tasoristeysonnettomuudet

uhrin isä

tervehdys!
tasoristeyksistä ja niissä tapahtuvista onnettomuuksista en löytänyt keskustelua.
olisiko teillä mielipiteitä onnettomuuksien vähentämiseksi?
meidän perheen nuorin ajoi tutussa risteyksessä junan eteen ja loukkaantui vakavasti.
hän ajaa siitä joka aamu ja nyt sitten oli se huono aamu jolloin kaikki meni pieleen.
asiallisista vastauksista etukäteen kiittäen.

7

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sattuu

      Eniten tutussa ympäristössä, tuudittaudutaan turvallisuuden tunteeseen ja opitaan aikataulut milloin junat kulkevat mutta siellä kiskoilla liikkuu muutakin esim työkoneita.
      Tasoristeyksien turvallisuuden parantamiseksi on loppujen lopuksi aika vähän tehtävissä, lähestymistasanne riittävän pitkiksi ja pienillä kallistuksilla, näkemäalueissa olisi hyvä käytäntö mitä olen nähnyt maanteiden risteyksissä eli merkata valkoisilla paaluilla missä lukeekin "Näkemä-alue" maastoon koska pajukko kasvaa kesässä jopa 1,5m ja vuosikin on pitkä aika siinä vesakontorjunnassa.
      Kieltämättä näitä stop-merkin noudattamatta jättämisiä näkee viikottain vartioimattomien ylikäytävien pielessä ja ihmettelen ettei sinne niitä ole kiusaksi laitettu.
      Kannattaa tarkistuttaa ikävän onnettomuuden jälkeen onko ennalta mainitut asiat ko.tasoristeyksessä kunnossa, koskee vartioimatonta eli ilman varoituslaitosta olevaa tasoristeystä.
      Vartioidussa tasoristeyksesssä on erillaiset näkemä-alue vaatimukset.
      Yksityitiet on sitten oma lukunsa.

      • mutta miksi?

        Miksi junat saavat tulla vartioimattomiin tasoristeyksiin kahtasataa? Rautahallintokeskuksessa tiedetään risteykset, vauhti 40iin ja kilkatus ja huudot päälle. Kone se on junakin ja on siinä jarrutkin, tosin huonot, mutta ei se mikään lentokone ole.


      • mutta miksi? kirjoitti:

        Miksi junat saavat tulla vartioimattomiin tasoristeyksiin kahtasataa? Rautahallintokeskuksessa tiedetään risteykset, vauhti 40iin ja kilkatus ja huudot päälle. Kone se on junakin ja on siinä jarrutkin, tosin huonot, mutta ei se mikään lentokone ole.

        Ei kai mitään tulis jos junat neljäänkymppiin vauhdin pudottais. Eihän ne kerkees kiihdyttää kuin pikkuisen kun taas pitäs jarruttaa ja sitten jälki olisi tiellä vasta kauheaa...MIKSI

        No kun kaikki se tavara joka on ennen oli junilla mennyt, kulkeekin maanteillä. Lisäksi junat oli ennen autoja. Kukaan joka on huolellinen, ei jää junan alle. Miksi kaikkia rangaistaan muutaman huolimattomuudesta.


    • rahaa on, onko halua

      Yksinkertaisesti tasoristeykset pois. Jokaiseen tasoristeykseen vähintään valot kalkatin ( ei nainen - tai, sama se). Rutiininomainen eihän-sieltä-eilenkään-tullut -tapa, siis inhimillinen tekijähän se perussyy on.
      Toivotan pojallenne ja Teille mahdollisimman hyvää ja nopeaa paranemista.

      • JV

      • läheltä piti

    • AnttiS

      Näissä lienee syynä yleensä tasoristeyksessä katsominen. Tutussa ympäristössä jossa ihminen ei ole nähnyt junaa moneen päivään se unohtuu katsoa tasoristeyksessä ja sieltä tuleekin juna.
      Näitäkin autoilijoita on jotka eivät edes jarruta tasoristeyksen tultaessa vaan ajavat vauhdilla tasoristeyksen yli. Tämä vauhdilla meno yli lie sitä että on muissa ajatuksissa.


      Ilman varotuslaiteita ja puomeja olevalla radalla ei ole 200km/h sallittu nopeus vaan yleensä 140km/h..

      Puomejakaan ei nykyään ihmiset huomaa, joka lie syy alkoholin käytössä tai jostain ajatuskatkoksesta.

      Vuosina 2000-2004 rikki ajetut puolipuomit:
      Vuosi    Määrä
      2000    159
      2001    172
      2002    153
      2003    180
      2004    187

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe