalallisena instrumenttina, eivätkä ollenkaan huomioi kenen kanssa ovat tekemisissä. Apostolit esittivät asian niin, että tarjosivat maitoa tai väkevämpää ruokaa aina tarpeen mukaan.

        Jos todella tietäisit miten kovan pettymyksen(ei Jumalaan) koulun olen käynyt, et ajattelisi että ,minä vaan huvikseen huulia liikutan.Mutta IHMISIIN SAA kyllä todella pettyä, mutta ei Jumalaan.Ainakin näin jälkeen päin katsottuna Jumala saa minulta täysin puhtaat paperit, kun olen oppinut ymmärtämään että ei Jumala ole vastuussa siitä mikä on minun vastuuni elämässä hoitaa, ja jos laiminlyön sen, seuraukset ovat ikäviä.Jumala on omissa kyllä lupauksissaan uskollinen. Voin sen todistaa todeksi.Ne neuvot joita annoin ovat kovalla rahalla ostetut ja myöskin ovat osoittautuneet toimiviksi.En muuten niistä puhuisi.


    • ajatukseni

      "Te vähäuskoiset" mikä oivallinen lause.Siitähän tässä on kysymys! Jos minä en usko niin kuka sitten.Olen Luojani luoma ja osa tätä maailamkaikkeutta.Jos minä en usko itseeni ja elämääni niin en myöskään usko Jumalaan ja Jeesukseen. Jotenkin niin yksinkertaista mutta niin vaikeaa!!

      • Beliar

        Paskanjauhaja, valekristitty harrat tarjosi samaa roskaa kuin Jobin "ystävät". Muut vaikenivat tätä yhtä viisastelijaa lukuun ottamatta. Jos olisi valitellut parantumatonta haavaani, tämä "ajattelija" olisi veisannut Herraa hyvää kiittäkää, tai muuta yhtä lohdullista.

        Havaintoni, siis aloitusviestin otsikko oli tuskallisen saatanallinen: Tältä tuntuu, kun kristityt kääntävät selkänsä. Ilmankos Kristuksen hiki pidätysyönä oli kuin verta.

        Miettikääs nyt oikein tarkkaan, onko kristityn laitettava leipänsä päälle voita, kevytlevitettä vai tuhti siivu silavaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe