Lahkolaisuuden synti ?

Viitaten jatkuvaan pilkantekoon "lahkolaisuudesta":

LAHKOT. MITÄ TARKOITTAA "LAHKOLAISUUS"?

Kristittyjä pidettiin lahkona, koska he poikkesivat juutalaisuudesta, ja vallalla olevasta sen ajan uskonnollisten johtajien opetuksesta. (Apt 24:5) Kristityjenkin keskuuteen kuitenkin syntyi lahkoja kuten "judaismi, gnostilaisuus ja nikolaiittain" oppi.

Apostoli Paavalia nimitettiin lahkolaiseksi. Hän puolustautui kertomalla että hän palvelee Jumalaa, ja uskoo mitä laissa ja profeetoissa on sanottu. (Apt 24:14-16) Elävän Jumalan seurakunta on tietysti totuuden pylväs ja perustus. (1 Tim 3:5, Ef 2:20) Totuutta noudattavana se kasvaa rakkaudessa kiinni Kristukseen joka on seurakunnan perusta. (Ef 4:15-16, 1:22, 4:15, 1 Kor 3:11) Seurakunta on "yksi ruumis" Kristuksessa ja (1 Kor 10:17, Gal 3:28) kristilliseen seurakuntaan kuuluvat eivät ole erilaisten opintuulten heiteltävänä, vaan yhdessä uskossa. (Ef 4:13-16)

Kuitenkin kristillisen seurakunnan sisälläkin saattoi ilmetä lahkolaisuuden syntiä, kun seurakuntalaiset jakaantuivat eri mielipiteiden taakse, vaikkakin kyseessä olisivat olleet arvostetutkin eri mielipiteiden esittäjät ja puhujat. (1 Kor 1:11-13) Paavali sanoi tällaisen olevan osoitus lihallisesta mielestä ja kypsymättömyydestä. (3:1-3)Lahkolaisuuden synnissä on siis kysymys seurakunnan sisäisistä mieliä jakavista riidoista. Joissakin seurakunnissa on nykyisin tapahtunut jakaantumista, seurakunta on saattanut jakaantua kahtia, tai useampiin eri protestiliikkeisiin, joita joskus myös herätysliikkeiksi kutsutaan. Kuitenkin näissä liikkeissä on usein varsin hyviä pyrkimyksiä, ja ne ovat tahtoneet palvella innokkaampaa hengellistä toimintaa, ja puhtaampaa Raamatun opetustakin usein.

Protestanttisia kirkkoja kutsutaan usein lahkoiksi. Mikään seurakunta ei kuitenkaan suoraan seuraa alkuseurakuntaa. Alkuseurakunnasta jäi vain rippeet jäljelle kun se lankesi pois totuudesta tekemällä sovitteluja maallisen vallan kanssa. (2 Tess 2:3-4) Alkuseurakunnan jäännöksen historiaa tunnemme huonosti, eikä yksikään seurakunta voi väittää olevansa suoraan alkuseurakunnan seuraaja. Jumalan sana kuitenkin säilyi pienten pienten ryhmien keskuudessa (mm. valdolaiset) keskiajan kristittyjen vainoista huolimatta joita katolinen maailma harjoitti. Näin ajatellen olisimme kaikki lahkojen jäseniä?

Uskonpuhdistuksen myötä syntyivät protestanttiset kirkot. Jumala on siunannut näitä seurakuntia, koska ne tahtoivat pois keskiajan katolisesta pimeydestä puhtaampaan Raamatun oppiin. Uskonpuhdistajia oli monia, ja heidän ympärilleen syntyi aina uusi kristillinen yhdyskunta, kun he löysivät Raamatusta uutta valoa. Sekä Luterilainen kirkko että Adventtikirkko mm. ovat näitä uskonpuhdistusliikkeitä alunperin. Adventtikirkon rooli ja merkitys uskonpuhdistajana säilyy aikamme loppuun asti. (Ilm 14:12, 12:17, 19:10)

Poikkeaminen oikean seurakunnan opista on "lihan teko" jossa ihmisen oma tahto vetää halunsa mukaiseen oppiin. (Gal 5:19-20, Room 8:4-8) Lihan tahto ei alistu Jumalan lakiin. (7) (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3)

Kristityllä tänään on turvanaan Raamatun kirjoitettu sana, sekä Jumalan Pyhä Henki. (Apt 9:31, 2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Hebr 8:10, 1 Kor 12) Oikea kristillisyys rakastaa, ja on kiinnostunut mitä kirjoitettu on. (Matt 4:10, Luuk 4:8, Room 1:17, Ilm 1:3) Oikea kristillisyys ei pyri määräämään omantunnon asioita, vaan kysyy vapaaehtoisuutta kuten Jumalakin pyytää ihmisen vapaaehtoista rakkautta itseään kohtaan.

Niinpä oikea kristittykin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuten itseään. (Matt 22:36-40) Kysymys oikeasta opista ei ole kirkkojen välinen kamppailu, vaan Henkien taistelu sieluista. (1 Piet 5:8) Kristitty taistelee Raamatun Jeesuksen uskonnon puolesta rakkauden keinoin pyrkien voittamaan sieluja elämän Herralle pelastukseen totuudessa.

Jumalan kansa onkin tänään (v.2005) vielä jakaantunut eri kristillisiin piireihin yksilöinä. Näiden yksilöiden tuntomerkkinä on että he ovat vilpittömiä sille valolle minkä ovat saaneet. (Luuk 12:47-48)

Jumala kuitenkin kutsuu kansaansa pois totuudesta luopuneista uskonnollisista yhdyskunnista sinne missä ilmenevät lopun ajan seurakunnan tuntomerkit. Ilm 14:12, opettaa ketkä lopun aikana ovat pyhiä ihmisiä. "He noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Heidän keskuudessaan toimii profetian Hengen lahja, (Ilm 19:10, 12:17) ja tämä seurakunta tekee lähetystyötä tietysti koko maailmassa! (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) He palvelevat yhdessä Herraa lähimmäistensä hyväksi, ja välttyvät lahkolaisuuden synniltä pysymällä yhdessä. (Room 12:5, 1 Kor 12:12, Ef 4:16)

Jumalan siunausta
jari laurila

33

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkä olette lahkokin: milleristeistä eronnut lahko.

      Mutta se mikä varsinaisesti olette, on KRISTILLISPERÄINEN HARHAOPPI!

      • Alkoi naurattamaan Jarlaulle kirjoittamani, kun aina sanoo lukevansa 5 ensimmäistä riviä "pilkkaajien" tekstiä, niin tulikin nyt vain 3 riviä, joten taitaakin nyt lukea ne kaikki.

      • Johannes1

        Mielipide:Mutta se mikä varsinaisesti olette, on KRISTILLISPERÄINEN HARHAOPPI!

        Vastaus: Kaikella rakkaudella, lause kuvaa uskova1 meilipiteitä joista katkeruus ja ilkeys heijastuu. Tämä ei ole Pyhän-Hengen tuotetta,vaan vastapuolen hengen hedelmää. Kristityt tunnetaan keskinäisestä Rakkaudesta, sillä Jumalan Henki ei ole ristiriidassa itsensä kanssa. Sinullakin on toivoa, Jeesus kuoli jokaisen ihmisen puolesta.Kun olet uskossa se heijastuu myöskin käytöksessä. Sillä sisäisesti tasapainoinen ihminen on sopusoinussa Jumalan ja itsenssä kanssa.(sairaat eri asia)Rukoilemme puolestasi, Jumala on Armahtavainen Jumala. Kiitos siitä Hänelle ja armada uskuva1, Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.
        Jumalan siunausta jokaiselle, jotka Hänet vastaan ottavat. Maran ata Herramme tulee. Ole valmiina.

    • Sopisi tännekin

      Joillakin palstoilla on sellainen käytäntö, että tällaiset jarlaun viestien tyyppiset poistetaan heti.

      EHDOTAN MEILLEKIN SAMAA KÄYTÄNTÖÄ

      Tässä kopio eräästä muistuksesta (etten puhu omiani)
      ######################
      Olen joutunut tänään poistamaan useamman kirjoituksen, jossa keskustelun sijaan keskitytään pelkään julistamiseen ja Raamatun copypastaamiseen.

      Toivon kaikkien huomioivan että tämän palstan tarkoitus on ->keskustellaoma

      • Kauko

        Kannatan edellä tehtyä ehdotusta

      • Rauhaa ja kiitos

        Kyllä Raamattuopetukseni ovat itse kirjoittamiani.
        Edustavat omaa mielipidettäni, joilla johdattelen tutkimaan Raamattua, ja Raamatusta jotakin asiaa haukkumisen sijasta.

        Kysymykset ovat niin laajoja ja useien toistuvia, ettei niihin riitä aika joka kerta kirjoittaa uutta.

        Täällä on monta jotka jauhavat ja toistavat aina samaa ja samaa, vaikka kuinka hyvin olisi vastanut.

        Siunausta
        jari laurila

      • otsikoita

        Ja miksi pitää olla useita kymmeniä sapattia käsitteleviä otsikoita eikö kaikki voisi kerätä yhden otsikon alle?

      • on monesti

        juupas eipäs kinastelua, mielestäni chatit on tarkoitettu jutusteluun, kyllä tänne voi laitta pidempiäkin kirjoituksi mietittäväksi.

      • siitähän puhuin
        jarlau kirjoitti:

        Rauhaa ja kiitos

        Kyllä Raamattuopetukseni ovat itse kirjoittamiani.
        Edustavat omaa mielipidettäni, joilla johdattelen tutkimaan Raamattua, ja Raamatusta jotakin asiaa haukkumisen sijasta.

        Kysymykset ovat niin laajoja ja useien toistuvia, ettei niihin riitä aika joka kerta kirjoittaa uutta.

        Täällä on monta jotka jauhavat ja toistavat aina samaa ja samaa, vaikka kuinka hyvin olisi vastanut.

        Siunausta
        jari laurila

        Tuolla toisaalla jarlau ei olisi päässyt edes aloittamaan tuollaista massapostitustaan kopioiduista sivustoista.
        Sinä olet ainoa täällä joka sitä harrastaa.
        Eivät nuo ole keskustelua millään mittarilla.
        Niiden kommentointi vaatisi vähintään kaksinkertaiseksi muodotuvan vastausviestin.
        Lisäksi ne ovat olleet niin usein esillä, että niiden uusinta on muiden törkeää pilkkaamista.
        Esittäisinkin teidän perustavan omannäköisenne palstan mahdollisimman pian.

      • siitähän puhuin kirjoitti:

        Seuraapa keskusteluani, onko se mitä?
        Raamattuopetus on joskus helppo laittaa, kun asia on laaja ja valmiiksi tehtynä.
        Se on vaan kristityn palvelua välittää tietoa Raamatusta, ja auttaa muita.
        Ei aika kuule riitä muuten millään.

        Ole ennakkoluuloton, tutki niitä Raamatun kanssa rukouksessa ja Hengessä.
        Näin kun tehdään, ne aukeavat, ja olen saanut paljon kiitosta, vaikka en ole kiitosta hakemassa.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

      • -björn-

        OIKEA TAPA TUTKIA !

        #####-Raamattuopetus on joskus helppo laittaa, kun asia on laaja ja valmiiksi tehtynä.-#####

        Etko osaa lukea? Siellahan juuri julistamisen vuoksi poistetaan viesteja.

        #####'Se on vaan kristityn palvelua välittää tietoa Raamatusta, ja auttaa muita.
        Ei aika kuule riitä muuten millään. '###

        Jos sinulla ei ole aikaa keskustella niin miksi sitten vaivaudut lainkaan?

        Ethan sitapaitsi edes opeta Raamatun asioista vaan opetat kirkkosi nakemysta!
        Ennakkoluulot ovat aivan oikein, kun osoittautuu etta asiasi ei ole vilpiton.

        Sinulla on omat sivustosi julistamista varten ja nama Eniron sivut ovat aitoa keskustelua varten.

      • -björn- kirjoitti:

        Olen laittanut vain harvoin valmista, mutta kyllä täällä sitä aina paljon saa tekstiä kopioitua.
        Ne ovat tärkeitä lähettäjille.

        Kyllä minä keskustelen.

        Johdattelen Raamattuun, ja perustelen Raamatulla. Jos toista väittää, on perusteltava se Raamatulla eikä ennakkoluuloilla.

        Kirkkoni näkemys sattuui olemaan Raamatun näkemys, Siinä syy.
        Perustelemme kaiken Raamatulla, pitää hiukan vaivautua tutkimaan.
        Meillä piisaa maisteri ja tohtorikuntaa, jotka tuntevat asiat kuin omat taskunsa, ja vusisatojen kuluessa asiat ovat saaneet vahvistusta ja Raamatulla tutkijoita tuhatpäin ja tiedä määrää.
        Kaikki OK. Siistiä.

        Vain ennakkoluulojen kanssa on hankaluuksia, ei teologian.

        Olen aito keskusteluja täällä, jos seuraisit.

        Olet näköjään täysin kyvytön ymmärtämään esitettyjä asioita.
        Nyt puhutaan viestien julistus/keskustelu tarkoituksesta.
        Itsekin sanot ettet kerkiä viestejä seuraamaan muuta kuin päämääriesi toteutumista.
        Et ole missään keskustellut.
        Häivyt viestiketjuista heti vastaamatta kun koet hävinneesi mielipiteelläsi Raamatun Sanaa vastaan.

        Opetuskirjeesi esittävät Paavalin valehtelijaksi ja itsesi totruuden puhujaksi hänen erehtymisiensä oikaisijaksi.
        Kaikki muut keskustelijat puolustavat kykyjensä mukaan Raamatun sanaa mutta te puolustatte kirkkoanne Raamatun selvää opastusta vastaan.
        Ja olette siinä pahasti alakynnessä.

    • Monikossa

      Raamattu puhuu lahkoista monikossa. Joten niitä täytyy olla monta. Lahkojen koosta ei mainita mitään. Ne voivat siis olla joko pieniä tai suuria ja kaikenkokoisia. Lahkoissa ei pelastu (Gal.5:20-21) Lahkoissa on demoneita ja muita henkivaltoja, jotka tekevät ihmeet, tunnusteot ja muut voimateot, vaikka Jeesus ei niitä tee (Matt.7:22-23)

      • Rauhaa ja kiitos

        Tottakai on näin kuten sanot.
        Lahko on jakautunut seurakunta.
        Se on erimielisyydestä jakautunut, ja siksi sitä vaivaavat nuo asiat ja kiroukset.

        Meidän valtiokirkkomme on jakautunut ainakin 7 eri protestiliikkeeseen joita myös herätysliikkeiksi kutsutaan.
        Valtiokirkkomme on itse suomen suurin lahko, joka ainoa joka on syyllistynyt lahkolaisuuden syntiin yleensäkin.
        Ei valtiokirkkomme ole kuin osa kristikuntaa maailmassa eikä tee edes työtä kaikkialla maailmassa kuten esim oma kirkkoni tekee kaikissa maissa missä mahdollista. (Matt 28:18-20)

        Nautin paljon kristittyjen yhteydestä yli seurakuntarajojen, ja tämä on vain vastaus siihen miksi jotkut yksilöt tätä yhteyttä tahtovat runnella haukumalla lahkolaisiksi.

        Minulla on veljiä ja siskoja kaikissa piireissä ja arvostamme toisiamme kristittyinä monien kesken.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

    • kristitty.

      En ole yrityksistäni huolimatta hänen kirjoituksistaan löytänyt kadottavaa harhaoppia. Huomautan kuuluvani Vapaakirkkoon.

      • adventtiuskova

        Siunausta sinulle, Vapaakirkkolainen.
        Tunnen Vapaakirkosta ystäviä ja olemme pitäneet tupakokouksia "heimoveljienne kanssa" maalla. Koemme syvää Kristusveljellistä rakkautta sanoman ääressä ja muutenkin..
        Myös täällä kaupungissa ystäväpiiriirissä tunnemme toisemme, kyläilemme ja ei todellakaan uskon peruskysymyksissä ole erihenkisyyttä, eli pelastuksen syvimmässä merkityksessä, Jeesus on sydäntemme Herra ja Vapahtaja.
        Samoin ystävyyssuhde on Kansanlähetyksen riveihin, perhetuttuja ollaan.
        Kaikkein rohkein kannanotto on ollut eräs Helluntaipastori, käytyään kokoussarjan kuuntelemassa koki sen siunatuksi, ja antoi ns. tunnustuksen opetukselle.
        Ehkäpä se evankeliumi on tullut esille, vaikka ei ehkä kaikki täällä olijat niin sitä ole mielestään kuullut. Mene ja tiedä.

        Mutta kiitos kannanotosta.

      • ja sen mukainen opetus

        En minäkään törmätessään adventisteihin heti tajunnut mistä kyse. Alussa kuulostavat kuin mikä tahansa uskovainen, mutta enemmän kun heitä kuuntelee tulee sitä jotain muutakin josta kaikki koostuu. Sanovat raamatun olevan ainoa lähde ja johon nojataan, mutta käsitteet "ellen" "sapatti" " jne.tulevat pian mukaan ja noissa asioissa onkin jo hurjaa selitystä johon ainakaan minä voinut yhtyä.

        Huomautan että kuulun Helluntaiseurakuntaan.

        Lue tästä linkistä enemmän:

        http://www.kotiposti.net/raamattu/kristinusko/suuntaukset/#tapaus_adventtikirkko_ts._seitsemannen_paivan

      • Rauhaa Sinulle

        Olet oikea kristitty, joka on lähimmäisrakas ja iloinen kun Jumalan lapsia on paljon muuallakin, kuten minäkin olen siitä hyvin iloinen.
        Kävisin mielelläni paljon muiden seurakuntien tilaisuuksissa ihan näiden ihmisten vuoksi, mutta ei ole aikaa.
        Vapaakirkossa on Jumalan kansaa, vilpitönmiä sieluja paljon.

        Runsasta siunausta Sinulle
        jari laurila

      • ...........
        jarlau kirjoitti:

        Rauhaa Sinulle

        Olet oikea kristitty, joka on lähimmäisrakas ja iloinen kun Jumalan lapsia on paljon muuallakin, kuten minäkin olen siitä hyvin iloinen.
        Kävisin mielelläni paljon muiden seurakuntien tilaisuuksissa ihan näiden ihmisten vuoksi, mutta ei ole aikaa.
        Vapaakirkossa on Jumalan kansaa, vilpitönmiä sieluja paljon.

        Runsasta siunausta Sinulle
        jari laurila

        Kyllä hän sinun siskosi tai veljesi on, jos pitää sinua kristittynä adventismistasi huolimatta. Silloin ette kumpikaan ole uskovien veljiä vaan keskenänne luopioveljiä.

    • historia tärkeä

      24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
      25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
      26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
      27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
      28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
      29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
      30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

      • ,,,,,,,,,,

        ,,,,,,,,,

      • jumalan sanaa
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        ,,,,,,,,,

        Matteus 13

        36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
        37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
        38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
        39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
        40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
        41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
        42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
        43 Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 13:1&rnd=1134289503518

      • lustetta
        ,,,,,,,,,, kirjoitti:

        ,,,,,,,,,

        Matt7 (lahkolaisia)
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • tietoo ei luulouskoo
        lustetta kirjoitti:

        Matt7 (lahkolaisia)
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        koska on myös raamatullista toimintaa on ja sinulla ei ole kykyä erottaa asioita, jankkaamisesi paljastaa sen, tunnet vain pari raamatun jaetta kopioituna tänne.

      • diakhrisis
        tietoo ei luulouskoo kirjoitti:

        koska on myös raamatullista toimintaa on ja sinulla ei ole kykyä erottaa asioita, jankkaamisesi paljastaa sen, tunnet vain pari raamatun jaetta kopioituna tänne.

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
        2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
        3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta (Kristukseksi, lihaan tulleeksi), ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

        13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

      • http://keskustelu.suomi24.f...
        diakhrisis kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000012497931

      • diakhrisis

    • j.e.j

      menkää vaikka sairaitten sivuille auttammaan jotakuta avun tarvitsijaa ennemmin kuin täällä riitelette keskenään..

      • sisukkaita

        ne ei jätä tavallisia kristittyjä rauhaan, vaan vaatii muitakin noudattamaan heidän erityisoppejaan ja sääntöjään (sapatit sun muut pyhitykset)

      • Ilmestyskirja
        sisukkaita kirjoitti:

        ne ei jätä tavallisia kristittyjä rauhaan, vaan vaatii muitakin noudattamaan heidän erityisoppejaan ja sääntöjään (sapatit sun muut pyhitykset)

        Onhan meillä sentään E. White. Olette vain kateellisia kun teillä ei ole armolahjoin varustettuja vaikuttajia. Meillä on perintö annettuna, saattaa pimeydessä vaeltavat valoon.

      • valkea
        Ilmestyskirja kirjoitti:

        Onhan meillä sentään E. White. Olette vain kateellisia kun teillä ei ole armolahjoin varustettuja vaikuttajia. Meillä on perintö annettuna, saattaa pimeydessä vaeltavat valoon.

        Luuk. 11:35
           
        Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.

      • rivien välistä lukija
        Ilmestyskirja kirjoitti:

        Onhan meillä sentään E. White. Olette vain kateellisia kun teillä ei ole armolahjoin varustettuja vaikuttajia. Meillä on perintö annettuna, saattaa pimeydessä vaeltavat valoon.

        Kateutta
        Ilmestyskirja 11.12.2005 klo 14.03

        Onhan meillä sentään E. White. Olette vain kateellisia kun teillä ei ole armolahjoin varustettuja vaikuttajia. Meillä on perintö annettuna, saattaa pimeydessä vaeltavat valoon.

        Tämän kirjoittaja puuhastelee ei adventistina, vaan on hiileenpuhaltaja ja muka heikäläisenä kirjoittajana. Henki on sellainen, ettei se rakenna ja hengen tuntien ei kuulu joukkoon.
        Adventistit, kirjoittakaa rekisteröityinä, niin varmennetaan kirjoittamanne teksti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      64
      4042
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      80
      3680
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3185
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2407
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2186
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2025
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1768
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1710
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe