Ristiäishuumaa

Ristiäisten onnistumisen kannalta on olennaista että...

1. Vauva syö itsensä ähkyyn ennen tilaisuutta. Kummin sylissä on sitten mukava puklata koko ateria kummi-poloisen rinnuksille.

2. Vauva saa raivokohtauksen, karjahtelee peloittavasti koko ristiäiskansalle ja puklaa varmuuden vuoksi papin kädelle.

3. Ainoa toimiva kamera koko kirkossa on allekirjoittaneen hallussa. Kaikissa strategisesti tärkeissä käänteissä on joku sukulainen hössöttämässä, että "ota kuva minunkin puolestani kun tästä kamerasta loppui virta!"

4. Joku unohtaa kännykän päälle.

5. Vauvan äidin omistama valtava musta koira hössöttää pienessä asunnossa niin, että kahvia ja voileipäkakkua on enemmän matolla kuin juhlakansan vatsoissa. Lisäksi pappi kannattaa valita tarkoin; Isoja mustia koiria pelkäävä liperikaula on oivallinen valinta...

Juu, olin viikon Keski-Suomessa ja sain kunnian osallistua itsenäisyyspäivänä vietettyihin siskonpojan ristiäisiin... Ristiäiset onnistuivat muuten hyvin, mutta kukaan ei unohtanut kännykkää päälle. Kesken kasteen kajahtava Mäkitorppa-tunnari olisi kruunannut kaiken!

Kaiken kaikkiaan onnistunut tilaisuus se oli. Vauva kyllä karjui koko ajan mutta sehän kuuluu asiaan, eikä hän palauttanut siitä ateriastaankaan kuin pienen osan kummin juhlamekolle...
8236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on ristiäiset, miksei nimiäiset, kasteessahan lapsi nimen saa.

Äänestä
  • Ehkäpä nimitys on syntynyt siitä, että ristiäisissä lapsi otetaan kristillisen kirkon huomaan. En tiedä, onko se nimen antaminen niinkään tärkeää kuin uuden "karitsan" ottaminen lauman jäseneksi. Tämä nyt on allekirjoittaneen arvailua...

    Itse olen puoli-ateistinen kirkollisveronmaksaja, en siis osaa sanoa mitään varmaa...

    Äänestä

  • Hartte-Vainaa kirjoitti:

    Ehkäpä nimitys on syntynyt siitä, että ristiäisissä lapsi otetaan kristillisen kirkon huomaan. En tiedä, onko se nimen antaminen niinkään tärkeää kuin uuden "karitsan" ottaminen lauman jäseneksi. Tämä nyt on allekirjoittaneen arvailua...

    Itse olen puoli-ateistinen kirkollisveronmaksaja, en siis osaa sanoa mitään varmaa...

    mutta nykypäivänä tuskin monikaan kristillisiä arvoja ajattelee kastetilaisuudessa. Luultavasti se nimi on tilaisuuden tärkein anti.
    Samoin kuin kummien perimmäinen tarkoitus on monelta unohtunut.

    Jaa-a, niitä veroja en ole maksanut joten pappi ei taida aamenta sanoa sen enempää häissäni kuin hautajaisissanikaan.

    Äänestä

  • niinpä niin, kirjoitti:

    Eipä taida kristillisillä arvoilla olla paljoakaan merkitystä. Sitä en tiedä, että kutsutaanko valtionkirkkoon kuulumattomien nimenantotilaisuuksia myös ristiäisiksi tai onko näillä lapsilla kummeja. Itse olen kasvanut evankelis-luterilaisessa ympäristössä (vaikka isäni vanhemmat olivatkin ortodokseja) ja joudun häpeäkseni tunnustamaan, että näistä asioista en kuitenkaan tiedä paljoakaan.

    Oma uskonnollinen näkemykseni on sen verran vaikea selittää, että en sitä edes yritä. Pyrin suhtautumaan kaikkeen kylmän tieteellisesti enkä siis uskalla ottaa esimerkiksi Jumalan suhteen varmaa kantaa ennenkuin saan todisteita joko puolesta tai vastaan.

    Lienen siis niitä jotka ohjataan Taivaan portilta sinne kellarin puolelle...

    tietää näistäkin asioista. Vaan enpä voi kehua itseänikään tämän asian tietäjäksi kun ei kukaan kirkkoon kuulumaton tuttu vielä kastetilaisuutta ole järjestänyt enkä muutoinkaan asiaan sen kummemmin ole perehtynyt. Täytyy tunnustaa, vähän nolottaa.

    Taitaa se alakerran herra olla myös meikäläisellä vastaanottajana. On siinä kuitenkin se hyvä puoli kun kuulemani mukaan juuri siellä on hauskinta kun kaikki veijarit ja huijarit ovat lystin pidossa. Eipä silti, ei kukaan ole henkilökohtaisesti käynyt kertomassa onko näin, mutta, tässä asiassa on parasta uskoa huhupuheita.

    Äänestä

  • kuuluisi kirjoitti:

    Tuo valo, joka näkyy tuolla
    onko se vain unta
    se Jumalan valtakunta
    Siellä kai joskus
    olla voidaan
    taivaan iloissa
    piehtaroidaan
    harput helisevät,
    hartaat laulut raikuu
    ylistykset isännälle kaikuu

    Mutta jossain alhaalla
    Hornan holvistoissa
    kulkee Perkele
    ja noissa
    pimeissä, synkissä
    Hornan sopukoissa
    laulu raikaa:
    "Juokaa, naikaa!"
    komentaa Perkele
    ja mitä saikaan
    käskyllään hän aikaan

    Ihminen tietää sen, että
    maailma ilman Perkelettä
    on kuin viini ilman humalaa
    ja valtakunta, jossa
    hyvyys kylpee valossa
    ei sellaista ole olemassakaan!

    Eikö sinne taivaaseen
    enää ketään tuukkaan?
    portilla Helvetin
    on ruuhkaa

    Jonon kärki tässä on
    mut missään ei näy häntää
    täällä miehelle
    riittää emäntää
    sanasta Saatanaa,
    sarvesta härkää
    ollaan kurjia
    mut eipä nähdä nälkää

    (Kotiteollisuus, laulun nimi: Valtakunta, levyltä Kuolleen kukan nimi)

    Toivottavasti sanoittaja-Hynynen ei ollut oikeassa, muutenhan ihminen unohtaisi moraalisäännöt tyystin ja pyrkimällä pyrkisi sinne pannuhuoneen puolelle...

    pikku syntisiltä moraalisäännöt hukkuvat, niitähän noudattaa luontojaan. Monasti vain kiihko uskovaisen mielestä me elämästä kohtuudella nauttijat olemme tuhoon tuomittuja ja joudumme sinne alimpaan helvettiin.
    Eipä siellä ikuisessa kiirastulessa kärvistely taida olla tavoittelemisen arvoista.

    Äänestä

  • meiltä kirjoitti:

    Minusta ihminen saa nauttia elämästään kunhan hän tekee sen vahingoittamatta toisia.

    Nuo moraalisäännöt ovat todellakin ihmisen perusluonteessa. Lähinnä häiriintyneet tai kiihkouskovaiset rikkovat niitä.

    Uskonnot ovat käsittääkseni syntyneet juuri sen takia, että ihminen on tarvinnut moraalisääntöjä ja Helvetin tai vastaavan pelko on saanut aikoinaan syntiset noudattamaan niitä.

    Eipä tuo Helvetti suuremmin kiinnosta allekirjoittanuttakaan, en nimittäin oikein viihdy helteessä...

    Tietysti allekirjoittaneen kannalta parempana vaihtoehtona on se itänaapurinkin Helvetti olemassa, siis se kylmä versio tästä meidän tuntemastamme loppusijoituspaikasta, mutta tuskinpa kuoleman jälkeen pääsee valikoimaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hartte-Vainaa kirjoitti:

Ristiäisten onnistumisen kannalta on olennaista että...

1. Vauva syö itsensä ähkyyn ennen tilaisuutta. Kummin sylissä on sitten mukava puklata koko ateria kummi-poloisen rinnuksille.

2. Vauva saa raivokohtauksen, karjahtelee peloittavasti koko ristiäiskansalle ja puklaa varmuuden vuoksi papin kädelle.

3. Ainoa toimiva kamera koko kirkossa on allekirjoittaneen hallussa. Kaikissa strategisesti tärkeissä käänteissä on joku sukulainen hössöttämässä, että "ota kuva minunkin puolestani kun tästä kamerasta loppui virta!"

4. Joku unohtaa kännykän päälle.

5. Vauvan äidin omistama valtava musta koira hössöttää pienessä asunnossa niin, että kahvia ja voileipäkakkua on enemmän matolla kuin juhlakansan vatsoissa. Lisäksi pappi kannattaa valita tarkoin; Isoja mustia koiria pelkäävä liperikaula on oivallinen valinta...

Juu, olin viikon Keski-Suomessa ja sain kunnian osallistua itsenäisyyspäivänä vietettyihin siskonpojan ristiäisiin... Ristiäiset onnistuivat muuten hyvin, mutta kukaan ei unohtanut kännykkää päälle. Kesken kasteen kajahtava Mäkitorppa-tunnari olisi kruunannut kaiken!

Kaiken kaikkiaan onnistunut tilaisuus se oli. Vauva kyllä karjui koko ajan mutta sehän kuuluu asiaan, eikä hän palauttanut siitä ateriastaankaan kuin pienen osan kummin juhlamekolle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu